Mitä ihmettä! Miehissä alle 20 osallistujaa joista suurin osa taitaa olla junioreja. Naisisa vain kaksi osallistujaa.
tämäkö on suomen judon taso
tämäkö on suomen judon taso
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Näin liitto tukee seuroja ja auttaa markkinoinissa ja tekee kaikensa että judo nousisi niin kuin Virossa ja Ruotsissa. Nykyinen hallitus on kyvytön viemään kilpajudoa eteenpäin.
Painopiste taitaa olla nykyään ihan jossain muussa kun kilpajudossa..
Painopiste? Mikä painopiste? Painopistealueista ykkönen on palkan maksaminen joutoväelle.
No vaikka sitten siinä palkanmaksussa, lähinnä hain tällä kaikkea tätä oheistoimintaa ja muuta hömpötystä. Tietty sillä hömpällä saa kerättyä sitä rahaa siihen palkanmaksuun, kilpajudo on vain taloudellinen rasite..
Kun katsoo mm-kisoja, niin eron naapurimaihin todella huomaa. Suomalaiset kaikki ekasta pihalle, mutta varsinkin ruotsalaiset sen kun mennä porskuttaa usean judokan voimin kaaviossa eteenpäin.
Mitä, yllättikö?
Ei yllättänyt, totuus on näkynyt judokentällä jo pitkään.
Koskahan seuroissa aletaan hommiin ja ollaan ylpeitä aikuiskilpailijoista, muistakin kun siitä yhdestä joka niin kovasti on omasta mielestään menossa olympialaisiin ja kaikki rahat menee hänen matkailuun.....
Judohan on tosi turha ja aikansa elänyt laji. Pyjamat päällä nysvätään ja kieriskellään lattialla. Ei jatkoon.
Tosi turha ku toiseksi suurin laji olymppialaisissa
Täysin aiheen vierestä, mutta kommentoin tuohon judoa kritisoivaan kommenttiin:
Judo on kamppailuharrastusta aloittaville lapsille edelleen mielestäni paras laji. Selkeät säännöt ja vahva autoritäärinen kulttuuri luovat turvalliset puitteet tutustua kamppailu-urheilun maailmaan. Judo kehittää erinomaisesti lapsen fysiikkaa; motoriikka, koordinaatiokyky, tasapaino, liikkuvuus, ketteryys sekä voimatasot paranevat jokaisella säännöllisesti harjoittelevalla. Myös turvallinen tapa aloittaa kisaaminen kuuluu tähän kokonaisuuteen.
Lapsuusajan jälkeen judo sen sijaan ei mielestäni ole enää niin hyvä. Autoritäärinen systeemi alkaa ottaa päähän ja rajoittaa. Sopivia harjoitusvastustajiakin alkaa olla vähemmän ja kehitys jotekin tyssää. Lisäksi ainakin minua vähän pännii lajin ympärilla vaikuttava kulttuuri, johon liittyy näitä kaikkitietäviä besserwissereitä, jotka pitävät itseään suurinakin auktoriteetteina. Seurakohtaiset erot toki ovat suuria. En ihmettele yhtään, että osa porukasta siirtyy jossain kohtaa BJJ:n pariin. Kokemukseni mukaan BJJ:n treenaaminen on mukavampaa, porukka kivempaa ja sopivia harjoitusvastustajia löytyy omalta saliltakin vaikka millä mitalla. Todennäköisesti tulevaisuudessa BJJ tulee ainakin Suomessa ja todennäköisesti monessa muussakin maassa syrjäyttämään judon suosituimpana ns. painilajina. Loppupelissä mielestäni kysymys on siitä, minkä tyyppisen harjoittelun parissa vapaa-aikaansa viettävä ihminen mieluiten hikoilee.
Täysin samaa mieltä!
Jos lapseni jossain vaiheessa lopettaa judon, niin hyvin todennäköisesti siirryn hikoilemaan ja nauttimaan kamppailusta BJJ pariin.
Siellä sama henki kuin judossa 70/80 luvulla.
Olympialaiset vois kyllä lopettaa saman tien.
No ei nyt näinkään. Kyllä siellä BJJ puolella nysvätään enempi siellä lattialla =D. Itsekkin nuorempana Olympialaisia katsoessani pidin Judoa outona hippasteluna ja repimisenä, mutta niin sitä vaan jää koukkuun kun lajia alkaa seuraamaan ja ne omat lempparit valikoituu sieltä maailmalta, kun suomalaisten osalta jää jännääminen yleensä siihen yhteen matsiin.
Ölymppialaisetkin ovat turhat. Judo on naurettavaa touhua.
Joku kiinnostus sulla judoon näyttää kuitenkin olevan kun jaksat tänne kirjoitella.
Olympialaiset on just hyvät! Tulee seurattua lajeja joita normaalisti ei tulisi katsottua ja parasta ne yllätysvoittajat, lajista viis!
Judo on turha.
Hiano kotimainen kisa, ja hyvä leiripäivä! En voittanu, mut yritin, ja leiril oli hyvii tekniikka drillei ja sopivast randorii, kiitti kaikil!
Kiitos positiivisesta viestistäsi, tykkäsin =) Piristi aamuani.