Kasvaako luumusta luumupuu

Anonyymi

Heitin luumunkiviä läheiseen metsikköön ja toivon että jostakin niistä kasvaisi luumupuu. Jos laitan kukkaruukkuun pari kiveä, uskon niistä kasvavan taimen, mutta entäs sitten. Pitääkö jotenkin koulia, että voi myöhemmin, ehkä ensi keväänä istuttaa puunalun takapihalle. Onko kokemuksia. Tietenkin voisin ostaa puutarhaliikkeestä taimen, mutta kaikenlainen kokeilu on mukava. Voisihan sitten seurailla, ehdinkö elää niin pitkään että näen ensimmäisen sadon.

15

1835

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Totta kai kasvaa, mutta ei sellaista kuin puu, josta kivet ovat kotoisni. Sama tosiasia koskee myös omenapuita.
      Hedelmäpuissa on tietty varsi, johon ympätään jalompi osa, josta kasvaa hedelmää tuottava puu. Siemmenestä kasvatettu omenapuu voi olla hyvinkin tuottoisa, mutta niin hapan, etti sitä voi syödä.

      • Se pitäisi kai jalostaa niinkuin villiomenapuutkin, että siihen alkaisi tulla samanlaisia makeita luumuja.


    • Anonyymi

      Joop

      Oletettaavasti kyllä. Sitä en vannois, että ulos heitetystä kivestä kasvaa, miten lie kasvukausi riittää. Mutta kun sisällä taimen kasvattaa, sittenhän se on jo puu.

      Melko monenlaisia kasveja ihmiset kasvatelleet siemenistä, jotkut menestyy ulkonakin. Jossain oli juttua kahvipensaasta, joka menestyi hyvin sisällä. Tässä kun maailmanloppu lähenee ja ilmastonmuutos etenee, suomessa kasvaa melkein mikä tahansa ulkona. Ainoo rajoite on noit vuodenajat, että miten kasvukausi piisaa. Itellä menestyy liiankin hyvin maa-artisokka stadissa, mutta pöndellä ei.

      =DW=

      =DW=

    • Anonyymi

      Krikunaluumu voi olla varttamaton vanha talvenkestävä lajike. Jos se on aitojuurinen, niin siemenestä saa käsittääkseni saman. Täytyypä kokeilla. Ai niin, sehän lisääntyy juuriversoista. Se on siis aitojuurinen. Heitämpä kiviä lähimetsän reunaan kaikkien iloksi. Tosin meiltäkin saa hakea kriikunaa, jos kysäisee.

    • Anonyymi

      Eikö sitä luumun kiveä pitäisi viilata, niin se nopeuttaisi alkukasvua? Laittaisin ruukkuun.

      Beng

    • Anonyymi

      Heitin Poron pallit pusikkoon.
      Kasvaakohan siellä uusi Poro tai useampikin?
      Kahvinporoja olen kaatanut kompostiin, ei ole Juhla-Mokka pakettia näkynyt.

      • Anonyymi

        Hauska olet muttetkö tässä iässäkö ymmärrä lisääntymistä. Voi voi. Ei ne lapset ja vasat niin synny, heittämällä. Hyvä kun kaadat kahvinporoja, kuulemma torjuvat etanoita. Kiitos vastanneille, laitan huomenna lastenlasten kanssa luumunkiviä ruukkuun. Vaikka tulisi kuinka karvaita luumuja, niin nehän syön, jos puu kasvaa ja jos elän. Aloittaja.


      • Anonyymi

        Jos jouluun mennessä ei kasva yhtään puuta, tuon sinulle pussillisen luumuja / tai / luumusoppaa.


    • Epäilen, että et saa mitään luumumetsikköä sinne läheiseen metsään vain luumunkiviä heittelemällä, ehkä voi talvi ja aika pehmittää sen kovan kuoren ja sitten kerran joku siemen itääkin.

      Luumun kivi on niin kovakuorinen, että vaatii jotain käsittelyä, että se siemen sieltä sisältä alkaisi itää.
      Joku ehdotti kuoren hiontaa, joku kemikaalikäsittelykin siihen varmaan löytyy,
      itse kokeilisin, että vasaralla napauttaisin sitä kuorta vähän halki ja sitten sen laittaisin multaan, pitäisin kosteana kelmun alla ja sitten vain optimistisena odottaisin.

      Luumu lisääntyy helposti juurivesoista, eikä niissä mitään varttamisia tarvita, naapurin pihasta kävin aikoinaan lapiolla kaivamassa pienen taimenalun ja yhtä hyviä luumuja se teki kuin naapurin pihassa.
      Eräänä kesänä se luumu teki valtavasti luumuja , ihan ämpärikaupalla siitä sai silloin, sitten seuraavana kesänä se kuivi kokonaan, kaadoin sen pois. Ilmeisesti liika tuotanto oli sen rasittanut kuoliaaksi.
      Nyt sen luumupuun jälkeläisiä kasvaa pitkässä rivissä ja tekee yhtä hyviä luumuja kun se edes mennyt luumupuukin.

    • Anonyymi

      Sain entiseen kotiini luumupuun taimen, joka oli lähtenyt vanhasta luumupuusta. Ehdin saada muutaman luumun ennen talomme myyntiä. En kehtaa mennä kysymään, miten se puu voi. Toivottavasti hyvin, ne luumut olivat aivan ihania.

    • Anonyymi

      En tiedä, josko mettään nakatut luumunkivet lähtevät kasvamaan.
      Melkein on semmonen hytinä, että ei lähe.

      Minä pistäisin kukkaruukkuun. Hellästi asettaisin. Yhtä hellästi työntäisin multaa kevyesti päälle. Hieman taputtaisin multaa ja sanoisin, että älä ole paha luumu, ole hyvä luumu.
      Noi tommoset höpinät auttaa. Ne niinku tietää, että ovat hyvissä multakäsissä.

      Mutta mullapa on Banaanipuu. Hitto, kun vein sen kesän kynnyksellä ulos, niin johan sai hepulikohtauksen. Sen runko on enemmän ku mun ranteeni ympärys.
      Olen tämän banaanin pelastanut ruipelona pikku rääpäletaimena. Niin oli surullinen, että ittekin tirahutin itkut.
      Asetin sen akvaariooni, vedettömään sellaiseen. Siellä asuessaan, "hän" ilahtui NIIN suuresti, että oli pakko ottaa se pois, koska muuten lamput olisivat poltaneet sen ylimpiä lehtiä.

      Kesän aikana ruukkuun on tullut "hänelle" 5, siis viisi (VIISI) lasta. Mitä sanotte?

      Minulla on ongelma, että mitä sille teen, kun pitää sisälle kantaa. Joo, kukkalamppua kehiin, mutta kuitenkin mihin sen komistuksen laittaisin. Ja kelpaako ees se mun paikkani sille. Banaanipuuni on nyt n. 60 senttiä korkea.

      Siis aatelkaa jos saan satoa. Banaaneja.

      Heikunkeikku

    • Anonyymi

      Mulla on siemenestä kasvatettu omenapuu ja jotain ulkolaisia omeni ostin talvella ja laitoin siemenet itään. Nyt 20v vanha ja ei tehnyt 10 vuoteen omenan omenaa ja nyt aivan täynnä omenia. Hyvän makuisia. Vanhetessa vain paranee. Luumusato ollut mahtava tänä syksynä suotuisan kevään takia niin ettei ollut halloja. Päärynäpuu notkuu pieniä päärynöitä ihan täynnä ja alkaa tippumaan maahan raakoina jo. 5v kesti että satoa alkoi tulemaan toisesta lajikkeesta ja toisesta ei tule vieläkään.

      Laitoin joskus luumunkiviä multaan mutta ei niistä mitään tullut jotenka ostin taimet. Sinikka ja keltainen podarok. Mulla leikkaukset vähän mennyt pieleen tai laiminlyöty ja myrsky repäisi painavassa lastissa olevan oksan alas podarokista mutta istutin kyllä uusia luumulajikkeita niin ettei haittaa myrskytuhot. Pitäisi leikata luumua vuosittain vähän kerralla ja olin laiminlyönyt leikkauksen kokonaan.

    • Anonyymi

      Riippuu muuten lannoituksesta, maaperästä ja kastelusta sen hedelmän maku niin ei ole mitään väliä onko sen siemenestä kasvattanut vaiko joku jalostettu taimi. Niin ja suotuisat sääolosuhteet. Neljästä asiasta. Kun kaikki osuu kohdilleen ei voi puutarhuri olla muutakuin tyytyväinen.

    • Anonyymi

      Oma kaivo ja sadetin pitää olla ja on ihan ehdoton kun tulee niin kuivia kausia nykyään. Niin kuivaa että kaivossakin vesi ehtyi mutta ei sentään meillä kokonaan kun monilla kuivui kokonaan. Ilmastomuutos on tuonut säiden ääri-ilmiöt ja kuka ei sitä huomaa niin on ääliö. Minä huomaan kun olen ollut koko ikäni puutarha harrastelija.

    • Anonyymi

      Jaha, enpä olisi tiennyt. Ylempää tuolta opetus: ….itse kokeilisin, että vasaralla napauttaisin sitä kuorta vähän halki ja sitten sen laittaisin multaan, pitäisin kosteana kelmun alla ja sitten vain optimistisena odottaisin....
      Siispä tänään yökylään tulevien lastenlasten kanssa luumuja vasaroimaan. Ehditäänköhän kaikki hommat, 7-vuotias opettaa kuinka vanhasta lakanasta ommellaan käärme, eli sekin uusi asia odottaa. Mitä kaikkea vielä ehdinkään oppia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      53
      2434
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      29
      1817
    3. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      73
      1511
    4. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      266
      1420
    5. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      138
      1230
    6. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      13
      990
    7. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      11
      983
    8. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      978
    9. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      65
      965
    10. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      953
    Aihe