Olen 23-vuotias ja suvussani esiintyy kaljuutta.
Yleensä kuitenkin 30-40 vuotiailla. Hiusrajani
on aina ollut korkea eli tuntematon saattaisi
hyvin luulla, että olen kaljuuntunut ohimoilta.
Itsekin kuvittelin aikoinaan, että alan todella
jo kaljuuntumaan. 18-vuotiaana kiinnitin
huomiota korkeaan hiusrajaani. Aloin varmuuden
vuoksi syömään propeciaa ja se tosiaan toi
ohimoille uutta pientä hiusta. Kun lopetin
käytön uudet hiukset lähtivät, mutta tilanne
pysyi silti ennallaan kuin ennenkin ja näyttää
pysyvän sellaisena vieläkin. Mutta ainakin
minun kohdalla propecia vaikutti ohimoille. Jo 3 kk:n käytön jälkeen huomasin uutta pientä hiusta
hiusrajalla. Vanhoista valokuvista tosin huomasin, että hiukseni ovat aina vetäytyneet
melko kauas, joten lopetin propecian käytön. Ehkä saan sittenkin pitää hiukseni vielä
10 vuotta!
hiukseni ainakin noin 10 vuotta.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.