ole tunteitakaan ketään ihmistä kohtaan enää, mutta silti sitä periaatteessa ikävöi. No toista ihmistä tuohon lähelle.
Ei mulla kyllä
Anonyymi
8<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ihan kuin kirjoittaisit omista ajatuksistani. Näin olen tuntenut aika kauan.
Ja sanotaanhan sitä että ihmisen ei ole hyvä olla yksin. Ja on siinä totuutta.
Miten sit käy, kun painan huuleni hellästi huuliasi vasten. Heräätkö tähän maailmaan.
Herään ja sanon lopulliset heipat jos noin teet.
Silloin varmaan heräisin.
Otatkohan vähän liikaa paineita että joku pitäis olla lähellä? Usein kun yrittää ihastua tai löytää jonkun tuskin ihastuu tai löytää ketään.
Itsellä oli eron jälkeen vaihe kun olin niin uupunut seurusteluun ja parisuhteisiin. Läheinen ihmissuhdekin on hyvin uuvuttava varsinkin suhteen tehdessä eroa. Kaikki keinot käytetään ja kaikki energia mitä on jotta suhteen vielä saisi pelastettua ja selviään. Sitten kun ero lopulta tulee huomaa että on aivan tolkuttoman väsynyt olemaan taitava ihmissuhde taituri joka venyy, joustaa. ajattelee toista, meitä, yrittää sukuloida kahden ihmisen mielipiteiden ja mielialojen kanssa ja ratkoa ristiriitoja, Huomaakin että täähän on mukavaa välillä saada ajatella vaan itseään ja elää pelkästään itselleen.
Muistan että mulla ei ollut mitään paineita saada uutta suhdetta. Minua pidettiin vaikeana ihmisenä joka kulki "sitoutumiskammo" leiman alla koska kaipasin lomaa suhteista enkä ollut halukas itseäni heti uuteen suhteeseen laittamaan ja se turhautti monia miehiä ympärilläni jotka minusta jotain olisi hallunneet. Samaan aikaan kun itsellä tunne että nyt just ei huvita ihastuilla kun tää ei sovi mun suunnitelmiin niin se vaan vahingossa tapahtui..
Tärkeintä minusta on löytää ensin tasapaino itsensä kanssa. Kun ei tarvitse toista tyhjyyden täyttäjäksi ja mielenterveyden sekä särkyneen sydämen hoitajaksi niin on paremmat lähtökohdat suhteelle. Kaksi yksinkin suhteellisen rikasta ja hyvää elämää elävää luo kestävämmän suhteen kuin kaksi tyhjyyteen ja rikkonaisuuteen hoitavan salvan etsijää. Sillä kaksi parantajaa etsivää tuo oman "sairautensa" suhteeseen myös ja suhde sairastuu heti ja se ennustaa epävakaata ja lyhyttä suhdetta josta seuraa äärimmäisen paljon surua
Sä olet kyllä uskomattoman moraaliton ja itsekäs ihminen.
Mulla on. Ei vaan ole keinoa ilmaista niitä. Olen liian estoinen sellaiseen. Enkä kyllä usko/luota tarpeeksi naiseen. En vaan pysty uskoutumaan mistään kellekään. Tätä jatkunut niin pitkään etten koe sitä edes usein tarpeelliseksi. Täydellinen epäluottamus kaikkiin. En voi edes kuvitella miten luottamukseni voisi voittaa. Tuntuu ettei mitenkään.