Silloin joskus, yli vuosi sitten, kun istuin vierelläsi, minulla oli hyvä, ja sen jälkeenkin. Oli ehkä liian intiimi tilanne kosketuksissa toiseen. Sen jälkeen sinä muutuit ja sinusta tuli etäinen ja viileä. Tulkitsin, että tilanne oli ahdistava ja epämiellyttävä sinulle ja halusit viestiä ettei enää lähemmäs. Tuon voisin tulkita myös paniikkireaktioksi, siinä tapauksessa, että rupeaa pelkäämään omia vahvoja tunteitaan ja sitä, mitä siitä seuraa. Mutta sitä en oikein usko.
Muutuit sen jälkeen
Anonyymi
11<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Sinä et minua saa, ikinä. Koskaan. Pidän kyllä sen ajatuksena näin. Vaan. Vain. Hihihihiiiii. 😊🥰😍😘
Huijjui 🤗
Niin hihiiiii et saakaan multa niin hihiii😅
Oletko nyt pikkuisen ilkeä ja kiusaat minua? Älä ole tuollainen, tiedät, että se satuttaa.
Istuitko ihan vierellä. Ei muistu mieleen.
Silloin kun on varattu, vaikka sitten huonossa suhteessakin, ainakin itse joudun kamppailemaan omantunnon kanssa.
Ymmärrän mihin lähelläolo helposti johtaa, kun siihen vieressä istujaan on tunteita ja on vaan niin rakkauden vajeessa. Se prosessi, että myöntää rakastuneensa, kesti ja kesti. Ristiriitaisuus näkyy käytöksessä ulos.
Ensin voi ajatella, että tämä on vain ohimenevä ihastus. No kun ei ole... Sitten voi ajatella, että jos tää on vaan himoa ja läheisyyden kaipuuta, kun kotona miestä ei ole kiinnostunut tosi pitkään aikaan kumpikaan ja on aika vaje. No ei ole.... kun ensin tuli tunteen ja sitten vasta se jatkuva p*anetus. Tänä aikana on ehtinyt tehdä paniikkijarrutuksia, etääntyä, yrittänyt unohtaa, mennä eteenpäin, tullut lähelle, koskettanut ”vahingossa”, monta kertaa jäänyt jumiin silmiin, vältellyt, tuntenut sen rakastelevat katseen, tehnyt samaa vastavuoroisesti, itkenyt ikävää, unelmoinut ja tuntenut taas syyllisyyttä jne.
Ja sitten on vaan ollut pakko myöntää, että tapasi vahingossa etsimättä elämänsä rakkauden varattuna. Kun myös toinen on uskollinen ja elää suhteessa, joka on myös toimimaton (niin hän itse on sanonut), siinä sitä sitten vaan keinutaan kipeässä keinussa, ja pitkään. Mennyt juuri se suurinpiirtein vuosi.
Itse tein ratkaisuni ja olen vapaa (kulissi vielä yllä hetken). Hän sai minut tajuamaan miten vajalla olin pitkään, eikä mikään puhe tai sopiminen tms. ole auttanut. Muutos, jos sitä on edes tullut, on ollut 1-2vko. Sitten ”puoliso”näkee, että herne nenässä on irti, jatkuu sama meno. Ei toista vaan kiinnosta, eikä hän ymmärrä miltä jatkuva torjunta ja läsnäolon puute tuntuu.
Olen jo luovuttanut hänen, rakkauteni, suhteen. Toivo on mennyt. Silti, koska ymmärrän täysin problematiikan, en torjuisi selkeää aloitetta häneltä. Joskus oikeaa hetkeä on vaan odotettava. Jos tietäisin hänen haluavan, mutta hän tarvitsisi aikaa vanhan suhteen selvittelyyn, ei minulla olisi mitään vaikeuksia odottaa ja kestäisin myös riskin siihen, että hän jääkin vanhaan suhteeseen. Oikeastaan olisin valmis myös väliaikaiseen salasuhteeseenkin, mutta en itse sellaista ehdottaisi.
Jotakin tuttua on, mutta en ole lainkaan varma.
Mutta hyvä, että avauduit, siitä sai näkemystä, miten asiat voivat olla. Surullista monta kertaa, miten parisuhteissa menee.
Kuvaile missä istuit hänen kanssaan vierekkäin. Sinulle, joka kirjoitit 18:22.
Niitä paikkoja oli monia, en jaksa kuvailla kaikkia. Mutta etäällä minun luotani kuitenkin.
Siis istui etäällä? Mutta ettehän silloin ole olleet vierekkäin.
Et sinä ole 18.22, vaan joku sivusta. t.18.22
Töissä olen istunut vierekkäin, pöydän toisella puolella ja parin metrin päässä.
Hän tietää tunteeni. Ja hän tietää, että parisuhteeni on enää väliaikainen kulissi. Kirjoitan täällä vain prosessoidakseni tunteitani. En minä häntä tule koskaan saamaan, valitettava tosiasia.