Asuntoautossa

Anonyymi

Vilkuilen hermostuneesti työhuoneeni seinällä olevaa kelloa, jonka minuuttiviisari tuntuu matelevan ihan etenan lailla, ihan kuin se ei liikkuisi laisinkaan.
Mutta siinä samassa puhelimeni piippaa saapuneen viestin merksi.
Jokseenkin vapisevin käsin otan puhelimen käteeni ja luen saapuneen viestin:
- Saavuin sovitulle paikalle.
Edelleen vapisevin käsin vastaan viestiin lyhyen kuittauksen:
- Ok, olen tulossa.
Päästyäni ulos rakennuksesta, huomaankin viestin lähettäneen henkilön jo aiemmin ilmoittamien tuntomerkkien mukaisen asuntoauton seisovan juuri sovitulla paikalla läheisellä bussipysäkillä.
Jatkan edelleen kävelyäni kohti tätä asuntoautoa, tuntien kuitenkin miten jalkojani alkaa hieman heikottamaan ja jännitys nostamaan päätään, samalla kun mietin, että mitäköhän olenkaan ihan juuri menossa tekemään ja kokemaan, mitä sitä onkaan tullut tuntemattomalle miehelle luvattua.
Aivan hetken kuluttua saavunkin pysäkille ja vilkaisen hanttimiehen puolen ikkunasta sisään autoon, kuskin suuntaan. Kuski huomaakin minut ja viittelöi minut avaamaan oven.
Avaan vapisevin käsin oven, jolloin kuskin suu vääntyy maireaan hymyyn ja kuski toteaa:
- Moro. Tulithan sinä kuten sovittiin. Hyppäähän vain rohkeasti kyytiin.
Nielaisen kurkkuuni nousevan palan ja vastaan vapisella äänellä kuskin iloiseen tervehdykseen, nousten sitten autoon.
Kuski suuntaakin saman tein kulkumme ennalta sovitun marketin suuntaan. Matka tuntuu kestävän miltein ikuisuuden vaikka siihen ei todellisuudessa mene vajaata kymmentä minuuttia enempää.
Emme puhu kuskin kanssa yhtään mitään, koska olen kuin transsissa, syventyneenä omiin ajatuksiini, miettien entistäkin enemmän, että mitä olen ihan juuri kohta tekemässä.
Kuskini kurvaakin samalla hetkellä sovitun marketin parkkipaikalle, ja ajaa sen syrjimpään nurkkaukseen sammuttaen sitten auton moottorin.
Jännitykseni tuntuu nousevan vain entisestään, kun havahdun kuskin toteamukseen:
- Noh, vieläkös olet halukas ja valmis kokemaan sitä mitä varten sinut kyytiin noukin ja tänne tulimme?
Nielaisen itsekseni mutta totean kuitenkin:
- Kyllä, olenhan minä edelleen valmis siihen mistä olemme viestitelleet.
- Ok, hyvä juttu, kuski toteaa ja jatkaa:
- Siirrytäänhän sitten tuonne makuutilojen puolelle.
Kuski nousee penkiltään ja suuntaa asuntoauton peräosaan jossa sijaitsevat ihan hyvän kokoiset makuutilat, ihan parivuoteineen.
Nousen itsekin penkiltäni ja menen kuskin perässä auton perälle.
Tuntuu edelleenkin siltä, että olisin aivan kuin unessa mutta kuitenkin valveilla, koska kun kuski alkaa omia vaatteitaan vähentämään, alan itsekin niin tekemään.
Ihan miltein sillä samalla hetkellä olemme kumpainenkin aivan täysin alasti, mitä nyt itselleni ainakin jäi sukat jalkaani.
- Tulehan nyt sitten tänne sängylle ihan kiltisti... saat ne sukat jalkaasi jättää jos haluat, kuski toteaa hieman naurahtaen, kun huomaa kuinka vilkaisen alaspäin jalkoihini sukkiani ihmetellen.
Nousen auton peräosan parivuoteelle kuskin viereen ja katson häntä hieman kysyvä ilme kasvoillani.
- Asetuhan vain siihen keskelle sänkyä silleen sopivasti kontillesi, peppusi tänne minuun päin, kuski toteaa rauhallisella ja rauhoittavalla äänellä.
Teen kuten pyydetään, vilkaisen taakseni ja siinä samassa huomaankin kuinka kuski on ottanut yöpöydän laatikosta liukkarituubin ja pusertaa siitä aimo määrän liukkaria käsilleen, painaen miltei samantein liukkarista kiiltelevän sormensa peppureiälleni, sitä hellästi hieraisten kunnes alkaa painamaan sormeaan hitaasti peppureikääni sisään.
Tämä tunne on aivan käsittämätön mutta se ei kuitenkaan satu millään muotoa.
Siinä samassa kuski vetää sormensa pois pepultani, ja pusertaa suoraan tuubista hieman lisää liukkaria reiälleni, hieraisten sitä myös hieman jo täydessä seisokissa olevalleen kalulleenkin.
Havahdun siihen, etten ollut edes huomannut saati tajunnut, että kuinka tämän kuskin kalu on yhtäkkiä nousut täyteen seisokkiinsa.
Kuski siirtyy hieman lähemmäs, ottaa käsillään määrätietoisen otteen lantioiltani, ja alkaa painamaan tätä seisovaa kaluaan hitaasti mutta varmasti peppuuni sisään.
Hitaasti peppuuni uppoava kalun tuottama paine saa minut huokaisemaan syvään. Sisääni sentti sentiltä porautuva kovana seisovan kalun aiheuttama tunne on entistäkin käsittämättömämpi.
JATKUU...

2

2720

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hetken kuluttua tunnenkin miten takanani olevan miehen lantio ja kivekset painautuvat peppuani vasten, kun mies on saanut painettua kalunsa aivan juurta myöten peppuuni.
      Peppuni on nyt aivan täynnä tätä tuntemattoman miehen kovaa kalua.
      - Eihän sinua vain satu? kuski kysyy rauhoittavalla äänellään.
      - Ei satu, vastaan.
      - Oikein hyvä, kuski toteaa ja jatkaa:
      - Sillä nyt alat sitten tätä kovaa aisaani ihan toden teolla saamaan...
      En kerkeä tätä asiaa sisäistämään saati kuskille mitään siihen vastaamaan, kun tunnen kuinka mies alkaa vetämään kaluaan hitaasti ulospäin pepustani, vain painaakseen sen samantein sinne takaisin.
      Hitaasti mutta varmasti kuski alkaa tätä liikettään nopeuttamaan ja tahtiaan kiihdyttämään, kunnes aivan hetken kuluttua hän nai minua jo todella hyvällä tempolla ja vauhdilla, hänen kalunsa soutaessa liukkarin liukastamassa pepussani, irstaan litinämäisen äänen sitä säestäessä ja miehen pallien tämän tästä peppuani vasten läiskähtäessä.
      Tämä tuntematon mies nai minua täysin omaan tahtiinsa, hieman huohottaen, kunnes hän aivan yht’äkkiä toteaa ääneen:
      - Ai niin... Reiska hei, me ollaan täällä jo täydessä touhussa, joten tules sinäkin...
      Säpsähdän aivan totaalisesti kun asuntoauton vessan ovi aukeaa ja sieltä astuu esiin toinen, aivan yhtälailla minulle tuntematon mies.
      Siis mitä tämä oikein tarkoittaa, mietin itsekseni. Eihän mistään tällaisesta ollut mitään puhetta saati että siitä oltaisiin mitään sovittu.
      Siinä samassa huomaan, että tämä Reiskaksi kutsuttu mies onkin yhtälailla täysin alasti edessäni ja hänen kalunsa on jo puoliseisokissa.
      - Eihän sinua kait haittaa, että kutsuin tuon Reiskankin mukaan karkeloihin? kuski kysyy jokseenkin ivallisesti.
      - Eipä kait se haittaa, saan vastattua, kun kuski jatkaa edelleen peppuni naimista.
      - Hyvä juttu, kuski toteaa.
      Ja siinä samassa tämä Reiska onkin ihan siinä kasvojeni edessä ja heiluttelee puolikovaa kaluaan mairea hymy kasvoillaan.
      Kuin sanattomasta sopimuksesta avaan suuni ja Reiska tuo kalunsa sitä lähemmäs. En todellakaan tiedä mitä minun pitäisi sille tehdä, joten alan sitä nuolemaan ja imemään kuin tikkaria. Ja ilmeisesti teen jotain ihan oikein koska tunnen miten tämä suussani oleva Reiskan kalu kovenee entisestään.
      Olotilani on mitä epätodellisin mutta sitäkin kiimaisempi, kun siinä samassa huomaankin makuutilan seinällä miltei koko seinän levyisen peilin.
      Saan käännettyä katsettani sen verran peilin suuntaan, että näen tämän todella irstaisen tapahtuman, ja sisäisten sen todellisuuden.
      Siinä minä sinänsä raavas mies olen kahden yhtä raavaan miehen välissä kontillani, ja toisen miehen kalu jatkaa soutamistaan kovana pepussani, ja toisen miehen kalu jatkaa kovenemistaan suussani...
      Näen myös tästä peilistä kuinka omakin kaluni on jo puoliseisokissa ja heiluu kuskin työntöjen tahdissa...
      ----------------------------------------
      Taitaa olla aika utopista toivoa, että tällaisen kaverusparin jostain ihan oikeasti löytäisi...
      t: M45-utelias-Tre

    • Aivan mahtava tarina ja varsinkin tuo tapahtumien ympäristö tekee siittä melko kutkuttavan. :P

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit

      mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte
      Maailman menoa
      136
      2629
    2. Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa

      Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli
      Maailman menoa
      106
      2137
    3. Persujen vaalilupaus oli euron bensa

      Nyt puhutaan jo kolmen euron bensasta. Kyseessä on Suomen historian törkein vaalipetos.
      Maailman menoa
      40
      1775
    4. Maataloustuet perittävä korkojen kera takaisin

      Yrittäjiltä jotka ovat myyneet tuotantoaan ulkomaille. Veronmaksajan kustantama tuki on tarkoitettu elintarvikkeiden hi
      Maataloustuki
      40
      1599
    5. Kyllä mies pakit kestää

      Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n
      Ikävä
      60
      1496
    6. Palomestari sytytti tulipalon Kankaanpäässä

      Kankaanpää ei yllätä koskaan. Oukarinkadulla syttyi rivitalossa tulipalo toukokuussa 2024. Nyt sen sytyttäjää syytetään
      Kankaanpää
      29
      1199
    7. Kuka on Farmi Suomi Riiko?

      Farmi Suomi -realityssä Riiko Sakkinen on saanut paljon tv-aikaa. Riikon ajatuksia ja toisten nokittelua sekä lopulta pe
      Tv-sarjat
      11
      1140
    8. Topi osti Askon

      Hieno mies. Pelastaa työpaikkoja. Kiitokset myös emännälleen, joka pitää isännän virkeänä. https://www.is.fi/taloussan
      Maailman menoa
      58
      1140
    9. Vastuuhenkilöt

      Ketkä ovat Lapuan Kotiasunnot-yhtiön tili- ja vastuuhenkilöt? Nimet kehiin, julkista tietoa.
      Lapua
      62
      1090
    10. Pelataanko sivistyslautakunnan päätöksissä reilua ja avointa peliä?

      Huomasin, että sivistyslautakunta on tehnyt viikko sitten isoja miljoona päätöksiä lastemme koulukuljetuksissa ja kaup
      Ähtäri
      30
      756
    Aihe