Näkee joidenkin autojen valoissa sellaisia rimpsuja, aivan kuin jouluvalot joita puihin ripustetaan, niitähän on 12v jännitteellä.
Mitkä valot?
Anonyymi
3896
2Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Autoissa tuollaiset rimpsut ovat tarpeettomia koristeita. Takavaloja nykyautoissa ei tarvitse polttaa, kun ne ovat sammutettavissa kytkimellä tai vain hämäräkytkimellä toimivia. Monissa autoissa eivät näytä enää ajovalotkaan toimivan. Paljon tulee valottomia autoja vastaan nykyään. Ilmeisesti oikeaa valokytkinasentoa on valoviiksestä hankalaa löytää. Koska vilkkuvalojakaan ei nykyään enää käytetä, nekin joutaa poistaa tarpeettomina.
Uusien autojen takavalottomuus on typerintä mitä on keksitty. Tosta täytyisi sanktiot langettaa noitten typerien autojen valmistajille. Samoin sähköautot ovat kuollut ajatus. Eivät ikinä tule yleistymään niinkuin suunnitellaan. Ovat ympäristö katatrofi.
Monet autoilijat ovat lisänneet suorakaiteen muotoisen ledvalopötkylän maskin eteen rumentamaan kokonaisuutta. Eipä joutavampaa asennusta voisi enää kuvitella! Onhan niitä ollut aikojen saatossa monenlaisia villityksiä. Joskus autossa piti olla ainakin neljä antennia, joista pisimmät olivat usean metrin pituisia.
On sulla suuret ongelmat :D
Autoissa on jo liikaa kaikenlaisia koristevaloja. Ei lisävalonheittimiä enää keulaa rumentamaan tarvita.
No kun suunnittelijoiden on "pakko" uudistaa vanhaa korimallia niin kun ei oikein mitään muuta järkevää ole tehtävissä niin piirretään näitä "sirkusvaloja".
En väitä että nykytekniikka (Led) olisi huonoa tai humpuukia autoissa mutta toi muotoilu tosiaan tuntuu joskus vähän pakonomaiselta kikkailulta!
Entäs sit uusien autojen tuplapakoputkienpäät :) Pellin alla litranen moponmoottori ja auton peräpää näyttää kuin formulasta ois hirveine pakoputkenpäineen :) Röhönauruaaaaa !!!
Autot ovat muuttuneet keulaltaan kulmikkaiksi monine lokeroineen ja koristeineen. Ne alkavat näyttää todella rumilta verrattuina entisiin pyöreähköihin sulavalinjasiin muotoihin. Alkaa olla jo monta automerkkiä, joita en ostaisi missään tapauksessa niiden ulkonäön takia.
Auton ulkonäöllä ei juuri ole merkitystä, vai otatteko ennen henkilöauton ja katetun peräkärryn jos teette jotain hommaa työksenne, vai pakettiauton jossa tavarat on hyvä kuljettaa työn vuoksi? Pakettiautohan ei ole "moternin" näköinen, vaan ennemmin joku matala onnettomalla maavaralla varustettu littana on se hyvä!
Lisävalot ei ole pahitteeksi olipa ne minkä näköiset tahansa jos enempi ajelee pimeän aikaan! Mutta joitain valovirityksiä ihmettelen että miksi palaa yhtä aikaa ne ns. päivävalot ja ajovalot?
Asennus taitaa olla pielessä, vai joko tehtaalla on niin tehty?
Omassa autossa ne päiväledit sammuu kun laittaa ajovalot päälle, tai automatiikka sen hoitaa hämärän tultua!
Miten niin pakut ei olis modernin näköisiä nykyään?
Kyllähän noi nyt jonkun verran eroaa 70-luvun Transiteista ja Wolkkarin Kleinbussista!
Mitä se kellekkää kuuluu jos on vaikka minkälaiset valonheittimet. Hyvä vaa että ihmiset ostaa lisävalot nii näkee kunnolla pimeässä ajella. PS. Hankkiikaa oikeesti elämä jos alkaa valotki häiritä.
Katsastuksessa epäasiallisista valoista saa viimeistään huomauksen tai määryksen uusintakatsatukseen.
Vielä 80-luvulla katsastusta varten piti vaihtaa ajovaloihin heikompitehoiset polttimot, jotka sitten katsastuksen jälkeen vaihdettiin takaisin kirkkaampiin ja parempiin. Katsastusherra Isoherra lahkolainen Loimas oli tarkka valojen suhteen. Hyvät valot eivät kelvanneet, mutta heikkotehoiset keltaiset polttimot menivät läpi.
Ei kait se katsastusmiehen vika ole jos määräykset on pieles! Niin kuin täällä joku sanoi väitelleensä katsastusmiehen kanssa käsijarrusta tullutta "hylsyä". Kyllä ne on viisaat virkamiehet kun noita määräyksiä keksii.
Kyllä järjen käyttö on sallittua, jos lain kirjaimen noudattaminen vaarantaa ihmisten turvallisuuden. Lähes pimeällä autolla ajaminen ei ollut turvallista kyseistä lakia noudattaen. Onneksi myöhemmät katsastajat sallivat kirkkaammat valot.
Pari vuosikymmentä sitten ilmestyi autoilijan energiansäästöopas. Siinä neuvottiin mm., että liikennevaloissa pitää sammuttaa moottori ja myös että pitkässä alamäessä pitää sammuttaa moottori. Oppaan kirjoittajalla ei ollut ajokorttia, mutta hän oli kuitenkin korkea virkamies liikenneministeriössä. Onneksi opas ei päässyt suureen jakeluun hengenvaarallisten ohjeiden takia. Eikä kukaan sammuttanut alamäessä auton moottoria, jolloin ratti olisi mennyt lukkoon ja metsään meno olisi ollut varmaa.
Hei se oli sillo 80 luvulla. Yritä päästä yli.
Minä myös -80 luvulla jouduin Lieksassa juurikin tuon uskovaisen katsatuskouhelon simputtamaksi kun ei valot kelvanneet suuntauksen puolesta korjaamokeikan jälkeen? Käytin uudelleen samassa korjaamossa ja siellä sanottiin että suuntaus on niin kohdallaan kuin olla voi, mutta ei kelvannut sittenkään?
Piti viedä Pielisen Kumin korjaamolle " kun siellä on se kkinteä suunatuslaite"? Käytin siellä ja näytin kuitin että olen käynyt!
Valoja ei edes tarkastettu kun tuli hyväksytty leima rekisteriotteeseen! Silloin teki mieli tehdä murha ja laskea uskovainen herransa luo, mutta maltoin mieleni!
Olen maksanut Lieksaan oppirahani että katsastutan aina Joensuussa ilman simputusta!
Eikä varmaan jarrutehostinkaan olisi toiminut moottorin ollessa sammutettuna!
Etuvalojen välissä oleva ledvalopötky rumentaa auton,kuin auton, häipyy varmaan kuvioista samoin, kun aikoinaan avuttomat lisäasennus sumuvalot.
Vainiin. Ei sinun auto niin mitä väliä.
Vai niin. Sanat kirjoitetaan erilleen. Seuraava virke on erittäin huonoa suomea. Huomaa, "sinun auto" pitää kirjoittaa "sinun autosi". Muista aina possessiivisuffiksien käyttö! Pilkku tulee auto sanan jälkeen. Mitä tarkoittanet sanoilla "mitä väliä"?
tutkimus väittää, että ihmiset, joita netin kielioppivirheet vaivaavat eniten, ovat myös luonteeltaan ”vähemmän miellyttäviä” kuin ne, jotka antavat kielioppiasioiden olla.
No onhan se jokaisen oma asia minkä valopötkylän kukin laittaa autonsa keulalle mutta on se minunkin mielestä JÄRKYTTÄVÄN RUMA!
Olkoon vaan se "pötkylä" sinun mielestäsi JÄRKYTTÄVÄN RUMA mutta käyppäs testaamassa pimeällä ajamista autolla jossa sellainen on, se on nimittäin JÄRKYTTÄVÄN HYVÄ kun panostaa hieman ja sen "pötkylän" antamalla valolla näkee kauas ja kirkkaasti.
Eikä ole pahan kalliitakaan, ja nytkin IKH liikkeessä hyvä valo vain 199e.
Mitähän aloittaja tarkoittaa kahdetoista vuoden jännitteellä (12v jännitteellä)? Sähköopissa kerrotaan volteista eikä vuosista. Voltin lyhenne on V, ei siis v.
Pitää myös muistaa, että suomen kielen kieliopin mukaan luvun ja yksikön väliin tulee aina välilyonti. Ei kirjoiteta 12V, vaan 12 V.
Kuules pönttö, autoissa on akku ja sen antamalla virralla sähkölaitteet toimii. Sitä akkua lataa..äh, ei kannata, ei se tajua. Vai vuoden jännitteellä hahahahhaa.
Kuules pönttö, ei tässä ketjussa ole kyse mistään akuista, vaan valoista. Kerron nyt kuitenkin, että akkujen jännite on usein 12 V, eli 12 volttia, ei siis 12 v, eli 12 vuotta. Ei pidä sekoittaa voltteja ja vuosia keskenään.
Muutama sata ihmistä luki ja ymmärsi, eikä välittänyt pikku virheistä. ja sitten hyökkäsi palstapoliisi kimppuun. E kannata kirjoitella tänne, tulee koulukiusatun olo.
Onko pilkunnussija yhdyssana vai yhdys sana? Onko yhdys sana vai yhdyssana? Volttimestari tiennee asian?
Tulee vaan niin ylivertainen olo, kun pääsee pätemään.
Valorimpsujen pitäjät varmaan laulelee ajellessaan, että joulupuu on rakennettu, joulu on jo ovella jne.
Kilju pitäs saada pöhisemään.oisko kellään lakkoja,hiivaa,sokeria.muutan marraskuussa lieksaan työttömäksi juopoksi.en tietysti maksa mitään,kun ei ole varaa.aamun kolmas kalja sihahti auki nyt.
On edellämainittuja tarvikkeita mutta tarvitsen niitä itse!
Taas on se aika vuodesta, että takavalot jäävät laittamatta kesäkelien jälkeen päälle. Pimeitä autojen perseitä tupsahtelee iltahämärissä sumun ja vesisateen keskeltä eteen. Typerimpiä lakeja tämä takavaloitta ajamisen salliminen, koska ledilamppujenhan pitäisi ainakin mainosten mukaan kestää lähes ikuisesti, joten lamppujenkaan säästöstä ei pitäisi olla kysymys.
En ole kyllä nähnyt yhtään autoa missä ei takana valot pala pimeällä. Ne syttyvät kyllä automaattisesti uusissa autoissa. Jää kotiin jos nii vituttaa muut autoilijat.
Säästöistä puheen ollen, nämä olympia ifat ajaa niin puskurissa kiinni , että ajattelevat imun tuovan säästöä.
Miten se auto voi noin kuumentaa tunteita, peltiläkkihän se vain on.
Nuo vanhoilla ritsoilla ajvat on niin kärttyisiä kun niiden pitää ruuvimeisselillä sorhata ajovalot päälle kinneriinsä kun lähtevät hämärissä liikkeelle, ne ei ymmärrä että uusissa autoissa on valoautomatiikka joka se homman hoitaa! Siksi niitä potuttaa!