Olen käynyt psykologilla vähän päälle puoli vuotta. Oon aina huono puhumaan, enkä oo kaikkea hälle välttämättä saanut ulos. Nyt ollaan kuitenkin mietitty terapiaa tai lääkitystä. Mulla on itsetuhoisia ajatuksia todella paljon ja pelottaa että sekoan. Ajattelen lähes koko ajan etten halua elää, mutten välttämättä uskaltaisi itseäni tappaa. Jos tämän kertoisin, joutuisinko osastolle? En sinne mielelläni menisi, mutta jos siitä olisi apua niin tottakai. En tahdo tällä huomiota hakea, haluaisin vain tietää, että saattaisinko osastolle joutua.
Kuinka helposti päätyy psykiatriselle osastolle?
Anonyymi
19404
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Sinua ei valitettavasti auteta laitoksessa, joten sinne haikailet turhaan. Psykiatriset laitokset ovat kontrollointi- ja rankaisulaitoksia, eivät sinne päätyvien auttamista varten. Mikäli mainitset halustasi tai pelkästä mietinnästäsi elämäsi lopettamiseksi, sinut voidaan vangita psykiatrisesti. Ota siis tämä huomioon, kun päätät mitä teet. Laitoksissa sinulle pakkosyötetään huumaavia aineita, joilla on pahoja seuraamuksia terveydellesi. Saat viimeistään siinä vaiheessa myös elämänpituisen psykiatrisen leiman, joka vaikuttaa muun muassa töiden, lainojen ja vakuutuksien saantiin sekä muihin mahdollisuuksiisi yhteiskunnassa. Mieti siis tarkkaan.
Olen samaa mieltä edellisen kommentoijan kanssa psykiatrisesta hoidosta.Toivottavasti alla olevasta linkistä on jotain hyötyä.
https://www.puheet.net/auttavat-puhelimet-suomessa/
Sait kaksi aika pelottavankuuloista vastausta, ja olen itsekin pääosin samaa mieltä. Psykiatrialla on niin paljon "haittavaikutuksia" ihmiseen, joka tarvitsee apua mielen ongelmiin, että on kovan miettimisen paikka, kannattaako sinne hakeutua.
Sinulla on kuitenkin tarve saada apua, ja olet ilmeisesti saanut jonkinlaista tukea siltä psykologilta, jonka kanssa olet keskustellut. Kannattaisi ehkä koettaa hakeutua terapiaan. Silloin voisit löytää luotettavan ihmisen, joka ymmärtää, ja hänen avullaan päästä vaikean tilanteen yli. Terapiaa varten joutuu käymään psykiatrilla, ikävä kyllä, ja siinä tulee sitten niitä diagnoosileimoja, ja muuta kurjaa, ja voit joutua ottamaan lääkkeitäkin, ellet jo ota. Terapia ei kuitenkaan pohjimmiltaan ole psykiatriaa lainkaan, vaan psykososiaalista tukemista, joka perustuu siihen mitä itse toivot ja haluat elämältäsi.
"En tahdo tällä huomiota hakea,"
Minusta sinulla on täysi oikeus saada huomiota! Sitä juuri ihminen tarvitsee, kun on pahassa pulassa, ja itsetuhoisia ajatuksiakin. Toisten tukea, ystävällisyyttä ja huomiota. :)
Aloittajahan on kaiken aikaa terapiassa, kun käy keskustelemassa psykologille itsestään.
Kiitos paljon hyvästä vastauksesta! ❤️
"Aloittajahan on kaiken aikaa terapiassa, kun käy keskustelemassa psykologille itsestään."
Se onkin hyvä, ilmeisesti. Julkisen sektorin psykologeilla, missä ymmärsin että hän käy, ei yleensä vaan ole aikaa kovin usein tavata, ja yleensä heillä ei ole myöskään terapiakoulutusta, Psykologin kanssa käytyjä keskusteluja ei siksi virallisesti kutsuta terapiaksi, vaan psykologisiksi keskusteluiksi. Toki niistä voi silti olla paljon hyötyä.
Psykiatrian poliklinikka, terveyskeskus tms. ei myöskään ole välttämättä paras paikka luoda luottamuksellista terapiasuhdetta, kun siellä kaikki käyntikirjaukset näkyvät muuallakin oman alueen terveydenhuollossa. Toisin kuin jos käy yksityisellä terapeutilla, jolloin ne voi halutessaan salata Omakannassa. Yksityiselle, terapiakoulutetulle terapeutille voi päästä Kelan kuntoutusterapian kautta tai jos sairaanhoitopiiri hankkii potilaalle terapiaa ostopalveluna.
Anonyymi
3.9.2019 9:57
Hanki skitsofreniadiagnoosi. Sillä päätyy psykiatriselle osastolle jopa närästyksen takia. Muussa tapauksessa suosittelisin ehdottomasti yrittämään itsemurhaa pari kolme kertaa, jos onnistaisi, että saisit "apua" eli pääsisit laitokseen huumattavaksi vastoin tahtoasi muutamaksi viikoksi. Oikein "hyödyllinen" ja rikastuttava kokemus, jota ilmankin voi tosin elää, jos haluaa. Saatat pakkohoitoa välttämällä tutkimusten mukaan jopa estää itsemurhariskisi moninkertaistumisen etenkin, jos olet korkeasti koulutettu, perheellinen, etkä ole yrittänyt itsemurhaa aikaisemmin.
No minulla oli aika vastaava tilanne tai olin jo seonnut. Eka lääkäri passitti minut kotiin Tenox purkin kanssa ja valvoin edelleen ahdistuksen kasvaessa.
Seuraavana päivänä en enää ollut varma missä olin työpäiväni viettänyt ja oliko se totta vai kuvitelmaa.
Menin päivystykseen ja en suoraan myöntänyt itsetuhoisia ajatuksia, vaan sanoin pelkääväni jotain pahaa sattuvan. Edelleen minut olisi lähetetty yhden unilääkkeen kanssa kotiin ja sanoin etten pärjää siellä. Vieläkin mietittiin, että ottavatko osastolle. Lopulta vietin osastolla 2 vkoa ja se lukkojen takana olo oli ahdistavaa ja pelkäsin joutuvani olemaan siellä vielä pidempään. Ei unirauhaa ja yksityisyyttä, mutta silti pelasti minun henkeni ja pysäytti pahenevan tilanteen.
Itse kysyin psykologilta, että joutuuko itsetuhoisista ajatuksista kertomisesta sairaalaan. Hän kertoi, että sairaalaan on vaikea päästä ellei ole vaaraksi itselleen tai muille. No, sen jälkeen olen puhunut itsetuhoisista ajatuksista, joita piilottelin vuosikymmenen. Olen sanonut aina, että jos mulla olisi mitään keinoa tehdä itsemurha niin olisin tehnyt sen hoitoon hakeutumisen sijaan. (Sun ei varmaan kannata sanoa noin, mutta minä olen liian rehellinen ihminen.) Ongelma on, että todella pieni osa ihmisistä tietää mitä sanoa, kun toinen kertoo itsetuhoisista ajatuksista. Vähintäänkin työntekijä haluaisi sysätä jonkun muun vastuulle. Ehkä mulle on kuitenkin sattunut ihania työntekijöitä, koska sairaalajaksoa on tarjottu mutta ei ole pakotettu kun en sinne halua. Jos he saavat tiedon ettet ole itsemurhaa ajatuksista huolimatta lähiaikoina aikomassa ja he haluavat oikeasti sinua auttaa, niin et sinä osastolle joudu vasten tahtoasi. Jos kohtaat hoitotyöhön satutettuja ihmisiä lisää satuttamaan hankkiutuneita sadisteja, siinä tapauksessa saatat olla ongelmissa jos kerrot. Jos taas et pohjimmiltaan halua kuolla mutta pelkäät että satutat itseäsi sekoamisen seurauksena, niin osasto on oikea paikka olla.
Mun diagnoosi on vaikea masennus ja olen menossa persoonallisuushäiriötutkimuksiin kun en vaan tajua, että siitä huolimatta että en kestä enää, kaikkein tärkeintä on, että mahdollisimman nopeasti jatkan opiskelua ja menen töihin tuottamaan verorahaa, josta heidän palkkansa maksetaan. Lääkkeistä saatava apu on pientä, SSRIt poistavat tunneskaalan ääripäät ja masentuneella siis positiiviset tunteet lähestulkoon katoaa hintana siitä, että pahimmat hetket eivät ole enää niin sietämättömiä. Tosin psykiatri saattaisi innostua laittamaan osastolle, jos hänen mielestään lääkkeitä tarvitsee eikä niitä suostu syömään.
Keskustelu on auttanut minua eniten. Tosin osa työntekijöistä on ollut niin ymmärtämättömiä, että olen mennyt käynneistä huonompaan kuntoon. Psykologit osaavat yleensä helpottaa oloa. Psykiatrien ja psykiatristen sairaanhoitajien kanssa keskustelu on yleensä satuttanut minua, koska heidät on opetettu leimaamaan kaikki mitä ihminen sanoo empatian näyttämisen sijaan. Joidenkin persoonallisuus sopii parantavaan keskusteluun, toisten persoonallisuus sopii satuttavaan keskusteluun. Koska mulle ei keskustelukäynnitkään oikein riitä, hoidan itseäni kirjoittamalla auki ajatuksiani. Sinunkin kannattaa etsiä myös itsehoidon keinoja, jotka tekevät sinulle paremman olon. Jos haluaisit lisätukena jutella sähköpostilla niistä itsetuhoisista ajatuksista kunnes löydät terapeutin, niin se sopisi minulle. Siis jos se auttaisi. Mun oloa helpottaa ihan vaan, kun puhun jollekin niistä ja yllättyn, ettei tämä ihminen ajattelekaan että olisi hyvä asia, jos kuolisin.
Tuo sekoamisen pelko on kyllä pelottava. Mun mielestä sun kannattaa kertoa ainakin jollekin läheiselle ihmiselle, jonka uskot voivasi luottaa hankkivan sulle apua jos menet niin huonoon kuntoon, että sitä tarvitset mutta et enää tiedä tarvitsevasi.
Hienosti kirjoitettu. En ole aloittaja mutta itsekin saanut apua omien ajatusten paperille laittamisesta. Keskusteluapu psyk. hoitsun kanssa on tosiaan sitä että elä nyt, otahan ne lääkkeet.
Itsetuhoisia ajatuksia lie meillä kaikilla mutta mullakin lukee papereissa että hallitsee ne. Ainakin vielä. Psykologin jossain testeissäkin kysyttiin, sanoin harkinneeni ja miettineeni itsaria mutta kuitenkin joku sanoo takaraivossa että ei ole mun juttu. Hyvä niin.
Kiitos asiallisesta tekstistäsi joka tapauksessa sinulle.
Jatkan sen verranettä ennemmin pelkään satuttavani muita kuin itseäni. Jumalaton agressiivisuus ja kiukun puuskat kohdistuvat johonkin raukkaan joka tielle sattuu. Kiinni käyminen tai lyöminen on vain ajan kysymys. Siksi karttelen kaikkia ihmisiä ja paikkoja jossa on ihmisiä.
Mitä jos et vain kävisi sivullisten kimppuun? Mitä jos et vain olisi idiootti? Sinä kannat vastuun teoistasi. Jos käyt jonkun kimppuun, toivottavasti ottavat sinut nopeasti kiinni ja antavat rangaistuksen mikä tuollaisesta törkeydestä kuuluu antaa.
Meillä kaikilla on sopimattomia ajatuksia kukaan ei voi hallita ajatuksiaan eikä ketään pitäisi tuomita ajatusten takia olivatpa ne kuinka kamalia tahansa.Ajatukset eivät vahingoita ketään vaan teot.
Totta kai kannan vastuuni. Asiat eivät vain ole niin simppeleitä. Oletettavasti masennukseen kuuluu turhautuminen, mielialan nopeat vaihtelut, agressiivisuus, ym.ym.
Jos yhtään tunnen psykiatrian arvomaailmaa, niin aggressiiviset ihmiset ovat juuri niitä keitä halutaan auttaa ja keitä kohtaan tunnetaan myötätuntoa. Kerro vaan kaikki niille ammattilaisille. Vaikka joutuisitkin vähäksi aikaa osastolle, se on loppuelämäsi kannalta parempi kuin tehdä jotain typerää. Kuitenkin epäilen, että sua ei pistetä sinne ellet halua, kun kerran yrität etistäytymällä välttää muiden satuttamista. Ehkä saat toisen diagnoosin joka selittää aggressiivisuuden ja pystyt sitä kautta kehittämään itsetuntemusta ja pitkällä tähtäimellä parempia keinoja käsitellä negatiivisia tunteita. Niin ei sitten enää tarvitsisi pelätä, hallitsetko sitä. Kun toi ongelma ei todennäköisesti katoa vaikenemalla, vaan voi jopa pahentua. Ja sitten kun siinä on se ongelma, että jotkut lääkkeet voi myös aiheuttaa aggressiivisuutta. Sut olisi hyvä osata pitää sellaisista kaukana. Eli et saa oikeanlaista hoitoa jos et kerro tuota psykologillesi.
kiitos kommentistasi.
Niin, tai ainakin se on hyvä tekosyy kohdella muita huonosti.
Ehken alamaissa oleva ihminen ei jaksa ajatella toisia ihmisiä, kun omatkin asiat ja ajatukset solmussa.
Taitaa koko masennus olla sinusta vain laiskuutta, tekosyy lorvia?
Toisia ei tarvitse ajatella, mutta rauhaan pitää jaksaa jättää.
Ja ei, minusta masentuneisuus ei ole laiskuutta. En ylipäänsä ymmärrä jotkut yhdistävät nuo kaksi asiaa. Miten suru ja laiskuus voisivat olla sama asia? Jos esimerkiksi menettää läheisensä ja itkee menetystä, mitä tekemistä tällä on laiskuuden kanssa? Jotkut toki käyttävät masentuneisuutta, ja nimen omaan psykiatrista masennus-sertiä tekosyynä "lorvia", mutta se on eri tilanne se.