Kepu ja Kaikkonen

Eikö ole kuin näitä johtoon kepulla?
Antti Kaikkosella ehdollinen vankeustuomio!
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

On sillä kulmurilla sellaiset avut etupuolella että niillä mennään pitkälle.

Äänestä

Tilaaja 12.08.2019 20:22
Tässäkin tulevat taas ne surullisen kuuluisat kaksoisstandardit esiin:

Kuten jokainen näihin sosiaaliturva-asioihin vähänkin perehtynyt hyvin tietää, ovat viranomaiset jo 1990-luvulta alkaen pitäneet tapoinaan syynätä jokaisen sosiaalietuuksia hakevan suomalaisen tilanteen ja taustat erittäin huolellisesti ennen kuin mitään avustuksia voidaan hänelle myöntää. Ja sitten kun jokin etuus on myönnetty, tulee kyseisen henkilön olla koko ajan viranomaisten tavoitettavissa mahdollista yhteydenottoa ja pikaista haastattelukutsua varten. Mikäli henkilö ei välittömästi reagoi tällaiseen yhteydenottoon, siitä seuraa karenssi eli tukien maksun keskeyttäminen.

(Etenkin muutama vuosi sitten tällaiset yhteydenotot pyrittiin mielellään ajoittamaan joulun tai jonkun muun ison juhlapyhän alle, koska laskettiin sen varaan että moni on varmaankin lähtenyt pois kotoaan esim. sukulaisten luokse, eikä näin ollen pysty reagoimaan kotiinsa saapuneeseen kirjeeseen riittävän nopeasti. Näin saatiin hänelle sitten järjestettyä karenssi.)

Mutta kuten tuosta jutustakin kävi hyvin ilmi, somaleille ja muille maahanmuuttajataustaisille ei mitään kontrollia edes yritetäkään ylläpitää. Heidän ei tarvitse edes oleskella Suomessa – jostain ”työmarkkinoiden käytettävissä olemisesta” nyt puhumattakaan. Ja siitä huolimatta rahat maksetaan heille aivan automaattisesti, mitään kyselemättä.

Äänestä

Kepu ei enää nouse sipilän jäljiltä. Koko puolue vajosi varjojen maille kokoomuslaisen sipilän takia. Onnea vaan hölmöt maalaisliittolaiset kun menitte siihen halpaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Eikö ole kuin näitä johtoon kepulla?
Antti Kaikkosella ehdollinen vankeustuomio!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu