Synnit ovat jo anteeksiannetut, vellut valehtelee!

Anonyymi

Jeesuksen ristinkuolema oli se hetki jolloin synnit anteeksiannettiin koko ihmiskunnalle. Sen anteeksiannon jokainen saa kohdalleen uskomalla Jeesuksen tehneen lunastuksen hänenkin puolestaan ja suullansa tunnustamalla sen.

Siinä on taivastenvaltakunnan avaimet jota vsnhoillislestadiolaiset eivät voi sinulta riistää!

54

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Room.
      3:22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.

      3:23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla

      3:24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,

      3:25 jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit

      3:26 jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen

      3:27 Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta.
      3:28 Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.

      3:29 Vai onko Jumala yksistään juutalaisten Jumala? Eikö pakanainkin? On pakanainkin,

      3:30 koskapa Jumala on yksi, joka vanhurskauttaa ympärileikatut uskosta ja ympärileikkaamattomat uskon kautta.

      3:31 Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain.

    • Anonyymi

      Jos joku yrittää pidättää Kristuksen sinulle lunastamaa pelastusta hän on saatana., vaikka olisi kuinka tekohurskas vl-puhveli.

    • Anonyymi

      Rakkaat "täysipäiset" vanhoillislestadiolaiset, kertokaa miten joku voidaan tehdä osattomaksi Jeesuksen ristillä saavuttamasta voitosta?

      Ymmärrättekö, Jeesus on antanut jo synnit anteeksi ja te hirvitykset luulette voivanne tehdä tyhjäksi Jo tehdyn synninpäästön.

      • Anonyymi

        Met emmä taho ymhäthää noin kun emhe voi siethää sitä ethä pelhastus ois muilhekin mahollinen.

        Me kutshumma tuota ns yleiseksi tahoksi, vaikka se onkin Raamhatun mukhaista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Met emmä taho ymhäthää noin kun emhe voi siethää sitä ethä pelhastus ois muilhekin mahollinen.

        Me kutshumma tuota ns yleiseksi tahoksi, vaikka se onkin Raamhatun mukhaista.

        "Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien."


      • Anonyymi

        Jeesus sanoi:Te tulette tuntemaan totuuden ja totuus on tekevä teidät vapaaksi.

        Vl-puhveli ei voi sinulta taivasosaa viedä, et ole hänen orjansa. On itsestäsi kiinni jos alistut valheen orjuuteen.


    • Anonyymi

      Eipä kannata satuihin uskoa. Et ole "jumalalle" missään vastuussa.. Ei kannata uskoa edes syntikäsitteeseen. Se on kehitetty ihmisten syyllistämiseksi että uskonnon helppoheikit voivat alkaa kaupata siihen ratkaisua.
      Aamen.

    • Anonyymi

      Ei ole saalemin pastori,

    • Anonyymi

      Ihminen kun tahtoo tai tahtomattaan tekee syntiä elämässään ( jos tietää mitä synnit ovat ?), niin mites sitten "suu pannaan", kun niitä syntejä alkaa kertyä ihan riesaksi asti ja et enää jaksa niitä kantaa !?! Kyllä siihen "ahdinkoon" on joku helpotus saatava.! Ei Jeesus etukäteen meidän syntejä antanut anteeksi, vaan "matkan tuoksinassa" tulevat erheet on saatava myös anteeksi täällä maan päällä. Voipihan sitä elää ihan "hurlum`hei " elämää jos kenen pää sitä kestää, mutta raskasta se on "syntikuorman" päältä uskoa, että mitäpä tässä, kun aikanaan Jeesus "armahti"!! Ei se noin mene, ainakaan raamatun mukaan. Tässä taas, jos kuka uskoo yleensäkkään raamatun sanaan !?! "Maalliset" elävät omanlaistaan elämää, mitäpä he täällä ollenkaan kirjoittelevat, jos ja kun eivät usko uudestisyntymiseen ja ovat "oman elämänsä herroja"! Kukakin elää tavallaan ja Luoja armahtaa omansa, sitä odotellessa, jatketaan "vajellusta" !?!

      • Anonyymi

        Ensinnä plussat

        Olet kiihkoton ja jaksat perustella sanomasi.
        Uskot vilpittömästi asiaasi
        Osaat ja haluat keskustella
        Olet ns oikeassa sydämen uskossa (uskomassa)


      • Anonyymi

        Sitten miinukset :-(

        Suosittelisin lämpimästi päivittäistä Raamatun lukemista sinulle ja- lukemassa ymmärrystä kun kuitenkin vetoa Raamattuun tietämättä siitä mitään. Pelastussanoma on täysin hukassa sinulta. Raamatun tuntemus ei voi perustua kuulopuheisiin vaan omakohtaiseen jatkuvaan Raamatun lukemiseen.

        Ennen oli hauska sanontakin asiasta:
        "Tuntee Jumalan kuulopuhelta kuin kemiläiset"

        Sinä ja moni muu vellu olette epäilemättä JUMALAN VALITUT mutta harhaanjohdettuja. Jeesus sanoi että jos mahdollista niin valitutkin eksytetään.

        Kun olette uskoneet VALHEEN olette valitettavasti vetäneet JUMALAN KIROUKSEN päällenne.

        2Tess
        2:7 Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,

        2:8 niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,

        2:9 tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä

        2:10 ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.

        2:11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,

        2:12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.


      • Anonyymi

        """""""Ei Jeesus etukäteen meidän syntejä antanut anteeksi, vaan "matkan tuoksinassa" tulevat erheet on saatava myös anteeksi täällä maan päällä""""""

        Mikä oli sitten Jeesuksen ristinkuolema mielestäsi ellei etukäteen anteeksianto? Käypä lukemassa Raamatusta.


      • Anonyymi

        """""""Ei Jeesus etukäteen meidän syntejä antanut anteeksi,""""

        Saatanan puhetta!

        Nimenomaan olemme etulahjana saaneet syntimme anteeksi kun Jeesus kuoli ristillä!

        Joka uskoo sen, on pelastettu. Joka uskoo että vl-puhvelin antama synninpäästö on ainoa oikea, KIISTÄÄ USKONSA JEESUKSEN SOVITUSTYÖHÖN ja näin ollen on pakana ja publikaani, jolle on varattu vain itku ja hammasta kiristys.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        """""""Ei Jeesus etukäteen meidän syntejä antanut anteeksi,""""

        Saatanan puhetta!

        Nimenomaan olemme etulahjana saaneet syntimme anteeksi kun Jeesus kuoli ristillä!

        Joka uskoo sen, on pelastettu. Joka uskoo että vl-puhvelin antama synninpäästö on ainoa oikea, KIISTÄÄ USKONSA JEESUKSEN SOVITUSTYÖHÖN ja näin ollen on pakana ja publikaani, jolle on varattu vain itku ja hammasta kiristys.

        Ai missä tuo tapahtuu? voidaanko hampaita kiristää ja voiko niitä kiristää liikaa. missä sen hampaiden kiristys mutteri sijaitsee?


    • Anonyymi

      Synnit voi ja pitääkin tunnustaa ja meidän pitää rukoilla toinen toistemme puolesta mutta lunastustyön Jeesus teki golgatalla, silloin annettiin anteeksi kaikki maailman synnit kaikilleniille jotka uskovat Jeesuksen kuolleen hänenkin syntien edestä. Kaikki tarkoittaa vaikka kymmentä miljardia ihmistä, Jeesuksen lunastus ei tunne rajoja.

      Vellut eivät usko, he tarvivat valhevakuutuksen turvakseen syrjäyttänyt Kristuksen sovitustyön.

      • Anonyymi

        Pieni korjaus yvään sanomaan.
        Jumala lunasti, Jeesus sovitti.

        Asia on juuri niin, Hän sovitti, ja se saadaan omalle kodalle toimimaan niin, että uskoo Jeesuksen Messiaaksi, joka pelastaa maailman.

        Olen usein seuroissa miettinyt, että mikä on näiden puhujien palkka, jotka johtaa imisä arhaan, hyväksyen näennäisesti, "vilkuttelijoiden" synninpäästön, ilman tunnustusta, kääntymystä ja katumusta.

        Molempien tie ei ole Jeesuksen, sillä Hän vastaa heille; Luuk. 13:27 Mutta hän sanoo: 'Keitä te olette? En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, kaikki te vääryydentekijät.

        Silloin ei enään selitellä, ja se heille niin rakas Vl synnin poispania tulee paljastumaan saatanaksi.

        Jeesus on kuolemallaan sovittanut syntimme, ei puhujat.


    • Anonyymi

      """"""""Maalliset" elävät omanlaistaan elämää, mitäpä he täällä ollenkaan kirjoittelevat, jos ja kun eivät usko uudestisyntymiseen ja ovat "oman elämänsä herroja"! Kukakin elää tavallaan ja Luoja armahtaa omansa, sitä odotellessa, jatketaan "vajellusta" !?!""""

      Koulukirjaesimerkki siitä mitä Jumalan kirous tarkoittaa kohdallasi, olet saanut suomukset silmillesi ja olet täysin sokea. Rukoile että Jumala armahtaisi sinua ja tekisi sinut näkeväksi jälleen. Kukaan muu ei sinua voi auttaa.

      • Anonyymi

        Voi.

        Se on ainoastaan Kaikkivaltias Jeesus joka ihmistä auttaa.


    • Anonyymi

      Jos se menisi niin, että synnit on automaattisesti annettu jo anteeksi, ilman että tarvii vielä tehdä synninpäästöä, niin pääseekö tällä logiikalla kaikki Taivaaseen? Eli vaikka murhaat toisn ihmisen, niin siitäkö ei tarvii tehdä parannusta, vaan on edelleen "taivaskelpoinen"?

      • Anonyymi

        Sinäkin olet murhaaja, oletko tuntenut katumusta teostasi ja pyytänyt sitä anteeksi?

        Olet murhannut Jeesuksen!

        Minä olen kanssasi rikoskumppani, minäkin osallistuinJeesuksen murhaan!

        Tämä on perusasia jonka jokaisen tulee ymmärtää, syntiemme takia, meidän puolestamme Jeesus joutui kuolemaan. Koska synti on kuolema joutui Jeesus kuolemaan edestämme että ne jotka Hänen uskovat saavat myös ikuisen elämän Hänen ylösnousemuksensa myötä.

        Pelastus ei siis ole mikään halveksittava automaatti, sillä sinun tulee uskoa että Jeesus vapautti sinut synnistä kuolemallaan. sinulla on synnit anteeksi etulahjana kun vaan uskot siihen ja suullasi tunnustat sen.

        Epäilemättä tiedät sen että normaali ihminen tuntee syvää katumusta pahoista teoistaan. Särkynyttä sydäntä Herra rakastaa, joka katuen rukoilee Jeesuksen nimessä syntejään anteeksi, saa armon. Jeesus on ainoa välimies, ei ihmistä siihen väliin enää saa laittaa. Ei vl-puhveli kuollut syntiesi tähden vaan Jeesus!


      • Anonyymi

        Amen.


    • Anonyymi

      Uskomuksen mukaan kaikkivaltias Jumala tapatti ristillä oman poikansa lepyttääkseen itseään, kun oli aikojen alussa luonut syntisen ihmisen. Enpä oikein luottaisi tuon uskomuksen todenmukaisuuteen piirunkaan vertaa.

      • Anonyymi

        Jumala ei luonut syntiä eikä syntistä ihmistä!

        Enpä luotasi sinuunkaan joka tekee johtopäätöksensä luulojen ja valheellisten huhujen perusteella.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala ei luonut syntiä eikä syntistä ihmistä!

        Enpä luotasi sinuunkaan joka tekee johtopäätöksensä luulojen ja valheellisten huhujen perusteella.

        "Jumala ei luonut syntiä eikä syntistä ihmistä!"

        Kuka ne sitten loi? Oliko alussa Jumalan lisäksi joku toinen, joka ne syntiset loi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Jumala ei luonut syntiä eikä syntistä ihmistä!"

        Kuka ne sitten loi? Oliko alussa Jumalan lisäksi joku toinen, joka ne syntiset loi?

        Syntisen saatanan viekoittelemana synnittömät lankesivat syntiin.

        Mitä sinun mielestä synti on?


      • Anonyymi

        Hieman järkeä.
        Ei Jumala Poikaansa "tapattanut" lepyttääkseen itsensä?

        Lue Raamattua, ennekuin alat siitä opettamaan.

        Jeesus sanoi Ristillä viimeisen lauseensa; Joh. 19:30 Kun nyt Jeesus oli ottanut hapanviinin, sanoi hän: "Se on täytetty", ja kallisti päänsä ja antoi henkensä.

        Mikä on täyetty? Laki 618 mizvaa Jeesukseen uskoville, joten lain Hän täytti, joten pakkosiitos SRK;N mukaan, eli Onan osa on meille Kristukseen uskoville ole voimassa, mutta Jeesuksesta osattomille lestoille se on pakkopanemisen uuvuttava taakka.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hieman järkeä.
        Ei Jumala Poikaansa "tapattanut" lepyttääkseen itsensä?

        Lue Raamattua, ennekuin alat siitä opettamaan.

        Jeesus sanoi Ristillä viimeisen lauseensa; Joh. 19:30 Kun nyt Jeesus oli ottanut hapanviinin, sanoi hän: "Se on täytetty", ja kallisti päänsä ja antoi henkensä.

        Mikä on täyetty? Laki 618 mizvaa Jeesukseen uskoville, joten lain Hän täytti, joten pakkosiitos SRK;N mukaan, eli Onan osa on meille Kristukseen uskoville ole voimassa, mutta Jeesuksesta osattomille lestoille se on pakkopanemisen uuvuttava taakka.

        Säälittävää trollausta.


    • Anonyymi

      Näillä "maallisilla" tarkoitetaan niitä ihmisiä jotka eivät usko raamatun sanomaan, siis ollenkaan, niinkuin esim. ateistit ! Lukiessa joitakin kirjoituksia palstoilta, saa sen käsityksen. Heille kait uskon kysymykset ovat ihan se ja sama. !?! He tuskin käyvät kirkoissakaan ja pitävät uskon asioita "valheoppina" ja ihan "höpöpuheina"!?!
      Jos uskotaan raamatun opetukset, niin yritetään "kilvoitella" oppien mukaan, mutta ei se aina onnistu, kun ihminen on erehtyväinen, silloin pitää laittaa synti pois ja saada ne anteeksi ja pyytää anteeksi, jos on rikkonut teoillaan esim. toista kohtaan ja tarvittaessa sovittaa pahat tekonsa vaikka "lakituvan" määräämin rangaistuksin. Jeesus sovitti syntimme, mutta ei se tarkoita, että täällä "maisella matkalla" saisi elää kuin "pellossa"! Mie lopetan nämä kirjoittelut, usein kyllä käyn lukemassa, mutta tahtoo tulla "väärin ymmärretyksi", kun näkyy olevan viisaampia ja paljon taitavempia ja elämässä onnistuneimpia nämä kommentoijat ! Uskon kumminkin, että joidenkin kanssa voidaan Taivaassa tavata, se olisi toivomus, koska se on varmaa, että täältä joskus on lähtö, ainakin näin vaivaisella "vajeltajalla"!!

    • Anonyymi

      Aloittaja on väärässä. Raamattu kertoo että Jeesus sovitti kaikkien synnit, mutta anteeksi Hän ei antanut. Sovitus ja anteeksianto ovat eri asioita.

      • Anonyymi

        Ymmärrän huumorin mutta sopivaisuuden rajoissa. Toivottavasti et syyllistynyt hengen herjaan.


      • Anonyymi

        Luuk. 5:20

        Ja nähdessään heidän uskonsa hän sanoi: "Ihminen, sinun syntisi ovat sinulle anteeksi annetut".


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luuk. 5:20

        Ja nähdessään heidän uskonsa hän sanoi: "Ihminen, sinun syntisi ovat sinulle anteeksi annetut".

        Luuk
        5:24 Mutta tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi," - hän sanoi halvatulle - "minä sanon sinulle: nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi

        Tuossa näet selvästi että vain Jeesus voi antaa syntejä anteeksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luuk
        5:24 Mutta tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi," - hän sanoi halvatulle - "minä sanon sinulle: nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi

        Tuossa näet selvästi että vain Jeesus voi antaa syntejä anteeksi.

        1. Joh. 1:9

        Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        1. Joh. 1:9

        Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.

        Sananl. 20:9 Kuka voi sanoa: "Olen puhdistanut sydämeni, olen puhdas synnistäni"


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sananl. 20:9 Kuka voi sanoa: "Olen puhdistanut sydämeni, olen puhdas synnistäni"

        KR 1933/-38
        1Joh. 1:8 Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä


    • Anonyymi

      Muistikohan Jeesus kuolla myös Aku Ankka- synnin takia?
      Ja se TV- synti...
      Mitenkä mahtaa olla kitaransoittosynti? Jeesuksen aikana ei ollut kummosiakaan soittimia.
      Se SDP:n äänestäminen oli kyllä synti jo Jeesuksen eläessä. E- kaupassa asioinnista seurasi Jeesuksen aikana kuolemantuomio.

      Jeesuksen kuoleman jälkeen on tullut paljon uusia syntejä

      • Anonyymi

        Millä perustelet sen ettei Jeesuksen jälkeen tulleita syntejä,ole sovitettu?


    • ja myös siihen ,että kun olemme uskon vanhurskauden saaneet niin pidämme ja pysymme siinä ,että emme menetä pelastusta ja joudu sille kaamealle Pyhän Hengen pilkan paikalle eli vääjämätön tuomion odotus ,jolle ei ole muutosta.
      Pysykäämme siis raittiina ja toimikaamme elämässä oikein ja olkoon ajatus Jumalan mielen mukainen sillä siihen Jumala meitä kasvattaa armon alla ollessamme siis ottakaamme se vastaan.

    • Anonyymi

      Saalemin pastöörin arvaus.

      • Anonyymi

        Mikä tämä saalemin pastorijuttu on?

        Raamattuun kirjoitettu selvä totuusko on mielestäsi arvaus?


    • Anonyymi

      Pyhä Jumalamme määräsi, että synnin palkka on kuolema.Aatami ja Eeva olivat alkujaan ikuisuusolentoja.Kun heidän aikansa tuli täyteen , he kuolivat. Jeesus tuli sovittamaan tämän Pyhän Jumalan määräämän rangaistuksen,koska se oli Pyhä, eikä sitä voinut välttää.Jeesus kuoli ihmisenä ja sovitti ihmisten synnit. Nousi kolmantena päivänä ylösnousemus ruumiissa ikuiseen elämään. Evankeliumit käskevät uskomaan tämän tapahtuman.Meidän on vilpittömästi tunnustettava Jeesuksen Herraus ja sovitus työ, jotta pelastuisimme.

      • Anonyymi

        Jeesuksen tarttee tulla kuolemaan uudestaan. On tullut paljon uusia syntilöitä sitten Jeesuksen edellisen kuoleman. Ei se Jessus silloin 2000 v sitten tienny mitään jostain TV- synnistä, eikä myöskään jostain ylinopeussynnistä.
        Jessuksen aikana ei aasilla ratsastaessa päässyt keulimaan, ts. ajamaan ylinopeutta.
        Nyt niin uskovaisilla kuin epäuskoisilla on hienoja autoja joilla pääsee tuhatta ja sataa. Ni sit ne sortuu siihen ylinopeussyntiin.
        Jeesuksen tarttee tosiaan kuolla uudestaan päivitetyn syntilistan takia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesuksen tarttee tulla kuolemaan uudestaan. On tullut paljon uusia syntilöitä sitten Jeesuksen edellisen kuoleman. Ei se Jessus silloin 2000 v sitten tienny mitään jostain TV- synnistä, eikä myöskään jostain ylinopeussynnistä.
        Jessuksen aikana ei aasilla ratsastaessa päässyt keulimaan, ts. ajamaan ylinopeutta.
        Nyt niin uskovaisilla kuin epäuskoisilla on hienoja autoja joilla pääsee tuhatta ja sataa. Ni sit ne sortuu siihen ylinopeussyntiin.
        Jeesuksen tarttee tosiaan kuolla uudestaan päivitetyn syntilistan takia.

        Naurakaa ettei vitsinkertoja nolostu.
        Et käsitä etkä tule käsittämäänkän mitään joten turha sinulle on asiaa valkaista. "Sillä viimeisinä aikoina tulee monia pilkkapuheineen"


    • Anonyymi

      Jeesus sovitti synnit, mutta kuka ne sävelsi?
      - Juice Leskinen -

    • Anonyymi

      Vai vellut valehtelee?
      Ei kait täälä enää vellut juuri mitään edes huutele,Häippässyt täältä aikaa sitte vetään tai ainaski suurin osa niistä.
      Ex velluja täälä käy enempi huutelemassa mitä aitoja velluja.

      • Anonyymi

        Ei ole kysymys keitä täällä palstalla käy.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole kysymys keitä täällä palstalla käy.

        Mulle ihan sama,Porukka on jaettu kahtia ennen kuin mitään on edes luotu.


    • Anonyymi

      R 1933/-38
      Jer. 7:4 Älkää luottako valheen sanoihin, kun sanotaan: 'Tämä on Herran temppeli, Herran temppeli, Herran temppeli!'

      Rinnakkaisviitteet (KR 1933/-38)
      Miika 3:11 Sen päämiehet jakavat oikeutta lahjuksia vastaan, sen papit opettavat maksusta, ja sen profeetat ennustelevat rahasta. Mutta Herraan he turvautuvat, sanoen: "Eikö Herra ole meidän keskellämme? Ei tule meille onnettomuutta

    • Anonyymi

      Synnit anteeksi annetaan uskon rukouksella. Usko ei tarkoita mitään käsittämätöntä uskomista oloa vaan sitä että Jeesus kuoli puolestani että saan ikuisen elämän.

      Jaak
      5:13 Jos joku teistä kärsii vaivaa, niin rukoilkoon; jos joku on hyvillä mielin, veisatkoon kiitosta.

      5:14 Jos joku teistä sairastaa, kutsukoon tykönsä seurakunnan vanhimmat, ja he rukoilkoot hänen edestään, voidellen häntä öljyllä Herran nimessä.

      5:15 Ja uskon rukous pelastaa sairaan, ja Herra antaa hänen nousta jälleen; ja jos hän on syntejä tehnyt, niin ne annetaan hänelle anteeksi.

      • Anonyymi

        Onko saarna rukous?


    • Anonyymi

      Jumala rakastaa meitä kaikkia. Olimme mistä vain, hän on luonut meidät. Hän ei luonut Lestaadiolaisuutta, vaan vajavainen ihiminen joka, elää 1800 lukua. Hän Lerssi oli huolissaan viinan kiroista ensin. Eihän Lestaadiolaisuus ole oikein, ei missään tapauksessa, jossa naiset on synnytyskoneita. Sekä mitä se on ollut ja on osin edelleen, kuin ddr kyttäystä toista kohtaan. Katson usein Lestadio naisia, miten ovat kuihtuneet kukat, elämän kauneus on mennyt. Silti eletään, kun seurakunta määrää..Olen pahoillani, toivon, että voisitte naiset elää miten tahtoisitte.
      Lestaadiolaisuus on, kuin Islam. Miehet määrää naisia ja kaikkea. Todella sairasta alistaa naisia näin. Lesti johdossa on vain miehiä ja he ajattelevat toki miehen näkökulmasta. Itse en alistuisi tälläiseen roskaan, jotta joku määrää minua ja tai minun on tehtävä, kun vanhat parrat määrää. Haluaisn olla itse omistaja, vapaa kahleista..OLLA NORMAALI NAINEN, JOKA SAA PÄÄTTÄÄ ITSE ITSESTÄÄN.
      Jumalan siunausta naiset lestaadion. Rakkautta elämään ja jaksamista taakan alle !
      fhelyan

      • Sovinistisikapuhvelit rulettaa Srkvlkultissa.


    • Anonyymi

      Matt
      10:32 Sentähden, jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa.

      10:33 Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa.

    • Anonyymi

      Teille kelpaa tappaminen ja alistaminen sekä pahuus?
      Miksi teille ei kelpaa Jeesus Kristus, joka on rakkaus ja haluaa teille hyvää?
      Onko paha niin voimakas ja haluttava teille?
      Miksi elätte naista alistavalla tavalla,alistiko Jeesus Mariaa?
      On häpeä tälläinen kultuuri Suomessa, että viinavartion (raittius-seura alkujaan)porukat ohjaavat muka, miten Jeesus toimisi?
      He tämän kulttuurin Isät ovat eksyneet omien munien hyväksi, sillä olette tehneet paljon haireutta lapsille, mitä lehdet kertovat. Onko se niin kiva yhtyä Jeesuksen nimissä pikkutyttöön?
      Olette pahankastina ´, kuin Islam..Hyvää edessä, mutta seurakunnan kärsimys on helvettiä..

      KUKA ENSIMMÄISENÄ TUNNUSTAA HAIREUDEN, PEDOFILIAN?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1525
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1164
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1097
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      996
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      965
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      917
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      842
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      664
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      640
    Aihe