Kasviravinteet

Riittääkö kasveille pelkkä nestemäinen lannnoite vai onko käytettävä tabletteja niiden juurilla. Jos käyttää molempia tuleeko lannoitettua liikaa. Kuinka usein tabletteja on lisättävä. Akavaariota perusttaessani en siis ole laittanut pohjalannoitetta kuten yleensä kai tehdään.
8688
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tabu lannoitteet on tarkoitettu kasveille, jotka ottavat ravinteet "maasta" juurillaan. Nestemäiset taasen ovat tarkoitettu kasveille, jotka ottavat ravinteita myös lehdillä ja "ilma juurilla".

Paketeissa on annosteluohjeet, mutta itse en ole käyttänyt kuin noin puolet ohjeen määristä, enkä edes niin usein kun niissä sanotaan. Olen lisännyt tabuja ehkä kerran kuussa (tai harvemmin) yleensä silloin kun karsin kasveja rankemmalla kädellä. Nestemäistä laitan aina vedenvaihdon yhteydessä.

Kasveina minulla on pääasiassa anubiasta, vesitähdikkiä ja jaavansaniasita. Anubiaksille tabuja ja tähdikeille ja saniaisille nestemäistä. Anubiakset ottavat ravinteita myös suoraan vedestä, kunhan sitä ei ole istutettu liian syvälle hiekkaan vaan niin että osa juurista on vapaana.

Eli siis riippuu kasveistasi mikä lannoite on hyvä. Kauppias osaa kertoa siihen vastauksen. Pääsääntönä voitaneen pitää, että ohut- ja pehmeälehtiset kasvit joilla on ohuet juuret joista osa liehuu vedessä vapaana käyttävät vedessä vapaana olevia ravinteita. Kovalehtiset kasvit jotka istutetaan hiekkaan taas hyödyntävät parhaiten tabuja.

En minäkään ole mitään pohjalannoitteita laittanut yhteenkään akvaariooni. Kasvien juurille vaan tabuja, alussa useammin ja vähitelleen vähemmän. Kun seuraat kasviesi hyvinvointia samalla tavalla, kuin kalojenkin niin opit huomaamaan lehtien väristä koska lannoitetta kaivataan.

Liiallinen lannoittaminen voi innostaa leväkasvua. Leväkasvua taasen hidastaa oikea lannoittaminen, niin että kasveilla on hyvä olla.

Äänestä
  • Kiitos neuvoista. Aika pitkälti kerroit sitä miten itsekin olen järjen kanssa ajatellut. Nyt vain tuli varmistus asiaan.
    Kiva kuulla asialllisia neuvoja tällä palstalla, varsinkin aloittelevan akvaristin. Meidän paikallisesta akvaarioliikkeestä ei mielestäni valitettavasti saa täysin asiantuntevia neuvoja.Esim. Eri vesioloissa viihtyviä kaloja minulle aloittelijalle myytiin tyyliin; kyllä käy mitä vain haluat, lieneekö yleistäkin.

    Äänestä

  • Tarja kirjoitti:

    Kiitos neuvoista. Aika pitkälti kerroit sitä miten itsekin olen järjen kanssa ajatellut. Nyt vain tuli varmistus asiaan.
    Kiva kuulla asialllisia neuvoja tällä palstalla, varsinkin aloittelevan akvaristin. Meidän paikallisesta akvaarioliikkeestä ei mielestäni valitettavasti saa täysin asiantuntevia neuvoja.Esim. Eri vesioloissa viihtyviä kaloja minulle aloittelijalle myytiin tyyliin; kyllä käy mitä vain haluat, lieneekö yleistäkin.

    Minulle olisi myyty ensimmäisiksi kaloiksi neljä kultakalaa. Myyjälle puhuin silloin saavani 40 litraisen akvaarion. Onneksi ei silloin vielä ollut koko akvaariota. En tiedä itkeä vai nauraa.

    Hyvä testi miten tiedät voitko luottaa kauppiaan sanaan on kysyä kysymyksiä joihin tiedät jo vastauksen. Tyyliin neljä kultakalaa 40 litrasessa, voisiko sinne vielä ottaa miljoonakala parven. No ehkä liian läpinäkyvää, mutta kukin omien tietojensa pohjalta.

    http://www.akvaariotieto.info/suomi/oscari.htm

    J. Järven sivuilta löytyy asiallista tietoa myös kasveista. Sivut voivat aluksi olla hieman vaikeat navigoida, mutta kannattaa kuitenkin olla sitkeä. Oikeimmat vastaukset saat siis kirjoista ja asiallisilta nettisivuilta.

    Täällä ei oikeastaan kannata kysellä kuin muiden mielipiteitä. Ei millään pahalla kanssa kirjoittajiani kohtaan, mutta täälläkin liikkuu todella paljon "kaikkitietäviä", joiden tiedoille ei ole mitään perusteluja. Minun mielestäni perusteluksi ei riitä, että hyvin ne on ainakin mulla pärjänneet.

    Onnea harrastukselle, äläkä lannistu pienistä vastoinkäymisistä niistä sitä vasta oppii. Minä aloitin siitä 40 litraisesta yhden Tuliliskon kanssa. Nyt on neljä akvaa ja vettä yhteensä n. 450 litraa.

    Äänestä

  • Meillä niitä ei ikinä oo tarvinnu käyttää,joten kalojani aatellen en oo ees yrittänyt laittaa ikinä vaikka purkki kyllä kaapissa on.Eli ootko nyt varma etteivät kasvisi pärjää ilmankin?Mun mielestä akvaario voi sitä paremmin mitä vähemmän se tarvii tollasia kemia aineita (siis tollasia ylimääräsiä" ) meillä kasvit rehottaa oikeen kunnolla ilmankin(oikeestaan ne voi paremmin ilman.

    Äänestä

Tarpeen lannoitukseen tiedät mittaamalla ne kuuluisat vesiarvot. Nitraatit no3. Muista että liikalannoitus eli liikaravinteet (NO3) ovat pahasta jo levän kasvun takia. Liian alhainen taas huono kasveille. kunhan ei ylitä arvoa 50mg/l
niin hyvin menee.

Äänestä
  • Itse ostin vähän aikaa sitten puutarha altaisiin tarkoitettuja lannoitetabletteja ja nyt kasvit kasvavat hulluna!Vedensuosikki kasvaa n.10 cm viikossa ja miekkakasvi työntää koko ajan uutta lehtee!!!!Laitan 130-litraiseen altaaseeni 2 tabua/kk, laskin paketin riittävän altaaseeni vuodeksi, eikä hintakaan päätä huimaa;vähän yli 8 euroa!!Tulin ostaneeksi lannoitetta, kun kuulin erään kokeneen akvaristin sitä suositelleen ja en kadu yhtään!!!Levää ei ole ilmestynyt yhtään sen enempää kuin nestemäisen lannoituskuurin aikanakaan.Se ero näillä on, että nestemäinen tai rautalannoite maksaa maltaita lähimmissä akvaliikkeissä, mutta tämä laanoite (muistaakseni Seran)maksaa riittoisuuteen verratunna vähän...

    Äänestä

  • Itse ostin vähän aikaa sitten puutarha altaisiin tarkoitettuja lannoitetabletteja ja nyt kasvit kasvavat hulluna!Vedensuosikki kasvaa n.10 cm viikossa ja miekkakasvi työntää koko ajan uutta lehtee!!!!Laitan 130-litraiseen altaaseeni 2 tabua/kk, laskin paketin riittävän altaaseeni vuodeksi, eikä hintakaan päätä huimaa;vähän yli 8 euroa!!Tulin ostaneeksi lannoitetta, kun kuulin erään kokeneen akvaristin sitä suositelleen ja en kadu yhtään!!!Levää ei ole ilmestynyt yhtään sen enempää kuin nestemäisen lannoituskuurin aikanakaan.Se ero näillä on, että nestemäinen tai rautalannoite maksaa maltaita lähimmissä akvaliikkeissä, mutta tämä laanoite (muistaakseni Seran)maksaa riittoisuuteen verratunna vähän...

    Äänestä

  • Fisuliini kirjoitti:

    Itse ostin vähän aikaa sitten puutarha altaisiin tarkoitettuja lannoitetabletteja ja nyt kasvit kasvavat hulluna!Vedensuosikki kasvaa n.10 cm viikossa ja miekkakasvi työntää koko ajan uutta lehtee!!!!Laitan 130-litraiseen altaaseeni 2 tabua/kk, laskin paketin riittävän altaaseeni vuodeksi, eikä hintakaan päätä huimaa;vähän yli 8 euroa!!Tulin ostaneeksi lannoitetta, kun kuulin erään kokeneen akvaristin sitä suositelleen ja en kadu yhtään!!!Levää ei ole ilmestynyt yhtään sen enempää kuin nestemäisen lannoituskuurin aikanakaan.Se ero näillä on, että nestemäinen tai rautalannoite maksaa maltaita lähimmissä akvaliikkeissä, mutta tämä laanoite (muistaakseni Seran)maksaa riittoisuuteen verratunna vähän...

    Ilmeisesti olet onnistunut ostamaan oikeata lannoitetta oikeille kasveille.

    Nestemäinen lannoite on tarkoitettu kasveille jotka imevät lehtien kautta ravinteita ja tabut niille kasveille jotka juurien kautta. Noin pääsääntöisesti. Molemmat kyllä toimivat, en sitä kiellä mutta jos parhaan tuloksen haluaa.

    En ole itse käyttänyt lannoitteita kuin perustettaessa uutta akvaariota. Ravinteita tuntuu riittävän muutenkin. Hilidioksidia ajattelin kokeilla jokukerta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei viherpeukku kirjoitti:

Riittääkö kasveille pelkkä nestemäinen lannnoite vai onko käytettävä tabletteja niiden juurilla. Jos käyttää molempia tuleeko lannoitettua liikaa. Kuinka usein tabletteja on lisättävä. Akavaariota perusttaessani en siis ole laittanut pohjalannoitetta kuten yleensä kai tehdään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu