ennen kuin haet yliopistoon. mieti ensin millaista työtä haluat / pystyt tekemään. etenkin jos olet hiljainen etkä pidä esiintymisestä suosittelen jättämään korkeakoulut väliin. akateemisten työpaikat järjestään vaativat hyvää esiintymistaitoa ja puheenlahjoja. hiljaiset jäävät armotta alemman tason tehtäviin joihin riittäisi alempi koulutus. koulutus jopa haittaa työnhakua, olet "ylikoulutettu" tehtäviin joihin kykenet ja kiinnostavat sinua. etenkin nuo tutkijan tehtävät ovat tyyppiesimerkki; nykypäivänä tutkijan työ on paljolti esitelmien pitoa ja seurustelua alan ihmisten kanssa. ei siinä paljon merkitse se, kuinka hyvä olet jossain kouluaineessa.
harkitse vielä
arka
142111
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Toi on totta, että sosiaaliset taidot ovat erityisen tärkeitä ihmiselle, joka haluaa menestyä. Kuitenkin on täysin perseestä, että tulet tänne neuvomaan ujoja ja hiljaisia ihmisiä "jättämään korkeakoulut väliin".
Esiintymistaidot ja small talk on opittavissa siinä missä kaikki muutkin taidot. Ujojen ihmisten ei tule välttää menemästä korkeakouluihin. Tärkeää on se, että ihmisillä on halu oppia esiintymään.
kertonut tuon minulle aikaisemmin, sillä olen oppinut tuon kaiken kantapään kautta ihan omakohtaisesti. Olen lähes patologisen ujo, epäsosiaalinen ja omiin oloihini vetäytyvä persoona. Opiskelen vieraalla paikkakunnalla kolmatta opiskeluvuottani yliopistossa, enkä ole tutustunut keneenkään. Pääsin tiedekuntaan aikoinani sisälle kyseisen vuoden valintaryhmän parhain pääsykoepistein, mutta nyt olen pahasti jäljessä opinnoissani. Suurin syy tähän on ujouteni ja hiljaisuuteni, jonka tähden välttelen mm. esitelmien pitoa, kurssitöihin osallistumista (pienryhmäopetusta) ja joskus jopa luennoille menoa. Lisäksi valitsin alani aikoinani näin jälkikäteen ajatellen todella väärin. Eli opiskelemani ala vaatii sosiaalisuutta, esiintymistaitoja ja hyvää yhteistyökykyä, joita minulla ei todellakaan ole. En tiedä mitä tuolloin ajattelin, kaitpa luulin jotenkin voivani muuttaa luonnettani.
Nyt olen tässä roikkuvien opintosuoritusten, oman persoonallisuuteni ja tästä aiheutuvan turhautumiseni noidankehässä, enkä tiedä kauanko tätä enää jaksan. Sain jo viime vuonna huomautuksen opintotukiasioiden toimistosta, koskien heikkoa opintomenestystäni, mutta onnistuin siitä jotenkin keplottelemaan itseni irti. Kaikki tämä akateeminen epäonnistuminen on nakertanut itsetuntoani jo siinä määrin, että olen useaan kertaan harkinnut opintojeni täydellistä keskeyttämistä ja alan vaihtoa vaikkapa johonkin amikseen tai sosiaali- ja terveysalan oppilaitokseen, jossa sosiaalisuus ja energisyys ei olisi niin pinnalla kuin täällä ja työ olisi hieman yksinkertaisempaa.
Miettikää siis te opiskelupaikkaa etsivät vastaako kyseinen opiskelulinja todellakin luonnettanne ja oletteko siitä aidosti kiinnostuneita, jotta ette joutuisi kärsimään väärän valintanne seurauksista itseni tavoin.
Oletko harkinnut alan vaihtoa? Jospa löytyisi jokin sinulle sopiva opintoala jossa voisit hyödyntää jo opiskelemiasi asoita ts. saada osa opinnoista hyväksiluettua.
Kyllä ajatus alan vaihtamisesta käy mielessäni kovin usein. Toisaalta pääkopassa jyskyttää myös ajatus kaikkien näiden kolmen opiskeluvuoden valumisesta hukkaan opintojen keskeyttämisen myötä. Eli jollain tavalla yritän myös ruoskia itseäni jatkamaan opintojani, jotta joskus valmistuisin, pääsisin töihin, eivätkä raha-asiat ainakaan painaisi päälle. Töitä opiskelemallani alalla on tarjolla todella hyvin, mutta kun opiskelu on niin hirveää pakkopullaa, motivaatio nollassa ja elämä päivästä toiseen pelkkää selviämistä sen sijaan että olisi aidosti kiinnostunut oppimaan uutta, niin ei oikein tahdo jaksaa yrittää.
Mahdollisia muita opiskeluvaihtoehtoja olen kyllä miettinyt melkein pääni puhki. Pidän paljon lukemisesta ja elokuvista, sekä kielelliset valmiudet mm. englannin suhteen ovat hyvät, joten olen ajatellut esim. kielten opintoja - työnä vaikkapa kääntäjä. Se olisikin aikamoista vastapainoa nykyisille opinnoille, jotka ovat aikamoista raskasta ja käytännöllistä tieteellistä puurtamista. Toisena vaihtoehtona on ollut esim. lähihoitaja-linja, mutta katsotaan nyt mihin päädytään.
Kiitoksia kuitenkin kommenteistasi ja onnea sinulle prosessitekniikan pääsykokeisiin Ouluun, jos sinne olet hakemassa.
Tiesitkö että voisit saada apua tuohon ujouteesi? Miten olis puhuisit YTHS:n psykologille nimittäin tuon takana voi olla paljon muutakin kuin "ujous". Eihän voi olla niin, että jos olet lahjakas ja menestyt mutta yksinkertaisesti et pysty suorittamaan opintojasi.
Mitä alaa opiskelet ?
Mitä muuten jännität?
Sitäkö, että joku huoma, kuinka jännität?
Jos vastauksesi on kyllä, kannattaa mennä käymään vaikka lääkärillä tai psykologilla hakemassa apua(jos haluaa apua). Minä olen näin tehnyt ja apua tuli. Nyt on elämä paljon helpompaa.
suosittelen alan vaihtoa, tuossa vaiheessa se on vielä helppoa. 3 vuotta ei ole paljon, työelämässä olet kuitenkin kymmeniä vuosia.
sinuna en uskoisi noita "kyllä esiintymään oppii" tyyppisiä kommentteja, itse en halua esiintyä vaikka siihen oppisikin. minulla esim. itseilmaisukyky on niin huono ettei siitä tulisi mitään.
Ainakin itse tunnen pari tutkijaa joiden työ on enimmäkseen ihan itsenäistä tutkimustyötä. Luonnolliesti yhteistyötä on laitosten sisällä ja välillä mutta se on sellasta ihan normaalia kanssakäymistä. Niitä esitelmiä ja puheita ei ole juuri lainkaan.
Tiedä sitten ovatko nuo tuntemani kaverit poikkeuksia..
Kyllähän tutkimusta tehdään pääsääntöisesti itsenäisesti/oman tutkimusryhmän sisällä, ja normaaleihin päivärutiineihin kahvitaukoineen tottuu ujompikin. Samaa se on missä tahansa työpaikassa, millä tahansa alalla; sosiaalista kanssakäymistä ei voi kokonaan välttää.
Tutkija toki käy välillä esitelmöimässä seminaareissa ja konferensseissa, mutta siellä painavat tieteelliset tulokset, eivät esiintymistaidot. Konferensseissa päinvastoin huomaa, että melkein jokaista nuorempaa esiintyjää jännittää, ja se on täysin luonnollista. Ei kannata verrata itseään 20 vuoden luentokokemuksen omaavaan professoriin tai Amerikan vaihtareihin :)
Rohkeutta sinulle, alkuperäisen viestin kirjoittaja, sillä itse ainakin huomasin että opiskelun ja työn välillä on (suullisen esiintymisen suhteen) iso ero. Opiskellessa joutuu puhumaan asioista, joita ei ole vielä edes oppinut kunnolla. Ei ihme että paniikki iskee päälle. Muutaman vuoden päästä tilanne on jo toinen, ja saat väkisinkin kokemusta ja varmuutta "joutumalla" esiintymään.
en halua esiintyä, en edes oppia esiintymään. olen ollut työelämässä jo 10 vuotta eikä ole tarvinnut kertaakaan esiintyä. olen suunnittelutehtävissä, joihin riittäisi ammattikorkeakoulututkinto. tämä minun korkeakoulutukseni lähinnä rajoittaa työnhakua.
Tutkinto voi kieltämättä rajoittaa. Esim. Suomessa on paljon herrapelkoa, kun ei ymmärretä, että yliopisto ja -tutkinnot eivät ole enää mitään ylimystenkoulutuslaitoksia vaan kenen tahansa paikkoja. Tämän (ja massakoulutuksen takia) monet ovat pitkän aikaa työttöminä valmistuttuaan, koska töihin otetaan joko huomattavasti kokeneempaa väkeä tai vähemmän "koulutetulta" kuulostavan tutkinnon suorittaneita. Käytännössä pitäisi jatkaa samassa paikassa kuin ennen valmistumista, niin sitten ongelmia ei yleensä tule.
Kiinnostaisi vielä tietää, mitä kaikkea lasket esiintymiseksi? Ujosteletko, jos juttelet jonkun kanssa kasvotusten, tai jos kahvipöydässä/ravintolassa pitäisi avata suunsa, vaikka ihan tuttujenkin seurueessa, vai vasta sitten kun pitäisi mennä luokan tai salin eteen puhumaan? Jos kärsii yleisujoudesta eikä pyri siitä mitenkään pois, niin tutkinnon kanssa voi tehdä tiukkaa.
Minä tipahdin kärryiltä jo ensimmäisenä vuonna, kun en tuntenut ketään ja käynyt missään, ja toiset osasivat esim. ottaa sopivat kurssit jatkoa ajatellen. Menetin tarvittavan tiedon sekä teoriassa että käytännössä. Myöhemmin rohkaistuin, tutustuin muutamaan ihmiseen ja vaihdoin vielä pääainettakin. Kaikki sujui lopulta hyvin, ja joskus kolmannen vuoden paikkeilla huomasin, että jopa pidin esiintymisestä. Tähän oli syynä se, että valmistelin työt hyvin joten niistä oli mukavaa keskustella muiden kanssa. Vieläkin katselen mielummin seiniä kuin ihmisiä, mutta pitkin hampain selviän vaikka puheen pitämisestä. Ujoudesta ei ujostelemalla pääse, joten pieniä askelia on hyvä ottaa, se helpottaa elämää teki sitten mitä tahansa työkseen.
tarkoitin "esiintymisellä" esitelmöintiä, en kahvihetkiä.
ujoudesta pääseminen on minusta höpöhöpöä, kun valitsee ammattinsa oikein ei itseään tarvi muuttaa. ujonakin pärjää hyvin.
pitäisi minusta laittaa psykologiset testit. nyt esim. teknisellä puolella ratkotaan jotain matikan yhtälöitä. näin saataisiin opiskelemaan enemmän työnantajien mieleistä, ulospäinsuuntautunutta porukkaa. työnantajathan teettävät psykologiset testit kuitenkin, eikä arka niistä pääse läpi.