näin sellaista outoa untaa että näin miten sellainen söpö sorsa (ei tainut olla edes täyskasvuinen) ui jään reunalle ja siitä sitten käveli 'varpaisillaan' aivan ohuen jään päältä rantaa kohti ja jääkin paksuni rantaa kohti. sitten minä tai en tiedä olinko se minä olin jonkun haarniskaan tai vastaavaan pukeutuneen miehen seurassa ja olin pieni lapsi vielä. mies yritti auttaa sorsaa rantaan vaikka se pääsi itse paremmin ja mies uhkasi rikkoa jään, koska painoi niin paljon.
sitten mies otti miekalla isosta puusta palasen pois ja laittoi sinne lapsen, joka ei enään ollut minä.. turvaan ja itse taisteli joitain muita miehiä vastaan.
sen jälkeen tai oikeastaan saman aikaisesti mies ja lapsi (olin kai lapsi) menivät omenapuun eteen ja puu oli eloton sillä oli harmaat lehdet, mutta kauniit punaiset omenat ja niitä oli aika paljon. mies antoi lapselle omenoita ne kuhis kuitenkin ötököistä, mutta silti ne oli taivaallisen makuisia ja kauniita.
varsinkin toi sorsa jäi häiritsee sillä se meni niin hassusti melkein olemattoman jään päältä (tai olla muuten järvi) ja maisemat oli niin kauniita vaikka harmaan oloiset.
osaako kukaan selittää tätä unta?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Miksi kävelet varpaillasi, ketä pelkäät. Kuka mies on tuollainen kova ja armoton. Olit pieni, ehkä mies oli isäsi. Muisto niiltä ajoilta.
Mutta käveletkö nykyäänkin kuin heikoilla jäillä ja varovasti, ehkä joku sanelee miten sinun tulee olla ja käyttäytyä, olet ehkä henkisesti
jotenkin kuin puun ja kuoren välissä jossain asiassa. Ehkä lähelläsi on nyt mies joka ei anna sinulle vapautta, on omistushaluinen. Hän ehkä pelkää että joudut "kiusaukseen" ja sinua täytyy vahtia. Ja puolustaa muilta miehiltä. Tällainen olo tuli tästä.Ja voi olla että meni ihan metsään....
tuossa perää nyt pitää enään vain keksiä mihin asioihin noi liittää sillä ne sopisivat moneenkin tämän hetkiseen asiaan.
eli sorsa olen minä? voikohan siitä vetästä sallaisen johtopäätöksen että ihan turhaan olen niin varovainen sillä eihän sorsa huku vaikka jää sen alta pettäiskin.
niin ne kaikki määräilee. olen sen takia kovin ahdistunut kun haluisin tehdä asiat oman mieleni mukaan, mutta enpä saa pahemmin siihen mahdollisuutta.
kiitos sinulle! :)