Ongelma on se, että naapurissa on kerrostalo, jossa asuva nainen ulkoiluttaa koiraansa meidän ok talon takapihalla. Meillä on koira joka vahtii reviiriään haukkumalla. Tuo nainen kulkee koiransa kanssa takapihallamme aikaisin aamulla tai myöh.illalla. Koiramme kuulee äänet sisälle ja alkaa haukkua. Olen tälle naiselle sanonut vihaisesti-juoksin hänen peräänsä kylpytakki päällä. Kerran päästin oman koiran irti ja kiinnihän se kävi tähän toiseen koiraan. Luulinkin jo että enää ei meidän pihalle tulla, mutta maanantai aamulla kun hain aamulehden laatikosta koirani kanssa, niin siellä olivat meidän pihalla yllätettyinä.
Mitä voin tehdä ettei tilanne koidu minulle kalliiksi kun oikein suutun.
Minua siitä tietysti rangaistaan jos koirani puree toista koiraa omalla pihallamme.
Olisko joku fiksu tapa hoitaa asia kun asiaa on koko kesän ajan raivostuttanut
Pihalla hiippailija kuriin
7
245
Vastaukset
- Anonyymi
Aita.
Selvitä nyt ensin omistamasi kiinteistön todelliset rajat tilaamalla maanmittauslaitos.fi
Tämä voi olla kovakin pettymys aloittajalle, mutta jos naapuri oikeasti kävelee "hänen pihallaan", niin asialle voi ehkä tehdä jotain. Mutta tuskin se alue kuuluu edes aloittajan kiinteistöön, tai sitten sillä naapurilla on siihen rasiteoikeus.
Eli selvitä asiat ja elä niiden mukaisesti!- Anonyymi
Haloo!!! JOtain käytöstapoja voi harjoittaa !!? En tajua miksi suomalaisille on niin vaikea tajuta käytöstapoja!!!!??? Ei ole kohteliasta mennä toisten pihalle vain siksi että se kuuluu minulle!! JOs niin on niin siitä voisi mennä ensin keskustelemaan ..haloo jotain KÄYTÖSTAPOJA!!!
- Anonyymi
TAI sen epäilee kuuluvan (tarkoitin)!!!!!!!!!!!!!!
- Anonyymi
Miten normaalia lienee naisen käydä koirineen lasten leikkipuistossa klo 21 jälkeen iltaisin pimeässä /hämärässä istumassa, ehkä tupakkaa vetämässä ja virvoitusjuomaa ryystämässä? Onkohan tarkoituksenaan saada koira paskantamaan lasten puistoon, että löytyisikö ruskeaa suklaata, ylläri hiekkalaatikosta? Lieneekö laillista tämäkään? Mistä tulevat uutisiin sellaiset tapaukset, että oli lapsilla E.Coli -bakteeri, karmea vatsatauti, tai muuta vastaavaa?
- Anonyymi
Jos ei tontin rajalla ole ojaa, aitaa tai muuta vastaavaa, josta asia tuntemattomalle selviäisi, niin eikö ole käynyt mielessä laittaa jonkinlainen kyltti.
Pitääkö sekin neuvoa mitä kylttiin kirjoittaa? - Anonyymi
Kannatta häätää tunkeilija erektiolla ja rankalla "kairaamisella" "papana-aukkoon".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242361Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3411940Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä241846Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o91649Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581478Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise121012Nyt on sanottava että sattuu kipeästi
Jos, sinä aikana kun olen kaivannut ja odottanut sinua ja olet tiennyt sen, niin jos valitsit toisen miehen. Katsot minu17970- 63845
- 55830
Jussi "Mestari" Halal-ahon sotilasarvo?
Minä vuonna Jussille myönnettiin sotilasansiomitali? Vai myönnettiinkö Jussille sotilasansiomitalia lainkaan?2788