Avioliitto on kuin sadan metrin aidat käsi kädessä. Ensimmäiset ja valitettavasti matalimmat aidat ovat nuo avioliiton ulkopuoliset ja kylläkin usein myös avioliittoa tukevat suhteet. Niissä ei kannattaisi vielä kompuroida, jatkossa tulee vielä ihan oikeita murheita.
Omien seksuaalisten tarpeiden tyydyttäminen ei ole rikos, se pitää muistaa. Ylinopeus tai vaikka suojatien ylittäminen punaisella voi olla rikesakon paikka, mutta toisten kanssa joskus touhuaminen ei sitä ole.
Joissakin vähemmän kehittyneissä kulttuureissa (puhutaan yleensä kehitysmaissa) ja uskonnollisissa yhteisöissä avioliiton ulkopuoliset suhteet on kriminalisoitu. Meillä Suomessa tällaiset poistuivat rikoslaista 70 -luvulla. Nyt tänä päivänä eletään nykyisten säädösten ja asetusten aikaa.
Avioliittoon mennessä kannattaa jo puhua avoimesti onko avoimen tai perinteisemmän suljetun suhteen kannalla. Oleellista on että löytyy yhteiset pelisäännöt.
Tilastollinen tosiasia oli kuitenkin (2005) että yli 10v. avioliitossa olleista miehistä yli 85% on ollut avioliiton ulkopuolisessa suhteessa useammin kuin viisi kertaa. Naisilla muistaakseni tuo oli noin 55%. Uskon että nyt 15v. myöhemmin nuo lukemat ovat vähintään samat.
Omaa asennetta voi yrittää korjata ajattelemalla sitä mikä asiassa tuottaa mielipahaa. Jos se aidosti rakas ihminen kokee aistillisia ja onnellisia hetkiä, se hänelle ilolla suotakoon.
Oma ahdasmielisyys leikkaa paljon pois. Ei ole asiaa Espanjan rannoille, joista suurin osa on nudistirantoja. Monet yhdessä koettavat asiat ja tapahtumat ovat erotiikkasävytteisiä. Niissäkin tulee sitten helposti turhaa riitaa.
Olen ollut 34 vuotta onnellisesti naimisissa. Mieheni kanssa on paljon reissattu ja nähty. On oltu porukalla ja vaihtobileissä. Niin sen sata nudistirantaa ja lukemattomia swingers -iltoja. Ahdasmielisenä olisin menettänyt nuo kaikki.
Kun antaa niin myös saa.
Avoin- vai suljettu suhde (pitkä vai lyhyt)
Anonyymi
0
54
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude15413535Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t749804Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h999172Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k218159Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk406783Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1506195Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua724308Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri243415Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy393407En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen
Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä4011300