Onko kenelläkään minkäänlaisia kokemuksia C5:stä.
Onko löytynyt piileviä vikoja, onko paketti jo
valmis. Mielipiteitä innolla odottaen.
Onko löytynyt piileviä vikoja, onko paketti jo
valmis. Mielipiteitä innolla odottaen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Hankin keväällä 2-litraisen bensa C5:en. Kyyti on
ollut mukavaa eikä ole kauppa kaduttanut. Uusissa
malleissa tuppaa aina olemaan
joitain "alkuvikoja", muttei ainaskaan omassa ole
ollut kuin ratin narina. Siihen on kuulemma
olemassa jokin korjaussatsi huollossa. En vain
ole vielä malttanut viedä korjattavaksi, ei se
niin paljon minua häiritse. Olen muuten huomannut
aika monessa uudessakin automallissa sellaisen
ominaisuuden, että kun avaat tavaratilan luukun
sateen jälkeen niin lorottaa luukun reunalta
vettä hieman sisään. Niin käy myös C5:ssa muttei
se tässä asiassa ole kuitenkaan pahimmasta päästä.
On se hankkimisen arvoinen, ainakin minusta.
Aivan totta...Omassa Xantiassa on tämä ko.
vedenlorotusominaisuus vakiona?!?
Hovikorjaamollani Ritikolla kertoiltiin, että
osien saannissa voipi vielä olla ongelmia.
Menevät kaikki tuotantoon, joten takuukorjaukset
voivat siksi venähtää.
Veholla sanottiin että näihin C5:iin on saanut
todella hyvin osia heti alusta asti.
Nyt on 1015 km takana ja seitsemän Mondeo Wagon-
vuoden (1 käytetty vm-95, 1 uusi vm-99) jälkeen
täytyy sanoa, että jo oli aikakin vaihtaa.
Kokeilin tuossa keväällä uutta Mondeota, Omegaa,
uutta Lagunaa ym.ym. jopa Toyotan RAV4:aa ja
loppujen lopuksi valinta oli helppo. Ainoa bugi
on (toistaiseksi) että takaluukun sisäpuoliset
vetokahvat jäävät helposti käteen. Jossain
lehdissä oli kerrottu että takana kolahtelee
kuopissa, mutta se vika on ilmeisesti
maahantuojalla jo korjattu. Varusteita tuohon
hintaan on enemmän kuin tarpeeksi, tilaa 4-
henkiselle perheelle kuin stadikalla.
2-litr Mondeoon verrattuna PSA-kone on hieman
laiskempi pienillä kierroksilla. Näillä
palstoilla on arvosteltu c5:n "laivamaisuutta" ja
joku kutsui sitä ufoksikin, mutta jätän ne
kommentit omaan arvoonsa. Autolla kaupungissa
ajellessa huomaa mielenkiintoisen seikan:
korkeasta autosta näkee tavallista paremmin!
jaaha nysse sit tuli. Odotin "riisutumpaa" C5:ta
jos sen olis saanu vähän halvemmalla, vai onko
sun SX mallissa kaikki herkut ja hinta yli 165tmk?
Joo, ovh. 184800:- mutta 1.8 X-version olisi
saanut 162800:-. Mamma olisi halunnut Laguna
Breakin, mutta testipaketti (2xlastenvaunut,
4xkassia) ei sopinut muuten kuin jättämällä
tavaratilan rullan auki. Rellussa oli muuten
parhaat jarrut, mitä olen ikinä tavannut.
Sisämelu oli suunnilleen samaa luokkaa, vääntö
pienillä kierroksilla parempi (1.8 Laguna Exp.)
kuin 2.0 SX. Kaksilitr. tuli otettua lähinnä sen
vuoksi että välillä on pakko kiskoa jarrullista
peräkärryä, muutoin 1.8 olisi ollut riittävä.
Olipa yllättävää tuo jarruhavaintosi. Yleensähän
Citroeneissa on ollut todella ärhäkkäät jarrut.
Hmm... Ollaanko jo jarrujakin pistämässä pilalle
Sitruunoissa? Kohta koko merkki on kaikkea muuta
kuin Citroen, jos tuo tahti jatkuu.... :(
Ei tässä Citikassa huonot jarrut ole, voihan olla
että tunnokkuus muuttuu kun vähän vielä ajelee.
Nyt on mittarissa vasta reilu 1000km. Vähemmällä
poljinvoimalla pärjää kuin esim. Mondeo-vuosina.
C5:ssa on vakiona 205/65 Michelinit, en osaa
sanoa vaikuttaako ne asiaan. Tämä on 1.
Citikkani, joten kokemuksia edellisistä malleista
ei ole, entäs siellä?
Lähinnä BX:ää, Saxoa ja Xantiaa olen ajanut.
Jokaisen jarrut ovat olleet mielestäni loistavat.
Etenkin BX:n jarrut ovat ihastuttaneet.
Tosin olen kyllä päässyt sellaistenkin BX:ien
kimppuun, joissa on jarruventtiili ollut miltei
sökönä, eikä omistaja ole sitä laiskuttaan
vaihtanut - ei kiva tunne yrittää jarruttaa,
mutta mitään ei tapahdu heti, vaan sekuntien
viiveellä.
Mutta kunnossa olevat BX.n jarrut ovat toiselta
planeetalta verrattuna esimerkiksi Opeliin.
Ceevitonen on koeajettu, mutta harmikseni en
muista jarruista mitään. Tais siinä semmoset
olla. :) Joo, siis ceevitosen koeajo oli vähän
pettymys, kun ei se enää tuntunut Citikalta
ollenkaan. Tuntus että BX:ssäkin on enempi sitä
hohtoa ja moni on sanonutkin, että CX/BX ovat
viimeisiä sitikoita. Tiä häntä sitte.
Eikös C5:n jarrut ole perinteiseen
ei-citikkamaiseen tapaan alipainetehostetut?
Silloin niissä varmasti onkin eri tuntuma kuin
aiemmissa hydraulicitikoissa.
Pitää paikkansa! C5:ssa jarrut on omissa
jarrupiireissä, kun taas aikaisemmin (ilmeisesti)
hydrauliikka ja jarrut käyttivät samoja paineita.
Esim. bekseissähän häviää jarrut kokonaan jos
tien päällä leviää hydrauliputki. Sitten vaan
käkkäri käyttöön.
Neljän Opelin jälkeen aivan erilainen
auto.Kolinat perästä korjattiin.Ohjausakseli
vaihdettu.Narina ratissa odottaa huoltoa.6500 km
ajettu.Opettelen vielä ajamaan tätä autoa, koska
sitä pitää vahtia koko ajan sen
lulliessa.Takaluukun vesihommat tullut
tutuksi.Tilaa on reilusti.Talliin ajo tarkkaa
leveyden takia samoin oikean reunan hahmotus
kadunreunaan nähden.Odotan talvea, että lämpimyys
selviää.Jarruissa ei moitteita.
No huh, eihän sen periaatteessa pitäisi olla niin
hirveä lullaaja verrattuna vanhempiin Citikoihin,
kuten vaikkapa BX:ään? Jos siis lullaaminen
tarkoittaa tässä tapauksessa sellaista pehmeän
löysää menoa?
Mutta toisaalta, onhan se
varmaan "kulttuurishokki" siirtyä Opelista
Citikkaan. Kyllä minustakin tuntui omituiselta
ajaa kasikymmentäluvun puolivälin Opel Corsalla,
kun olin ajanut roimasti samanikäisellä BX:llä.
Mutta kaikkeen tottuu, sano. Kyllä se siitä tai
sitten ei. :)
Onnittelen hyvästä valinnasta! Kumma juttu, mutta
samanlaisia fiiliksiä täälläkin (nyt mittarissa
n.1400km) ajamiseen totuttautumisesta. Opelia en
ole omistanut, mutta Mondeolla on ajettu melkein
koko 90-luku. Miksi muuten ohjausakseli
vaihdettiin? Kaverin C5 Breakissa on sama bugi
ratissa, nirisee ja narisee pyöritettäessä.
Itselläni ei ole ollut muuta kuin takaluukun
kahvat jää vetäessä käteen ja (eilen) tankattuani
ajotietokone valitti öljyn vähyyttä. Service-valo
jäi palamaan, mutta mittatikusta katsottuna öljyä
oli max. "Vika" poistui sammutettuani ja
käynnistettyäni auton uudelleen. Onko sinulla
mikä malli? Toimiiko radion ajonopeuden mukaan
säätyvä äänenvoimakkuus?
Ohjausakseli vaihdettiin syystä, että
käännettäessä rattia se lonksas ja vika
paikallistettiin ohjsusaksen niveleen, mutta se
vaihdettiin kokonaan.Narinat tuli tän vaihdon
jälkeen ja niitä yritetään poistaa ensi
perjantaina.Ajotietokone on mulla vielä opiskelun
alla.Ylinopeuden hälytintä olen käyttänyt ja
mielenkiinnosta on-line näyttöä bensan
kulutuksesta.Kaivonkansia,poikkiraitoja,junakiskoj
a tää auto ei osaa ottaa takapään kolinatta ihan
niinkuin siellä ois jotakin ilmassa ja sit
lopsahtaa takaisin.Muuten tykkään ajella
herraskaisesti.
Takaluukun kahvat irtoilevat, voiko niille tehdä
mitään. Ratti ok. Perästä kuuluu välillä
ihmeellistä kolinaa, ihan kuin jotain olisi irti.
Ensi viikolla eka huolto, katsotaan löytyykö
jotain. Ajotietokone toimii muuten ok,
kulutusnäyttö on todellista suurempi. Radion
automatiikka ei taida täysin toimia, eikä
pyyhkimienkään. Välillä ok, välillä ei?
Omasta mielestäni auto ei "lullaa", mutta tämä
onkin jo toinen Sitikka.
Juu ei välttämättä. Jos putki leviää jakarin
jälkeen, häviää ainoastaan kyseinen nurkka, kuten
itselläni kävi.