Moi, oon 17vuotias tyttö ja tarvitsisin vähän teidän näkökantaa asiaan.
Mulla on ollut pari vuotta sitten bulimiaoireilua, muttei mitään diagnoosia kuitenkaan. Vihasin mun kroppaa paljon ennenkun oireilu alkoi, mutta en vaan jaksanu välittää siitä. Oon ollu mun koko elämän yleensä se kaikista pienikokoisin, mutta yläasteelle siirtyessä murrosikä teki asiaan muutoksen. No eipä siinä mitään, kuitenki siitä lähti mun bulimiaoireilu koska koin että pakko olla pienin.
Nyt oon taas umpikujassa. Mun suhde ruokaan on ollut noista bulimiaoireilu ajoista lähtien tosi ristiriitanen, mut oon silti vaan aatellu, että ei mua jaksa niin paljoa kiinnostaa. Oon kuitenki satunnaisin väliajoin yrittäny laihduttaa typerillä tavoilla ja ollu tosi tyytymätön itteeni. Se ei vaan oo ajautunu missään vaiheessa ihan hirveen vakavaks. Tietty toi sekotti mun päätä ja mieli ainaki järkky ku en onnistunu ees laihduttamisessa.. Olin niin pettyny itteeni ja pidin itteeni ihan hirveenä epäonnistujana.
Tällä hetkellä en pysty syömään normaalisti. Tää lähti aluksi bulimiaoireiluna mutta kun oksentelu alkoi yksinkertasesti ällöttämään niin jätin sen sitten pois. Nyt mä lasken kaloreita ja suunnittelen ateriat etukäteen. Skippailen aterioita, salailen ja huijaan että mun ei tarvitse syödä. Mua ahdistaa syöminen ja usein syönki jotain (mahdollisimman terveellistä tai kevyttä/vähäkalorista) itkien ja t o d e l l a kauan. Pakkoliikuntaa on älyttömästi, enkä esim voi suoda itselleni aikaisempaa nukkumaanmenoaikaa jos en oo saanut x määrää tunteja täyteen, kilometrejä juostua, askeleita kerättyä tai kaloreita kulutettua. Perun kokoajan kivaa tekemistä vaan siks, että pelottaa että siellä pitää syödä. Lihominen pelottaa. Moni kavereista on mulle huomauttanut laihtumisesta, mutta paino on tippunut vaan 6 kiloa eikä eroa juurikaan huomaa.
Mun elämä on pakkojen ja sääntöjen sanelemaa, mua ahdistaa ja itseinho on todellakin läsnä. Ramppaan vaa'alla joka päivä lähes kokoajan. Jos syön liikaa jonain päivänä, niin rajoitan toisena. Kompensointi on siis lähes jokapäivästä. Mä sekoon, jos joudun jollakin tavalla poiketa jostain mun syömiseenliittyvästä rutiinista, oli se sitten joku ruoka, ruoka-aika tai mitä tahansa siihen liittyvää, niin mä romahdan. Mä oon voimaton, oon väsynyt. En muista millon viimeksi oisin antanu itelleni luvan nauttia ruuasta. Herkkujakaan en oo pitkään aikaan syönyt. Jos pitää kuitenki syödä jotain mitä en etukäteen oo suunnitellut et syön, tai jos pitää ottaa enemmän kun oon ajatellut, niin mä ahdistun. Tosi paljon. Niin paljon, että itken ja yritän hikihatussa kuluttaa kaiken. Oon kokoajan ärsyyntyny ja mietin vaan ruokaa. Pahinta on se, etten tiedä onko tää vaan tota samaa vanhaa kroppavihaa vai jotain vakavampaa. Jos mä annan itelleni luvan syödä jotain mitä en ajatellu et söisin niin aattelen että mulla ei oo vaan itsekuria. Sama pätee liikuntaan.. Jos en vedä sitä tiettyä lenkkiä loppuun, niin aattelen että se että mun pitää antaa mun lihasten levätä on vaan tekosyy sille että oon laiska ja päästän itteni lihoamaan.
En uskalla puhua tästä kellekkään, koska tuntuu että niinkauan kun en näytä siltä, niin myöskään niinkauan mulla ei oo ongelmaa. Ja mä olen ihan normaalipainoinen BMI 20. Tavoitteena kuitenki laihduttaa.. Tuntuu et ei mua otettais kuitenkaan tosissaan. Help. Mitä teen?
ps oli varmaan vähän sekava😫
vääristynyt suhde ruokaan vai jotain vakavampaa?
52
81
Vastaukset
Sinulla on ongelma ja tiedät sen itsekin. Tarvitset ammattiapua. Mene siis hakemaan sitä.
Usko nyt heti alkuun, että tämänlaatuinen ongelma ei parane ruotimalla sitä täällä anonyymien randomeitten keskuudessa. Hae sitä ammattiapua tai pyydä jotakuta muuta hakemaan sitä puolestasi.- Anonyymi
Huomenna menen ja hankin sitä apua. Pelottaa. Mutta en anna tän ollenkaan vaikuttaa mun elämään, en jaksa enää.
Anonyymi kirjoitti:
Huomenna menen ja hankin sitä apua. Pelottaa. Mutta en anna tän ollenkaan vaikuttaa mun elämään, en jaksa enää.
Toivon totisesti, että menet. Onnea matkaan!
- Anonyymi
Oldie kirjoitti:
Toivon totisesti, että menet. Onnea matkaan!
Sain ajan varattua koulupsykologille, joka varmasti vie asiaa eteenpäin jos näkee sen tarpeelliseksi. Huomenna on siis aika, klo 10:15. Kiitos, sitä tarvitaan!!
Anonyymi kirjoitti:
Sain ajan varattua koulupsykologille, joka varmasti vie asiaa eteenpäin jos näkee sen tarpeelliseksi. Huomenna on siis aika, klo 10:15. Kiitos, sitä tarvitaan!!
No miten siellä meni? Tuntuuko, että asiat alkaisi sitä kautta yhtään järjestymään?
- Anonyymi
Oldie kirjoitti:
No miten siellä meni? Tuntuuko, että asiat alkaisi sitä kautta yhtään järjestymään?
Kerroin sille aivan kaiken, mutta ei se kai ihan tajunnu. Selitti vaan että en oo lihava, vaan tosi liikunnallinen nuori. Sitten se alko höpöttää jotain ulkonäköpaineista, jotka kuuluvat tähän 17vuotiaan nuoren naisen ikään kuulemma. Sit se kans ajatteli, että masennuksen takia kontrolloin ruokaa ja syömistä, jotta ees joku asia olis kontrollissa vaikka sanoin, että kontrolloin mun syömisiä siks että tuntuu että oon älyttömän lihava ja se ahdistaa mua. Sanoin, että haluan laihtua ja se onkin tavotteena. Sovittiin 3 viikon päähän uus aika ja käyn sillä sit 5 kertaa säännöllisesti ja mietitään et onks siitä mitään apua vai lopetanko sillä käymisen. Sekalaiset fiilikset jäi... Ahdistaa. Emmä tiiä itekkään miltä tuntuu, ei kyl kauheen hyvältä ainakaan. Mitä mun kannattais tehdä?
Anonyymi kirjoitti:
Kerroin sille aivan kaiken, mutta ei se kai ihan tajunnu. Selitti vaan että en oo lihava, vaan tosi liikunnallinen nuori. Sitten se alko höpöttää jotain ulkonäköpaineista, jotka kuuluvat tähän 17vuotiaan nuoren naisen ikään kuulemma. Sit se kans ajatteli, että masennuksen takia kontrolloin ruokaa ja syömistä, jotta ees joku asia olis kontrollissa vaikka sanoin, että kontrolloin mun syömisiä siks että tuntuu että oon älyttömän lihava ja se ahdistaa mua. Sanoin, että haluan laihtua ja se onkin tavotteena. Sovittiin 3 viikon päähän uus aika ja käyn sillä sit 5 kertaa säännöllisesti ja mietitään et onks siitä mitään apua vai lopetanko sillä käymisen. Sekalaiset fiilikset jäi... Ahdistaa. Emmä tiiä itekkään miltä tuntuu, ei kyl kauheen hyvältä ainakaan. Mitä mun kannattais tehdä?
No tuo ulkonäköpaineista höpöttäminen ei ole mitään tuulesta temmattua. Nykyajan somekulttuuri on välillä sellaista pintaliitoa, että se luo melkoisia ulkonäköpaineita.
Sinun pitää muistaa, että otit vasta ensimmäisen askeleen polulla, joka voi olla todella pitkä. Toimi nyt vaan sen mukaan, mitä sen psykologin kanssa sovitte ja anna ajan vähän kulua. Asiat ei tapahdu hetkessä.
Samalla voit etsiä itse tietoa syömishäiriöistä ja ottaa asian esille seuraavalla tapaamisella, jos siltä tuntuu.- Anonyymi
Oldie kirjoitti:
No tuo ulkonäköpaineista höpöttäminen ei ole mitään tuulesta temmattua. Nykyajan somekulttuuri on välillä sellaista pintaliitoa, että se luo melkoisia ulkonäköpaineita.
Sinun pitää muistaa, että otit vasta ensimmäisen askeleen polulla, joka voi olla todella pitkä. Toimi nyt vaan sen mukaan, mitä sen psykologin kanssa sovitte ja anna ajan vähän kulua. Asiat ei tapahdu hetkessä.
Samalla voit etsiä itse tietoa syömishäiriöistä ja ottaa asian esille seuraavalla tapaamisella, jos siltä tuntuu.Niiin, no ei tietenkään oo. Ulkonäköpaineiden takiahan mun bulimiaoireilu alkoi kun olin 14. Olin ollut jo yläasteelle siirryttäessä tosi pieni kokoinen, kun ei ollut alkanut vielä murrosikä. Olin tosi epävarma itsestäni, koska kuulin usein sitä kuinka ruma oon kun oon niin laiha. Siitä kun aikaa vähän vierähti alkoi myös mulle tulemaan muotoja. Sit mua alettiin haukkumaan läskiks. Sillon mä yritin laihduttaa ensimmäisen kerran, vaikka painoin just ja just 45 kiloa. Kaikki ulkonäköpaineiden takia siis... En tiedä, että onko se syy toi miksi vihaan mun kroppaa tällä hetkellä kun olin joskus niin pirstaleina. Ainakin koen, että sanoipa sitten muut mitä tahansa niin mä en mun vartalosta tykkää ollenkaan. Mitkään itsemyötätuntoharjotukset ei oo ihan mun mieleen ja ne on enemmän ahdistavia, kuin helpottavia.
Tiedostan varsin hyvin missä mennään ja tottakai aion antaa koulupsykologille tilaisuuden auttaa mua sen mukaan miten se kokee parhaaksi. En mä itse tiedä mitä mä voisin tehdä ja sen se koulupsykologikin tietää. Tässä kattellaan ihan rauhassa ja mietitään yhessä. Paha vaan on se, että myös masennus on pahentunut tässä koko ajan. Itkin perjantaina ainakin 5 kertaa sitä, kuinka pahalta musta tuntuu ja sitä kuinka huono olla mulla on tässä kropassa. Puol vuotta kävin juttelemassa masennuksesta, muttei oikeestaan helpottanut. Toki se voi vaatia aikaa enemmän, mutta luulis että edes vähän mieliala olis kohonnut.
Anyway, en oikein tiedä koenko että mulla olis syömishäiriö. Tai siis, tiedäthän kun mieli on vähän monimutkanen. " Jos et oo alipainoinen, sulla ei ole ongelmaa " tolta musta vähän niinkun tuntuu. Korkeintaan tuntuu siltä, että liikunnan ja ravinnon suhde ei ole tasapainossa ja kumpaanki on vääristyneet mielikuvat.. Mut syömishäiriö? Enpä tiiä. Anonyymi kirjoitti:
Niiin, no ei tietenkään oo. Ulkonäköpaineiden takiahan mun bulimiaoireilu alkoi kun olin 14. Olin ollut jo yläasteelle siirryttäessä tosi pieni kokoinen, kun ei ollut alkanut vielä murrosikä. Olin tosi epävarma itsestäni, koska kuulin usein sitä kuinka ruma oon kun oon niin laiha. Siitä kun aikaa vähän vierähti alkoi myös mulle tulemaan muotoja. Sit mua alettiin haukkumaan läskiks. Sillon mä yritin laihduttaa ensimmäisen kerran, vaikka painoin just ja just 45 kiloa. Kaikki ulkonäköpaineiden takia siis... En tiedä, että onko se syy toi miksi vihaan mun kroppaa tällä hetkellä kun olin joskus niin pirstaleina. Ainakin koen, että sanoipa sitten muut mitä tahansa niin mä en mun vartalosta tykkää ollenkaan. Mitkään itsemyötätuntoharjotukset ei oo ihan mun mieleen ja ne on enemmän ahdistavia, kuin helpottavia.
Tiedostan varsin hyvin missä mennään ja tottakai aion antaa koulupsykologille tilaisuuden auttaa mua sen mukaan miten se kokee parhaaksi. En mä itse tiedä mitä mä voisin tehdä ja sen se koulupsykologikin tietää. Tässä kattellaan ihan rauhassa ja mietitään yhessä. Paha vaan on se, että myös masennus on pahentunut tässä koko ajan. Itkin perjantaina ainakin 5 kertaa sitä, kuinka pahalta musta tuntuu ja sitä kuinka huono olla mulla on tässä kropassa. Puol vuotta kävin juttelemassa masennuksesta, muttei oikeestaan helpottanut. Toki se voi vaatia aikaa enemmän, mutta luulis että edes vähän mieliala olis kohonnut.
Anyway, en oikein tiedä koenko että mulla olis syömishäiriö. Tai siis, tiedäthän kun mieli on vähän monimutkanen. " Jos et oo alipainoinen, sulla ei ole ongelmaa " tolta musta vähän niinkun tuntuu. Korkeintaan tuntuu siltä, että liikunnan ja ravinnon suhde ei ole tasapainossa ja kumpaanki on vääristyneet mielikuvat.. Mut syömishäiriö? Enpä tiiä.Käsittääkseni yksi syömishäiriön oireista on se, että sitä ei itse sellaiseksi myönnä. Tosin kaipa se psykologi sellaisen tunnistaisi.
- Anonyymi
Oldie kirjoitti:
Käsittääkseni yksi syömishäiriön oireista on se, että sitä ei itse sellaiseksi myönnä. Tosin kaipa se psykologi sellaisen tunnistaisi.
No en tiedä onko mulla vai ei, koska oon liian iso. Se puhu mulle kyllä vähän siihen viittaavasti, mutta en tiiä mitä se sitten aattelee.
Anonyymi kirjoitti:
No en tiedä onko mulla vai ei, koska oon liian iso. Se puhu mulle kyllä vähän siihen viittaavasti, mutta en tiiä mitä se sitten aattelee.
Sanoit, että olet normaalipainoinen (BMI 20), mutta silti tavoitteesi on laijduttaa ja nämä ruokajutut pyörivät mielessäsi niin paljon, että päätit kirjoittaa tänne.
- Anonyymi
Oldie kirjoitti:
Sanoit, että olet normaalipainoinen (BMI 20), mutta silti tavoitteesi on laijduttaa ja nämä ruokajutut pyörivät mielessäsi niin paljon, että päätit kirjoittaa tänne.
No en mä tiedä. Siis rehellisesti, tiedostan ettei tää normaalia käytöstä ole, mutta jos mut lääkärille passitettais tiedän että en saisi apua koska olen liian isokokoinen syömishäiriöiseksi. Mielen sairauksestahan on kyse, mutta kun jos ei ole sairaalloisen laiha, taikka edes alipainoinen niin harvoin otetaan tosissaan.
Miten edes itseään voi ottaa tosissaan, jos kukaan muukaan ei ota? Anonyymi kirjoitti:
No en mä tiedä. Siis rehellisesti, tiedostan ettei tää normaalia käytöstä ole, mutta jos mut lääkärille passitettais tiedän että en saisi apua koska olen liian isokokoinen syömishäiriöiseksi. Mielen sairauksestahan on kyse, mutta kun jos ei ole sairaalloisen laiha, taikka edes alipainoinen niin harvoin otetaan tosissaan.
Miten edes itseään voi ottaa tosissaan, jos kukaan muukaan ei ota?Kerroit koulupsykologin puhuneen siihen viittaavasti, että olisi jonkinlaisen ongelman huomannut. Eikö se ole vakavasti ottamista?
- Anonyymi
Oldie kirjoitti:
Kerroit koulupsykologin puhuneen siihen viittaavasti, että olisi jonkinlaisen ongelman huomannut. Eikö se ole vakavasti ottamista?
Siis toki, mut tossahan luki "lääkärille jos passitettais".
Anonyymi kirjoitti:
Siis toki, mut tossahan luki "lääkärille jos passitettais".
Kyllä. Mutta kerran psykologi otti sinut jo tosissaan, niin mistä tiedät, että lääkäri ei kuitenkaan ottaisi?
Luultavasti lääkäri ottaisi ongelmasi enemmän tosissaan, kun sinä tunnut välillä ottavan.- Anonyymi
Oldie kirjoitti:
Kyllä. Mutta kerran psykologi otti sinut jo tosissaan, niin mistä tiedät, että lääkäri ei kuitenkaan ottaisi?
Luultavasti lääkäri ottaisi ongelmasi enemmän tosissaan, kun sinä tunnut välillä ottavan.Koska näissä asioissa jos et ole sairaalloisen alipainoinen, saatika alipainoinen tuntuu että ei ole validi. Moni mun tuttu (mukaan lukien minä) on saanut lääkäriltä ainoastaan käskyn yrittää syödä normaalisti tai ongelmat on lakastu maton alle. Siinä vaiheessa kun järki ja toiminta on täysin ristiriidassa toistensa kanssa, ei siitä tule mitään. Kyllähän sitä tietää, että paremmin pitäisi syödä mutta jossain vaiheessa hämärtyy sekin mielikuva ja "liian iso annos" saattaa olla oikeasti täysin normaalin kokoinen ellei pienempi. Kaikki ajatukset on vääristyneitä ja näkee ruuan vihollisena.
Anonyymi kirjoitti:
Koska näissä asioissa jos et ole sairaalloisen alipainoinen, saatika alipainoinen tuntuu että ei ole validi. Moni mun tuttu (mukaan lukien minä) on saanut lääkäriltä ainoastaan käskyn yrittää syödä normaalisti tai ongelmat on lakastu maton alle. Siinä vaiheessa kun järki ja toiminta on täysin ristiriidassa toistensa kanssa, ei siitä tule mitään. Kyllähän sitä tietää, että paremmin pitäisi syödä mutta jossain vaiheessa hämärtyy sekin mielikuva ja "liian iso annos" saattaa olla oikeasti täysin normaalin kokoinen ellei pienempi. Kaikki ajatukset on vääristyneitä ja näkee ruuan vihollisena.
No ehkäpä lääkärit ovat sitten vääriä auttamaan. Jos omatoiminen normaalisti syöminen ei onnistu, niin olisiko ravitsemusterapeutista sitten apua.
- Anonyymi
Oldie kirjoitti:
No ehkäpä lääkärit ovat sitten vääriä auttamaan. Jos omatoiminen normaalisti syöminen ei onnistu, niin olisiko ravitsemusterapeutista sitten apua.
Täälläpäin jos haluaa ravitsemusterapeutille tälläisten asioiden takia, tarvitaan siihen psykiatrisen sairaanhoitajan seurantajakso ja sitten se vie asiaa eteenpäin jotta se voi selittää tilannetta ravitsemusterapeutille.
Se takaa sen, että saadaan oikeanlainen ateriasuunnitelma ja ravitsemusterapeutti saa jotain kuvaa mistä on kyse..
Mä en edes ole käynyt ikinä psykiatrilla, enkä uskalla itse tehdä aloitetta joten asiat tyssää jo siihen. Ajattelin siksi että koulupsykologi voisi neuvoa eteenpäin, mutta en tiedä jos se on tarpeellista. Mä itse en mun tilanteen vakavuutta osaa arvioida paitsi sanoa vaan että on aivan pirun rankkaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täälläpäin jos haluaa ravitsemusterapeutille tälläisten asioiden takia, tarvitaan siihen psykiatrisen sairaanhoitajan seurantajakso ja sitten se vie asiaa eteenpäin jotta se voi selittää tilannetta ravitsemusterapeutille.
Se takaa sen, että saadaan oikeanlainen ateriasuunnitelma ja ravitsemusterapeutti saa jotain kuvaa mistä on kyse..
Mä en edes ole käynyt ikinä psykiatrilla, enkä uskalla itse tehdä aloitetta joten asiat tyssää jo siihen. Ajattelin siksi että koulupsykologi voisi neuvoa eteenpäin, mutta en tiedä jos se on tarpeellista. Mä itse en mun tilanteen vakavuutta osaa arvioida paitsi sanoa vaan että on aivan pirun rankkaa.kyllä se siitä :)
Anonyymi kirjoitti:
Täälläpäin jos haluaa ravitsemusterapeutille tälläisten asioiden takia, tarvitaan siihen psykiatrisen sairaanhoitajan seurantajakso ja sitten se vie asiaa eteenpäin jotta se voi selittää tilannetta ravitsemusterapeutille.
Se takaa sen, että saadaan oikeanlainen ateriasuunnitelma ja ravitsemusterapeutti saa jotain kuvaa mistä on kyse..
Mä en edes ole käynyt ikinä psykiatrilla, enkä uskalla itse tehdä aloitetta joten asiat tyssää jo siihen. Ajattelin siksi että koulupsykologi voisi neuvoa eteenpäin, mutta en tiedä jos se on tarpeellista. Mä itse en mun tilanteen vakavuutta osaa arvioida paitsi sanoa vaan että on aivan pirun rankkaa.No vain aika näyttää, miten asiat etenee. Pyörä on kuitenkin nyt pyörimässä, kun olet sen psykologin asiakkaana.
- Anonyymi
Oldie kirjoitti:
No vain aika näyttää, miten asiat etenee. Pyörä on kuitenkin nyt pyörimässä, kun olet sen psykologin asiakkaana.
Oikeassa oot!
- Anonyymi
Oldie kirjoitti:
No vain aika näyttää, miten asiat etenee. Pyörä on kuitenkin nyt pyörimässä, kun olet sen psykologin asiakkaana.
Kouluterveydenhoitaja pyysi mut tänään käytävällä sivuun ja kysyi josko ehtisin käymään sen luona pikaisesti. On kuulemma kiinnittänyt huomiota siihen, etten syö koulussa ja kun olen kokoajan kylmissäni.
Puhuttiin ruuasta, painosta, syömisistä ja oikeastaan vähän kaikesta mutta täysin rehellinen en pystynyt sille olla. Se myöhemmin punnitsi mut ja otti pituuden. Kertoi, että paino oli tippunut. Siinä juteltiin sitten vähän lisää mun suhteesta ruokaan jne. mutta tuskimpa tosta mitään keskustelua tulee enää. Ahdistaa, koska en itsekkään tiiä mun tilanteesta enää. Anonyymi kirjoitti:
Kouluterveydenhoitaja pyysi mut tänään käytävällä sivuun ja kysyi josko ehtisin käymään sen luona pikaisesti. On kuulemma kiinnittänyt huomiota siihen, etten syö koulussa ja kun olen kokoajan kylmissäni.
Puhuttiin ruuasta, painosta, syömisistä ja oikeastaan vähän kaikesta mutta täysin rehellinen en pystynyt sille olla. Se myöhemmin punnitsi mut ja otti pituuden. Kertoi, että paino oli tippunut. Siinä juteltiin sitten vähän lisää mun suhteesta ruokaan jne. mutta tuskimpa tosta mitään keskustelua tulee enää. Ahdistaa, koska en itsekkään tiiä mun tilanteesta enää.No jossain vaiheessa tunnuit suhtautuvan vähän vähättelevästi tilanteeseesi. Minusta tuo terkkarille valehteleminen on melko hälyttävä merkki.
Ei sinua osata auttaa, jos et luota niihin auttajiin ja ole heille rehellinen.- Anonyymi
Oldie kirjoitti:
No jossain vaiheessa tunnuit suhtautuvan vähän vähättelevästi tilanteeseesi. Minusta tuo terkkarille valehteleminen on melko hälyttävä merkki.
Ei sinua osata auttaa, jos et luota niihin auttajiin ja ole heille rehellinen.En vaan pystyny puhuu sille terveydenhoitajalle, koska se on ihmisenä tosi ahdistava. Koulupsykologille oon ollu rehellinen ja tuun jatkossa olemaan.
Ja tietysti luotan siihen koulupsykologiin, mutta musta ainakin se liiotteli mun tilannetta tosi paljon. Tai kun siis ei oo mitään suurempaa hätää tässä ainakaan omasta mielestä niin tuntuu typerältä että se terkkari ees puuttu mun tilanteeseen millään tavalla. Anonyymi kirjoitti:
En vaan pystyny puhuu sille terveydenhoitajalle, koska se on ihmisenä tosi ahdistava. Koulupsykologille oon ollu rehellinen ja tuun jatkossa olemaan.
Ja tietysti luotan siihen koulupsykologiin, mutta musta ainakin se liiotteli mun tilannetta tosi paljon. Tai kun siis ei oo mitään suurempaa hätää tässä ainakaan omasta mielestä niin tuntuu typerältä että se terkkari ees puuttu mun tilanteeseen millään tavalla.Oletko ajatellut, että sinun oma mielipiteesi ei välttämättä ole yhtä perusteltu ja tosiasioihin perustuva, kuin terveydenhuollon ammattilaisen tilannearvio?
Aina voi toki yrittää pyrkiä hankkimaan toiselta ammattilaiselta toisen arvion.- Anonyymi
Oldie kirjoitti:
Oletko ajatellut, että sinun oma mielipiteesi ei välttämättä ole yhtä perusteltu ja tosiasioihin perustuva, kuin terveydenhuollon ammattilaisen tilannearvio?
Aina voi toki yrittää pyrkiä hankkimaan toiselta ammattilaiselta toisen arvion.Olen miettinyt. Ajattelin, että voisin yrittää uudestaan käydä sen terveydenhoitajan luona ja kertoa oikeasti miten asiat on. Vaikka kuinka tuntuu siltä, että en oo validi ja en ansaitse apua eikä mulla oo ongelmaa niin ei ole kuitenkaan normaalia miettiä näin paljon ruokaa ja sitä mitä syö ja pelätä sitä.
Olipa sitten kyse mistä tahansa, niin haluan että asiat selvii. Tää on tosi raskasta ollut mulle ja samoin mun äidille. Se on kuulemma tosi huolissaan musta ja oon huomannut että oon käyttäytynyt sitä kohtaan niin typerästi ainoastaan ruuan takia ja siks että se on laittanut mulle ruuan valmiiksi ja katsonut että syön. Kuulostaa itsekkäältä, mutta en tee sitä tahallaan... ja tiedän, että äiti ajattelee vaan mun parasta. Anonyymi kirjoitti:
Olen miettinyt. Ajattelin, että voisin yrittää uudestaan käydä sen terveydenhoitajan luona ja kertoa oikeasti miten asiat on. Vaikka kuinka tuntuu siltä, että en oo validi ja en ansaitse apua eikä mulla oo ongelmaa niin ei ole kuitenkaan normaalia miettiä näin paljon ruokaa ja sitä mitä syö ja pelätä sitä.
Olipa sitten kyse mistä tahansa, niin haluan että asiat selvii. Tää on tosi raskasta ollut mulle ja samoin mun äidille. Se on kuulemma tosi huolissaan musta ja oon huomannut että oon käyttäytynyt sitä kohtaan niin typerästi ainoastaan ruuan takia ja siks että se on laittanut mulle ruuan valmiiksi ja katsonut että syön. Kuulostaa itsekkäältä, mutta en tee sitä tahallaan... ja tiedän, että äiti ajattelee vaan mun parasta.No käy siellä uudestaan ja jos homma ei toimi, niin koeta päästä jonkun toisen henkilön vastaanotolle. Henkilökemiat ei aina kohtaa ja se on vain inhimillistä.
- Anonyymi
Oldie kirjoitti:
No käy siellä uudestaan ja jos homma ei toimi, niin koeta päästä jonkun toisen henkilön vastaanotolle. Henkilökemiat ei aina kohtaa ja se on vain inhimillistä.
Kävin uudestaan ja sain lähetteen labraan ja lääkärille ajan. Sanoi, että oirehdinta viittaa syömishäiriöön ja on sitä mieltä että mulla on se.
Anonyymi kirjoitti:
Kävin uudestaan ja sain lähetteen labraan ja lääkärille ajan. Sanoi, että oirehdinta viittaa syömishäiriöön ja on sitä mieltä että mulla on se.
Hyvä juttu, että asiat ovat edenneet.
- Anonyymi
Oldie kirjoitti:
Hyvä juttu, että asiat ovat edenneet.
Pelotti ihan sairaasti ja oikeasti siinä vaiheessa kun se kysyi multa suoraan että ajattelenko et mulla olis syömishäiriö ja vastasin että en usko ja se vastaa että kyllä taitaa olla niin meinasin romahtaa itkuun. En oikeen pysty käsittää sitä, kun tuntuu siltä että en oo tarpeeks pienikokonen ollakseni syömishäiriöinen. Tiedän, että syömishäiriöt ei kato kokoa mut silti.
Anonyymi kirjoitti:
Pelotti ihan sairaasti ja oikeasti siinä vaiheessa kun se kysyi multa suoraan että ajattelenko et mulla olis syömishäiriö ja vastasin että en usko ja se vastaa että kyllä taitaa olla niin meinasin romahtaa itkuun. En oikeen pysty käsittää sitä, kun tuntuu siltä että en oo tarpeeks pienikokonen ollakseni syömishäiriöinen. Tiedän, että syömishäiriöt ei kato kokoa mut silti.
Sun pitää nyt vaan hyväksyä se asiantuntijan arvio ja koettaa hoitaa se sairaus asiantuntijoiden neuvojen mukaan.
- Anonyymi
Oldie kirjoitti:
Sun pitää nyt vaan hyväksyä se asiantuntijan arvio ja koettaa hoitaa se sairaus asiantuntijoiden neuvojen mukaan.
Joo, niin yritän toimia.
- Anonyymi
Oldie kirjoitti:
Sun pitää nyt vaan hyväksyä se asiantuntijan arvio ja koettaa hoitaa se sairaus asiantuntijoiden neuvojen mukaan.
Niin meinaan tehdäkin👍🏻
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin meinaan tehdäkin👍🏻
Sain syömishäiriödiagnoosin. Alan käymään nuorisopsykiatrian polilla ja ravitsemusterapiassa. Mulla on painokontrolleja koulussa ja moni on nyt ollut huolissaan. Onneksi asiat etenee.
-aloittaja Anonyymi kirjoitti:
Sain syömishäiriödiagnoosin. Alan käymään nuorisopsykiatrian polilla ja ravitsemusterapiassa. Mulla on painokontrolleja koulussa ja moni on nyt ollut huolissaan. Onneksi asiat etenee.
-aloittajaHyvä, että saat nyt apua. Toivon sulle onnea ja mielenlujuutta noudattaa sinulle annettuja ohjeita.
- Anonyymi
Oldie kirjoitti:
Hyvä, että saat nyt apua. Toivon sulle onnea ja mielenlujuutta noudattaa sinulle annettuja ohjeita.
Kiitos! Tollanen merkitsee paljon.
- Anonyymi
Niin, sinulla on ongelma kuten monella muullakin.
On hyvä, että olet ongelmasi tunnistanut ja tunnustanut. Olet siis jo pitkällä.
Terapeitti, hmm joo, jos jöydät hyvä mutta sen onkin jo vaikeaa. Teorioihin ja oppikirjoihin eksynyt terapeutin opinnot suorittanut ei välttämättä auta yhtään, joskus jopa päinvastoin.
Jossain vaiheessa elämääsi olet eksynyt itsestäsi, tai paremminkin sinut on eksytetty. Lapsi eksyy varsin helposti, ei tarvitse muuta kuin hyväksyä lapsi vain tietyillä ehdoilla, niin lapsi, saadakseen hyväksynnän, yrittää olla sen mukainen mitä ulkoa sanellaan.
Jos haluat aluksi tutustua kirjallisuuteen, jotta tiedät mitä haet, niin voisin suositella vaikkapa
Seppo Jokinen, Rikotusta Eheä
Alice Miller, Lahjakkaan lapsen tragedia
Veio4
Psykolokki ¶toivottavasti kuolet vïtûn nİstı⁋ t. poistettu ilmoituksista havaittu viestı.
❡
En pelkää mitään yhtä paljon kuin ikuista elämää, joten toivon samaa. En toivo kenellekään tuota kohtaloa, en edes sinulle. Siksi naurattaa ajatus, että jotkut tavoittelevat sitä, mutta tämä kyky uskoa kollektiivisesti samaan ei-materialistiseen asiaan on yksi tärkeimmistä, tai ainakin pakollinen, syy Homojen nykyiseen tilanteeseen, eli täysi valta muuhun eläinkuntaan (mukaanlukien muut Homot hetki sitten)
⸿ (en oikeasti osaa käyttää)"⸿"-merkin teorisoidaan olevan kappelemerkin eka versio. Sanassa "nisҴ" i-kirjaimen pisteet on väärin päin. Siisti (autistinen ja tylsä) temppu, jolla saa kaikki tytöt käymään kuumina. Joko muistamalla heksadesimaalikoodit tai kopioimalla netistä. Lukamattomia desendentteja, muinaisia, tarkkeellisia tai muuta vääristymää. Vaikea suomentaa. T-kirjainperhe. Asedantteja. Soinnittomia/ääntämistä kuvaavia.
ⶊ, t, ₸, ᵑ̊ǀʰ, ث , 𐎙, 𐤕, ट, ඣ, 𐎚 ja [tʃ] nimen Nietzsche ääntämisessä. Jos lisäis muiden aakkosjärjestelmien, ääntämisjärjestelmien, kirjaimen lisäyksien, kaikkien "pseudokirjainten", romantisointien, matemaattisen käytön, tunnetun historian ja kaiken muun x-kirjaimen versiot menisi varmaan viikko. Jäin taas jumittamaan, mutta onnistuessani lisäämään punaiseen virtaan tylppäpäisellä instrumentillani 2 materiaa, saatan jatkaa autismia omassa langassa.- Anonyymi
Tajuatko edes kuinka sekaisin olet? Noi sun huumehöyryiset juttusi eivät auta ketään. Mikäli haluat narkata itsesi hengiltä, niin jus´t do it. Tunnut olevan suht lähellä psykoosia, mikäli et jo ole siinä.
Anonyymi kirjoitti:
Tajuatko edes kuinka sekaisin olet? Noi sun huumehöyryiset juttusi eivät auta ketään. Mikäli haluat narkata itsesi hengiltä, niin jus´t do it. Tunnut olevan suht lähellä psykoosia, mikäli et jo ole siinä.
Olen viihde käyttäjä
- Anonyymi
heippa!
kiitos kirjoituksestasi ! olen erittäin ylpeä että uskallat kertoa mutta tiedä se että sä riität näytät miltä vain! kunhan oot vain oma itsesi terveellistå on syödä viisi (5) ateriaa 2 lämmintä ja välipalat aamupala iltapala ! ja herkkujakin saa ja PITÄÄ syödä! mitään ei saa tehdä jos itse ei tykkää käyt vaikka 2 krt viikossa liikkumassa se on ok!
suosittelen että puhuisit koulusi terveyden hoitajan sekä kuraattorin kanssa jos et ole koulussa niin alueesi nuorisotyöntekijän kanssa- Anonyymi
Mul on taas ollu hirveetä ahistusta mun kroppaan liittyen. Ei sellasta pientä, vaan ihan hirveetä, että oon tässä jo jonkun tovin itkeny sen takia. Oon tällä viikolla syöny kerran kouluruokailussa ja se oli tänään. Iski huono omatunto. Aattelin et ei se mitään, syön kotona silti. Joo, mä söin lämmintä ruokaa (mitä mun on tosi vaikeeta syödä) mut söin silti. Ja siitähän se ahdistus vasta tuliki. Oon nyt jättäny liikuntaa vähemmälle ( 2x päivässä lenkki 3x sijaan treenit). Mulla on treenejä siis 6x viikossa ettäjoo. Kävin tälläviikolla koulupsykologilla juttelemassa ja kerroin sille oikeestaan kaiken. Ei se kyl mun mielestä tajunnu mitä meinasin tai et miten pahalta musta tuntuu ja seuraava aika on 3vko päästä. Meidän lukion terkkari ja kuraattori on kauheita, et niiden puoleen en voi kääntyä.
Anonyymi kirjoitti:
Mul on taas ollu hirveetä ahistusta mun kroppaan liittyen. Ei sellasta pientä, vaan ihan hirveetä, että oon tässä jo jonkun tovin itkeny sen takia. Oon tällä viikolla syöny kerran kouluruokailussa ja se oli tänään. Iski huono omatunto. Aattelin et ei se mitään, syön kotona silti. Joo, mä söin lämmintä ruokaa (mitä mun on tosi vaikeeta syödä) mut söin silti. Ja siitähän se ahdistus vasta tuliki. Oon nyt jättäny liikuntaa vähemmälle ( 2x päivässä lenkki 3x sijaan treenit). Mulla on treenejä siis 6x viikossa ettäjoo. Kävin tälläviikolla koulupsykologilla juttelemassa ja kerroin sille oikeestaan kaiken. Ei se kyl mun mielestä tajunnu mitä meinasin tai et miten pahalta musta tuntuu ja seuraava aika on 3vko päästä. Meidän lukion terkkari ja kuraattori on kauheita, et niiden puoleen en voi kääntyä.
Hei.
Hienoa, että olet uskaltautunut puhumaan asiasta koulupsykologille. On hyvä muistaa, että muutos itsessä/ajatuksissa ei tapahdu hetkessä ja takapakkeja saattaa tulla. Älä ole itsellesi liian ankara. Jonot ovat psykologeille joskus pitkiä. Ennen seuraavaa tapaamista voi halutessaan käydä keskustelemassa anonyymisti vaikkapa Sekasin - chatissa tai Tukinet.netissä. Siellä vastailevat koulutetut vapaaehtoiset. Myös Saapas päivystää Tukinetissä, seuraava ryhmächat - päivystys on 25.9.-19 klo 18.30-20.00 Saapas-chat nimellä. Tukinettiin on kuitenkin tehtävä profiili, mutta sekin voi olla nimimerkillä/anonyymi.
Tsemppiä sinulle, äläkä lannistu. Oot ajatuksissa.
T. Heidi x 2, Hyvinkään Saapas- Anonyymi
netti.saapas kirjoitti:
Hei.
Hienoa, että olet uskaltautunut puhumaan asiasta koulupsykologille. On hyvä muistaa, että muutos itsessä/ajatuksissa ei tapahdu hetkessä ja takapakkeja saattaa tulla. Älä ole itsellesi liian ankara. Jonot ovat psykologeille joskus pitkiä. Ennen seuraavaa tapaamista voi halutessaan käydä keskustelemassa anonyymisti vaikkapa Sekasin - chatissa tai Tukinet.netissä. Siellä vastailevat koulutetut vapaaehtoiset. Myös Saapas päivystää Tukinetissä, seuraava ryhmächat - päivystys on 25.9.-19 klo 18.30-20.00 Saapas-chat nimellä. Tukinettiin on kuitenkin tehtävä profiili, mutta sekin voi olla nimimerkillä/anonyymi.
Tsemppiä sinulle, äläkä lannistu. Oot ajatuksissa.
T. Heidi x 2, Hyvinkään SaapasOmaa nuoruuttani muistellen...Kunpa nuoret eivät tarkkailisi ulkonäköään niin paljoa,suuntaisivat mielenkiinnon itsensä ulkopuolelle,sieltä löytyy elämäniloa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Omaa nuoruuttani muistellen...Kunpa nuoret eivät tarkkailisi ulkonäköään niin paljoa,suuntaisivat mielenkiinnon itsensä ulkopuolelle,sieltä löytyy elämäniloa.
Toi on niin totta, mutta vaikeaa muistaa.
- Anonyymi
netti.saapas kirjoitti:
Hei.
Hienoa, että olet uskaltautunut puhumaan asiasta koulupsykologille. On hyvä muistaa, että muutos itsessä/ajatuksissa ei tapahdu hetkessä ja takapakkeja saattaa tulla. Älä ole itsellesi liian ankara. Jonot ovat psykologeille joskus pitkiä. Ennen seuraavaa tapaamista voi halutessaan käydä keskustelemassa anonyymisti vaikkapa Sekasin - chatissa tai Tukinet.netissä. Siellä vastailevat koulutetut vapaaehtoiset. Myös Saapas päivystää Tukinetissä, seuraava ryhmächat - päivystys on 25.9.-19 klo 18.30-20.00 Saapas-chat nimellä. Tukinettiin on kuitenkin tehtävä profiili, mutta sekin voi olla nimimerkillä/anonyymi.
Tsemppiä sinulle, äläkä lannistu. Oot ajatuksissa.
T. Heidi x 2, Hyvinkään SaapasKiitos viestistä.
Tässä hetken tää on ollu vaan sellasta vuoristorataa, välillä kun pystyy syömään paremmin niin pakko sitten rajottaa esim. seuraavana päivänä ja liikkua enemmän kuin sinä päivänä kun oon jotain extraa syöny.
Viimeaikoina on mennyt huonosti. Saan kokoajan valituksia äidiltä kun en syö tarpeeksi. Koulussa en pysty syömään edes lounasta, vaikka ennen pystyin ihan helposti. Olo on taas niin toivoton, en jaksais vaan. Nää ajatukset on niin kuluttavia. Anonyymi kirjoitti:
Kiitos viestistä.
Tässä hetken tää on ollu vaan sellasta vuoristorataa, välillä kun pystyy syömään paremmin niin pakko sitten rajottaa esim. seuraavana päivänä ja liikkua enemmän kuin sinä päivänä kun oon jotain extraa syöny.
Viimeaikoina on mennyt huonosti. Saan kokoajan valituksia äidiltä kun en syö tarpeeksi. Koulussa en pysty syömään edes lounasta, vaikka ennen pystyin ihan helposti. Olo on taas niin toivoton, en jaksais vaan. Nää ajatukset on niin kuluttavia.Hei.
Mitä sulle kuuluu nyt?
Äitisi on varmasti huolissaan sinusta ja siksi patistaa syömisen kanssa. Oletko kertonut äidillesi, että tarvitset muunlaista tukea häneltä?
Varmasti ajatuksesi ovat kuluttavia ja jaksaminen voi olla koetuksella, älä kuitenkaan lannistu. On olemassa monenlaisia kanavia, joista hakea apua ja tukea, jos tuntuu ettei pelkkä koulupsykologilla käynti riitä, esim. Tukinet, Sekasin chat, ja monet muut keskusteluavut.
Tsemppiä ja voimia!
T. Heidi NettiSaapas- Anonyymi
netti.saapas kirjoitti:
Hei.
Mitä sulle kuuluu nyt?
Äitisi on varmasti huolissaan sinusta ja siksi patistaa syömisen kanssa. Oletko kertonut äidillesi, että tarvitset muunlaista tukea häneltä?
Varmasti ajatuksesi ovat kuluttavia ja jaksaminen voi olla koetuksella, älä kuitenkaan lannistu. On olemassa monenlaisia kanavia, joista hakea apua ja tukea, jos tuntuu ettei pelkkä koulupsykologilla käynti riitä, esim. Tukinet, Sekasin chat, ja monet muut keskusteluavut.
Tsemppiä ja voimia!
T. Heidi NettiSaapasMoi.
Ei mene hyvin. Paino on taas laskenut mutta kroppaviha on vaan kasvanut.. Ylempänä kirjotin, että jouduin terveydenhoitajalle johonkin tarkastukseen. Se oli ollut vähän huolissaan painonlaskusta ja siitä että en syö koulussa. En kuitenkaan sille kauheesti mitään kertonut, koska en viitsinyt. Välillä tulee sellanen tunne, että mitään ongelmaa ei ole ja koska koen itteni niin isona ja oon kuitenkin normaalipainoinen, en voi edes ajatella että mulla olis mitään ongelmaa. Jollain tasolla tiedostan kuitenkin, että kaikki ei ihan kuitenkaan oo hyvin.. hämmentävää.
En oo puhunut ollenkaan äitin kanssa, se ei edes tiedä että mua ahdistaa syöminen/ruoka ja painoasiat jne. Enkä uskalla kertoakaan.
Oon tukinetissä kirjotellu lähes vuoden ja se on ollu tosi hyödyllinen mahdollisuus, onneksi! Koulupsykologin lisäksi on ollut hyvä päästä purkamaan ajatuksia tekstimuodossa, kun en oikein osaa sanottaa mun ajatuksia muuten. Anonyymi kirjoitti:
Moi.
Ei mene hyvin. Paino on taas laskenut mutta kroppaviha on vaan kasvanut.. Ylempänä kirjotin, että jouduin terveydenhoitajalle johonkin tarkastukseen. Se oli ollut vähän huolissaan painonlaskusta ja siitä että en syö koulussa. En kuitenkaan sille kauheesti mitään kertonut, koska en viitsinyt. Välillä tulee sellanen tunne, että mitään ongelmaa ei ole ja koska koen itteni niin isona ja oon kuitenkin normaalipainoinen, en voi edes ajatella että mulla olis mitään ongelmaa. Jollain tasolla tiedostan kuitenkin, että kaikki ei ihan kuitenkaan oo hyvin.. hämmentävää.
En oo puhunut ollenkaan äitin kanssa, se ei edes tiedä että mua ahdistaa syöminen/ruoka ja painoasiat jne. Enkä uskalla kertoakaan.
Oon tukinetissä kirjotellu lähes vuoden ja se on ollu tosi hyödyllinen mahdollisuus, onneksi! Koulupsykologin lisäksi on ollut hyvä päästä purkamaan ajatuksia tekstimuodossa, kun en oikein osaa sanottaa mun ajatuksia muuten.Hei
Mukava kuulla, että olet käynyt tukinetissä. Jos haluat jutella erityisesti syömisen haasteista, niin kannattaa tutustua SYLI-chattiin. Siellä voi jutella syömisestä, ruoasta, kehosuhteesta ja muista mielessä myllertävistä ajatuksista. Seuraava chatti pidetään 12.12. klo 18-19.30. Vaikka chattia ylläpitää syömishäiriöliitto sinne ovat tervetulleita kaikki joita askarruttaa syöminen.
Kerroit viestissäsi, että et ole kertonut haasteistasi äidille. Äiti on varmasti huolissaan sinusta. Kerroit myös, että kirjoittaminen on auttanut selvittämään asioita. Oletko miettinyt sitä, että kirjoittaisit äidille kirjeen, jossa avaisit tuntojasi.
Voimia
Olet ajatuksissamme.
Erja ja Henna
NettiSaapas- Anonyymi
netti.saapas kirjoitti:
Hei
Mukava kuulla, että olet käynyt tukinetissä. Jos haluat jutella erityisesti syömisen haasteista, niin kannattaa tutustua SYLI-chattiin. Siellä voi jutella syömisestä, ruoasta, kehosuhteesta ja muista mielessä myllertävistä ajatuksista. Seuraava chatti pidetään 12.12. klo 18-19.30. Vaikka chattia ylläpitää syömishäiriöliitto sinne ovat tervetulleita kaikki joita askarruttaa syöminen.
Kerroit viestissäsi, että et ole kertonut haasteistasi äidille. Äiti on varmasti huolissaan sinusta. Kerroit myös, että kirjoittaminen on auttanut selvittämään asioita. Oletko miettinyt sitä, että kirjoittaisit äidille kirjeen, jossa avaisit tuntojasi.
Voimia
Olet ajatuksissamme.
Erja ja Henna
NettiSaapasJoo, oon osallistunu niihinkin ja tutustunut SYLIN sivuihin :)
Kerroin äidille, kun kouluterveydenhoitaja passitti mut lääkärille ja lääkäri teki lähetteen erikoissairaanhoitoon. Äiti oli aavistanut jo kaiken ja kertoi että oli ollu huolissaan jo pitkään ennen kun uskaltauduin kertomaan sille. Sain syömishäiriödiagnoosin ja nyt työstetään matkaa kohti parantumista. Asiat on aika samalla mallilla, kuin sillonkun tän keskustelun aloitin, mutta hyvä asia on se että nyt saan apua. Käyn kerran viikossa polilla juttelemassa ja mulla on painokontrolleja kuukauden välein. Jos syömiset ei lähde sujumaan, niin joudun päiväosastolle :( Yritän tsempata parhaani mukaan ja uskon, että kaikki järjestyy kyllä ❤
-aloittaja Anonyymi kirjoitti:
Joo, oon osallistunu niihinkin ja tutustunut SYLIN sivuihin :)
Kerroin äidille, kun kouluterveydenhoitaja passitti mut lääkärille ja lääkäri teki lähetteen erikoissairaanhoitoon. Äiti oli aavistanut jo kaiken ja kertoi että oli ollu huolissaan jo pitkään ennen kun uskaltauduin kertomaan sille. Sain syömishäiriödiagnoosin ja nyt työstetään matkaa kohti parantumista. Asiat on aika samalla mallilla, kuin sillonkun tän keskustelun aloitin, mutta hyvä asia on se että nyt saan apua. Käyn kerran viikossa polilla juttelemassa ja mulla on painokontrolleja kuukauden välein. Jos syömiset ei lähde sujumaan, niin joudun päiväosastolle :( Yritän tsempata parhaani mukaan ja uskon, että kaikki järjestyy kyllä ❤
-aloittajaMoi,
hyvä, että olet päässyt erikoissairaanhoidon piiriin ja saanut diagnoosin ja näin saat apua parantumiseen. Upeeta, että olet hakenut apua ja työskennellyt pitkäjänteisesti. Hienoa on myös se, että kerroit äidillesi asiasta.
Tsemppiä jatkoon :) toivottavasti kaikki menee hyvin :)
Lotta ja Annikki, Helsingin Saapas
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kyllä suoraan
Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.661572Voisitko nainen kertoa mulle
Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun1621349- 881192
- 1181159
Miehelle naiselta
Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te311001- 67818
- 104805
Olen syvästi masentunut
En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi89676Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa
Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-181667Mitä vastaat jos
Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍36634