Murrosikäiset kauriit.

Tuolla kerroin jo murrosikäisistä kaloista, mutta nyt ajattelin kertoa parista kauriista, jotka tunsin ollessani ylä-asteen ekalla. Olin joskus lukenut kauriin luonne kuvauksen, mutta he eivät muistuttaneet yhtään sitä, tai ehkä hieman... Mutta he olivat melko saman luonteisia.

Aloitan 13 vuotiaasta tytöstä, joka ei käynyt samaa koulua kuin minä, mutta oli ollut ala-asteen samalla luokalla, ja pidimme jonkin verran yhteyttä vielä ylä-asteellakin... Ala-asteella hän oli iloinen, herttainen ja seko. Siis semmoinen hauska sekopää, ei mikään hullujen huoneelta karannut psykopaatti. Ala-asteella hänellä oli ollut vielä hyvä itsetunto, mutta kaikki muuttui puolessa vuodessa päinvataiseksi. Kuudes luokka loppui, koulut vaihtui. Menimme eri ylä-asteelle mutta ei se vielä polkujamme täysin erottanut. Jo kesän aikana olin havainnut että hän oli ruvennut haukkumaan itseään, ei enään pitänyt itsestään. Minä tyhmä en kuitenkaan mitenkään siihen reagoinut, itse olin ollut ala asteella samanlainen ja oppinut paljon tämän takia, ja saanut paremman itsetunnon. Ajattelin siis että mitäpä tuossa mitään pelastuspartiota hälyttämään, ei tuo kestä kuin enintään 6 kuukautta, jonka jälkeen hän omistaa paremman itsetunnon kuin koskaan. Mutta ei se mennyt niin, ylä-asteella hänellä ei erityisemmin ollut kavereita, en minäkään häneen erityisemmin pitänyt yhteyttä, harvoin olin hänen kanssaan koska olin erakko. En siis ollut oikein kenenkään kanssa, mutta hän uskoi toisin. Hän uskoi etten pitänyt hänestä, ettei kukaan pitänyt hänestä, siitä johtui hänen yksinäisyytensä. Hän haukkui itseään, yritti olla mukavampi ja kaikkea, haukkui päivä toisensa jälkeen enemmän. Kun kuukausi oli vierähtänyt, hänellä oli enemmän kavereita kuin minulla oli koskaan ollut, mutta silti hän haukkui itseään, hän oli masentunut. Ei kukaan ymmärtänyt yrittää oikaista hänen uskoaan siihen, että hän olisi kaikkea muuta kuin sitä mitä uskoi olevansa. Päälle päin olisi uskonut että hänellä olisi ollut hyvä itsetunto, hän oli entistä hurjempi ja sekopäisempi kuin ala-asteella. Hän alkoi laimin lyömään minua koska älysin vihdoin loppujen lopuksi yrittää oikaista hänen uskoaan. Minäkin masennuin aikalailla koska uskoin että hän ei pitäisi minusta koska hän ei vastannut tekstiviesteihin tai mihinkään muihinkaan viesteihini. Se satutti minua todella ilman että hän älysi sitä. Loppujen lopuksi emme pitäneet enään ollenkaan yhteyttä, koska hän oli minua niin kovin satuttanut olemalla niin itsepäinen uskossaan.
Hänen luonteenpiirteensä siis olivat nämä: itsepäinen, vitsailija, hauska, sekopäinen, iloinen seurassa, huono itsetunto, kriittinen itseään kohtaan, ja sisältäpäin melko masentunut. Herkkä, mukava, kiltti ja huomaavainen. Ja melkein unohtui, hän oli myös hieman pervo..



Seuraavaksi kerron 13 vuotiaasta tytöstä, joka oli tällöin luokallani, kuten oli ollut ala-asteellakin. Tällä tytöllä oli hyvä itse-tunto, toisin kuin sillä toisella. Hänkin oli sekopäinen ja hieman pervo. Hän oli johtaja tyyppiä, pystyi aivan hyvin käskemään poikia jotka eivät erityisemmin hänestä pitäneet. Ei hänen tarvinnut alkaa siinä riitelemään niinkään heidän kanssaan, he vain menivät hiljaisiksi ja tekivät kuten sanottiin. Hän oli sympaattinen ja sosiaallinen. Itsepäinen hänkin oli, hän puski läpi vaikeuksien. Ahkera ja tunnollinen koulussa ja kaikkialla muuallakin. Iloinen oli, ei niinkään syvällinen, vaan melkopinnallinen. Minä jouduin tuskissani kirjoittamaan tarinaani loppuun, koska oli mennyt antamaan hänelle luvan lukea kirjani alun, ja hän oli pitänyt siitä niin että lähestulkoon pakotti minut kirjoittamaan sitä kaikki päivät. Mutta hyvä se kuitenkin oli, kun minua komensi sitä kirjoittamaan, paljon sain kunniaa osakseni kun sen valmiiksi sain. Tuttuni lukivat sitä innolla ja maksoivat minulle siitä. Ei hän kuitenkaan mikään erityinen määräilijä ollut, häntä vain seurattiin kuin lampaat paimentaan ilman että hänen tarvitsi mitään niinkään tehdä. Jokin hänessä pani ihmiset töihin.



Nämä kaksi tarinaa siis kuvaavat murrosikäisiä kauriita, ja hyvää luettavaa niille jotka omistavat kauris lapsen ;) Yritin ujuttaa mahdollisimman paljon luonteenpiirteitä tuohon tekstiin, mutta ensimmäisessä se ei oikein meinannut onnistua joten laitoin tuohon loppuun ne luonteenpiirteet. :) Mutta laitan tähän ne luonteen piirteet jotka löytyvät molemmista, jotta tietäisi millaisia kauris lapset ovat murrosiässä melko varmasti...

Itsepäinen
Iloinen
Herttainen
Huumorintajuinen
Sekopää, pöpi, hullu jne... [ei mielisairaalasta karannut hullu vaan semmoinen hauskan hulluhko..]
Avoin
mielikuviteikas
hieman pervohko..
101268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

mielenkiintoista luettavaa näin neljän lapsen äitinä ja kauris on nuorenpain ja ns. tyttäreni.
tytöstä kerroit aika osuvasti, huumorin tajuinen pikku hulluus eli pelle, loksautteli vitsejä tuontuosta.iloinen aina,mut itku tulee yhtä herkästi kuin nauru. ahkera tyttö. poikani on kyl voimakas tahtoinen ja esillä oleva huuliveikko.luonteet ovat kummallakin elämässä pärjääviä.

Äänestä

Jotenkin en usko noihin sun juttuihisi. Kerrot profiilissasi olevasi nouseva kauris.
Samoin skorpioni palstalla teet kummalisia ylistyksiä ja yleistyksiä. Taidat olla aika pervo?

Äänestä
  • Olenko muka pervo, en ole erityisemmin mielestäni ainakaan ole, tai ehkä' hieman. Minulla vain ei ole paljoa ilkeätä kerrottavaa mistään merkistä, mutta toki olen pitänyt pieniä esittelyjä kauheista lesooja oinaista. Tällöin minulla ei tosin ollut vielä nimimerkkiä rekisteröity. Mutta en minä tavallisimmin vihamiesteni horoskooppi merkkejä ala kyselemään, joten kuinka voisin kertoa merkeistä pahaa, kun tunnen vain mukavia esimerkkejä näistä?

    Äänestä

Mä olin nuorena, ja olen vieläkin pikkuisen pervo, todella huumorintajuinen, iloinen, hyvä mielikuvitus ja helv***tin itsepäinen ja periksiantamaton! :)

Äänestä
  • ...Lähes kaikki luonne kuvaukseni ovat aina onnistuneet kuvailemaan aika hyvin horoskooppeja. :) Kaloissakin joku sanoo olevansa samanlainen kuin mitä kirjoitin niistä.. x) Kiitos palautteestasi. :)

    Äänestä

Vau. Itse olen kauris, ja murrosikäinen semmoinen. Ja nämä tarinat jotka kerroit niin ... Olen molempien sekoitus oikeastaan

Äänestä
  • Tuo jolla oli huono itsetunto oli syntynyt 1.1, kyllä semmoisen syntymäpäivän muistaa. x) Ja toinen... en ole aivan varma mutta hän taisi olla syntynyt 30.12

    Äänestä

  • ihan valetta koko juttu ei täsmää!!!

    Äänestä

Olihan vapaa tulkinta horoskooppi-merkistä ja ihan kahden ihmisen persooniin perustuen.

Äänestä

Kauriksen kuvaukset osuivat myös minun kohdallani oikeaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Skorp.n kirjoitti:

Tuolla kerroin jo murrosikäisistä kaloista, mutta nyt ajattelin kertoa parista kauriista, jotka tunsin ollessani ylä-asteen ekalla. Olin joskus lukenut kauriin luonne kuvauksen, mutta he eivät muistuttaneet yhtään sitä, tai ehkä hieman... Mutta he olivat melko saman luonteisia.

Aloitan 13 vuotiaasta tytöstä, joka ei käynyt samaa koulua kuin minä, mutta oli ollut ala-asteen samalla luokalla, ja pidimme jonkin verran yhteyttä vielä ylä-asteellakin... Ala-asteella hän oli iloinen, herttainen ja seko. Siis semmoinen hauska sekopää, ei mikään hullujen huoneelta karannut psykopaatti. Ala-asteella hänellä oli ollut vielä hyvä itsetunto, mutta kaikki muuttui puolessa vuodessa päinvataiseksi. Kuudes luokka loppui, koulut vaihtui. Menimme eri ylä-asteelle mutta ei se vielä polkujamme täysin erottanut. Jo kesän aikana olin havainnut että hän oli ruvennut haukkumaan itseään, ei enään pitänyt itsestään. Minä tyhmä en kuitenkaan mitenkään siihen reagoinut, itse olin ollut ala asteella samanlainen ja oppinut paljon tämän takia, ja saanut paremman itsetunnon. Ajattelin siis että mitäpä tuossa mitään pelastuspartiota hälyttämään, ei tuo kestä kuin enintään 6 kuukautta, jonka jälkeen hän omistaa paremman itsetunnon kuin koskaan. Mutta ei se mennyt niin, ylä-asteella hänellä ei erityisemmin ollut kavereita, en minäkään häneen erityisemmin pitänyt yhteyttä, harvoin olin hänen kanssaan koska olin erakko. En siis ollut oikein kenenkään kanssa, mutta hän uskoi toisin. Hän uskoi etten pitänyt hänestä, ettei kukaan pitänyt hänestä, siitä johtui hänen yksinäisyytensä. Hän haukkui itseään, yritti olla mukavampi ja kaikkea, haukkui päivä toisensa jälkeen enemmän. Kun kuukausi oli vierähtänyt, hänellä oli enemmän kavereita kuin minulla oli koskaan ollut, mutta silti hän haukkui itseään, hän oli masentunut. Ei kukaan ymmärtänyt yrittää oikaista hänen uskoaan siihen, että hän olisi kaikkea muuta kuin sitä mitä uskoi olevansa. Päälle päin olisi uskonut että hänellä olisi ollut hyvä itsetunto, hän oli entistä hurjempi ja sekopäisempi kuin ala-asteella. Hän alkoi laimin lyömään minua koska älysin vihdoin loppujen lopuksi yrittää oikaista hänen uskoaan. Minäkin masennuin aikalailla koska uskoin että hän ei pitäisi minusta koska hän ei vastannut tekstiviesteihin tai mihinkään muihinkaan viesteihini. Se satutti minua todella ilman että hän älysi sitä. Loppujen lopuksi emme pitäneet enään ollenkaan yhteyttä, koska hän oli minua niin kovin satuttanut olemalla niin itsepäinen uskossaan.
Hänen luonteenpiirteensä siis olivat nämä: itsepäinen, vitsailija, hauska, sekopäinen, iloinen seurassa, huono itsetunto, kriittinen itseään kohtaan, ja sisältäpäin melko masentunut. Herkkä, mukava, kiltti ja huomaavainen. Ja melkein unohtui, hän oli myös hieman pervo..



Seuraavaksi kerron 13 vuotiaasta tytöstä, joka oli tällöin luokallani, kuten oli ollut ala-asteellakin. Tällä tytöllä oli hyvä itse-tunto, toisin kuin sillä toisella. Hänkin oli sekopäinen ja hieman pervo. Hän oli johtaja tyyppiä, pystyi aivan hyvin käskemään poikia jotka eivät erityisemmin hänestä pitäneet. Ei hänen tarvinnut alkaa siinä riitelemään niinkään heidän kanssaan, he vain menivät hiljaisiksi ja tekivät kuten sanottiin. Hän oli sympaattinen ja sosiaallinen. Itsepäinen hänkin oli, hän puski läpi vaikeuksien. Ahkera ja tunnollinen koulussa ja kaikkialla muuallakin. Iloinen oli, ei niinkään syvällinen, vaan melkopinnallinen. Minä jouduin tuskissani kirjoittamaan tarinaani loppuun, koska oli mennyt antamaan hänelle luvan lukea kirjani alun, ja hän oli pitänyt siitä niin että lähestulkoon pakotti minut kirjoittamaan sitä kaikki päivät. Mutta hyvä se kuitenkin oli, kun minua komensi sitä kirjoittamaan, paljon sain kunniaa osakseni kun sen valmiiksi sain. Tuttuni lukivat sitä innolla ja maksoivat minulle siitä. Ei hän kuitenkaan mikään erityinen määräilijä ollut, häntä vain seurattiin kuin lampaat paimentaan ilman että hänen tarvitsi mitään niinkään tehdä. Jokin hänessä pani ihmiset töihin.



Nämä kaksi tarinaa siis kuvaavat murrosikäisiä kauriita, ja hyvää luettavaa niille jotka omistavat kauris lapsen ;) Yritin ujuttaa mahdollisimman paljon luonteenpiirteitä tuohon tekstiin, mutta ensimmäisessä se ei oikein meinannut onnistua joten laitoin tuohon loppuun ne luonteenpiirteet. :) Mutta laitan tähän ne luonteen piirteet jotka löytyvät molemmista, jotta tietäisi millaisia kauris lapset ovat murrosiässä melko varmasti...

Itsepäinen
Iloinen
Herttainen
Huumorintajuinen
Sekopää, pöpi, hullu jne... [ei mielisairaalasta karannut hullu vaan semmoinen hauskan hulluhko..]
Avoin
mielikuviteikas
hieman pervohko..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu