Et ehkä osaa tehdä kaikkea,
mutta väliäkös sillä.
Älä anna sen yhtään häiritä sitä,
minkä osaat.
mutta väliäkös sillä.
Älä anna sen yhtään häiritä sitä,
minkä osaat.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei kaikkea tarvitse osata.
1974 aloitin byggalla. Ammattilaisena 1980-luvun alusta. Taidot laman jos toisen myötä ovat vaan kasvaneet. Kohta työttömyyseläkkeellä vasta ne hihat laitankin heilumaan oikein kunnolla. Hah,hah,hah-haa koko turhalle lössille Edyskunnassa.
Olisi ollut parempi työntekijä, jos ei työmaalle olisi ympätty kaikkea sitä mikä ei sinne kuulunut. Muut saivat väärän kuvan, koska oli niin stressaantunut ja ahdistunut siitä kaikesta usean vuoden ajan.