Meille myytiin Myllyn Teliapisteeltä laajakaista kotiin Turun Raunistulaan noin 1 1/2 vuotta sitten. Asentaja joka tuli tämän kytkemään sanoi ettei ostamamme palvelu tule koskaan toimimaan kunnolla koska piuha tulee Tuomiokirkolta asti. Meidän olisi ehdottomasti pitänyt uskoa häntä eikä Telian ns. asiakaspalvelua, palvelu ei ole toiminut 18 kk aikana kunnolla lainkaan, olemme joutuneet ostamaan lisäksi mokkulan jotta etä- ja iltaopiskelu onnistuu. Telian palveluilla ei niitä pysty tekemään. Telian "asiakaspalvelu" sanoi johdon olevan 10 metriä vaille 2 km, eli palvelu heidän mukaansa toimii - mikäli johto olisi 2 km sitä ei palvelua ei heidän mukaansa edes voisi myydä koska ei toimisi. Vikatiedotteita on soiteltu useita ja joka kerta "asiakaspalvelu" kertoo etteivät näe mitään vikaa ja palvelu toimii - jännä juttu, koska me jotka olemme siellä palvelun toisessa päässä sitä käyttämässä voimme sanoa käsi sydämellä ettei toimi, ei vieläkään. Sopimus on tietysti 24 kk määräaikainen ja sen päättäminen kesken kauden on todella mahdottomuus, sitä on koetettu ehdottaa Telialle jo useasti. Lienee täysin tarpeetonta sanoa vieläkö meillä on jotain palveluja Telialta - tätä pakollista lukuun ottamatta.
Varo Telian laajakaistaa jos asut Turun Raunistulassa
Anonyymi
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.