Mietin olenko ollenkaan sairas, vai onko tilanteeni vain olosuhteiden luonnollista seurausta. Jos olisin päässyt työelämään ja saanut kavereita, niin kenties en oireilisi. Tai jos minulla olisi muuten sosiaalista elämää. Olen huomannut, että olo paranee kun lähtee liikkeelle ja saa vaikka vain vähänkin vuorovaikutusta. Hirvittää että jos syön lääkkeet turhaan ja olen hoidossa "turhaan". Jos oikeasti olenkin vain yksinäinen ja herkkä ihminen, jolla on ollut huono lykky elämässä?
Jos on saanut diagnoosin niin voiko potilas myöhemmin kiistää sen? Laittaako lääkäri sen sitten pois?
Jos on saanut diagnoosin niin voiko potilas myöhemmin kiistää sen? Laittaako lääkäri sen sitten pois?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Sehän on vain diagnoosi sen aikaisesta terveydentilastasi milloin sen olet saanut. Monista sairauksista parannutaan ja diagnoosit jää pois käytöstä.
Lääkärillä ei ole velvollisuutta poistaa diagnoosia voit kuitenkin yrittää neuvotella lääkärin kanssa.Jos puhutaan mielenterveydenhäiriöistä mikään niistä ei ole sairaus sanan varsinaisessa merkityksessä.
https://madinfinland.org/mita-ovat-mielen-sairaudet/
Monet mielenterveysongelmat ovat oletusarvoisesti kroonisia. Tämä tarkoitaa sitä, että ne tietyssä kontekstissa omaavat kohonneen riskin oireilulle. Esimerkiksi jos olet ollut psykoosissa, riskisi tulevaisuudessa ajautua uudestaan psykoosiin on tilastollisesti populaatiotasolla kohonnut. Erityisen suuri riski on ihmisillä, joilla on jokin oletetusti vaikea mielenterveyden häiriö, kuten kaksisuuntainen mielialahäiriö tai skitsofrenia. Tuo "riski" on se, mikä tulkitaan sinun sairaudeksesi. Vähän samanlainen riski erinäisiin terveysongelmiin liittyy vaikka tupakointiin tai ylipainoon, mutta sitä ei tulkita samalla tavalla, kuin riskiä joutua mielenterveyshoitoon. Diagnoosiin liittyvä riski on sairaus itsessään, yleensä geneettinen alttius, jonka mekanismeja ei tosin tunneta, mutta jonka oletetaan kytevän potilaassa ja odottavan uusiutumistaan.
Sinuna sinuna en yrittäisi ratkaista ongelmiasi, enkä mennä rohkeasti etsimään ystäviä ja vuorovaikutusta, vaan istuisin kotona odottamassa "sairautesi" uusiutumista, sillä tämä ylläpitää sairautesi ennustevaliditeettia ja antaa paremman kuvan psykiatristen häiriöiden lääketieteellisestä pohjasta etenkin, jos tuhoat aivosi erinäisillä psyykelääkekoktaileilla. Jos ennusteista ja odotuksista huolimatta löydät mielekkäitä ihmissuhteita, et siltikään ole parantunut, kuten jo toin esille -ennusteesi on tilastollisesti niin heikko, että se vain odottaa uusiutumistaan. Etiologiaa psykiatrit eivät tunne tosin osin siksi tosiaan, koska he eivät paljon kysele potilaiden kuulumisia. Sinuakin olisi voitu auttaa puuttumalla psykososiaalisiin ongelmiisi varhain lääkityksen sijaan, mutta siihen ei ole intressiä, koska psykiatrien suuri fantasia on hoitaa neurologisia sairauksia ilman neurologisia diagnooseja.
Psykiatristen diagnoosien yhteiskunnallinen funktio on sosiaalitukien jakamisen perusteena ihmisille, jotka ovat niin traumatisoituneita, etteivät pysty tekemään töitä. Siinä sivussa sitten annetaan sosiaalitukia niille, jotka eivät vaan onnistu löytämään töitä.
Sitten siinä on ympärillä psykiatrian oma uskomusjärjestelmä, jonka mukaan mielen sairaudet on geneettisiä. Käsittääkseni kuitenkin lapsuuden traumat ovat isoin altistava tekijä. Sit joku stressitilanne laukaisee sen psyykkisen häiriön, johon sairastumiseen ihmisellä on suurin perinnöllinen ja lapsuuden ympäristöstä johtuva alttius. Psykiatrinen diagnoosi on luultavasti sulla oikea, koska yleensä ihmiset sairastuu psyykkisesti olosuhteiden takia. Sitä ei tarvitse saada ulos sun papereista. Mielenterveystyöntekijöillä vaan on virhekäsitys psyyken ongelmien syistä koulutuksensa takia. Heillä on myös yltiöpositiivinen näkemys psyykenlääkkeistä, jotka on vaan aineita joiden on huomattu tekevän kärsivistä ihmisistä helpompia hoitaa mielisairaalaolosuhteissa (valittaa ja itkee vähemmän, tottelee enemmän jne).
Jos tarvitset lääkkeesi pärjätäksesi, niitä kannattaa käyttää silläkin aikaa, kun keräät itsellesi ystäväpiiriä. Toinen ongelma on, että kelan tuet on sidottu siihen, että ostaa lääkkeensä. Eli jos tarvitset sairastamiskorvauksia pärjäämiseen, niin et voi lopettaa lääkkeitä. Ja niin, kun et sanonut diagnoosiasi niin sanon kyllä tässä vielä, että ajatukseni koskevat ei-psykoottisia mielenterveysongelmia. Jos kuulet ääniä tai kärsit harhoista ilman pillereitä, niin en voi suositella niiden lopettamista.
Mutta jos kyse ei ole psykoosista, sitten kun et tarvitse olon helpotusta tai sosiaalitukia, lääkkeet kannattaa pyrkiä lopettamaan. Koska psyykelääkkeet aiheuttaa aivomuutoksia ja aivoalueiden kutistumista pikkuhiljaa ja muuta kivaa. Ja lopettelu tapahtuu lääkärin ohjeita hitaammin. Jos lääkäri sanoo että voi lopettaa seinään niin pienentele annosta pikkuhiljaa muutaman viikon kuluessa sen mukaan mikä tuntuu hyvältä. Jos lääkäri sanoo että ne kannattaa lopettaa parin kuukauden pienentelyjaksolla, niin sitten vähennät vielä hitaammin. Ettei tule lopetusoireita, joista vaarallisin on itsetuhoisuus. Ja jos joskus myöhemmin tulee huono kausi siinä sun sairaudessa, niin sun ois hyvä voida aloittaa ne lääkkeet uudestaan ja lopetella taas kun hyvältä tuntuu.
Ainoa tapa "parantua" on rakentaa elämästäsi sellainen, että se tekee sinut onnelliseksi. Ei sulla ole aivokemian epätasapainoa. Sulla on ikävä elämäntilanne, niin kuin mullakin . Se ikävä elämäntilanne luo ne ikävät tunteet. Ja ne tunteet ratkeaa, jos saat elämäntilannetta parannettua. Tosi paljon onnea sun matkalla ystäväpiirin rakentamiseen! Pidän peukkuja. Ansaitset olla onnellinen.
Terveisin yks masentunut täällä joka ei saa unta.
Hyvä kommentti. Pari huomiota:
" Toinen ongelma on, että kelan tuet on sidottu siihen, että ostaa lääkkeensä. Eli jos tarvitset sairastamiskorvauksia pärjäämiseen, niin et voi lopettaa lääkkeitä."
Lääkkeet voi ostaa ja jättää syömättä, Niin toimii moni ja sitä suosittelevat myös useat kriitiset (lue: omilla aivoillaan ajattelevat) psykiatrit ja psykologitkin. Kunnes Kela alkaa perehtyä puolueettomiin tutkimustuloksiin lääkkeiden hyödyistä ja haitoista, ja niiden perusteella oletettavasti muuttaa linjansa.
" ajatukseni koskevat ei-psykoottisia mielenterveysongelmia. Jos kuulet ääniä tai kärsit harhoista ilman pillereitä, niin en voi suositella niiden lopettamista."
Olen osittain eri mieltä. Epätavalliset kokemukset ja aistimukset ovat viesti ihmisen psyykeltä ja kertovat merkityksistä, joita ihminen ei nykytilanteessaan kykene tuomaan esille muulla tavoin. Ne voidaan tukahduttaa kemikaaleilla (joita mielestäni virheellisesti kutsutaan lääkkeiksi ), mutta silloin psyykkinen prosessointi keskeytyy ja toipuminen viivästyy.
Epätavalliset kokemukset ja aistimukset ovat ongelma, jos ne tuottavat kärsimystä ja vaikeuttavat päivittäistä selviytymistä. Silloin tarvittaisiin psykososiaalista tukea, ei aivoihin vaikuttavia kemikaaleja. Tarvittaisiin kuuntelevaa korvaa ja turvallista ympäristöä. Joissain paikoissa tällaista apua onkin tarjolla, esimerkiksi Länsi-Lapissa, missä on käytössä ns. avoimen dialogin hoitomalli. Muualla ei oikein ole muuta kuin "lääkkeitä", ja niiden ohella parhaassakn tapauksessa vain hoitokeskusteluja, joiden lähtökohtana on epätavallisten kokemusten nimeäminen sairaudeksi ja harhoiksi, ja sen perusteella niiden psykologisen merkityksen ohittaminen. Varsinaista hoitoa ei tässä kuviossa siis oikeastaan saa. - Ja kun näin huonosti on, niin silloin ei ihmiselle jääkään usein muuta vaihtoehtoa kuin ottaa vastaan lääkkeet. Niillä palautuu jonkinlaiseen "normaalia muistuttavaan" tilaan, vaikka tosiasiassa psyykkinen olotila on kauempana omasta aidosta todellisuudesta, ja aivot ja fysiikka kokevat kovia ja kielteisiä muutoksia ("lääkkeiden haittavaikutukset").
Sitäpaitsi yleensähän lääkkeet pakotetaan ottamaan, mikäli ei suotu muuten ottamaan vastaan, harkinnanvaraa ei juuri ole kun diagnoosi on psykoosi...
Anonyymi
7.9.2019 12:24
Ei tässä sinun ongelmistasi keskustella. Etkö syö niitä lääkkeitäsi, kun vaikutat ahdistuneelta?
Aloittaja, voisit katsoa muita ketjuja tällä palstalla. On paljon kirjoituksia diagnooseista ja niiden kyseenalaistamisesta. Ja niiden (heikosta) tieteellisestä pohjasta. En jaksaisi väsätä omiani taas uudestaan... vaikka tilanteesi herättääkin myötätuntoa.
Täällä näköjään toiset ongelmaiset ovat neuvojaan jakamassa omien ongelmiensa pohjalta. Aloittajalle sanon, älä usko näihin puheisiin vähääkään.
"Täällä näköjään toiset ongelmaiset ovat neuvojaan jakamassa omien ongelmiensa pohjalta. "
Mitä pahaa siinä on, jos psyykkisiä ongelmia itse kokeneet ja niistä selviytyneet jakavat kokemuksiaan ja kertovat, mitä ovat ottaneet selvää alan tutkimustiedosta? Tiedätkö, että mielenterveysjärjestelmässä toimii asiantuntijoina, sekä hoitotyössä että tutkimuksessa paljon ihmisiä, jotka ovat samalla kokemusasiantuntijoita?
Anonyymi
7.9.2019 12:24
Ne mielenterveysongelmat ovat jokaisella erilaisia ja omanlaisiaan, eivätkä toisen kokemukset voi kysyjän olotilaa ainakaan kohentaa esim. sinun sairaskokemuksistasi.
Tosiaan. Vähän samoilla argumenteilla muun muassa Belgian kansallinen terveyslautakunta suosittaa DSM ja ICD -tautliluokitusten sivuuttamista. Toitkin esille hyvän pointin: mielenterveyshäiriöiden diagnostiset kategoriat eivät ole lääketieteellisesti valideja eli ne ovat yksilöllisiä, kokemusperäisiä ilmiöitä, osa psykososiaalisesti jäsentyvää todellisuutta.. Ihmiset ovat yksilöitä, joiden elämänhistorian konteksti on olennainen osa psyykkisen oireilun selittämistä. Siksi on ongelmallista, jos lääkäri esimerkiksi diagnosoi sinulla oireiden perusteella esimerkiksi skitsofrenian, ja selittää oireiden johtuvan jostain mystisestä sairaudesta nimeltä skitsofrenia, jota ei voi muuten havainnoida, paitsi niin sanotuista "oireista".
Ihmisen tunnereaktioita, käyttäytymistä ja maailmankuvaa tulkitaan aivan, kuin se muodostaisi luonnollisen kategorian, vaikka se ei sitä tee. Tämä johtaa ihmisten kokemusten kontekstin ja syntyhistorian sivuuttamiseen sekä stigmatisointiin, usein alkuperäisen trauman uusintamiseen. Mitenkä sinä esimerkiksi erotat dissosiaatioon ja traumaan liittyvän ääniharhan skitsofreniaan liittyvästä ääniharhasta? Oletettavasti mitään biologista eroa noiden kokemusten synnyssä ei ole -ne erotetaan mm. harhan sisällön ja laadun sekä ihmisen tulkitun realiteetintajun perusteella. Kyse on lopulta siitä, miten ihminen kommunikoi ongelmansa ja miten hänen persoonansa on muodostunut. Psykiatrit eivät kykene erottamaan biologisia, luonnollisia kategorioita toisistaan, vaan he tekevät sisältöön ja ilmaisuun perustuvia, semanttisia erontekoja potilaiden itseilmaisun perusteella. Tämän vuoksi psykiatrit itse tietävät parhaiten, että he eivät hoida mitään lääketieteellisiä häiriöitä. He eivät hoida diabetesta eivätkä korkeaa kolesterolia, vaan uskoa ufoihin, kokemusta ilkkuvista äänistä ja toivottomasta tulevaisuudesta.
https://www.health.belgium.be/sites/default/files/uploads/fields/fpshealth_theme_file/shc_9360_dsm5.pdf
Suosittelen katsomaan netistä videon Länsi-Lapissa kehitetystä avoimen dialogin hoitomallista. Se on lähes lääkkeetön ja psykososiaaliseen tukemiseen perustuva henkisten kriisien, myös psykoosien, hoitomuoto. Video löytyy googlesta hakusanoilla
"youtube avoin dialogi".
Hoitomalli on kehitetty jo 30 vuotta sitten ja se on tutkimusten mukaan ylivertainen psykoosien hoitomuoto.
Anonyymi
7.9.2019 12:24
Onko se hoitomuoto sinut parantanut?
Hyvä aloittaja, aloituksesi on erittäin hyvä ja järkevästi ja loogisesti analysoit tilannettasi.
Samantapaisessa tilanteessa olevana sanoisin, että joskus kaikki on (onnettomien) sattumien summaa. Jos joku asia olisi mennyt toisin, kaikki muukin sen jälkeen olisi mennyt toisin, mahdollisesti paljon paremmin. Yksi asia johtaa toiseen.
Itselläni on pohjalla lapsuudesta aiheutunutta "tunnevammaa" ja herkkyyttä, ja kun elämäntilanne myöhemmin meni vaikeaksi, jouduin lääkitykselle pystyäkseni käymään töissä. Ei ollut "pohjaa" pysyä vahvana.
Yksinäisyys vaikuttaa asioihin, se voi murentaa itsetuntoa ja luoda epävarmuutta, se voi saada ihmisen tuntemaan itsensä merkityksettömäksi.
"Huono lykky" on sekin ihan totta ja vastoinkäymiset voivat nujertaa ja masentaa ihmisen.
Eristyneisyys ei tee kellekään hyvää.
Koska olet huomannut vuorovaikutuksen lisäävän hyvää oloasi,
pyri siihen vuorovaikutukseen, ihmisten ilmoille, pieninäkin annoksina
sillä on pitkän päälle hyvä vaikutus ja käytä kaikkia muitakin keinoja vahvistaakseni hyvää mieltäsi ja uskoa itseesi.
Luota itseesi, olet mukava ja järkevästi ajatteleva ihminen,
sen perusteella voi olettaa, että kaikki tulee menemään ihan hyvin !
Kirjoituksestasi kuultaa läpi, että olet myös hyvin kiltti ihminen.
Mietin minkälaisia lääkkeitä mahdollisesti syöt ja kuinka pitkän aikaa lääkäri on sinulle suositellut lääkkeitä ja tunnetko itse, että et ehkä niitä lääkkeitä tarvitsisi ?
Hyviä vointeja ja mielenrauhaa sinulle !
Todella kannustava ja myötäelävä viesti aloittajalle. Näitä täällä olisi hyvä olla enemmänkin.
Aloittaja oli tehnyt hyvän huomion että sosiaalinen kanssakäyminen poistaa ehkä jollain lailla haittaavia oireita. Ja jos se jo auttaa niin miksi sitten pitäisi syödä lääkkeitä. Ei muuta kuin liikkumaan ihmisten ilmoille. Monet psyyken ongelmat syntyvät yksinäisyyden takia. Ihminen on luotu sellaiseksi että tarvitsee välillä kanssakäymistä muiden kanssa. Tietysti aroille ja ujoille ihmisille ei aina ole helppoa kohdata muita. Vaikka olisi työtön tai eläkeläinen tai jotain muuta niin silti voi osallistua toimintoihin yhteiskunnassa. Sen takia ei kannata tuntea ns. huonommuutta ihmisenä, jos kaikki asiat eivät ole ihan yhtä hyvin kuin joillain toisilla. Moni asia elämässä on olosuhteiden seurausta ja niiden kanssa pärjää jos haluaa. Silloin kun tuntuu pahalta niin kannattaa miettiä miksi tuntuu ja yrittää keksiä keinoja selviytyä asioista. Jokaisella on ne omat juttunsa jotka auttavat jaksamaan. Ja jos on ylitsepääsemättömän vaikeaa jollain saralla niin kannattaa keskustella jonkun kanssa. Puhuminen auttaa yllättävän paljon, itsekin olisin saanut huomata sen jo paljon aikaisemmin. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Sellaisia ihmisiä ei ole olemassa joilla olisi aina kaikki asiat hyvin ja hienosti jne. Jokaisella on omat ongelmansa.
On ihan hirmu hyvä ja tärkeä pointti minkä Aloittaja toi esiin! Sen olisin voinut minäkin kirjoittaa, samat tuumailut ovat itselläni. Plus koen itseäni myös tänään klo 13.31 kirjoittaneen anonyymin kanssa.
Lisäyksenä vielä koontiinne elämänkulun osattomuuksista lisään, että jos eläisin rakkaudessa, niin että minua rakastettaisiin, olisi varsinkin henkistä läheisyyttä ja tieto että tarvittaessa on turvaa, sekä että itselläni olisi mahdollisuus purkaa rakkauttani, niin olisin aika tasapainoinen. En varmaankaan tarvitsi ssri:tä ja rauhoittavaa. Pohja tällaiselle heikkouden tunteelle on myös varhaislapsuuden tilanteissa myös.
Onkohan tuo "älä usko" niitä innokkaita pillerien kaupustelijoita?
Onko kuusankosken perseenpyykijän kätyrit ,paskaa jauhamassa tällä, palstalla.
Sielläkin on hehehehahahahaaa,emo perseenpyyhkijä löytyy,mustamaalajat seuraa.Keksii omia juttujaan nolatakseen vaan.
Asiahan ei tietenkään,mulle kuulu.Ei ole moisia ongelmia,mitään siriä ei käytetä.Haukkujia kyllä aina riittää.
Moni joka haluu pitkälle saikulle hakee sitä pään takia eikä sit välttämättä niitä mömmöjä syö.