Vinkkinä nuorille sanon, että menkää mukaan opiskelurientoihin ja muihin, kun on sen aika. Älkää jääkö kotiin. Opiskeluaikana ja muutenkin nuorena - vaikkei olisikaan opiskelija - tutustuu helposti ihmisiin ja muodostuu suhteita. Vanhempana se voi olla vaikeampaa.
Olen itse neljänkympin loppupuolella oleva nainen, eikä minulla ole enää käytännössä yhtään ystävää. Vanhan opiskelukaverin kanssa tapaamme kerran vuodessa. Se on kiva, mutta ei oikein riitä. Yksinäisyydessä kaikki mt-ongelmatkin pahenevat, koska niitä jää hautomaan kotiin.
Nuorena itse ajattelin, että aikaa on loputtomiin. Jos en tartu tähän tilaisuuteen niin tulee toinen jne. Mutta nyt sitten keski-iässä huomaa, ettei se niin ole.
Olen itse neljänkympin loppupuolella oleva nainen, eikä minulla ole enää käytännössä yhtään ystävää. Vanhan opiskelukaverin kanssa tapaamme kerran vuodessa. Se on kiva, mutta ei oikein riitä. Yksinäisyydessä kaikki mt-ongelmatkin pahenevat, koska niitä jää hautomaan kotiin.
Nuorena itse ajattelin, että aikaa on loputtomiin. Jos en tartu tähän tilaisuuteen niin tulee toinen jne. Mutta nyt sitten keski-iässä huomaa, ettei se niin ole.
Vastaukset 3
Vanhimmat
minä olen mielenterveyspotilas ja voin sanoa että muista mielenterveyspotilaista
on vain harmia ja riesaa.
Juu ja minä sanon,että kaikista ihmisiltä on riesaa,paitsi omista lapsista. Eksistä on riesaa ja "ystävistä". Mieluumin yksin.
Tuo on hyvä vinkki, mutta jotenkin ajattelen, että jos opiskellessa (perheettömänä, muiden kanssa melko saman ikäisenä ihmisenä) jättäytyy tuollaisesta kaikesta pois, on ongelma jossain syvemmällä...? On ehkä sosiaalista pelokkuutta, masennusta, jotain?
Opiskeluaika on kuitenkin tosiaan loistavaa aikaa tutustua uusiin ihmisiin ja sieltä moni onkin saanut hyviä, elinikäisiä ystäviä.