mutta rehellisesti sanottuna olisi ehkä ollut parempi, että ei olisi koskaan törmänyt kyseiseen henkilöön. Eihän se ole mikään "automaatio", että sitä päätyy yhteen. Tunteet vain sekoittavat pään ja aiheuttavat ongelmia elämässä ja sitä jää ikuisen kaipuun vangiksi, jossa ei ole mitään järkeä. www.youtube.com/watch?v=axkV7NaBYSI
Sielunkumpparin löytäminen ja ylipäätään rakkaus/rakastuminen on varmaan elämän suurimpia lahjoja
Anonyymi
10<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Totta...
Tämä on surettanut jo jonkin aikaa:( ..
Musta tuntuu että Jumala ei tarkoita rakkautta vaan vaan vaan lisääntymistä. Rakkaus vain tuhoaa.
Kyllä niillä törmäämisillä jokin syvällisempi merkitys on. Et vain ole vielä oivaltanut mikä.
Joo arvaan kyllä. Isän kaipuu. Yrität nyt sitä. En tuntenut isääni.
Oleet huono tässä . Puhut itses pussiin aina.
On pahinta mitä tiedän, sitten kun vielä näkee sen toisen joka alitajunnassa pyörinyt vuosikaudet. Näin hänet jo aikaisemmin silloin tuntui jotenkin tutulta koko olemus.
Elämä ilman tunteita olisi surkeaa. Tasainen oravanpyörä. Jotta voi saada jotain suurta ja nauttia suurista pienistä hetkistä, on hyväksyttävä myös ne huonot hetket.
Itsekin tapasin ihmisen, johon rakastuin palavasti. Olen kokenut saman vain ensirakkaudessa ja nyt 25v myöhemmin täti-ihmisenä. Luulin tosissani, että isojen tunteiden puuttuminen muissa suhteissa johtui siitä, että ensirakkauteen lähti hullulla intensiteetillä.
Minkäs tunteille voi. Itse tiedän, että tämä on todellakin ainutlaatuista. Ja siksi kerroin tunteeni vaikka olin varattu (todella huono suhde jatkunut pitkään). Nyt olen vapaa, vaikka kulissia pidetään jonkin aikaa pystyssä lasten takia. Erosin itseni takia, en hänen. Syvät tunteeni häneen, rakastava ja rakasteleva syvä katse, hullun voimakkaat tunteet, tunnemyrsky, tajuton vetovoima ja intohimo, ne kaikki yhdessä sai minut ymmärtämään miten vajaa olen ollut pitkään.
En usko enää saavani häntä, enkä enää odota ja olen luovuttanutkin, mutta vieläkin olisin silti valmis jos hän ilmoittaisi haluavansa. Ääneen en myöntäisi, mutta noin se kuitenkin on.
Mistä tietää törmänneensä sielunkumppaniin? Siitäkö että se toinen tuntuu niin tutulta ja samankaltaiselta? Vai johtuvatko nuo tunteet siitä, että ihastuminen on sekoittanut aivot pahemman kerran? Tiedän vain että tämä nainen tulee pian hulluksi
No en varmasti aio seota enää. Kerta riitti. Nyt selvittelen korvauksia. Pikku hiljaa, pikku hiljaa......