Kysäisen

Oletteko havainneet itsessänne maanis-depressiivisiä piirteitä? Missä määrin ne saattaisivat liittyä alkoholiin? Syy vai seuraus?

Itselläni on noita oireita, ei varmaankaan ihan sairauteen asti, mutta selvästi havaittavissa.

Kysymyksellä en etsi mitään selityksiä omalle käyttäytymiselleni, mutta asia kiinnostaa josko jollain toisellakin..
211254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Tuurijuoppous saattaa liittyä maanis-depressiviiseen vaivaan,ainakin joillakin masennuslääkeillä on saatu hyviä kokemuksia joissakin tapauksissa.
Myös piristeet ovat auttaneet.

Äänestä

No en niinkään maanis-depressiivisyyttä (maaninen vaihe puuttuu), mutta lääkäri määräsi masennuslääkityksen, kun kerroin tilanteestani.
En edes tiennyt/huomannut olevani masentunut, mutta ilmeisesti näin oli, koska mieliala on lähtenyt parantumaan. Kai se on juomattomuuden ja lääkityksen yhteisvaikutusta.
Sinä AHH olet empaattisesti tukenut minua ja muita tällä palstalla. Toivon, että voisimme jotenkin tehdä vastapalveluksen - vaikka eihän masentunut sillä piristy, että sanotaan "Piristy!".
Kuitenkin toivotan voimia - kevätaurinko on kiva asia ja hiihtäminen piristää mieltä.

Äänestä
  • Minä käytän masennuslääkettä, mutta toisinaan lääkkeistä huolimatta alakulo valuu ihan kuin vetelä velli koko kroppaan ja nytkin itkettää vähän väliä (eivät ole naistenvaivoja!)

    Vähän mietityttää, kun on nyt niin kova halu olla yksin vaikka tiedän, että toisten seura piristäisi.

    Mutta: minä kun olen niin "hyvä" neuvomaan toisia, niin täytyypä maistaa omaa lääkettä eli "mikään olotila ei ole pysyvä" ja aion soittaa AA-puhelimeen vaikka ei juotatakaan.

    Äänestä

  • aahoohoo kirjoitti:

    Minä käytän masennuslääkettä, mutta toisinaan lääkkeistä huolimatta alakulo valuu ihan kuin vetelä velli koko kroppaan ja nytkin itkettää vähän väliä (eivät ole naistenvaivoja!)

    Vähän mietityttää, kun on nyt niin kova halu olla yksin vaikka tiedän, että toisten seura piristäisi.

    Mutta: minä kun olen niin "hyvä" neuvomaan toisia, niin täytyypä maistaa omaa lääkettä eli "mikään olotila ei ole pysyvä" ja aion soittaa AA-puhelimeen vaikka ei juotatakaan.

    voimia sinne alakulon keskelle.

    Minullekin tulee noita ajoittain, vaikka asiat pohjimmiltaan ovat kunnossa. Yleensä omat mahalaskuni ovat sidoksissa kk-kiertoon, eli ajoittuvat kuukautisten alkuun tai joskus (harvemmin) kierron keskivaiheelle. Matalapainetta kestää muutamasta tunnista muutamaan päivään. Mutta aina se menee ohi.

    Parasta lääkettä minulle on ollut hakeutuminen ihmisten seuraan joko työn, AA:n tai ystävien puitteissa. AA-kummini on monta kertaa ollut tarpeeseen, hän on antanut itkeä kun itkettää.

    Mutta olen myös sitä sorttia, että kaikkein mieluiten vetäydyn luolaani nuolemaan haavojani, jos se on mahdollista (eli jos ei ole pakko lähteä ihmisten ilmoille töihin tai muusta syystä). Käperryn täkkiterapiaan ja annan siellä itkun tulla ja säälin itseäni ihan tietoisesti. Jonkin ajan kuluttua sitä ei jaksa enää tehdä, joten sieltä täkin alta tulee kyllä noustua pois.

    Ajattelen niin, että tunteet olisi joka tapauksessa parasta _tuntea_. Ei piilottaa tai pakottaa nopeasti ohi. Valitettavasti aina ei ole mahdollisuuksia päästää surua, pelkoa tai vihaa ulos ihan vapaasti, kun on pakko pystyä palaamaan ihmisten ilmoille (ja ainakin itselläni on pienenkin itkun jälkeen koko naama turvoksissa ja silmät tomaatteina).

    Soitto AA-puhelimeen on hyvä ajatus. Ole muutenkin hyvä itsellesi. Aina ei tarvitse jaksaa ja olla iloinen. Tämäkin menee ohi!

    Äänestä

  • sAAmari kirjoitti:

    Minulla on oma äiti pomona ja soitin hänelle aamulla ja hän antoi luvan jäädä kotiin saatesanoina tietysti ne tavanomaiset "...äläkä jää nyt sinne neljän seinän sisälle murehtimaan"

    Jotenkin oli sellainen tunne aamulla etten siedä ketään lähelläni lässyttämässä, jotta kohta se siitä ohi menee, ja että tee sitä tai tätä, että se kyllä piristää. Paskat.

    Tod näk vetelin eilen itseni ihan piippuun hoitelemalla omia asioitani urakalla ja olan takaa.Minulla on nimittäin eräs haave ja sen toteuttaminen onnistuakseen vaatii aika lailla esivalmisteluja.

    Ja vällyjen alle minäkin menin itkua tuhertamaan koska olen sitä mieltä ettei sitä tunnetta saa tappaa vaan käydä se läpi ja peitteiden alla on ainakin lämpimänpää. Ja on minulla jo tarempi olokin.

    Soitin muuten siihen puh numeroonkin mutta siellä oli vastaaja johon kehotettiin jättämään yhteystiedot. Siellä on nimittäin päivystysajat klo 16-00 oliko se 22.00 asti. Soitin kyseiseen numeroon uudelleen aivan äsken ja nyt siellä oli ihan oikea henkilö, joka kertoi, että vastaajalaitteessa on tekninen vika eikä hän ole saanut purettua soittoja joten purin huoleni hänelle siinä samalla.

    Noniin, ja onkin jo parempi olo.

    Oletko ajatellut vaihtaa työpaikkaa?Aiheuttaako se sinulle ongelmia?nim."työ ottaa päähän palstalta"

    Äänestä

  • ongelma.. kirjoitti:

    Oletko ajatellut vaihtaa työpaikkaa?Aiheuttaako se sinulle ongelmia?nim."työ ottaa päähän palstalta"

    Olen kasannut lainapapereita ja jo lähettänytkin ne Finnveraan naisyrittäjälainan saamiseksi.
    Perustaisin oman yrityksen ja minulla olisi hyvä rako tiedossa, mutta ei rahaa.

    Vaikeudet työpaikalla ovat olleet lähinnä äiti/tytär pohjaisia ristiriitoja ja minä olen kirjoittanut meidän suhteestamme Arvot ja etiikka -palstalla.

    Kuin myös "Työ ottaa päähän palstalla" helmikuun 11-13 päivän kohdalla.nim.lukija

    Äänestä

  • myös..... kirjoitti:

    Kuin myös "Työ ottaa päähän palstalla" helmikuun 11-13 päivän kohdalla.nim.lukija

    Minulla ei oikein raksuta. Mitä ajat takaa?

    Äänestä

Luultavasti olen tuota ja käytän holia. Eli enemmän syy kuin seuraus, tosin vahventaa heilahtelua.

Äänestä

>>Itselläni on noita oireita, ei varmaankaan ihan sairauteen asti, mutta selvästi havaittavissa.>>

Mitä tarkoittaa -noita oireita-.

Kuvaile mitä oireita sinulla on; nythän et kerro niistä mitään.

Äänestä
  • Minulla on sellaisia kolme-neljä kuukautta kestäviä energiapuuskia ja tuntuu, etteivät vuorokauden tunnit riittäisi mihinkään. Lähden työhön mahdollisimman aikaisin, joskus jopa neljäksi tai puoli viideksi.

    Työni on vaatteiden korjausta tai muunlaista ompelutyötä ja minulle tulee helposti työputki päälle. Teen työni omasta mielestäni hyvin ja nautin siitä kun saan risapöksyt näyttämään liki korjaamattomilta. Mutta se tahti.

    Teen työni mahdollisimman nopeasti, mutta kuitenkin huolellisesti ja jo ennen kuin lopetan edellistä, niin ajattelen jo seuraavaa. Päivän mittaan en ihmeemmin malta syödä vaan pahimmillaan muutama kupillinen kahvia ja tupakkaa riittää.

    Vaikka töillä olisi pitkä toimitusaika, ne vaivaavat minua jos ne ovat parikin päivää tekemättä ja minun on ne vain tehtävä kiusaamasta.

    Joskus kun töitä on vähemmän, niin "varaan" niitä itselleni aamuksi.

    Kun omasta mielestäni olen tehnyt tarpeeksi työtä yhden päivä osalle, niin melkeimpä vapisen väsymyksestä. Olen jotenkin pakottanut itseni toimimaan näin. Kun työputki on päällä niin olen hyvällä ja melkeimpä riehakkaalla tuulella, nauran paljon ja lasken leikkiä ja tuntuu kuin olisin muutaman millin maanpinnan yläpuolella.
    Enkä malta nukkua tarpeeksi- uskoisin.

    Mutta: eihän sitä tuollaista meininkiä kenenkään keho kestä pitkään ja ennen pitkää tulee takapakkia. Jos esim työ menee pieleen, otan sen aika raskaasti, koska olen ajanut kallooni touhutessani, että pitää olla hyvä, nopea, tehokas,organisoida jutut että kaikki luistaa.

    Jos asiakas esim asiakas tulee valittamaan työstäni, niin terveempi ihminen selvittäisi jutun asiallisesti ja jos ei pääsisi yhteisymmärrykseen, niin näyttäisi ulko-ovea. Minä otan sen toisin. Tuntuu, kuin olisin heittänyt hukkaan nuo tehokuukaudet ja parilla sanalla saattaa olla vaikutus, että kaikki maistuu paskalle. Uskon, että silloin psyykkinen väsymys iskee päälle: en haluaisi tavata ihmisiä, työ tuntuu pitkän aikaa merkityksettömältä, paitsi tilipäivänä. Olen totinen, ihmiset lähinnä ärsyttävät, olen mieluiten kotona, kuten tänäänkin, ilman mitään ääntä. En saa mitään aikaan, pyykit olivat koneessa ainakin neljä tuntia, ennen kuin raadoin ne kuivumaan.Minun on vaikeaa saada otetta mistään saatikka sitten patistaa itseni tekemään mitään. Minä nukahtelen väärään aikaan, valvon enemmän yöllä ja aina sitten väsynyt olo tätä alakuloa potiessa.

    Yleensä: jos innostun jostain asiasta, kuten joskus maalauksesta, en tehnyt mitään maalaamisen lisäksi kuin pakolliset kuviot.

    Jotenkin tämä kuullostaa aivan ryyppyputkelta, kun sen ajatuksella lukee.

    Äänestä

  • aahoohoo kirjoitti:

    Minulla on sellaisia kolme-neljä kuukautta kestäviä energiapuuskia ja tuntuu, etteivät vuorokauden tunnit riittäisi mihinkään. Lähden työhön mahdollisimman aikaisin, joskus jopa neljäksi tai puoli viideksi.

    1. Ensimmäiseksi sanon, etten ole lääkäri.

    2. Toiseksi kerron, että minulla on esiintynyt samanlaisia tuntemuksia kuin sinulla.

    3. Kolmanneksi kerron, että lääkäri on tehnyt minusta diagnoosin:
    KAKSISUUNTAINEN MIELIALAHÄIRIÖ
    tarkemmin määriteltynä Hypomania.

    4. Neljänneksi kerron, että olen jo useita vuosia ottanut lääkitystä vaivaani ja se on auttanut.

    5. Viidenneksi ja lopuksi kehoitan sinua menemään lääkäriin ( mieluiten psyk.erik. lääkäri )

    Onnea jatkossa

    Äänestä

  • Dr. Sauerkraut kirjoitti:

    Hyvin paljon kiitoksia tiedoista.

    Minua itseäni on epäilyttänyt pelkkien masennuslääkkeiden käyttö, koska niiden olisi pitänyt loiventaa mielialapiikkejä, varsinkin niitä alakuloja.

    Olen uskotellut itselleni, että nämä mielialan vaihtelut(uskomaton energia/ja sitten totaalinen lässähtäminen) kuuluvat jokaiselle ihmistyypille ja että olisinko saanut ne viinalla vielä korostuneemmaksi. Kyllähän ne tietysti kuuluvatkin, eihän ihmisen elo ole pelkkää pötköä, mutta ne energiapiikitkin ovan kuluttavia, koska niissä taustalla alitajunnassa on kuitenkin sellainen "vapinan kaltainen pakko" ja kärsimättömyys.

    Jos on vähän rahaa eikä voi mennä yksityisen kallonkutistajan divaanille kellimään, niin terkkuko kirjoittaa lähetteen mielenterv toimistoon vai voiko sinne tilata ajan itse. Ymmärtävätkö he alkoholismin päälle mitään koska minusta tässä asiassa olisi syytä nähdä koko kuva ja kauemmas taaksepäin.

    Olen kuulluut ihmisten kertovan täällä kotikylälläni, etteivät he kertakaikkiaan pääse MT-toimistoon, jos käy ilmi, että heillä on alkoholiongelma vaan on kehotettu kääntymään klinikan puoleen.

    En ole myöskään tohtori, mutta asiasta jotain tietävä.
    Masennuslääkkeet ovat todella masennukseen, ne eivät aina sovi maanis-depr. lisäävät sitä virtaa. Ja tiedoksi, että masennuslääkkeiden teho vähenee huomattavasti, jos käyttää alkoholia.
    Mene ihmeessä lääkärille, että saisit oikean lääkityksen.
    Tilaa aika mielenterveystoimistoon, ei kannata puhelimessa selittää alkoholiongelmaa (tai entistä, toivottavasti), jos suhtautuvat noin. Sano, että olet pahasti masentunut, joutunut jopa jäämään töistä pois. Jos sinne on pitkä jono, tee näin, mene terveyskeskuslääkärille, vaikka akuutisti, ole tarpeeksi surkea ja pyydä lähete psykiatriselle poliklinikalle, siellä sitten homma lähtee käyntiin. Terveyskeskuslääkäri tyrkyttää mielellään parin kuukauden kuuria masennuslääkkeitä ja sanoo, että katsotaan. Hirveä neuvoa, mutta esim. jos kertoo itsemurha-ajatuksista saa kyllä lähetteen.
    Vastailen kyllä, jos haluat lisätietoa ja jos tunnet olevasi maanis-depressiivinen, oikea lääkitys parantaa huomattavasti elämäsi laatua.
    Mussukka

    Äänestä

  • aahoohoo kirjoitti:

    Hyvin paljon kiitoksia tiedoista.

    Minua itseäni on epäilyttänyt pelkkien masennuslääkkeiden käyttö, koska niiden olisi pitänyt loiventaa mielialapiikkejä, varsinkin niitä alakuloja.

    Olen uskotellut itselleni, että nämä mielialan vaihtelut(uskomaton energia/ja sitten totaalinen lässähtäminen) kuuluvat jokaiselle ihmistyypille ja että olisinko saanut ne viinalla vielä korostuneemmaksi. Kyllähän ne tietysti kuuluvatkin, eihän ihmisen elo ole pelkkää pötköä, mutta ne energiapiikitkin ovan kuluttavia, koska niissä taustalla alitajunnassa on kuitenkin sellainen "vapinan kaltainen pakko" ja kärsimättömyys.

    Jos on vähän rahaa eikä voi mennä yksityisen kallonkutistajan divaanille kellimään, niin terkkuko kirjoittaa lähetteen mielenterv toimistoon vai voiko sinne tilata ajan itse. Ymmärtävätkö he alkoholismin päälle mitään koska minusta tässä asiassa olisi syytä nähdä koko kuva ja kauemmas taaksepäin.

    Olen kuulluut ihmisten kertovan täällä kotikylälläni, etteivät he kertakaikkiaan pääse MT-toimistoon, jos käy ilmi, että heillä on alkoholiongelma vaan on kehotettu kääntymään klinikan puoleen.

    Tyly tosiasia on, että sekä päihde- että mt-ongelmista kärsivä putoaa hyvin herkästi hoitojärjestelmien väliin.

    Mielenterveystoimistosta (joka kuuluu terveydenhoidon hallinnonalalle) saat todennäköisesti passituksen A-klinikalle (joka kuuluu sosiaalitoimeen). A-klinikalta saat ajan sosiaaliterapeutille, jolla ei todennäköisesti ole pätevyyttä masennuksen tai kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoitoon. Eri hallinnonalojen välinen yhteistyö ei toimi, ja pian huomaat olevasi palloteltavana luukulta toiselle. Mtt:sta voit saada mielialalääkityksen, A-klinikka tarjoaa keskustelua ja akupunktiota ja tarvittaessa antabusta, mutta kumpikaan taho ei hoida sinua kokonaisvaltaisesti.

    Kelan korvaamaan terapiaan on vaikea päästä. Sen lisäksi, että joudut hakemaan muutenkin siihen lausuntoja ja käymään arvioinnissa, edellytyksenä on vähintään kuuden kuukauden päihteettömyys. Yleisesti ajatellaan niin, ettei terapia tehoa mikäli potilas käyttää päihteitä, ja kokemuksesta uskon kyllä tämän myös pitävän paikkansa.

    Tutustupa keskusteluihin tällä saitilla, mikäli et vielä ole sitä tehnyt:

    http://www.tukiasema.net/

    Äänestä

Minä otan tämän asian puheeksi seuraavalla lääkärikäynnillä; se on kyllä yksityinen ja raapii minulta viimeisetkin roposet.

Hitsi kun minulla välähti kysyä kerrankin asiaa. Minusta on suht pitkään tuntunut että käytän pelkkiä masennuslääkkeitä ihan turhaan.

Tänään Furmanin ohjelmassa näköjään käsitellään asiaa. Kiitokset vielä kerran.

Äänestä

Heippa, tämä viesti on ehkä myöhässä. Halusin sanoa vain, että mulle on diagnosoitu maanis-depressiivinen eli kaksisuuntainen mielialahäiriö. Masennuslääkkeet tekivät minusta kahta hullumman. Tähän sairauteen tarkoitettu lääkitys ja alkoholista pidättäytyminen pelastivat mitä oli pelastettavissa.

Äänestä
  • lääkitys ja alkoholista pidättäytyminen
    pelastivat erittäin fiksun ja empaattisen ihmisen ;-)

    Äänestä

  • Minä luen kaikki viestit.

    Kertoisitko mitä tarkoitit "kahta hullummalla"

    Äänestä

  • sinut.Esimerkillinen ihminen minunlaiselleni taapertajalle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

aahoohoo kirjoitti:

Oletteko havainneet itsessänne maanis-depressiivisiä piirteitä? Missä määrin ne saattaisivat liittyä alkoholiin? Syy vai seuraus?

Itselläni on noita oireita, ei varmaankaan ihan sairauteen asti, mutta selvästi havaittavissa.

Kysymyksellä en etsi mitään selityksiä omalle käyttäytymiselleni, mutta asia kiinnostaa josko jollain toisellakin..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu