Outo taiteilija

Istuttiin ravintolassa miesystävän kanssa (ollaan tavattu vasta 2 kertaa). Siellä oli joku pelle esiintymässä ja kulki pöydissä istujien luona vitsailemassa. Miesystävän 2 tytärtä oli mukana ja menivät vessaan (todellisuudessa hänellä on 1 tytär ja 1 poika).

Pelle tuli meidän pöydän viereen ja vitsaili jotakin miesystävälle, jotakin olutalusessa ollutta riimiä väänsi englanniksi. No tämä miesystävä suuttui siitä, luuli sitä loukkaukseksi. Sitten pelle otti miesystävän mukaan ja vei vessaan.

Odottelin eikä miestä kuulunut takaisin. Sitten menin kysymään tarjoilijalta ja hän sanoi, että tuolla se on maalaamassa taidettaan sivuhuoneessa, olivat ottaneet sen sinne talteen, oli heidän mielestään outo tyyppi. (Entinen miesystäväni oli taidemaalari, tämä nykyinen ei ole taiteellinen.)

Menin sivuhuoneeseen ja siellä se kaveri maalasi tosiaankin erikoista, mutta lahjakasta taidetta lasioviin, tarjoilija piti sitä hulluna taiteena. Juteltiin siinä ja sanoin, että mutta tämähän on samanlaista kuin van Goghin taide, siksi se tuntuu hullulta, mutta on tosi lahjakasta. Tarjoilija myönsi, että no niinpäs on. Kysyin, oliko ne soittaneet lääkärin tai poliisin miesystävälleni ja he sanoi, etteivät olleet ja että mies on vapaa menemään. Kysyin vielä, missä tyttäret on ja ne oli kuulemma menneet äitinsä luo.

Sitten me lähdettiin ravintolasta ja autoin päällyspuseroa miesystäväni päälle, se pusero oli jotenkin vaikea pukea, liian pieni eikä sopinut alla oleviin vaatteisiin, hänellä oli pikkutakki ja siistit vaatteet. Hän sanoi, että se tässä naisten tapaamisessa on vaikeeta, kun pitää aina pukeutua ja vastasin, että voit ihan hyvin olla farkuissa ja villapuserossa, ei haittaa minua.

Tämä tuntuu hölmöltä, kun miesystävä on mitä normaalein ja rauhallisin mies, mitähän tarkoittanee?
2116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Unessasi jotenkin varmaan sekoittuu entinen miehesi ja tämä uusi tuttavuus. Useihan voimme yrittää nähdä uudessa suhteessa samaa kuin vanhassa, kun emme vielä ole selvittäneet vanhaa suhdetta lopullisesti ja emme tunne uutta tuttavuutta tarkemmin, vertaamme uutta tuttavuutta vanhaan.
Edellinen miehesi oli varmaan bohemi tyyppi, halusi pukeutua rennosti. Ja oli ehkä omalaatuinen muutenkin. Toisaalta nyt toivot, ettei tämä uusi vain olisi samanlainen pelle, omalaatuinen ja renttumainen. Että olisi nyt "kunnon mies". Uni kertoo kyllä, että uusi tuttavuus ei ole samanlainen kuin entinen, että on vapaa näistä piirteistä. Uni kehoittaa sinua luottamaan siihen että olet nyt tavannut mukavan miehen, jonka kanssa voisi olla hyvä tulevaisuus. Hän ei mene samaan muottiin kuin edellinen.

Äänestä
  • On kunnon mies, pitää paikkansa. Ja se entinen oli boheemi ja vähän renttukin. Tulkinta on tosi osuva. Kiitos.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Muusako? kirjoitti:

Istuttiin ravintolassa miesystävän kanssa (ollaan tavattu vasta 2 kertaa). Siellä oli joku pelle esiintymässä ja kulki pöydissä istujien luona vitsailemassa. Miesystävän 2 tytärtä oli mukana ja menivät vessaan (todellisuudessa hänellä on 1 tytär ja 1 poika).

Pelle tuli meidän pöydän viereen ja vitsaili jotakin miesystävälle, jotakin olutalusessa ollutta riimiä väänsi englanniksi. No tämä miesystävä suuttui siitä, luuli sitä loukkaukseksi. Sitten pelle otti miesystävän mukaan ja vei vessaan.

Odottelin eikä miestä kuulunut takaisin. Sitten menin kysymään tarjoilijalta ja hän sanoi, että tuolla se on maalaamassa taidettaan sivuhuoneessa, olivat ottaneet sen sinne talteen, oli heidän mielestään outo tyyppi. (Entinen miesystäväni oli taidemaalari, tämä nykyinen ei ole taiteellinen.)

Menin sivuhuoneeseen ja siellä se kaveri maalasi tosiaankin erikoista, mutta lahjakasta taidetta lasioviin, tarjoilija piti sitä hulluna taiteena. Juteltiin siinä ja sanoin, että mutta tämähän on samanlaista kuin van Goghin taide, siksi se tuntuu hullulta, mutta on tosi lahjakasta. Tarjoilija myönsi, että no niinpäs on. Kysyin, oliko ne soittaneet lääkärin tai poliisin miesystävälleni ja he sanoi, etteivät olleet ja että mies on vapaa menemään. Kysyin vielä, missä tyttäret on ja ne oli kuulemma menneet äitinsä luo.

Sitten me lähdettiin ravintolasta ja autoin päällyspuseroa miesystäväni päälle, se pusero oli jotenkin vaikea pukea, liian pieni eikä sopinut alla oleviin vaatteisiin, hänellä oli pikkutakki ja siistit vaatteet. Hän sanoi, että se tässä naisten tapaamisessa on vaikeeta, kun pitää aina pukeutua ja vastasin, että voit ihan hyvin olla farkuissa ja villapuserossa, ei haittaa minua.

Tämä tuntuu hölmöltä, kun miesystävä on mitä normaalein ja rauhallisin mies, mitähän tarkoittanee?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu