Kukaan ei ole vielä tähän päivään mennessä selittänyt miten tukien leikkaaminen tuo lisää työpaikkoja, sillä eivät työttömät työnhakijat niitä työpaikkoja luo. Niitä luovat yritykset, ja palkkatuki voi auttaa ottamaan sen ratkaisevan askeleen palkata ensimmäinen työntekijä.
Se on työllistämistä. Aktiivimalli on vain kyykyttämistä.
Aktiivimallin hautajaiset
76
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Aktiivimallista ovat monet hyötyneet, mutta yksikään heistä ei ole työtön. Työttömät ovat mallin uhreja. Hyötyjiä ovat työllisyyskurssien järjestäjät sekä ainakin kaksi politiikan toimittajaa.
Väliraportti kertoo, että työttömien aktiivisuus osallistua työllistymistä edistäviin palveluihin eli hyödyttömille käsipäiväkursseille kasvoi. Tämä ei yllätä ketään, koska aktiivisuusehdon voi täyttää osallistumalla näille kursseille, ja niiden määrää lisättiin tuntuvasti juuri siksi. Tästä hyötyvät kursseja järjestävät yritykset, ja kurssien anti on yhtä tyhjän kanssa. Jostain syystä päiväkerhotoimintaan verrattavaa rupattelua, askartelua ja tauolla tupakointia pidetään aktiivisuutta osoittavana toimintana.
Te-toimistojen asiantuntijat pitävät aktiivimallia epätarkoituksenmukaisena tapana edistää työllisyyttä. Aktiivimallin lakkauttamista kannatti yli 60 prosenttia keväällä tehdyn kyselyn vastaajista. Heidän mielestään työttömillä on varsin vaihtelevat yksilölliset ja sosiaaliset edellytykset ja mahdollisuudet täyttää aktiivisuusehto. Valtaosa vastaajista oli sitä mieltä, että aktiivimalli turhauttaa työtöntä, koska sopivaa työtä, koulutusta tai palvelua ei ole tarjolla. - Anonyymi
kysymys on, kuten nytkun on haastateltu rikkaita jotka syyttävät köyhiä köyhyydestä, kostosta, josta hyvinvoivat haluavat rangaista ihmisiä siitä että he kärsivät ja näin rikkovat heidän idyllinsä ja maailmankuvansa. rikkovat heidän kuplansa ja mielenrauhansa, keikuttavat heidän venettään - "ikävillä asioilla" ja häiritsevät heidän mukavaa kivaa oloansa. pois pois näkökentästäni, se häiritsee minua.
ps kumma kun vauras rikas hyvinvoiva ei olla tyytyväinen omaan onneensa, vaan pitää ruveta kiusaamaan kyykyttämään kiduttamaan koulukiusaamaan , miksi ei elä rikas omaa elämäänsä kuten itse tyytyväisenä haluaa. mikä ihmis-psykologiassa laittaa maanisesti häätämämään planeetelta kaikki jotka ärsyttävät.- Anonyymi
Jos on tiukkaa niin katso nämä Susanna Kosken säästövinkit!
- Laita joka kuukausi 500 euroa säästöön.
- Myy ylimääräiset osakkeet ja tsekkaa muitten sijoitusten tilanne.
- Kotonakin voi silloin tällöin tehdä ruokaa, ei aina tartte mennä ravintolaan syömään.
- Matkaillakin voi edullisesti. Esim. Thaimaa on jo huomattavasti edullisempi kuin Dubai.
- Laita toinen asuntosi vuokralle.
- Jotkut halvemmatkin shampanjat ovat ihan juotavia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos on tiukkaa niin katso nämä Susanna Kosken säästövinkit!
- Laita joka kuukausi 500 euroa säästöön.
- Myy ylimääräiset osakkeet ja tsekkaa muitten sijoitusten tilanne.
- Kotonakin voi silloin tällöin tehdä ruokaa, ei aina tartte mennä ravintolaan syömään.
- Matkaillakin voi edullisesti. Esim. Thaimaa on jo huomattavasti edullisempi kuin Dubai.
- Laita toinen asuntosi vuokralle.
- Jotkut halvemmatkin shampanjat ovat ihan juotavia.En osta aktiivimallin isä pelloilla tuotetta ylikallista maataloustuki rukaa.
Saan halvemmalla ulkomaista js parempaa kiitos sipilä kun kerroit että ulkomainen ruoka edullisempaa.
Ja pakko on perheen säästää kun
Sipi leikkaa tiliä 60€ kusssa.
Mistä saan n nuo pennit.
Em ainakaan vastikkeettomasta maataloustuests kuin loiset saa
Huim lisäksi
Maataloustuki ja yritystuki ovat sosiaalietuuksia.
Verottomia ja vastikkeettomi.
Tukijullin tietoisku
Kuuluisivat kelan piiriin kuin muutkin sosialisti etuudet.
- Anonyymi
Kyllähän sekin on tosi, että liian moni jää helpommalle elämälle liian kevein perustein ja yrittämisen halu puuttuu. Mukava jäädä aina aamulla puoleen päivään notkumaan peiton alle valvotun yön jälkeen älylaitteita räplätessä ja elokuvia tuijottaessa, ei ennen tällaisia ongelmia ollut. Oma-alotteisuuden puuttuessa jotakin tarttis tehdä, mutta mitä, olisi hauska kuulla.
Et sitten ole kokemut työttömyyttä? Tai olet poikkeus?
Oletko huomannut, että jopa eläkeläiset palaavat työhön takaisin? Yli 30 000 eläkeläistä ei jaksa istua kotona päiväänsä. Älylaitteet tai televiso on katsottu loppuun jo kahdessa viikossa.
Kun ihminen on päiväkodista asti opetettu osallistumaan, ei hän enää eläkeiässäkään opi pyörittelmään peukkuja koko päivää kotona.
En usko laiskotteluun kuin harvojen kohdalla ja silloinkin on kyse muista ongelmista.- Anonyymi
Ne älylaitteitteita yöt räpläävät ovat suurimmaksi osaksi nuorempaa väkeä.
On opittu istumaan penskasta asti tietokoneiden äärellä.
Nykyaika on karsinut alan opiskelijoita perinteisiltä fyysisiltä aloilta kuten rakennus ja siivousala.
Ei haluta rakennuksille tai siivoamaan jo aamusta klo 7.00.
Tietokone aika on lisännyt paljon istumatyötä, sekä palkat ovat paremmat ja työ paljon houkuttelevampaa lämmintä sisätyötä.
Tietokone aika mahdollistaa sen, että jopa pelien pelaamisella voi tienata paremmin kuin joku fyysisen työn raataja.
Työn pitää olla helppoa istumatyötä ja palkan on oltava hyvä, sekä työajan joustava. Auto on heti saatava alle kun ikä riittää, sillä koska kaikilla muillakin on. Kuka nyt nykyaikana viitsii fillarilla polkea tai kävellä töihin, jos matkaa on muutama kilometri.
Nämä unelmat jos karsiutuvat, niin voi olla vaikea lähteä jonnekkin vähemmän kiinnostavampaan fyysiseen työhön vaikka klo 7.00 aamulla.
Jos työttömyys alkaa venymään, koska haaveet kaatuivat, niin ehkä joku päivä paskakursssit tai palkaton työharjoittelu kutsuu jossain paskapajassa.
Mutta ei huolta, sillä aina työnantaja palkattoman työntekijän huolii. - Anonyymi
rommi kirjoitti:
Et sitten ole kokemut työttömyyttä? Tai olet poikkeus?
Oletko huomannut, että jopa eläkeläiset palaavat työhön takaisin? Yli 30 000 eläkeläistä ei jaksa istua kotona päiväänsä. Älylaitteet tai televiso on katsottu loppuun jo kahdessa viikossa.
Kun ihminen on päiväkodista asti opetettu osallistumaan, ei hän enää eläkeiässäkään opi pyörittelmään peukkuja koko päivää kotona.
En usko laiskotteluun kuin harvojen kohdalla ja silloinkin on kyse muista ongelmista.Viimesessä lauseessa olet harvinaisen oikeassa. Ihmisten ongelmilla kiristäminen ja kyykyttäminen, tilivelvollisuus kaikesta eli intimiteetin ja yksityisyyden menettäminen tekee selvää kenestä tahansa. Varsinkin jos asiat ovat seurausta tuottamuksellisista rikoksista tai asioista. Sitten täällä paskalinnut ja mielipidenatsit luulee tietävänsä ja saavat mahdollisesti vain pahaa aikaan. Suurimmalla osalla ihmisistä on motivaatiota ja oma alotteeisuutta jos niitä ei pidetä sivistynein keinoin idiootteina ja ympäristö motivoi ei pakota tekemään. Kaiken pitäisi perustua omaan eli henkilökohtaiseen hyvinvointiin sekä yhteiseen hyvään. Näiden pitäisi olla tasapainossa. Jaksa noita saatanan yhteiskunnan olenko idiootti juttuja. Tuskin mitään tarvii odottaa kun suhtauminen ihmisiin on tätä. Kyllä sitä mielummin menee vaikka koomaan kuin sietää pidemmän päälle. Kestävän ja pysyvämmän muutoksen aikaan saaminen on ihan liian vaikeata. Harvoin asiat on riittävässä määrin omissa käsissä.
- Anonyymi
Heti leimataan laiskaksi työttömäksi, mutta ei tiedetä myöskään sen enempää taustoista. Elämäntilanne on kuitenkin ihmisillä erilainen. On helppo sanoo jotain mikä loukkaa. Aktiivimalli teki oikeastaan työttömien haukkumisen hyväksyttävämmäksi. Päättäjät keksivät aktiivimallin, jonka tarkoitus oli rangaista työtöntä. Tämä lisäsi työttömien mollaamista ja syyllistämistä työttömyyteen. Aktiivimallin ehkä näkyvin kannattaja Juhana Vartiainen sai puheillaan paljon kannattajia.
Kukaan ei ole vielä tähän päivään mennessä selittänyt miten tukien leikkaaminen tuo lisää työpaikkoja, sillä eivät työttömät työnhakijat niitä työpaikkoja luo. Niitä luovat yritykset, ja palkkatuki voi auttaa ottamaan sen ratkaisevan askeleen palkata ensimmäinen työntekijä.
Se on työllistämistä. Aktiivimalli on vain kyykyttämistä.
- Anonyymi
Kyllä Suomessa on paljon sellaisiakin työttömiä, jotka eivät halua töitä tehdä. Se on vaan fakta, eikä väittämillä muuksi muutu. Jos tällainen henkilö tulee te-toimiston palkkatukilappu kourassaan töitä kysymään, niin en ota töihin. Mieluummin otan töihin henkilön joka haluaa itse tulla töihin. Palkkatuki ei ole ratkaisu työllisyyden parantamiseen.
- Anonyymi
Itse voi mennä suoraan kysymään palkkatuettua työpaikkaa, koska niin antaa paremman kuvan kiinnostuksestaan.
Yritykset, yhdistykset, säätiöt, rekisteröidyt uskonnolliset yhdyskunnat, seurakunnat, kunnat, kuntayhtymät ja kotitaloudet ovat mahdollisia työnantajia palkkatuella.
Monet heistä ovat kuitenkin vähentäneet palkkatuella työllistettävää työvoimaa, koska on olemassa helppoa aina saatavilla olevaa palkatonta ilmaista työvoimaa.
Palkatonta työvoimaa on: työharjoittelu, kuntouttava työtoiminta ja työkokeilu.
Työnantajalle palkaton työvoima on halvinta, eikä palkattomalle työntekijälle tarvitse luvata mitään. Aina voi vedota siihen , että ei ole varaa palkata palkkatyöhön. Kun palkattoman työntekijän maksimiaika täyttyy, niin aina voi ottaa uuden palkattoman työntekijän tilalle.
Palkattomalle työntekijääle ei kuulu palkallisen työelämän etuudet: ei kerrytä vuosilomapäiviä tai eläkettä, ei ole työterveyshuollon piirissä.
Työnantajalle siis erittäin kannattavaa ottaa ilmaista palkatonta työvoimaa.
Valitettavasti jotkut näistä mahdollista palkkatukityöpaikoista eivät ota palkkatuella juuri sen takia, koska on olemassa halvempi vaihtoehto palkaton työvoima. Tässä kohtaa haiskahtaa palkattoman työvoiman hyväksikäyttö, mutta sellaisestahan ei mielellään puhuta, vaan ollaan hiljaa.
Palkkatuettua työtä tekeviä löytyisi kyllä paljon, mutta monet mahdolliset kohteet valitsevat mielummin palkattoman työntekijän.
Itse kohtasin tämän omassa työpaikassani, missä ei oteta palkkatuettuun työhön, koska mahdollinen tarvittava työvoima voidaan aina korvata uudella palkattomalla työntekijällä. - Anonyymi
"Kyllä Suomessa on paljon sellaisiakin työttömiä, jotka eivät halua töitä tehdä. Se on vaan fakta, eikä väittämillä muuksi muutu"
Etkö huomannut, että Kela korvaa sossupummeille aktiivimallin leikkauksia?
Kerro mitä järkeä siinä on?
Sossulaiskurit voivat laiskottella rauhassa edelleen.
Se kiero "aktiiviehto" lyö nimenomaan aktiivisia työttömiä, jotka eivät ole sossupummielämässä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kyllä Suomessa on paljon sellaisiakin työttömiä, jotka eivät halua töitä tehdä. Se on vaan fakta, eikä väittämillä muuksi muutu"
Etkö huomannut, että Kela korvaa sossupummeille aktiivimallin leikkauksia?
Kerro mitä järkeä siinä on?
Sossulaiskurit voivat laiskottella rauhassa edelleen.
Se kiero "aktiiviehto" lyö nimenomaan aktiivisia työttömiä, jotka eivät ole sossupummielämässä.Aktiivimalli on lisännyt sossujen määrää.
Kelan mukaan v. 2018 oli 4 200 sossukotitaloutta enemmän kuin edellisvuonna. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kyllä Suomessa on paljon sellaisiakin työttömiä, jotka eivät halua töitä tehdä. Se on vaan fakta, eikä väittämillä muuksi muutu"
Etkö huomannut, että Kela korvaa sossupummeille aktiivimallin leikkauksia?
Kerro mitä järkeä siinä on?
Sossulaiskurit voivat laiskottella rauhassa edelleen.
Se kiero "aktiiviehto" lyö nimenomaan aktiivisia työttömiä, jotka eivät ole sossupummielämässä.Aktiivimallin myötä nimenomaan aktiiviset työttömät täyttävät aktiivimallin ehtoa. On luotu paljon erilaisia puuhastelukursseja, joista hyötyvät muut kuin itse työtön. Aktiivisuus kasvoi palkattomaan työhön aktiivimallin leikkausten myötä.
Tässä pitää muistaa kuitenkin se tosiasia, että puuhastelukurssit ja palkaton työ ei paranna työttömän tilannetta, siis jos on tukien varassa ollut ennen, niin samassa jamassa on edelleen. Palkattomuus ei paranna työttömän asemaa. Missä on siis todistettava hyöty palkattomuudesta? Voiko kukaan työtön väittää hyötyneensä palkattomuudesta? Tilastojen mukaan palkattomista töistä on edennyt palkalliseen työhön vain n. 2-3 prosenttia.
On varmasti niitäkin sossupummeja joita ei aktiivimalli ole hetkauttanut millään lailla, mutta he ovat suuri vähemmistö.
Kela ottaa huomioon toimeentulotuessa aktiivimallin leikkaukset.
Aktiivimallin leikkauksella ei siis joillekkin ole mitään merkitystä.
"Kunnon sossupummi" ottaa 20-40 prossan karenssitkin päälle, mutta heitä on siis vähän.
Netti on mahdollistanut helpon huomaamattoman toimeentulohakemuksen.
Kotonta käsin voi kenenkään sukulaisen, ystävän, kaverin yms. tietämättä hakea helposti netin kautta toimeentulotukea.
Entisaikaan ennen nettiaikaa monet kokivat häpeää mennä sossuun, koska silloin piti mennä paikanpäälle. Paikanpäällä oli leimautumisen ja muiden tietoon tulemisen pelko ja häpeä.
Aktiivimalli on huuhaakurssien ja palkattoman työn juhlaa niistä hyötyville.
- Anonyymi
Purettavaksi vaaditaan vain sitä mekanismia, joka velvoittaa saamaan ja tekemään palkkatyötä tai täyttämään muuten aktiivisuusehdon tuen leikkaamisen uhalla. Jos puretaan pelkkä leikkuri, niin aktiivimallin velvoitteet jäävät voimaan. Ne menettävät kuitenkin merkityksensä, koska sanktiona oleva tuen leikkaaminen puuttuu. Sen takia pitää purkaa koko aktiivimalli, jonka ainoa tarkoitus oli vain leikata tukea mahdollisimman monelta aktiivisuusehdon täyttämisessä epäonnistuneelta.
- Anonyymi
Demarit ovat jo vahvistaneet, että leikkuri ei lisää työpaikkoja:
"Rinteen mielestä asiassa ei ole mitään epäselvyyttä, leikkuri poistuu 1. tammikuuta 2020.
– En usko, että sillä on syntynyt yhtään uutta työpaikkaa. Se on ollut toimeentulon leikkuri, joka on siirtänyt ihmisiä entistä enemmän toimeentulotuen piiriin. Tämä tullaan korjaamaan."
https://yle.fi/uutiset/3-10903530 - Anonyymi
Mihinkähän maailma on menossa, kun koulun alkaminen kahdeksan aikaan on liian aikaista ja muutamilla paikkakunnilla oppilaita käydään herättelemässä kouluun. Kouluviikkokin oli kuusipäiväinen 50-60 luvulla, koululuokat piti oppilaiden itse lämmittää puulla, siihen hommaan oli viikottain valittu oppilaista järjestäjät. Pääoven edessä luokittain seisottiin jonossa odottamassa sisälle pääsyä, ei ollut puhettakaan, että luokassa istuttaisiin lakki päässä ja luokassa opettajalle vastattiin pulpetista ylös nousten.
- Anonyymi
Niin ne ajat muuttuu..Saatanan tunarit sano kekkonenkin jo aikoinaan..Jos se mies olisi nykyään vallassa niin tuskin täällä ketkuilisi kovinkaan moni työnantaja ilmaisilla töillä...
- Anonyymi
Helppohan se on ilmaista työtä tarjota kun tekijöitä löytyy. Jokainen voi tahoillaan vaikuttaa tuohon ketkuiluun hankkimalla itselleen sellaista osaamista mistä tänä päivänä maksetaan palkkaa.
- Anonyymi
Ei kannata kun sossu maksaa paremman liksan eikä näpit paskaannu ja muutenkin päivät ja yöt menevät huikean hauskasti ja joskus pientä sivukeikkaa.
- Anonyymi
Sossusta voi hakea täydentävää toimeentulotukea, mutta on oltava ensin kelan päätös perustoimeentulotuesta.
Sossusta ei siis saa käytännössä mitään, jos joku sellaista vielä nykyaikana kuvittelee. Täydentävää toimeentulotukea voi koittaa hakea sossusta, mutta on oltava erittäin hyvät perusteet.
Toimeentulotuki kun siirtyi sossusta kelalle, niin samalla myös toimeentulotuen saaminen meni tiukemmaksi. Sossun aikana sai tilille tulla ylimääräistä kuukaudessa 70e ja kelan aikana tämä tippui 50 euroon. Näiden summien ylittyessä alkoi/alkaa vähennykset toimeentulotuesta.
Sossuta tai kelasta voi uneksia saavansa suuria summia, mutta niitä voi ehkä irrota vain laittomuuksilla, ei lain mukaisilla hakemuksilla.
- Anonyymi
Aktiivimalli on toiminut hyvin päättäjien, kurssien vetäjien ja työnantajien kannalta.
Työttömiä saatiin runsaasti aktiivimallin myötä päiväkoti tyylisille kursseille ja palkattomiin töihin. Palkkatyötä aktiivimalli ei ole lisännyt.
Aktiivimalli on siis tuonut iloa monille, mutta ei työttömille.
Aktiivimalli teki myös työttömien mollaamisesta yhä enemmän hyväksyttävämpää.
Kun monet politiikotkin olivat sitä mieltä, että piti saada rangaistava aktiivimalli, niin myös kansalaisten mollaaminen lisääntyi selvästi työttömiä kohtaan.
Päättäjät ovat siis päässeet tavoitteeseensa. Työttömistä saatiin itse syyllisiä ongelmiinsa. - Anonyymi
Aamun Karjalaisessa Sotkuman päiväkodin johtaja valitteli että päiväkotiavustajien paikkoja on heilläkin auki, mutta hakijoita ei ole. Koulutusvaadekaan ei ole kovin korkea.
Pohjois-Karjala on maan synkintä työttömyysaluetta. Tässä täytyy olla joku systeemivika. Selitykseksi ei riitä että hitsarista ei ole päiväkotiin.
Ja hitsareistakin on huutava pula.
Vaikka Karjalaisesta joku tutkiva toimittaja voisi selvittää miksi on näin. Tosin niin Ylen kuin Karjalaisen toimittajat keskittyvät vain valittamiseen kerran kuussa työttömyystilastojen ilmestyessä, helpoin tapa tehdä juttu vanhasta muistista.
Mutta jotain aktiivisuutta tarvittaisiin. Taitaa olla kuitenkin niin että korvaukset ovat liian suuria ettei "kannata" lähteä töihin.- Anonyymi
Jos teetättävät palkattomana työtä niitäkin avoimia paikkoja, niin jokainen voi siitä vetää päätökset mielenkiintoon palkatonta työtä kohtaan.
- Anonyymi
"Liian suuret korvaukset" tarkoittaa ilmeisesti niitä jotka nauttivat liiton rahaa?
Kelan työttömyysrahoilla "liian suuria korvauksia" ei näe kuin unissaan, ei koskaan tilillään. Sosiaaliturva on heikentynyt valtavasti 20v. vuoden aikana. - Anonyymi
Päiväkotiavustajilla on matala palkka, niinpä se ja mielenkiinto alaa kohtaan voivat olla yksi suurimpia syitä. Liiton päivärahoilla elävät eivät ehkä lähde tekemään sellaista työtä mikä ei ole lähelläkään omaa alaa ja lisäksi vielä matalapalkalla.
Miksi sitten Sotkuman päiväkotiin ei haeta päiväkotiavustajiksi?
Syyt ei varmaan niin yksinkertaisia ole. Luulisi kuitenkin Sotkumankin seudulla olevan tarpeeksi omia työttömiä hakemaan, mutta voisivat sitten vaikka ne valittavat toimittajat perehtyä asiaan paremmin.
Median otsikoista ja politiikkojen puheista voi helposti muodostaa harhakuvia antavia juttuja. Olihan esim. aktiivimallinkin kohdalla politiikkojen puheet ja tietämys yhtä ja toista. Osa politiikoista oli aivan pihalla aktiivimallista.
- Anonyymi
Nämä työtä vieroksuvat tyypit kuittaa asiat aina "palkatonta työtä"- tai "ilmaista työtä" -kommenteillaan. Suomessa on kymmeniä tuhansia avoimia työpaikkoja, joista maksetaan ihan oikeaa palkkaa. "Mutta kun ..."
- Anonyymi
Niin liiton päivärahaa saavat eivät varmaan ole kovin innokkaita ottamaan vastaan palkatonta työtä?
Kelan työmarkkitukea saavat ovat olleet aktiivisia palkattoman työn suhteen.
"Mikki-Hiiri" kurssit ja monet työpaikat ovat työllistäneet palkatonta työvoimaa runsaasti aktiivimallin aikana. - Anonyymi
Mitä ihmeen ”liiton päivärahaa”? Ansiosidonnaisesta päivärahasta maksetaan yli 90% verovaroista, liiton maksama osuus on noin 5%. Hyvin on ay-mafian valeuutiset uponneet suotuisaan maaperään.
- Anonyymi
Ammattiliittoon ei sitten kannata liittyä.
- Anonyymi
Saadaksesi ansiosidonnaista päivärahaa sinun pitää kuulua työttömyyskassaan, mihinkään liittoon sinun ei tarvitse kuulua. Maksamalla pelkkää työttömyyskassamaksua, liittomaksujen sijaan, säästät satoja euroja vuodessa. Ja liittomaksuja ei todellakaan vähennetä veroista, vaan tuloista. Siinä on vissi ero. Mutta pitäähän ay-mafiosojenkin elää. Heidän kl-palkkaan (yleensä 20000-30000€/kk) tarvitaan maksajia, siksi kannattaa levittää sanomaa ”liiton päivärahoista ja että ne vähennetään veroista”. Aika velikultia!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä ihmeen ”liiton päivärahaa”? Ansiosidonnaisesta päivärahasta maksetaan yli 90% verovaroista, liiton maksama osuus on noin 5%. Hyvin on ay-mafian valeuutiset uponneet suotuisaan maaperään.
Tänne näyttää kirjoittavan joku "liiton mies" kun joka toisessa kommentissa mainitaan "liiton korvaukset"
Liitot eivät maksa latin latia minkäänlaisia työttömyyskorvauksia.
Mutta syvälle on painunut tuo propaganda jopa akateemisissa piireissä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä ihmeen ”liiton päivärahaa”? Ansiosidonnaisesta päivärahasta maksetaan yli 90% verovaroista, liiton maksama osuus on noin 5%. Hyvin on ay-mafian valeuutiset uponneet suotuisaan maaperään.
Ansiosidonnaisesta työttömyyskorvauksesta kustannetaan kassan jäsenten jäsenmaksuilla 5,5%. Valtio ja työnantajat loppuosan.
Liitot eivät maksa yhtään mitään.
Pelkkä kassan jäsenyys maksaa YTK-kassalla 92 euroa vuodessa. Se on halpa vakuutus. Silla saa ansioturvan.
- Anonyymi
Aktiivimalli, tuo kokoomus kepu aktiivi simputus malli, oli valkoisen suomen juhla-malli,
-- se oli kunnian osoitus 100v sitten tehdylle aktiivi kyykytykselle,
1918, tampere, helsinki tammisaari , hennala, lappeenranta, viipuri, jne , joissa tuhottiin yli 30 000 kpl työläisiä.- Anonyymi
Tulehan kommunisti jo tänne 2000 luvulle. Forssan kokous jäi muuten mainitsematta.
- Anonyymi
Ja köyhää kansaa petetään siinäkin että joidenkin viinapullojen pohjassa on sisäänpäin kohoutuma.
- Anonyymi
Huomasin aikoinaan, kun kävin kerran työvoimatoimiston palveluja pyytämässä, että varmimmin työvoimatoimisto työllistää omat työntekijänsä. Itse sain kolme kuukautta silloin karessia, kun yritykseni lopetuksesta oli heidän taulukkonsa mukaan liian kauvan ja päiväraha olisi ollut tarpeeseen. En käynyt sen jälkeen heiltä apuja pyytelemässä ja töitä sain tehdä koko työikäni ihan liian kanssa, onpahan nyt eläkkeellä sitten muisteltavaa.
- Anonyymi
Kertokaahan te, jolla on vastaus. Ajatellen ihmistä, joka on työtön ja näköpiirissä ei ole työpaikkaa. Mikä tekjä on kaikkein suurin este hakeutua ammattikoulutukseen - ei kurssituksille - alalle, jossa on työvoimapula. Siis omata uusi ammatti ja 100% vasrmuudella työllistyy. Niin, ja ihan omassa maakunnassa ja työpaikka on pysyvä - ei lyhytketoinen - tilapäinen.
Onko se rohkeudesta kiinni vaiko taloudelliseen vaikeuteen liittyvä?
Markku Lievonen- Anonyymi
Oisko yksi syy, että alat joissa on työvoimapula, niin kiinnostus niitä kohtaan on laskussa?
Monia nykynuoria ei kiinnosta perinteisemmät raskaat työt ja myös palkka voi suuri tekijä.
Atk ala on luonut suurta tulevaisuuden näkymää työllistäjänä ja mielenkiinnon kohteena.
Tietokoneisiin liittyvät työt saaneet suorta suosiota nuorten keskuudessa pitkällä näkymällä.
Työn pitäisi olla kevyttä tietokone hommaa joustavilla työajoilla hyvän plakan kera.
Myös nuorten muuttohalut ovat kiihtyneet huimasti entisajoista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oisko yksi syy, että alat joissa on työvoimapula, niin kiinnostus niitä kohtaan on laskussa?
Monia nykynuoria ei kiinnosta perinteisemmät raskaat työt ja myös palkka voi suuri tekijä.
Atk ala on luonut suurta tulevaisuuden näkymää työllistäjänä ja mielenkiinnon kohteena.
Tietokoneisiin liittyvät työt saaneet suorta suosiota nuorten keskuudessa pitkällä näkymällä.
Työn pitäisi olla kevyttä tietokone hommaa joustavilla työajoilla hyvän plakan kera.
Myös nuorten muuttohalut ovat kiihtyneet huimasti entisajoista.Perinteisemmän raskaan työn tekeminen ei valitettavasti takaa enää tänä päivänä elantoa, sillä raskaat ja/tai yksitoikkoiset työt on pyritty jo vähintään viimeiset sata vuotta korvaamaan koneilla ja automaatiolla. Koska automaatio nojaa vahvasti tietotekniikkaan, on pelkästään luonnollista, että ala työllistää.
Tottakai "tietokone hommat" ovat kevyitä joustavilla työajoilla, muutoinhan olisi vain kyse yhden raskaan työn vaihtamisesta toiseen vastaavaan. Mitäpä lottoat, kummasta nykyään maksetaan mieluummin; Raskaasta perinteisestä työstä jossa saat päivässä aikaiseksi työpanosta määrän x, vai automatisointiin tähtäävästä "tietokone hommasta" jossa lopputuloksena on, että työn tulos tekee päivässä samaa työpanosta kymmenkertaisen määrän? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perinteisemmän raskaan työn tekeminen ei valitettavasti takaa enää tänä päivänä elantoa, sillä raskaat ja/tai yksitoikkoiset työt on pyritty jo vähintään viimeiset sata vuotta korvaamaan koneilla ja automaatiolla. Koska automaatio nojaa vahvasti tietotekniikkaan, on pelkästään luonnollista, että ala työllistää.
Tottakai "tietokone hommat" ovat kevyitä joustavilla työajoilla, muutoinhan olisi vain kyse yhden raskaan työn vaihtamisesta toiseen vastaavaan. Mitäpä lottoat, kummasta nykyään maksetaan mieluummin; Raskaasta perinteisestä työstä jossa saat päivässä aikaiseksi työpanosta määrän x, vai automatisointiin tähtäävästä "tietokone hommasta" jossa lopputuloksena on, että työn tulos tekee päivässä samaa työpanosta kymmenkertaisen määrän?Ylläoleva liittyy aktiivimalliin siten, että jos raskaan ja/tai yksitoikkoisen työn tekijöitä kuitenkin löytyy tuo kymmenen tekijää ilmaiseksi, ei sen automatisointiin silloin tietenkään kannata investoida. Aktiivimallin tarkoituksena ei ole tietenkään aktivoida porukkaa tekemään noita auringonlaskun aloja tai muuta hyödytöntä ilmaiseksi, vaan nimenomaan aktivoida työttömiä hakeutumaan sellaisille aloille, mistä tänä päivänä maksetaan oikeaa palkkaa.
Miksiköhän "tietokone hommaa" ei teetetä missään aktivointitoimena 9e/pv? - Anonyymi
"tietokone hommaa" tekevät palkkatyöläiset.
Jos työpaikassa ovat kaikki muut palkkatyöläisiä, niin ei sitä yhtä 9e/pv tekevää ehkä haluta edes sisähommiin samoihin tiloihin. Se 9e/pv tekijä sijoitetaan vaikka ulkohommiin jos mahdollista. Siivoustöihin kyllä pääsee 9e/pv samoihin tiloihin tietokone hommien tekijöiden kanssa.
"tietokone hommaa" on kyllä tarjolla tietokonekurssina 9e/pv.
Ainakin tälläistä on: Valokuvauksen opettelua ja 3d tulostuksen opettelua, sekä tietysti voi opiskella ihan perus alkeita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oisko yksi syy, että alat joissa on työvoimapula, niin kiinnostus niitä kohtaan on laskussa?
Monia nykynuoria ei kiinnosta perinteisemmät raskaat työt ja myös palkka voi suuri tekijä.
Atk ala on luonut suurta tulevaisuuden näkymää työllistäjänä ja mielenkiinnon kohteena.
Tietokoneisiin liittyvät työt saaneet suorta suosiota nuorten keskuudessa pitkällä näkymällä.
Työn pitäisi olla kevyttä tietokone hommaa joustavilla työajoilla hyvän plakan kera.
Myös nuorten muuttohalut ovat kiihtyneet huimasti entisajoista.>>Oisko yksi syy, että alat joissa on työvoimapula, niin kiinnostus niitä kohtaan on laskussa?<<
Voi olla. Oma ymmärrystasoni ei riitä alkuunkaan ymmärtämään ihmistä, joka on työtön ja haluaa omata vain juuri sen ammatin, jossa ei työllisty. Todellisuus on. Vaikka työtön saa kaikki rahat elämiseensä verovaroistamme, niin tämä elämä / arki ei ole mainitsemisen arvoista ja tulevaisuus on kuin tuuliajolla. Työttömyydestä kärsivän ihmisen tulisi KASVAA ja laajentua näkemään muitakin työaloja ja päästä siten helposti työelämään. Muutoinkin ihmisen itseluottamiseen vaikuttaa erittäin paljon moniosaaminen. Oppia tekemään erilaisia töitä.
Ajatelkaapa tätä kädetöntä sukupolvea, jota elinympäristömme tuottaa liukuhihnamaisesti. Koulumaailmassa pähkäillään tulisiko lapsille opettaa perunan kuorimista vaiko jatkaa antamista valmiiksi kuorituilla perunoilla. Näissäkö on suomen tulevaisuus? Jos tuossa iässä ei onnistu perunan kuorinta - luonaisesti - niin mikä motoriikan kehitystaso on 30-vuotiaana. Kaikki elinympäristössä oleva liikkuva on piilotettava / suojattava, ettei tapa itseään.
Ajatellen ihmisen mielentilaa ja sen kehitystä ja koko eämää, niin ansiotulo - mahdollisimman vakaa on erittäin erkittävä teijä vaikutukseltaan. Väitämpä, miten ihmisessä positiivinen aktiviisuus laskee työttömyyden vaikutuksesta.
m.l - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>Oisko yksi syy, että alat joissa on työvoimapula, niin kiinnostus niitä kohtaan on laskussa?<<
Voi olla. Oma ymmärrystasoni ei riitä alkuunkaan ymmärtämään ihmistä, joka on työtön ja haluaa omata vain juuri sen ammatin, jossa ei työllisty. Todellisuus on. Vaikka työtön saa kaikki rahat elämiseensä verovaroistamme, niin tämä elämä / arki ei ole mainitsemisen arvoista ja tulevaisuus on kuin tuuliajolla. Työttömyydestä kärsivän ihmisen tulisi KASVAA ja laajentua näkemään muitakin työaloja ja päästä siten helposti työelämään. Muutoinkin ihmisen itseluottamiseen vaikuttaa erittäin paljon moniosaaminen. Oppia tekemään erilaisia töitä.
Ajatelkaapa tätä kädetöntä sukupolvea, jota elinympäristömme tuottaa liukuhihnamaisesti. Koulumaailmassa pähkäillään tulisiko lapsille opettaa perunan kuorimista vaiko jatkaa antamista valmiiksi kuorituilla perunoilla. Näissäkö on suomen tulevaisuus? Jos tuossa iässä ei onnistu perunan kuorinta - luonaisesti - niin mikä motoriikan kehitystaso on 30-vuotiaana. Kaikki elinympäristössä oleva liikkuva on piilotettava / suojattava, ettei tapa itseään.
Ajatellen ihmisen mielentilaa ja sen kehitystä ja koko eämää, niin ansiotulo - mahdollisimman vakaa on erittäin erkittävä teijä vaikutukseltaan. Väitämpä, miten ihmisessä positiivinen aktiviisuus laskee työttömyyden vaikutuksesta.
m.l"Ajatelkaapa tätä kädetöntä sukupolvea"
Taas mennään. Tämä kädetön sukupolvi sentään pitää silmänsä auki niiden mahdollisuuksien suhteen, mihin on mahdollista työllistyä. Kädetön sukupolvi on nimen omaan ne 60-70-luvuilla syntyneet sekatyömiehet ja -naiset, jotka aktiivisesti työelämän muutoksilta silmänsä suljettuaan keskittävät parhaat tarmonsa ja työvuotensa aktiivimallista ulisemiseen. Hävetkää.
Perunoiden kuoriminen on työllistymisen kannalta täysin sivuseikka. Mitkä 60-70-luvun perus/kansakoulusta ovat olleet nimenomaan Lievoselle niitä eväitä, joilla koko sukupolvesi liikkuu tässä nykyisessä pätkätöiden viidakossa kuin Tarzan ikään?
Jos työelämätaidoiksi riittäisi vielä tänäkin päivänä perunoiden kuoriminen ja luokkahuoneen lämmittäminen puilla, tätäkään ketjua ei todennäköisesti olisi olemassa. Toisaalta tuskin olisi koko verkkopalveluakaan, johon mukanokkelaa yhteiskunta-analyysiä voi kukin omista täysin subjektiivisista lähtökohdistaan ulostaa. - Anonyymi
Taitaa pahiten koskettaa aktiivimalli niitä n. kuuskymppisiä, jotka ovat työnantajille liian vanhoja palkattaviksi? Jos se n. kyyskymppinen potkitaan vaikka töistään pihalle, niin taitaa monille työnantajille olla liian vanha.
Ne kyyskymppiset taitavat joutua olemaan viimeiset vuotensa jossain niissä pe/pv duuneissa tai työttöminä.
Moniko niistä n. kyyskymppisistä lähtee vielä opin polulle ?
Onko nykyään n. kyyskymppinen työtön liian vanha työnantajille? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ajatelkaapa tätä kädetöntä sukupolvea"
Taas mennään. Tämä kädetön sukupolvi sentään pitää silmänsä auki niiden mahdollisuuksien suhteen, mihin on mahdollista työllistyä. Kädetön sukupolvi on nimen omaan ne 60-70-luvuilla syntyneet sekatyömiehet ja -naiset, jotka aktiivisesti työelämän muutoksilta silmänsä suljettuaan keskittävät parhaat tarmonsa ja työvuotensa aktiivimallista ulisemiseen. Hävetkää.
Perunoiden kuoriminen on työllistymisen kannalta täysin sivuseikka. Mitkä 60-70-luvun perus/kansakoulusta ovat olleet nimenomaan Lievoselle niitä eväitä, joilla koko sukupolvesi liikkuu tässä nykyisessä pätkätöiden viidakossa kuin Tarzan ikään?
Jos työelämätaidoiksi riittäisi vielä tänäkin päivänä perunoiden kuoriminen ja luokkahuoneen lämmittäminen puilla, tätäkään ketjua ei todennäköisesti olisi olemassa. Toisaalta tuskin olisi koko verkkopalveluakaan, johon mukanokkelaa yhteiskunta-analyysiä voi kukin omista täysin subjektiivisista lähtökohdistaan ulostaa.Mutta,joka tapauksessa läheltä seuranneena voi havainnoida, miten uuden asian oppiminen tuo yhä suurenevia haasteita. Yli 43 työelmän kokemuksella ja edelleen työelämässä omaan nykyteknologian vaatimukset työelmässä.
Vaikka ihminen on saanut teknologian / tietokoneohjatun konekannan, niin silti ihminen tarvitsee hahmottamisen ja siten käden taidot. Erittäin harvassa on ammatit, joissa ihminen ei tarvitse lainkaan käsiä - taitojaan puhumattakaan hahmottamiskykyä. Ymmärtänet, miten käden taidot vahvistavat hahmottamiskyvyn kehitystä.
Kädettömältä ihmiseltä on juuri surkastunut hahmottamiskyky.
m.l - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taitaa pahiten koskettaa aktiivimalli niitä n. kuuskymppisiä, jotka ovat työnantajille liian vanhoja palkattaviksi? Jos se n. kyyskymppinen potkitaan vaikka töistään pihalle, niin taitaa monille työnantajille olla liian vanha.
Ne kyyskymppiset taitavat joutua olemaan viimeiset vuotensa jossain niissä pe/pv duuneissa tai työttöminä.
Moniko niistä n. kyyskymppisistä lähtee vielä opin polulle ?
Onko nykyään n. kyyskymppinen työtön liian vanha työnantajille?>>Taitaa pahiten koskettaa aktiivimalli niitä n. kuuskymppisiä, jotka ovat työnantajille liian vanhoja palkattaviksi? <<
Tämä aika on erittäin ihmeellinen. Itse olen eläkkeellä, mutta edelleen työelmässä ja monelta saralta saisin edelleen töitä. On tarjottu työtä eläkeliselle kun on kuviteltu siirtyneeni pois työelmästä.
m,l - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta,joka tapauksessa läheltä seuranneena voi havainnoida, miten uuden asian oppiminen tuo yhä suurenevia haasteita. Yli 43 työelmän kokemuksella ja edelleen työelämässä omaan nykyteknologian vaatimukset työelmässä.
Vaikka ihminen on saanut teknologian / tietokoneohjatun konekannan, niin silti ihminen tarvitsee hahmottamisen ja siten käden taidot. Erittäin harvassa on ammatit, joissa ihminen ei tarvitse lainkaan käsiä - taitojaan puhumattakaan hahmottamiskykyä. Ymmärtänet, miten käden taidot vahvistavat hahmottamiskyvyn kehitystä.
Kädettömältä ihmiseltä on juuri surkastunut hahmottamiskyky.
m.l>>Mutta,joka tapauksessa läheltä seuranneena voi havainnoida, miten uuden asian oppiminen tuo yhä suurenevia haasteita.<<
Siis haasteellisuutta työelämään siirtyneelle sukupolvelle. Kiitos älykännykän ja siihen liittyvän heikkotasoisen keskittymiskyvyn - kehityksen uuden asian oppimisessa.
m.l - Anonyymi
Kädettömyyttä huomasin heti uuden k-kaupan avajaisissa muutama vuosi sitten.
n. 40-50v. nainen postin puolella k-kaupassa luuli, että hakemani paketti olisi palautettu lähtöpisteeseen, vaikka olin sitä noutamassa, koska sain juuri viestin paketin saapumisesta.
Kauppiaan vaimolle tais olla postin tuleminen samaan kauppaan aika uutta siis työn puolesta.
Enää ei riittänyt samat eväät kuin ennen.
Samassa paikassa toistivat virheen toisen paketin kanssa. Minulle tuli paketti, mutta lähettäjä kadotti pun.nro:n. Lähettäjä etsi sitten kiiressä netistä samannimistä ja löysikin julkisen puh.nro:n kera, mutta eri henkilön. Oma puh. nro:ni oli salainen. Joku toinen samanniminen sai paketin haettua k-kaupan postista, koska hänelle tuli tekstiviesti paketin saapumista.
Siinä postissa hakija vilautti henkkareita ja sai paketin noudettua.
Kädettömyys ja ammattitaito kohtasivat siis kahdesti samassa paikassa aika nopeasti.
- Anonyymi
Kaikki tämän palstan työttömät. Älkää vain hakeko mitään avointa työpaikkaa, vaan keksikää lisää syitä miksi ei kannata hakea. On nimittäin vaara, että saisitte työn ja siitä maksettaisiin teille vielä ihan oikeaa palkkaa. Silloin pitäisi tosi herätä aikaisin aamulla ja olla töissä iltapäivään saakka.
- Anonyymi
Älkääkä vain missään tapauksessa opiskelko ikinä mitään joko peruskoulun jälkeen tai oma-aloitteisesti työttömyyspäivinänne, saatatte joutua vielä melko varmasti "tietokone hommiin" jotka ei ole mitään oikeita töitä.
- Anonyymi
""tietokone hommaa" on kyllä tarjolla tietokonekurssina 9e/pv."
Ei ole. Tietokonehomma on palkkatyö, joka korvaa vähintään kaksi 10 e/tunti tienaavaa yhdellä 20 e/tunti tienaavalla. Yritys jää tässäkin vielä voitolle, koska säästää yhden työntekijän sivukulut.
Koska ulkohommiakaan ei voi teetättää tessien ja minimipalkan vuoksi 9e/tunti, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää teetättää ne 9e/pv.- Anonyymi
Työnantajille kelpaa se 9e/pv työntekijä, koska se 9e/pv on ilmaista työvoimaa. Monissa näissä 9e/pv työpaikoissa olisi mahdollisuus palkkatukeen, mutta se ei ole työnantajille kannattavaa.
9e/pv ja palkkatuki työpaikoissa ei vaatimus ja taitotaso heitä niin paljon, että olisi mahdollista ottaa enemmän myös palkkatuella töihin.
Aktiivimallihan kumosi palkkatukea, koska kun halvalla saa, niin miksei ottaisi aina uudestaan tilalle sen 9e/pv.
Aktiivimallista on joillekkin erittäin paljon hyötyä. - Anonyymi
Olen työnantaja. Minulle ei todellakaan kelpaa se 9e/pv työntekijä. Mieluummin palkkaan henkilön, joka tulee itse kysymään töitä (ei siis "käskivät tulla Te-toimistosta käymään" -tyyppi) ja on motivoitunut oppimaan kyseisen työn. Henkilölle maksetaan aina TES.n mukainen palkka, ja enemmänkin. Hyvät työttömät, opiskelkaa aloille joilla on työpaikkoja ! Kännykänräplääjille ei maha töitä löytyä, eikä tällä palstalla todisteleminen työn teon kannattamattomuudesta auta sinua yhtään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työnantajille kelpaa se 9e/pv työntekijä, koska se 9e/pv on ilmaista työvoimaa. Monissa näissä 9e/pv työpaikoissa olisi mahdollisuus palkkatukeen, mutta se ei ole työnantajille kannattavaa.
9e/pv ja palkkatuki työpaikoissa ei vaatimus ja taitotaso heitä niin paljon, että olisi mahdollista ottaa enemmän myös palkkatuella töihin.
Aktiivimallihan kumosi palkkatukea, koska kun halvalla saa, niin miksei ottaisi aina uudestaan tilalle sen 9e/pv.
Aktiivimallista on joillekkin erittäin paljon hyötyä.Jos osaaminen on yli 9e/tunti arvoista, siitä kyllä maksetaan oikeaa palkkaa. Voit vaikka seuraavan kerran yrittäjä(riistäjä)vetoisessa K-marketissa käydessäsi hankkiutua kauppiaan puheille, ja kysyä ihan suoraan että miksi kauppias tyhmyyksissään maksaa henkilöstölleen palkkaa, vaikka työvoimaa olisi 9e/pv tarjolla.
- Anonyymi
Toivottavasti ei enää kukaan lähde töihin 9/pv palkoilla, kanta-suomalaisten(kaan) ei pidä suostua ORJATYÖHÖN jota riistokapitalistin yrittävät saada voimaan vertaistensa politiikkojen hyvällä avulla.
- Anonyymi
Täällä löytyy paljon tekstiä työttömien mollauksesta. Tasa-arvon nimissä samaa kannattaa myös kohdistaa turvapaikanhakijoihin, sillä heistähän tulee suurin osa tulee myös tulevaisuudessa elämään tukien kautta.
Pitää ottaa myös heidätkinkin mukaan niihin sossu/elätti juttuihin, koska täällä yleistetään työtöntä.
Tasa-arvo se on oltava, vene ei saa keikkua kumpaankaan suuntaan.- Anonyymi
Vaikka yhteiskuntamme tarjoaa joka ikiselle samanlaisen mahdollisuuden elättää itsensä ja perheensä, miksi tavoittelet turvapaikanhakijoiden kanssa samaa tasa-arvoista mahdollisuutta olla tekemättä elämäsi eteen mitään?
- Anonyymi
"miksi tavoittelet turvapaikanhakijoiden kanssa samaa tasa-arvoista mahdollisuutta olla tekemättä elämäsi eteen mitään?
Luulet jotain, mutta valitettavasti käyn töissä.
Ei se elämä luuloilla etene. Luulemalla ei kovin hyvin elämässä etene.
Tällä palstalla luuleminen on näköjään yleistä.
- Anonyymi
Onkohan ihan peruskoulusta lähtien hommat ruvenneet menemään päin honkia, vaikuttaa siltä, kun peruskouluista "valmistuu" jopa luku ja kirjoitustaidottomia lapsia. Kyllä ennen kotiläksyjä järjestyi niin monta kertaa, että mikään oppi ei jäänyt puolitiehen, onko se tämäkin sitä vapaata kasvatusta, että ei tarvitse oppia mitään, jos ei huvita.
- Anonyymi
Juurikin sitä se on nykylapsilla ja nuorilla, ei tarvitse eikä kiinnosta oppia mitään eikä sitten aikuisena tietenkään tarvitse tehdä mitään. Vanhemmat sukupolvet sentään ovat parempina aikoina olleet työelämässä ja veronsa maksaneet kukin ansioidensa mukaan.
Joten ryöstö-kapitalistit saavat tulevina vuosikymmeninä varautua ylläpitämään yhä suurempia ja vaikeammin orjuutettavissa olevia elättilaumoja. Siitä heille ansaitut onnittelut. - Anonyymi
Elä syyllistä nykylapsia ja nykynuoria. Niistä voi hyvinkin päteviä kun asennevammaset perslävet kuolevat tieltä ja lakkaavat vaikuttamasta. Ei kusipäille jotka ei muuta näe ei tehdä töitä. Tässä läseudulla asuu palkittu työhullu" joka näkee ruumiita kaikkialla" siihen se meneekin kun hulluus alka kukkia. Aika paska olo tässä keskiikäsenä kun miettii et eikö tässä omat ikäpolvet parempaan pysty. Sama paska mikä on omia ikäryhmiä lamannut menee vaikeempina ongelmina tuleville. Niiden on sitten vaikeampi selvitä omistaan kun on vielä vanhempien jätteet niskassa. Oman rajottuneisuuden tajuaminen voi olla haastavaa ja se johtaa haukkumiseen. Jokaisen ikäpolven elämä muuttuu suhteessa edelliseen ja siinä on vaikea pysyä perässä.
Mikäs tässä kuolema kuittaa univelat.
- Anonyymi
Näistä ympäri vuorokauden kännykkää räpläävistä pitäisi joskus tulla yhteiskuntaa pyörittävä väestö. Eipä taida heillä juuri koulukirjat kiinnostaa, kun ei jää aikaa ja koulussa nuokutaan sitten väsyksissä, kun joutuu aamulla jo yhdeksältä tulemaan opinahjoon. Onneksi näitä tapoja ei harrasta kaikki, muuten alkaisi tulevaisuus hirvittää.
- Anonyymi
Istumatyö ja kännykän räpläys vahvistuu vain ajan myötä. Istumatyö ja kännykän räpläys on suurten joukkojen unelmatyö tulevaisuudessa.
Tuosta aktiivimallista sitten. Istumatyötä ja varsinkin kännykän räpläystä ei voi tehdä aktiivimallissa kuin ehkä vähän. Risusavottaa, haravavointia yms. löytyy, elikkä jopa ihan ulkohommia, mutta tämä aihe on kaukana palkkatyöstä.
- Anonyymi
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK on vastustanut aktiivimallia jo lain valmisteluvaiheessa ja pysyy edelleen kannassaan. Sen mielestä aktiivimalli on lähinnä pelkkä työttömyysturvan leikkuri.
Akavan Erityisalat toteaa lausunnossaan, että "aktiivimallin on todettu leikkaavan erityisesti ikääntyneiden työnhakijoiden työttömyyspäivärahaa."
Teollisuusliiton mukaan aktiivimallin työllistymistä edistävät vaikutukset ovat jääneet osoittamatta. Palvelualojen ammattiliitto PAM katsoo, ettei aktiivimalli ole toiminut tavoitteiden mukaisesti.
– Aktiivimallin työllistymistä edistävistä palveluista ovat hyötyneet eniten yksityiset palveluntuottajat, joiden liiketoiminta kasvoi aktiivimallin myötä hurjasti. - Anonyymi
SAK nyt vastustaa kaikkea. Ei -liike, joka on jäänyt 1970 luvulle.
SDP on taas SAK.n pahanlaatuinen etäispesäke. Tämänhetkinen
Suomen pääministeripuolue on taas SAKDP, mutta onneksi ei enää pitkään.
Rinne puputtaa suustaan mitä sattuu. Täysin pihalla mitä pääministerin pitäisi tehdä. Ja mitä ei. Puheesta ei kyllä taho saada mitään selvää, se on toisaalta Suomen pelastus. Käyhän se ulkomaillakin ja ruotsi tai englanti on vieläkin epäselvempää. Onneksi! - Anonyymi
En haluaisi edes tietää mitä aktiivimallin tilalle voi tulla. Eipä yllätä jos kohta vituttaa vielä enemmän.
- Anonyymi
No ministerin palkkaus tosin nykyään on niukkoo
mitenkä ne tullee toimeen kun mullain on näin tiukkoo
Lama jatkuu pitenee vaan lommautusten jono
herroja kohta persiille potkii työttömien mono
Työttömänä neuvon minä ministerit teitä
Että elekeepä tehä mittään niin ei tuu virkavirheitä - Anonyymi
En tykännynnä tästä aktiivi mallista. Nyt ei virkailjat sitten ahistele. ja se on hyvä juttu jotta ei hermostuta. Töitä teen jos on ja haluan.
- Anonyymi
Aktiivimalli on entisen hallituksen kiero epäreilu teko, koska tilaston mukaan työttömiä on 5-10 kertaa enemmän kuin avoimia työpaikkoja.
Avoimet työpaikat kuukauden lopussa (v 2018-2012):
54061, 44426, 39196, 36138, 34567, 33723, 35449
Työttömät työnhakijat kk:n lopussa (v 2018-2012):
255883, 303406, 348767, 351872, 325653, 294136, 253150
https://tem.fi/documents/1410877/2187011/tilkm2018.pdf/d5d786db-5b1c-1ab6-57b0-be61985a539c - Anonyymi
Aktiivimalli lisäsi selvästi työttömiin suhtautumista. Aktiivimallin idea toi selvästi syyllistävän asenteen työttömiä kohtaan. Työttömiä alettiin syyllistämään työttömyydestä innokkaalla asenteella, mutta ei juurikaan vaivauduta etsimään mahdollisia syitä työttömyyteen. Aktiivimallin myötä jotkut kokevat työttömän kansalaisen mollaamisen jotenkin hyväksyttävämpänä kuin muualta tulleiden.
Se on helppo lähteä yleistämään asioita, mutta ei se kaikilla samalla tavalla mene työttömyyden suhteen. Yleistäjien kannattaisi ehkä vähän enemmän perehtyä syihin ennenkuin alkaa latomaan luulojaan.- Anonyymi
No eikö nuita työttömyyden syitä nyt jo tälläkin palstalla ole lueteltu jo ainakin viiteen eri ketjuun: Oisitta käyny koulunne aikanaan ja asennoituneet jo viimeistään täysi-ikäisestä lähtien siihen, että itse ja ihan omin käsin töitä tekemällä tai yrittämällä tässä maassa pitää vielä (hädin tuskin hengissä pysymistä korkeampi) elintaso hankkia.
- Anonyymi
"Aktiivimallin idea toi selvästi syyllistävän asenteen työttömiä kohtaan.."
Itse asiassa, sossupummien mollaaminen on vanha Suomen traditio.
Joensuussa on aina ollut Rantakylän haukunta sossukorttelien takia.
1970-80 -luvulla oli paljon työtä ja ilman omistusasuntoa sossu"ghettoon" joutuivat vain alkoholistit ja laiskurit, 1990-luvulta alkaen heidän lisäksi tuli köyhät mamut.
Nyt Suomessa on 400 000 sossupummia!
Mutta aktiivimalli ei koskenut sossupummien passiivisuutta ollenkaan.
Aktiivimallin leikkuri on kohdistunut vain asunto-omistajiin ja/tai muuten varakkaisiin työttömiin, jotka eivät ole sossun asiakkaita.
Onpa absurdia syyllistää aktiivista eikä passiivista väestöä... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Aktiivimallin idea toi selvästi syyllistävän asenteen työttömiä kohtaan.."
Itse asiassa, sossupummien mollaaminen on vanha Suomen traditio.
Joensuussa on aina ollut Rantakylän haukunta sossukorttelien takia.
1970-80 -luvulla oli paljon työtä ja ilman omistusasuntoa sossu"ghettoon" joutuivat vain alkoholistit ja laiskurit, 1990-luvulta alkaen heidän lisäksi tuli köyhät mamut.
Nyt Suomessa on 400 000 sossupummia!
Mutta aktiivimalli ei koskenut sossupummien passiivisuutta ollenkaan.
Aktiivimallin leikkuri on kohdistunut vain asunto-omistajiin ja/tai muuten varakkaisiin työttömiin, jotka eivät ole sossun asiakkaita.
Onpa absurdia syyllistää aktiivista eikä passiivista väestöä...Täällähän moni yleistää työttömiä, eikä halua edes tietää mitä eroa työttömissä voi olla.
Sossupummi nimitystä ei voi todellakaan käyttää 400 000 henkilöstä.
Tuossa joukossa on esim. niitä jotka eivät ole työkykyisiä, mutta eivät pääse työkyvyttömyyseläkkeelle. He ovat ihmisiä joutuu elämään tukien varassa, eivätkä kuulu sossupummiksi niinkuin moni luulee.
Yleistäminen ja luuleminen on helpoin tie vääristeltyyn tietoon.
- Anonyymi
Yleistäminen tässä asiassa on väärin.
Työttömät pitäisi ensinnäkin jakaa kolmeen eri ryhmään;
1. Työhaluiset ja työkykyiset (Oikeat työttömät joille järjestettävä töitä)
2. Työkyvyttömät (Oikea paikka sairaseläkkeellä)
3. Työhaluttomat (Oikea paikka oman onnensa nojassa kun työ ei maistu)
Samanlainen kohtelu ei toimi näille ryhmille, vaan sairaita pitää kohdella sairaina ja pummeja pummeina.
Oikeasti työttömiä pitää taas auttaa työllistymään oikeisiin töihin, joka on sellaista jonka palkalla voi elää.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834473Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243228Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392894Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172697Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172549- 162540
Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432487Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132285MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142075Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281727