Osaako kukaan kertoa löytyykö helposti?
Ollaan ohikulkumatkalla ja ajattelin mieheni kanssa käydä haudalla.
M.myllylän hauta
Anonyymi
5
2795
Vastaukset
- Anonyymi
Google Mapsiin osoite Karpalon Hautausmaa, on aika pieni Hautausmaa. Itse en ole etsinyt Mikan hautaa, mutta olen nähnyt sen, joten uskon löytyvän helposti.
- Anonyymi
Karpalon hautausmaan takaosassa, keskikohdassa. Ei ole mitenkään merkittävän erillainen hauta, joten nimiä lukemalla joutuu etsimään.
- Anonyymi
Olympiarenkaita ei näy muissa kivissä.
- Anonyymi
Haapajärven uudella hautausmaalla.
Mitaan Jussi oli käynyt viemässä kynttilän. - Anonyymi
Hautausmaan takaosassa keskiosassa on, kiven teksti ei näy kulku-uralle
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,1284639Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu293377- 203305
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt472979Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka512935Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222819Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod182580Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132315- 92169
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142135