Virhe

HajuPoika sanoit jossain, että Martti Luther olisi sanonut: "Kuka vitsaa säästää, se vihaa lastaan." Vastauksen toistan

"Tuo yllämainittu löytyy Raamatusta Sananlaskujen kirjasta.

Lue enemmän, luulet vähemmän."
13865
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Luulen että harvat luterilaiset ovat lukeneet yhtään Martti Lutherin teosta. Kun siteeraan häntä niin oitis ollaan kiistämässä.
En ole milloinkaan kiistänyt etteikö tuota olisi sanottu lukemattomia kertoja aiemminkin.
Kun se on siellä Sananlaskuissa se on kerrottu jo paljon aiemmin, sillä sinääkään edes kykene kertomaan, sen alkuperää.
Olen täysin vakuuttunut ettei sitä ole kerrottu sielläkään ensimmäiseksi.

"Viisaat", jotka näitä kirjoittivat olivat jo tuolloin ylikansallista ammattikuntaa ja lausumat kulkivat jo tuolloin esteettömsäti yli rajojen.
Monet Raamatun kertomukset on kerrottu muissa kulttuureissa jo paljon aikaisemmin.

Egyptiläinen viisaus on antanut tuohon Viisaudenkirjaankin runsaasti aineistoa.
"Kagermanin opetuksessa" jo 2700 eaa. sanotaan mm. näin:
-
- Teltta on avattava vaiteliaalle ja tilaa on annettava puheissaan rauhalliselle."

Merikaren opetuksessa on taas mm. näin:
- Ole taituri puheissasi niin saavutat voiton.
Älä kiihdy, sillä itsensä hilliteminen on avu.

Äänestä
  • Edellisen viestini otsikko oli lainaa
    Kauko Pirisen kirjasta "Seitsenpäinen Luther/Martti Lutherin kuva eri aikoina"SLEY-Kirjat/1983

    Mielenkiintoinen tutkielma ML:n henkilökuvaan eri aikakausina ja eri kulttuureissakin.

    Äänestä

Voi hyvät hyppyrit minäkin huomasin, että mainitsit piispa Huovisen kirjan nimeksi "Käännä kasvosi Herraan" yhdellä aa:lla. Käsittääkseni kirjan nimi on "Käännä kasvosi HERRA"

Siina on vissi ero. Ihmisen ei tarvii alituisiin kääntyillä, vaan jos " Herra viittis joskus vilikaista välillä tännekin päin"

Äänestä
  • mainitsit kahdella aa:lla, kun niitä oli vain yksi.

    Äänestä

  • Raamatussa puhutaan Salomon sananlaskuista,
    vaikkei edes yleisesti edes ilmoiteta kuin kolme kahdeksasta Salomon "nimiin", Mooseksen kirjoista
    ei tiettäväasti Mooses kirjoittanut mitään itse.

    Todellisuudessa näitä viisauksia kirjoittivat monista eri kulttuureista peräisin olevat
    aikansa viisaat eli nykykielellä "akateemikot."

    BeataBarbaran kaltaisista naisista Sananlaskuissa koetaan varoittaa Sl. 5
    "...Sillä hunajaa tiukkuvat vieraan vaimon huulet,
    hänen suunsa on öljyä liukkaampi.
    Mutta lopulta hän on karvas kuin koiruoho,
    terävä kuin kaksiteräinen miekka...."

    Äänestä

  • "Antamalla avioille lepoa, eli nukkumalla tarpeeksi. Mutta jos nukkuukin onnensa ohi!"

    Kertoisitko millaista oman aviosi lepo mahtanee olla ?

    Luulen tai otaksun sinun "nukkuneen onnesi ohitse" useasti.

    Olisikohan joskus syytä ajatella, mitä kirjoittaa ettei kirjoittaisi mitä ajattelee....?

    Äänestä

  • Ajomies kirjoitti:

    "Antamalla avioille lepoa, eli nukkumalla tarpeeksi. Mutta jos nukkuukin onnensa ohi!"

    Kertoisitko millaista oman aviosi lepo mahtanee olla ?

    Luulen tai otaksun sinun "nukkuneen onnesi ohitse" useasti.

    Olisikohan joskus syytä ajatella, mitä kirjoittaa ettei kirjoittaisi mitä ajattelee....?

    Se on sellaista, kun nukkuu ihanat unet ilman pillereitä!

    Äänestä

  • Ajomies kirjoitti:

    Raamatussa puhutaan Salomon sananlaskuista,
    vaikkei edes yleisesti edes ilmoiteta kuin kolme kahdeksasta Salomon "nimiin", Mooseksen kirjoista
    ei tiettäväasti Mooses kirjoittanut mitään itse.

    Todellisuudessa näitä viisauksia kirjoittivat monista eri kulttuureista peräisin olevat
    aikansa viisaat eli nykykielellä "akateemikot."

    BeataBarbaran kaltaisista naisista Sananlaskuissa koetaan varoittaa Sl. 5
    "...Sillä hunajaa tiukkuvat vieraan vaimon huulet,
    hänen suunsa on öljyä liukkaampi.
    Mutta lopulta hän on karvas kuin koiruoho,
    terävä kuin kaksiteräinen miekka...."

    Ka, piikitkös sie ensin lähetätkin?

    Puhuin vain kirjasta, jonka nimen oikaisin.

    Ruusua oottelin, kun virheestä oot niin luvannut.

    Äänestä

  • beatabarbara kirjoitti:

    Ka, piikitkös sie ensin lähetätkin?

    Puhuin vain kirjasta, jonka nimen oikaisin.

    Ruusua oottelin, kun virheestä oot niin luvannut.

    "Minkä kirjoitin sen kirjoitin. Jumala minua auttakoon." Lutherin sanomaksi sen toin enkä väittänyt etteikö ole jo Sl, mutta kun valtaosa
    senkin viisaudesta on lainatavaraa kuten monet muutkin VT:n kertomukset. Taannoin toin esiin esimerkkinä "Vedenpaisumuksen", joka on hyvin samanlaisena Gilgames-eepoksessa paljon aiemmin kirjoitettuna ja sen tapahtuman tuntevat monet
    muutkin kulttuurit.

    Ruusutarjoukseni on edelleen voimassa kun esitetään kirjoittamaani "oleellisesti väärää tietoa".Asiani ei ole piikitellä, mutta kun annoit aiheen antaa takaisin ja perustelin
    mielipiteeni.
    Siitähän et näyttöä tuonut.

    Äänestä

  • beatabarbara kirjoitti:

    Se on sellaista, kun nukkuu ihanat unet ilman pillereitä!

    En väittänytkään sinun levänneen pillereitten avulla; minua vain jäi kiinnostamaan se leposi
    - aviosi vai aivosiko lepää vai kenties molemmat ?

    Äänestä

  • Ajomies kirjoitti:

    En väittänytkään sinun levänneen pillereitten avulla; minua vain jäi kiinnostamaan se leposi
    - aviosi vai aivosiko lepää vai kenties molemmat ?

    Kyllä sinä rakkaani nyt piikittelet ihan turhasta
    noista kirjoitus virheistä.

    Sinun kirjoittamissa lauseissa on melkein jokaisessa kirotusvireitä, eikä niihin täällä olla puututtu.

    Kuules oma mussukka, tule mamman luokse niin hieron sulle taas aviotoimintaa.

    Äänestä

  • sen minkä...... kirjoitti:

    Kyllä sinä rakkaani nyt piikittelet ihan turhasta
    noista kirjoitus virheistä.

    Sinun kirjoittamissa lauseissa on melkein jokaisessa kirotusvireitä, eikä niihin täällä olla puututtu.

    Kuules oma mussukka, tule mamman luokse niin hieron sulle taas aviotoimintaa.

    Voisitko ystävällisesti osoittaa hellyyttäsi
    siellä yksityisyydessä, minusta ne kuuluvat näihin kahdenkeskisiin asioihin.
    Eräästä suuresta profeetasta sanottiin aikoinaan:
    - Ellei Muhammed mene vuoren luokse niin vuori tulee Muhammedin luokse....

    Jos sinulla on uskoa sinapinsiemenkään vertaa niin voit vuoria siirtää...

    - Uskotko ?

    Äänestä

Olen odottanut tarkastajan tuovan dokumentteja kertomukseensa tai myöntävän virheensä.
Ihminen on erehtyväinen ja erehtyväisyys on inhimillistä
- olisin vain kaivannut kunnon debattia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tarkastaja kirjoitti:

HajuPoika sanoit jossain, että Martti Luther olisi sanonut: "Kuka vitsaa säästää, se vihaa lastaan." Vastauksen toistan

"Tuo yllämainittu löytyy Raamatusta Sananlaskujen kirjasta.

Lue enemmän, luulet vähemmän."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu