Tanssiminen?

Ajattelin vain kysyä onko mielestänne oikeutettua olla mustasukkainen jos mies kavereiden kanssa risteilyllä ollessaan sanoo tanssittaneensa muita naisia..

Viimeisimmästä risteilystä on jo aikaa, mutta asia tuli nyt sattumalta puheeksi, kun hän oli hävittänyt t-paitansa eräällä aiemmalla risteilyllä ja kuumotin sitten että mitä noilla risteilyllä oikeen tulee tehtyä?

Mies sanoi että hyvä kun on edes koskenut keneenkään, tanssinut vaan omien kavereiden lisäksi joidenkin naisten kanssa.

Itsestäni ei tunnu ainakaan kivalta ajatus, vaikka tanssi nyt on vaan mitä on.

Onko syytä olla tällaisesta mustis?
82050
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ei ole syytä olla mustis. Tanssiminen on vain tanssimista. Johan tanssikouluissakin kuuluu ihan normaaliin kuvioon parinvaihto. Jos tanssiminen olisi seksiä, Suomi olisi pullollaan insestitapauksia. Aika monissa häissä vanhemmat tanssittavat lapsiaan.

Äänestä

tuntuu? Haluisin tietää miksi poikaystävä(24)kysyi eksäänsä tanssimaan? Ärsytti, kun oli juhlat joihin eksäkin tuli. Eikö tanssi eksän kanssa ole kuitenkin jotain sellasta että haluaa sen lähelle?

Äänestä

tanssimisessa ei ole mitään pahaa. se on hulvatonta hauskanpitoa, eikä siinä ole mitään pahaa eikä syytä olla mustasukkainen. kunhan "tanssiminen" ei mene liiallisuuksiin..lääppimiseen suutelemiseen... sehän ei ole enää tanssia...

Äänestä

Laivoilla tai "porauslautoilla", kuten leikkisästi sanotaan, tapahtuu enemmän petoksia puolisoa kohtaan kuin koko Suomessa yhteensä. Asioista ei kerrota puolisolle, sillä vaikka ensimmäisen petoksen jälkeen mieli olisikin maassa ja haluaisi tunnustaa, niin jo viimeistään toisen kerran jälkeen mieli muuttuu. Se fakta, että puoliso tunnustaa "tanssittaneensa" toista sukupuolta kertoo, että hänellä on ollut kanssakäymistä heidän kanssaan. Tämä taas tarkoittaa, että puolisoa ei ole pidetty vastakkaisen sukupuolen taholta vastenmielisenä ja tähän kun lisää hieman päihteitä on petos valmis. Älä luule, että puolisosi ikinä tunnustaa pettäneensä, sillä näin hän ei tule tekemään.

Äänestä
  • ,että olisi pettänyt. Voihan tyttöjä tanssittaa ihan huvin vuoksikin. Naisten kanssa voi jutellakin ihan huvin vuoksi. Se on vähän henkilöstä kiinni, pettääkö vai ei. Toisille se on ok, toisille taas ei.

    Äänestä

  • Mies kirjoitti:

    ,että olisi pettänyt. Voihan tyttöjä tanssittaa ihan huvin vuoksikin. Naisten kanssa voi jutellakin ihan huvin vuoksi. Se on vähän henkilöstä kiinni, pettääkö vai ei. Toisille se on ok, toisille taas ei.

    Jos tanssiminen on "pettämistä",niin missä menee raja? Onko seuraavana syytä olla mustasukkainen vastakkaisen sukupuolen kanssa käydystä keskustelusta? Sehän voi johtaa vaikka mihin ;)

    Luottamuksen puute tai heikko itsetunto on yleensä syy olla mustasukkainen.Kannattaisi ehkä tehdä asialle jotain.

    Äänestä

olla tanssimisesta mustasukkainen.
Ajattele asioita aina käänteisesti: jos olisit itse naisporukassa laivalla ja joku mies tulisi hakemaan tanssimaan, tuskin kieltäytyisit, tai siinä ei varmasti olisi sun mielestä mitään pahaa tai väärää sun miestäsi kohtaan.

Äänestä

Mielestäni "tanssimisen" voi käsittää niin monella eri tavalla, että kannattais ensin selvittää, minkälaista kontaktia poikakaverisi tarkoittaa. Itse ajattelen, että hitaiden tanssiminen ja siinä samalla jutustelu on ihan ok, kunhan siihen ei sisälly mitään hiplaamisia ja lääppimisiä. Pahinta taas on se, että mies menee tuntemattoman naisen taakse ja alkaa hinkkaamaan lantioita vastakkain nopeiden tahtiin, kädet naisen lanteilla. En tiedä onko muilla eri käsityksiä asiasta, mutta itse katson tuon jälkimmäisen aika eroottiseksi touhuksi, olkoonkin että esim. latinokulttuurissa se on ihan normaalia kanssakäymistä. Oma poikakaverini kertoi tehneensä juuri tuota jälkimmäistä, ja siitä vedin kyllä pultit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


minnihiiri kirjoitti:

Ajattelin vain kysyä onko mielestänne oikeutettua olla mustasukkainen jos mies kavereiden kanssa risteilyllä ollessaan sanoo tanssittaneensa muita naisia..

Viimeisimmästä risteilystä on jo aikaa, mutta asia tuli nyt sattumalta puheeksi, kun hän oli hävittänyt t-paitansa eräällä aiemmalla risteilyllä ja kuumotin sitten että mitä noilla risteilyllä oikeen tulee tehtyä?

Mies sanoi että hyvä kun on edes koskenut keneenkään, tanssinut vaan omien kavereiden lisäksi joidenkin naisten kanssa.

Itsestäni ei tunnu ainakaan kivalta ajatus, vaikka tanssi nyt on vaan mitä on.

Onko syytä olla tällaisesta mustis?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu