Luulen

Hei kaikki!

Luulen (en ole käynyt lääkärissä enkä käy) Että minäkin kärsin aika ajoin paniikkihäiriöstä. En ole puhunut asiasta juuri kellekkään, koska pelkään että minua ei uskota. Varsinkin kun tuttavapiiriini kuuluu henkilö jolla on diagnosoitu paniikkihäiriö ja jolla on oikeen lääkitys siihen, tosin hän kyllä saa paniikkikohtauksia välillä vähän epäilyttävästi, luulen että hän hakee välillä vaan huomiota sillä ja välillä luistaa tehtävistä mitä ei halua tehdä paniikin varjolla. No se olkoot hänen ongelmansa. Mua vaan pelottaa kun pitäs lähtee ens syksynä kouluun, vieraalle paikkakunnalle, vieraaseen paikkaan et miten pärjään. Onko hyviä neuvoja?
8719
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

moi!
Miks et menis lääkärille? mäki ajattelin niin ja sain viimeinki tällä viikolla soitettua tk:lle ja varattua ajan. Jospa tämä alkais helpottamaan. Mäkään en ole kertonut paljon kellekkään paniikistani,,, ehkä juuri samoista syistä kuin sä. Enkä tunne ketään jolla olisi paniikki, niin näin ollen tuntuu, ettei kukaan edes ymmärrä oikeasti mistä on kyse, vaikka kertoisinki. Mutta mielestäni sinun kannattaisi rohkeasti ottaa yhteyttä lääkäriin! Siinä et voi hävitä mitään! Tsemppiä sulle, koulun aloittaminen uudessa paikassa jännittää jo muutenkin tarpeeksi, ja siihen kun vielä lisätään paniikki, niin hui.

Äänestä

Mene lääkäriin tai jonnekin asiantuntijalle ja puhu ongelmastasi, sekin helpottaa heti ihan varmasti.
Asiat kyllä järjestyvät. Itselläni on ollut paniikkihäiriö kauan ja salailin sitä. Jälkikäteen olen tajunnut, että se oli virhe, asiat vain mutkistuivat. Kyllä sinua uskotaan.
Mutta mietipäs mitä sanoit tuttavastasi ..

"..tosin hän kyllä saa paniikkikohtauksia välillä vähän epäilyttävästi, luulen että hän hakee välillä vaan huomiota sillä ja välillä luistaa tehtävistä mitä ei halua tehdä paniikin varjolla "

Siinäpä se, älä koskaan aliarvioi toisen hätää ja paniikkia. Se on sellainen ongelma, joka tulee ja jolle ei voi mitään. Se, minkä toiset näkevät, on vain ns tulivuoren huippu ja henkilö, joka on ylittänyt sen kynnyksen, että uskaltaa näyttää ja olla avoin sen suhteen, eikä häpeä itseään, on saavuttanut jo paljon paranemisen tiellä.
Näin uskon :)

Rohkeutta Sinulle ja hyvää jatkoa :)

Äänestä

lääkärille ennen kun menee pahemmaksi. kohta kun et pääs olohuoneesta keittiöön ilman pyörryttävää oloa ja epätodellista tunnetta, ja tunne että ei saa henkeä. voi olla et meet sitte pillit vinkuen jonnekkin ensiapuun, ja voi mikä häpeän tunne kun siellä huomataan että ei sulla ookkaan mitään...
mulla on kaveri joka sairastaa myös paniikihäiriötä ja sille kävi just noin, meni vähän sen äitiltä luotto kun hän luuli et poika on oikeesti sairas ja sitte ensiavussa ei ollu mitään ja näitä kohtauksia tuli useita ja aina mentiin ja kovaa jonnekkin terveysasemalle.nyt hänellä on diaknoosi paniikkihäiriöstä.
minulla on itselläni kanssa sama ollut jo vuosia mutta kerron heti tilanteen esim. uuteen työpaikkaan mentäessä, kaverit tietää. joten tälläisiä ambulanssijuttuja ei oo tullut. nyt haet apua eihän siihen vielä varmaankaan lääkitystä tarvi, lähimpään mielenterveystoimistoon vaan juttelemaan asiasta ennen kun kaikki karkaa käsistä. t. tutux

Äänestä
  • mutta miten äidiltä voi mennä lapseen luotto, kun paniikkihäiriöhän on sairaus..ihan oikea sairaus!

    Äänestä

  • nanna kirjoitti:

    mutta miten äidiltä voi mennä lapseen luotto, kun paniikkihäiriöhän on sairaus..ihan oikea sairaus!

    kun kaikkien äitit ei ota sitä niin vakavasti, esim. munkaan äiti ei sitä suodattanut, kattel vaa ja sano et oot niin laiska, kun en mihinkään pystyn mennä.

    tän mun kaverin äiti sitten suostu lukeen paniikkihäiriöstä ja otti siitä selvää lääkäriltä ja laittoi kaverini sinne ja on nyt itsekkin jo viisaampi. ja hänelle on edelleen kiva puhua asiasta (kaverini ja minä ja hänen äiti) pidämme yleensä hauskoja keskustelutuokioita paniikihäiriöstä (ratkaisuja asioihin yms.)

    ei tulis mitään jos mun äitinkaa pitäs alkaa keskusteleen hänellä on yleesä kaatava kommentti asiaan kuin asiaan. t. tutux

    Äänestä

  • Mut totahan mä just pelkään et mua ei uskota ja vähätellään ja silleen. Esim. mun poikaystävä on niin avoin ja sellanen et ei varmasti jännitä missään tilanteessa, ni miten se vois ymmärtää mua? Sanos vaan et älä turhia jännitä ja senku meet jne, jne...

    Äänestä

  • tutux kirjoitti:

    kun kaikkien äitit ei ota sitä niin vakavasti, esim. munkaan äiti ei sitä suodattanut, kattel vaa ja sano et oot niin laiska, kun en mihinkään pystyn mennä.

    tän mun kaverin äiti sitten suostu lukeen paniikkihäiriöstä ja otti siitä selvää lääkäriltä ja laittoi kaverini sinne ja on nyt itsekkin jo viisaampi. ja hänelle on edelleen kiva puhua asiasta (kaverini ja minä ja hänen äiti) pidämme yleensä hauskoja keskustelutuokioita paniikihäiriöstä (ratkaisuja asioihin yms.)

    ei tulis mitään jos mun äitinkaa pitäs alkaa keskusteleen hänellä on yleesä kaatava kommentti asiaan kuin asiaan. t. tutux

    Että kaverin äiti ymmärsi vihdoin mistä on kysymys! :))
    Kyllä musta tuntuu että paniikkihäiriö tulee vielä enemmän tulemaan ihmisille esille minkälainen on jne...ja se aletaan ottaa vakavasti...

    toivotaan näin! :)

    Äänestä

  • Minttumaaria kirjoitti:

    Mut totahan mä just pelkään et mua ei uskota ja vähätellään ja silleen. Esim. mun poikaystävä on niin avoin ja sellanen et ei varmasti jännitä missään tilanteessa, ni miten se vois ymmärtää mua? Sanos vaan et älä turhia jännitä ja senku meet jne, jne...

    mut kokeiles jos hän kummiskin suhun luottais. anna vaikka jokin kirjanen mistä olis helppo aloittaa..ja lue sellainen kirja kun: soile helmisen : mikä minun on ja sen kautta alat kertomaan poikaystävälle et ootko huomannu et mulla olis tälläistä niinkuin tässä.

    kyllä se siitä.
    sainhan minäkin tuon minun korilään uskomaan että tämmöinen se minun paniikkihäiriö on, aluksi oli vaikeeta yleensä hän heti kiikutti mut koti ja lähti yksin jatkaan lenkkiä esim. eikä alkanut rauhoittelemaan niinkun olis pitänyt.
    nyt on menny jo 6vuotta aikaa tosta alku tapauksesta.
    opetus on mennyt perille, kun sanon että paniikki alkaa niin hän hokee minulle minuutin välein: ei oo mitään hätää, minä oon tässä, ota rauhallisesti. olis vaa ollu enemmän sillon tietoo paniikkihäiriöstä olis ollu helpompaa selvittää toiselle tilannetta.
    nythän kijallisuuttakin löytyy. terveisin tutux

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minttumaaria kirjoitti:

Hei kaikki!

Luulen (en ole käynyt lääkärissä enkä käy) Että minäkin kärsin aika ajoin paniikkihäiriöstä. En ole puhunut asiasta juuri kellekkään, koska pelkään että minua ei uskota. Varsinkin kun tuttavapiiriini kuuluu henkilö jolla on diagnosoitu paniikkihäiriö ja jolla on oikeen lääkitys siihen, tosin hän kyllä saa paniikkikohtauksia välillä vähän epäilyttävästi, luulen että hän hakee välillä vaan huomiota sillä ja välillä luistaa tehtävistä mitä ei halua tehdä paniikin varjolla. No se olkoot hänen ongelmansa. Mua vaan pelottaa kun pitäs lähtee ens syksynä kouluun, vieraalle paikkakunnalle, vieraaseen paikkaan et miten pärjään. Onko hyviä neuvoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu