Jos olisit lapsi,jonka

vanhemmat onnettomia suhteessa, mitä toivoisit vanhempiesi tekevän?

A) yrittävän enemmän olla onnellisia
B) eroavan
C) muuttavan erilleen, mutta olevan suhteessa
D) ihan sama. Muutan opiskeleen muualle niin ei tarvi kestää katsella sitä
15<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

B tai niin mä ainakin lapsena joskus ajattelin, ei ne sit silti eronnu.

Äänestä

Cc:

Äänestä

Vaihtoehto
E) Eroavat mutta pysyisivät hyvissä tai ainakin asiallisissa väleissä

Äänestä

Riippuu minkä ikäinen lapsi olisin. Vanhempani erosivat kun olin hyvin nuori lapsi.
En kunnolla muista edes sitä miltä se tuntui. 7-8 vuotiaana halusin ne takasin yhteen ja yritin niitä parittaakin kauheesti takasin, mutta ei ne oikein lämmennyt.

9-18 v olin sitä mieltä että parempi että pysyvät helvetin kaukana toisistaan kun en jaksa kuunnella sitä tappelua ja toistensa syyttelyä. Viis minsaa oli aina kivaa ja sitten ne onnistui saamaan jonkun riidan aikaan. 11 -vuotiaana ehdotin että jos tapaamisajalle jätetään vaan parkkikselle ja mä siitä sit vaan kävelen toisen kämpille niin ettei niiden kahden tartte toistensa naamoja nähdä. Säästyy taas siltä että joudun ekat kaks tuntia kuunteleen kuin paska se toinen osapuoli on kaikessa...

Jos tämä olisi tapahtunut niiden seurustellessa olisin varmaan pakannut 10-11 vuotiaana reput ja muuttanut asumaan kaverille tai sukulaisille.

eli 7-8 v vastaus olisi ollut A
9-11 v B tai D
14 v D olisin itse lähtenet meneen jos ne ei olisi tajunnut ite lähtee eri teille.

Äänestä

Lapsena jatkuvaa riitelyä katselleena sanon vaihtoehdon B.

Äänestä

A niin kauan kuin on realistisia mahdollisuuksia korjata suhde. Esimerkiksi parisuhdeterapia tai avioliittoleiri. B muuten.

Äänestä
  • Lapset ei tiedä mikä on parisuhdeleiri tai parisuhdeterapia. Lapset halkovat asiat kahteen osaan ja ajattelu on mustavalkoista.

    Sinä et puhu lapsen puheella vaan eroamassa olevan vanhemman suulla. Nyt ei ajatella sydänsuruisa surkuttelevaa kumppaninsa. Seksin, kodin ja elintason menettämisen pelkoista vanhempaa vaan miten lapsi asiat halkoo ja pilkkoo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lapset ei tiedä mikä on parisuhdeleiri tai parisuhdeterapia. Lapset halkovat asiat kahteen osaan ja ajattelu on mustavalkoista.

    Sinä et puhu lapsen puheella vaan eroamassa olevan vanhemman suulla. Nyt ei ajatella sydänsuruisa surkuttelevaa kumppaninsa. Seksin, kodin ja elintason menettämisen pelkoista vanhempaa vaan miten lapsi asiat halkoo ja pilkkoo.

    Eikö sitten moni lapsi menetä kotinsa erossa?Varmaan kiva muuttaa johonkin pikku kopperoon omakotitaloista ja kasvaa ilman harrastuksia syöden eineksiä jos elintaso laskee eron myötä myös lapsella.

    Äänestä

Ite katsellut koko lapsuuden ja nuoruuden vanhempien valtapeliä ja sitä miten purkavat pahaa oloaan kaikkiin ympäristössä, puhuvat kaikista paskaa selän takana ja arvostelevat nenänvartta pitkin- kun oma pää vissiin niin turtunut etteivät hahmota sisäistä mustaa aukkoa joka estää kaiken positiivisen energian.

Sanoisin että ero. Ellei sitten ole joku yhteinen kipinä vielä mistä pitää kiinni ja yhteinen päätös että kyllä tästä selvitään. Vaatii vissiin kyllä tosi paljon. Ja onko sen arvoista jos on jo ojassa. Jos lapsi/ lapset on jo tottunu siihen että on vanhempien kiistakapulana, heittopussina ja paskaämpärinä eikä koti ole enää turvallinen ja luotettava ympäristö, on eroaminen todella hyvä vaihtoehtto.

Ite en oo pystyny koskaan seurustelemaan noiden edellämainittujen takia, mennyt täysin luotto ihmisiin pitkäksi aikaa. Nyt vasta viimevuosina alkanut muodostumaan omien henkilökohtasten rajojen tuntu, fiilis että voin ja SAAN ite vaikuttaa elämääni ja tulevaisuuteen sekä tunne että tällä pallolla voi saada, tehdä tai kehittää jotain pysyvää mistä tulee hyvä olo. Ton kaiken mahdollisti hyvä terapeutti, muutama tosi tärkeä ystävä ja läheiset ihmiset. Vanhempien ohjeet, opit ja purkautumiset oon oppinu heittämään roskiin, kuuntelen mielummin omaa päätä ja maalaisjärkeä.
Täällä kyllä on niitä oikeasti tosi hyviä ihmisiä joiden kanssa voi muodostaa tasavertaisia suhteita ja joista saa tosi hyvän mielen ja olon että kuuluu johonkin ja jonkun kanssa. Pitää vaan tehdä itelleenkin selväksi mitä haluaa, mihin on valmis ja mitä sietää. Se raja tulee jokatapauksessa vastaan, ennemmin tai myöhemmin niin kannattaa varmaan ajoissa käsitellä itekseen tai/ ja kumppanin kanssa noi asiat.
Hienoa että kysyit. Ainakin huomaan että sua kiinnostaa lapsien hyvinvointi ja haluat tietää niidenkin mielipiteen. Kaikkien porukat ei nimittäin oo kuunnellu....

Äänestä
  • Onpa sinulla elämä kun et ole voinut seurustella koska vanhempasi riitelivät.
    Eronneiden lapset on niitä heitto pusseja, et ehkä tiedäkään siitä mitään muuten. Mitä hyviä asioita vanhemmissa sitten oli ja siinä että sait pitää heidät molemmat kotonasi. Ehkäpä reilusti enemmän rahaa? Et ollut heittosäkkinä ja pelinappulana? Ehkä sinä näit molempia vanhempiaan enemmän ja he ehtivät tekemään kanssanne enemmän kun auttoivat toisiaan kodin hoidossa?
    Osaatko ajatella asioiden hyviä puolia verrattuna niihin muihin joilla asiat ovat olleet vielä huonommin? Oletko ajatellut että asiasi olisivat voineet olla vielä huonommin esimerkiksi jos äitisi tai isäsi olisi valinnut uuden kumppanin joka olisi ollut vaikka alkoholisti tai narsisti?
    Koetko olevasi aikuinen jos olet vielä kiinni lapsuuden perheesi asioissa ja tapahtumissa? Oletko nähnyt "omillaan" tai pystytkö näihin normaalielämän asioihin ilman että kelaat vanhoja asioita? Mitä tulevaisuuden suunnitelmia sinulla itselläsi on elämällesi ja oletko panostanut siihen mitenkään?

    Äänestä

No ei siinä ole lapsella osaa eikä kuulukaan olla. Lapset eivät näe asiassa muuta kuin isin ja äidin joista hän yleinsä kummankin haluaa pitää. Tämän takia en itse suostu olemaan kuin naisen kanssa kuka uskoo Jeesukseen. Semmonen osaa nähdä myös itsessään vikaa niinkuin minäkin näen. Niin jos haikara tuo meille vauvan me ollaan aina yhdessä, rakastetaan toisiamme ja lapsiamme. Ollaan perhe ja perhe pitää yhtä. Tykkäisin kovasti.

Äänestä

Lapsi saa jokatapauksessa traumat erosta mikä näkyy pitkään valitettavasti. Soittaminen ja huopaaminen ei ainakaan te oloa paremmaksi. Fiksut menevät keskustelemaan asioista mihin lapsen korvat eivät yllä ja selvittävät asiansa. Yhteen ei ainakaan kannata palata enää koskaan jos erottu joten itsekäs ei pidä olla. Lapset kärsivät riitelystä ja pahasta olosta. Normaalit ihmiset riitelevät normaalisti, keskenkasvuiset rakastavat draamaa ja petoksia jännitystä ja itseään jne...

Äänestä
  • Mä en tiedä miten teikäläiset on riidoissa vaikka suhteessa 5 vuotta niin ettei lapset iästä riippumatta näe ja havaitse sitä kotona mutta meikäläisen kotona mä olin 3 v kun jo huomasin että kiree ja ahdistava on kotona tunnelma aamukahvipöydässä. Koko ajan sellainen ritini että ootti vaan hetkeä kun ydinpommi räjähtää keskellä keittiöö.


    Käytännössä tunnelma oli samanlainen 2 vuotta ennen kuin vanhempani erosi ja se vasta oli kärsimystä olla lapsen niissä oloissa. Sain siitä traumoja paljon.
    Varsinkin kun aina kun sairastuin ne sai siitä riidan aikaan ja syytteli toisiaan siitä että on toisen syy että sairastuin, taikka kun olin keskoslapsi joka soi aika kitukasvuisesti lapsena ja sen syömisen kanssa oli painia ekat mun elinvuodet ja aina se riita räjähti niiden välille kun mä en suostunut syömään. Sitten ne veti totaalikilarit kilpaa minun kanssa kun minä en suostunut nukkumaan vaan karjuin kovaan huutoa yöllä ja päivällä. Ne syytteli toisiaan että sun vika kun toi mukula huutaa eikä nuku, sun vika kun toi mukula ei syö. Sun vika kun tuo mukula kaatu tohon maahan ja nyt se huutaa maassa täyttä kurkkua.

    Jee jee. arvaa huusinko kahta kauheemmin kun ne huusi toisilleen ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ.

    Äänestä

B. Koettu juttu. Muu ei toimi.

Äänestä

Etsisin metsistä inspiraatiota.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

vanhemmat onnettomia suhteessa, mitä toivoisit vanhempiesi tekevän?

A) yrittävän enemmän olla onnellisia
B) eroavan
C) muuttavan erilleen, mutta olevan suhteessa
D) ihan sama. Muutan opiskeleen muualle niin ei tarvi kestää katsella sitä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu