Olen hoitamassa koulun 250 litraista akvaariota.
Kun aloitimme hoitamisen pari viikkoa sitten, akvaario oli hyvin leväinen, ja isoimman veden vaihto ja puhdistusoperaation teimme viime perjantaina.
Viikonlopun aikana joku siivoja, tai joku tuntematon tekijä oli ottanut suodattimen johdon pois seinästä osittain, joten kalojen vesi meni pilalle. Välittömästi maanantainta kuolleina olivat kaksi tiikerinuoliaista (veden pinnassa) ja neljä monnia. Jäljellä akvaariossa oli 9 neontetraa ja kaksi tuliliskoa. Vesi oli sameaa , haisi pahalle, ja väri oli aika valkeaan vivahtava.
Samana päivänä akvaarioon tuli uusia asukkeja:
kaksi uutta tiikerinuoliaa, taistelukala,ja 6 leväbarbia. Suodatin oli päällä ja kuolleet oli otettu pois. Uudet kalat totutettiin veteen asianmukaisesti. Myös uusia kasveja tuli akvaarioon.
Seuraavana päivänä uudet tiikerinuolijat olivat kuolleet (tosin toista ei löydetty, ne olivat hyvin pieniä), ja sitten yksi tai kaksi leväbarbia oli kuollut.
Aamupäivällä vaihdoimme kolmasosan vedestä, pehmensimme veden kloorista, pesimme suodattimen ja lämmittimen.
Tänä aamuna vesi oli suhtkoht kirkasta, liskot ja tetrat voivat hyvin. Kolme leväbarbia kuoli, yksi päivän aikana. Päivällä se oli juurakon luona uiskentelemassa, eikä ainakaan käynyt syömässä, itse asiassa emme huomanneet niiden ollenkaan syövän levää.
Palautuuko veden tasapaino nyt itsekseen, vai voiko asiaa vielä auttaa jotenkin? Vaikuttaako suodattimen poissaolo muihinkin asioihin radikaalisti kun hapen määrään? Miksi tetrat ovat hengissä, eivätkö ne ole kaloista herkimpiä meidän akvaariossamme? Selviääkö taistelukalamme, se käy pinnasta haukkaamassa ilmaa välillä, onko se normaalia? Se ui ihan reippaan oloisesti ja syö.
Tuliliskot (joita on kaksi) ovat aina paikallaan pari tuntia ja sitten liikehtivät eri paikkoihin. Veden lämpätila on lämmittimellä säädetty 23 asteeseen.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Veikkaan että kalat kuolivat huonon vedenlaadun, liian alhaisen lämpötilan ja muutoksesta aiheutuneen stressin seurauksena.
Kuinka ison siivouksen teitte silloin ennen suodatinkatkosta? Akvaariotahan ei koskaan saisi puhdistaa liian hyvin ettei tuhoa bakteerikantaa (tästä syystä myöskään suodatinta ei saa pestä samaan aikaan kun vaihtaa vettä). Jos hyödyllistä bakteerikantaa ei ole tarpeeksi hajottamaan kalojen jätöksiä tms. nitraatiksi, niin niistä muodostuu nitriittiä joka on myrkyllistä kaloille.
Tuo suodattimen sammuttaminen oli aika paha virhe, joten kannattaa sanoa koulunne siivoojalle ettei sitä saa sammuttaa, tai vaikka laittaa joku lappu pistorasian viereen. Jos vesi ei yhtään kierrä niin happikato voi yllättää hyvinkin nopeasti. Lisäksi kun suodatin on kauan pois päältä niin siinä olevat bakteerit kuolevat hapenpuutteeseen. Jos sitten suodatin laitetaan takaisin päälle huuhtomatta sitä niin se pilaantunut bakteerimössö pöllähtää suodattimesta veteen...
Altaaseen ei olisi saanut tuoda uusia kaloja ennen kuin vanhat ongelmat on selvitetty. Tiikerinuoliaisia siellä ei saisi olla ollenkaan koska ne tarvitsevat suuremman akvaarion, eikä myöskään tuliliskoja. Tuliliskojen ja muiden sammakkoeläinten uloste on niin vahvaa että se pilaa helposti veden joten niiden kanssa ei saisi pitää kaloja ollenkaan.
Tuo nykyinen kalasto + tuliliskot ei kertakaikkiaan sovi samaan altaaseen. Osalle kaloista 23 asteinen vesi on aivan liian kylmää, mutta lämpötilaa ei oikein voi nostaakaan koska sitten se olisi liian lämmintä tuliliskoille ja neontetroille. Esim. taistelukala (ainakin koiraat) tarvitsevat yli 26 asteista vettä. Tuo pinnalla haukkominen on normaalia, taistelukalat kuuluvat labyrinttikaloihin eli niillä on labyrinttielin johon ne haukkaavat välillä ilmaa pinnalta.
Vaihtakaa nyt vaan ahkerasti vettä ja laittakaa kalasto kuntoon. Myös vesitestit olisi syytä hankkia. Vettä pitäisi normaalisti vaihtaa n. viikon välein 30-50 %, mutta noiden tuliliskojen takia sekään ei välttämättä riitä. Ne kannattaakin viedä mahdollisimman pian takaisin eläinkauppaan jos haluatte pitää kaloja altaassa.
Älä nyt ihan masennu vaikka tässä valitan, kyllä se allas vielä kuntoon saadaan :) Mitä kaloja siellä nyt on jäljellä? Millainen suodatin? Jos saat veden testattua niin kerropa vesiarvoja. Katsotaan sitten miten pitäisi edetä ja millainen kalasto olisi sopiva altaaseen.
Onko koko kalasto siis nyt mikä? Mitkä ovat normaalit hoitorutiinit?
Suodattimen sammuttaminen on saattanut häiritä akvaarion bakteerikantaa mista kuolemat saattavat johtua. Taistelukalat käyvät haukkaamassa happea pinnalta ihan normaalisti. Taistelukalalle lämpötila on aivan liian alhainen, sen pitäisi olla mielellään 26 astetta. Toisaalta 26 astetta on neontetroille liian lämmin... Tiikerinuoliaiset ovat aivan liian isoja kaloja tähän altaaseen, samoin mielestäni leväbarbit. Liskot eivät kuulu kalojen kanssa samaan altaaseen.
Älkää nyt hetkeen ostako lisää kaloja vaan katsokaa miten se allas tasapainottuu, vaihtakaa vettä säännöllisesti kerran viikossa. Ennen kalojen hankintaa kannattaa myös suunnitella kunnollinen toimiva kalasto joka sopii hyvin altaaseenne.
Hei!
Olisiko parasta myydä tuliliskot pois ja pitää kalat? Kun ne neontetrat on niin vilkkaita ja se uusikin viihtyy hyvin. :)
Kummini lupasi yhden akvaarion lainaan, jonne kalat voisi evakuoida. Jos vaikka olisi parasta perustaa se iso akvaario uudelleen? Pestä kaikki jutut, puhdistaa se hiekka, istuttaa kasvit uudelleen. Antaa muodostua sinne sen bakteerikannan uudelleen. Eläinkaupasta kuulemma saa sellaisia bakteerikantajuttuja, joiden avulla se muodostuu nopeasti ja kalat pääsisivät nopeammin muuttamaan takaisin isoon akvaarioon.
Mikä olisi parasta akvaariolle juuri nyt?
Olen siis samaa porukkaa Millan kanssa, olen hoitamassa tuota akvaarioita - ja olen tosiaan tosi huolestunut sen nykyisestä tilasta.
En kyllä suosittele mitään perusteellista puhdistusta ja akvaariokauppojen bakteerikantajuttuihin en uskoisi pennin vertaa, menetät pian loputkin kalasi... Näiden toimivuudesta olen kuullut vain negatiivisiä kommentteja, eivät siis toimi.
Reippaita viikottaisia vedenvaihtoja, vesitestien osto ja käyttö, tuliliskot pois ja katsot sitten muutaman viikon päästä uudelleen. Kun puhdistat suodattimen huuhtele se patruuna vain vaikka akvaarion vedellä, älä sen kummemmin. Millainen suodatin muuten altaassa on?
Ei missään nimessä kannata pestä kaikkea ja aloittaa alusta, koska sitten joudutte kypsyttämään (ammoniakilla) akvaarion uudestaan. Akvaario ei kypsy itsestään eikä eläinkaupan Bactozym-kapseleilla (vai mitä ne olivatkaan nimeltään). Kyllähän kauppiaat vakuuttavat niiden toimivan mutta moni kokenut akvaristi on sanonut niiden olevan vain rahastusta koska typpibakteerit eivät pysy hengissä pienten kapselien sisällä. Kannattaa jatkaa tästä missä olette eikä aloittaa kaikkea alusta.
Miten muuten allasta on hoidettu ennen kuin te aloitte hoitaa sitä? Jos se on ollut ennen teitä kauan huonolla hoidolla niin voi olla ettei pari vedenvaihtoa vielä riitä korjaamaan asioita. Epäilen ainakin nitraatin olevan hurjan korkealla... Mutta kyllä se siitä hoituu!
Suosittelen että hoitaisitte tuliliskot pois mahdollisimman pian. Kalojen kanssa niitä ei oikein voi pitää koska ne likaavat vettä niin että kalat kärsivät. Lisäksi ne saattavat nyppiä kaloja tai kalat niitä. Ne voisi ehkä viedä takaisin kauppaan, mutta toisaalta ei sitä tiedä millaiseen paikkaan ne sieltä taas joutuvat... Jos vaikka joku haluaisi ottaa ne itsellensä? Minullakin oli niitä joskus ja ne ovat todella suloisia otuksia :) Parille riittää n. 60 l allas joka jätetään hiukan vajaaksi niin, että ne pääsevät välillä kuivalle maalle lekottelemaan esim. kannon päälle. Mutta jos ette löydä niille kotia niin viekää takaisin kauppaan.
Nyt teidän kannattaisi testata vesi niin tiedetään missä mennään. Jos ette osta testejä niin viekää purkissa vettä eläinkauppaan, he testaavat sen ilmaiseksi (tai korkeintaan parilla eurolla). Pyytäkää sitten vesiarvot paperille ja laittakaa ne tänne, ei riitä että myyjä sanoo niiden olevan ok koska niin kuin on nähty niin myyjät eivät aina tiedä asioista... Selvittäkää ph, kovuudet, nitriitti ja nitraatti.
Sitten kun vesiarvot on selvillä niin voidaan alkaa suunnittelemaan uutta kalastoa. Mulle jäi vielä epäselväksi mitä kaloja siellä on hengissä niiden neontetrojen lisäksi..? Ja minkälainen suodatin, sisä vai ulko?
Ei hätä ole tämän näköinen, kyllä siitä varmasti vielä saadaan toimiva allas pienellä vaivalla :) On niitä pahempiakin tapauksia nähty. Tuon kokoiseen altaaseen saa jo kivan kalastonkin kun ihan pikkupurkista ei ole kysymys.
Liskot on lähdössä pois, koko akvaariota emme uusi, vaan nyt annetaan sen jutun tasoittua. ph-testin saamme helposti tehtyä. Suodatin on mekaaninen sisäsuodatin. Koitan saada tarkempia tietoja, tai ottaa vaikkapa kuvan digillä. Luultavasti otamme miljoonakaloja. Nyt siellä on 11 neontetraa ja taistokoiras. Liskot pääsevät tod. näk. kamuni kummin luo asustelemaan, tai sitten kauppaan.
Kannatan edelleen ostamaan nitraatti testin, todella hyödyllinen kapistus vedenvaihtoja määritellessä ja muutenkin.
Miljoonakalat eivät olemassa olevan kalaston kanssa käy oikein mitenkään, ne kun vaativat kovan ja emäksisen veden...