Miten näette jälkeenpäin suhteenne miehiin, miten se eroaa siitä, että pääsee itselle luontevampaan suhteeseen eli samaa sukupuolta olevan kanssa?
Millaisia ongelmia väärissä suhteissa on ollut ja onko niistä jäänyt arpia tai huonoa mikä vaikuttaa vielä edelleen?
Millaisia ongelmia väärissä suhteissa on ollut ja onko niistä jäänyt arpia tai huonoa mikä vaikuttaa vielä edelleen?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tajusin vasta jokunen vuosi sitten etten ole hetero. Minulla ei ikinä ollut mitään pitkää suhdetta mieheen.
Vaikka en voisi kuvitella jakavani elämäni ja arkeni miehen kanssa puhumattakaan siitä ettei minulla ole mitään tarvetta löheisyyteen miehen kanssa, se ei tarkoita että haluaisin eroon miehistä. Miehet ja naiset ovat kuin yö ja päivä, ja molemmissa on puolia mitä toisessa ei ole. En esimerkiksi välttämättä jaksasi ”tippaleipäaivoisia” (siis monimutkaiset aivoitukset), miehet ovat helpompia ja suorempia.
Koen että miesten kanssa on helpompaa puhua joskus, naisilla on minun mielestä joskus taipumusta ja tarvetta ylianalysoida asioita. Tämä on joskus hyvä, mutta välillä tuntuu turhauttavalta kun analyysit saattaa mennä atominpilkkomiseksi.
En näe mitään väärää siinä että on ensin elänyt x määrän vuosia heterona ennenkuin on tajunut että onkin lesbo tai bi. Minkä takia pitäisi? Sehän on elämänkokemus mikä muovaa ihmisen ja antaa elämänkokemusta ja opettaa elämästä.
No+jos+mietin+niitä+(vuosia+kauan+sitten)+kun+vielä+tapailin+miehiä,+niin+olisihan+se+pitänyt+nähdä+jo+silloin+että+en+minä+oikeasti+miehiin+päin+ollut.++Ongelma+nyt+oli+jo+valmiiksi+se+että+olin+lesbona+miesten+kanssa+ja+eihän+se+voi+silloin+toimia.+Mutta+eiköhän+tämä+nyt+ole+ihan+kaikilla+sama+kuvio,+mikäli+miessuhteita+on+aiemmassa+elämässä+ollut.+Kuka+sitten+hoksaakin+(tai+myöntää)+asian+ennemmin+ja+kuka+myöhemmin.
Ei+minulle+mitään+arpia+varmaan+ole+jäänyt,+mutta+on+jopa+joskus+huvittanut+se+kuinka+tyhmä+on+itse+ollut+kun+en+ole+heti+alusta+asti+ollut+vain+naisiin+keskittynyt.+100%+lesbo+olen.
Voisin+allekirjoittaa+edellisen+kommentin.+
Terv.+100%+lesbo.
Juu ei ole mitään arpia jäänyt. Omia valintoja joita on tehnyt silloin sillä sen aikaisella tietämyksellä. En nyt kutsuisi niitä myöskään vääriksi suhteiksi, em syistä.
"Miten näette jälkeenpäin suhteenne miehiin, miten se eroaa siitä, että pääsee itselle luontevampaan suhteeseen eli samaa sukupuolta olevan kanssa?"
> Eroaa siten että nykytilanne tuntuu nimenomaan luontevalta/luonnolliselta. Miesten kanssa se nyt oli aina jotenkin hankalaa, hämmentävää, väkinäistä.
"Millaisia ongelmia väärissä suhteissa on ollut ja onko niistä jäänyt arpia tai huonoa mikä vaikuttaa vielä edelleen?"
> Silloiset ongelmat aiheutui edellämainituista asioista: hankaluus, väkinäisyys, hämmennys. En osannut olla suhteissa luonnollisesti tai kuten kuuluu. Vanhat suhteet eivät vaikuta mitenkään nykyään, tässähän tämä elämä etenee mukavasti. :)