vastakkaisen sukupuolen edustajia kohtaan? Sytyttääkö himon jos teihin ollaan ihastuneita ja flirttaillaan, vaikka ette itse olisi ihastuneet ihmiseen ?
Tunnetteko himoa kaikkia
Anonyymi
31<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Ei todellakaan. Flirttailla voi leikillään, mutta se ei merkitse sen kummempaa. Tunnen rakkautta ja himoa ainoastaan yhtä ihmistä kohtaan.
No se saattana. Flirtti ei ole sama asia herra siunaa.
Onpa rajoittunutta. En minäkään kaikista syty, mutta en sentään rajoittuisi rakkauden tai halun suhteen vain yhteen ihmiseen maailmassa. Mitä sitten teet kun sitä yhtä ei enää ole tai se ei tunne samoin?
No, tietysti tarkoitit ehkä, että samaan aikaan, ainakin toivottavasti. Rajoittunutta se on silti, ihmistä kun ei ole biologisesti tarkoitettu yksiavioiseksi elämän mittaan, paitsi ehkä sarjamonogaamiksi.
Tarkoitin että tunnen rakkautta ja himoa yhtä ihmistä kohtaan kerrallaan. Voi muutkin ihmiset herättää lämpimiä tunteita.,mutta kun olen rakastunut, en silloin kyllä yleensä tunne himoa muita kohtaan.
Ihminen on luotu Naiseksi ja mieheksi ja näiden kahden sukupuolen edustajien on tarkoitettu liittymään yhdeksi, avioliittoon.
Avioliittoon on tarkoitettu astumaan koskemattomina ja liitto on elinikäinen.
Seksuaalisuuden toteuttaminen on tarkoitettu avioparin yhteiseksi häälahjaksi ja liiton iloksi ja kumppaneiden välisen rakkauden osoittamisen muodoksi, luonnollisesti muiden kanssa ei seksiä pidä harjoittaa.
Seksuaalisuuden mahdollinen ihana seuraus ovat vauvat, nuo ihanat pikku tuhisijat.
Avioliitossa lapsilla on ideaali kasvualusta, lasten saadessa sekä miehen että naisen rakkautta ja tukea ja hoivaa.
Jos toinen jää leskeksi, avioitua voi jos sopiva mies tai vaimo-ehdokas löytyy.
Avioliiton ulkopuolinen seksi hajottaa ihmistä ja vähentää mahdollisen tulevan avioliiton mahdollisuuksia kestää ja vähentää avioelämän tyytdyttävyyttä sekä fyysisesti että fyysisesti.
Osittain siksi nykyään avioeroprosentti on korkea.
Älä sinä tule tunkemaan mitään ihmisen keksimää avioliittopropagandaa biologiasta keskusteltaessa.
Ei kai se niin mene, että kaikkia kohtaan tuntee.
Ei, en tunne.
Miehenä vastaan, että harvat naiset herättävät oikeasti himon. Heissä on vain se jokin. Välttämättä he eivät ole kauneimpia ja flirttailu ei kyllä aina auta. Yksi yhteinen piirre niissä naisissa on. He eivät ole yleensä millään tavalla kiinnostuneita minusta.
Vahvat ja määrätietoiset naiset ovat parhaita. Ripaus empatiaa ja himokkuutta ovat jo täydellisyys ;)
En todellakaan, mutta en tiedä miksi
En tunne kaikkia kohtaan. En edes kaikkia flirttailevia. Siinä ihmisessä täytyy olla jotakin mikä sytyttää ja kemiat.
Yksi mies kyllä sai minun himoni uusiin svääreihin leikkimielisellä flirtillä. Tekiköhän tahalleen. Se edelleen hämmentää minua. Ei tästä kyllä taida mitään kehittyä. Pelkkää murhetta tulis jos liian totisesti ottaa.
Hölmö kysymys. Flirtaillla voi ihan vain jos pitää toisesta, ei se mitään himoa ole.
Emme tunne, ei sytytä.
En tunne. Joku kolahtaa ja sitten se kolahtaa. Yksi ainoa.
Menisi vähän viidakon apinat meiningiksi joka sinällään ihmiskunnalle kai positiivinen juttu kun syntyvyys saatais nousuun. Kaikki panis tuolla kaikkia heti kun näkee ekan kerran. Sit tulis lapsia samoin kun viidakon eläimille pentuja joka vuosi uusi sato uuden kumppanin kans.
Ihmisillä se ei mee noin.. mä oon joskus miettinyt sitä et on se vaan hassua välillä tajuta että suurinta osaa miehistä katselen aivan neutraalisti. En mieti et ” jaa tossa olisi kävelevä kyrpä. Missähän pääsis vähän.. ”
Toisinaan kun oon miesten kanssa jutuissa herään yhtäkkiä siihen huomioon että mies katselee mua kiinnostavana naisena ja mä taas jotenkin oon varsinkin vanhempieni ikäisten miesten seurassa asenteella et oon sen silmissä pikkutyttö ja se isäni ja äitini ikäinen. Katson siis kuin olisi itse lapsi heihin nähden enkä ymmärrä aina ajatella että ne näkee minussa 34 vuotiaan naisen eikä oman lapsensa ikäistä ”tyttöä ”
Se on ikuisuus puheenaihe myös kaveripiireissäni. ”Miks yks tuntee vetoa henkilöön A ja henkilö A tuntee vetoa henkilö B : hen joka taas ei Beestä piittaa yhtään vaan himoitsee henkilö Ceetä”
Vastaus just se kun ei kaikki iske kaikkiin.
Osoitit jälleen sivistymättömyytesi. Ihmiskunnan koko kasvaa edelleen noin 80 miljoonalla hengellä joka vuosi. Toivon, että sinut lähetettäisiin vuodeksi asumaan köyhälistön asuinalueelle esim. New Delhiin tai Pekingiin. Siellä voisit haistella saasteiden kyllästämää ilmaa ja tunkea itseäsi ruuhkametroon. Ja miettiä, pitääkö syntyvyys saada nousuun, vaiko ei.
Ja nyt ne Afrikan köyhät kiinnostaa! Heti kun sillä voi pätee!
Suomessa ollaan, Suomesta puhutaan. Puhumme myös silloin kun ei ole kyse hyväntekeväisyysjärjestöjen rahan menosta ulkomaille.
Suomessa syntyvyys on laskussa
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ca47a2e1-c7ee-4fbe-865d-9a280b4e5454
Ei kyl ole ihme, että syntyvyys laskee kun porukka viihtyy netissä kirjoittelemassa illat pitkät. Tulisipa pari pidempää sähkökatkoa niin mukuloita syntyisi enemmän.
Mahtaa olla kivat ajat lapsillesi edessä. Kiihtyvä köyhyys, pula kaikesta ja sikarikkaat orjuuttamassa.
Minusta syntyvyyden laskeminen on aika loogista, kun vertaa mitä muuta "meille" lisääntymisiässä olevien elämässä tapahtuu uutisten mukaan. Sinä on suuri ero aikaan kun omat vanhemmat ja niiden vanhemmat oli nuoria.
Ensinnäkin koulutuksesta on tullut hyvin tärkeää työllistymisen takia. Se vie suuren osan nuorten ihmisten elämästä täysi-ikäisyydestä jopa kolmekymppiseksi saakka.
Ennen ei tarttenut kuin kävellä työpaikkaan ja kysyä töitä. Kansakoulun jälkeistä koulutusta ei monillakaan ollut ja töitä silti sai ja tekivätkin usein pitkän uran samassa työpaikassa hampaat irvessä kyllästyneenä samoihin seiniin. Isänikin veti kansakoulun todistuksella 30-40 vuoden "työuran" samassa tehtaassa ja samassa työtehtävässä. Varmaan vähän kyllästyttävää?
Naiset taasen ennen olivat "kotiäitejä" Eli niillä ei ollut muuta tehtävää kuin olla kodinhoitaja, synnyttäjä, vaimo ja äiti. Ei mikään TE-toimisto hätyyttänyt aktiivimallilla aktiiviseen työhakuun. Mies tienasi. nainen synnytti. Tasa-arvon ajalla molempia sukupuolia velvoitetaan yhtälailla työntekoon eikä synnytyskoneena olo enää käy täyttämään aktiivisuus vaatimuksia.
Jotta nainen saa töitä, hänen täytyy opiskella ja opiskelu on vaikeampaa jos siinä on muutama lapsi hoidettavana. Ei pysty välttämättä keskittymään kotona ollenkaan ja tehtävät tulee huonosti tehtyä taikka palautellaan myöhässä. Opinnot ei etene ja lopulta jää kesken.
Myöskin nykyajan mielenterveys ja päihdeongelmat nuorten keskuudessa on varmasti vaikuttamassa syntyvyyteen. Moni joka ei jaksa huolehtia edes itsestään, ei koe että siihen jonkun pienen ihmisen huollettavaksi otto olisi järkevää.. toisaalta on myös niitä joilla pitkäaikainen työttömyys ja päivät tyhjinä joten ei oo muuta tekemistä kun päihteillä leikkiä ja samalla sitä pää sekasin hyppii vaihtuviin sänkyihin ja poksauttelee itselleen lapsosia vähä sinne ja tänne, kun eihän sitä pää aivan sekaisin ole sitä ehkäisyä muistanut!
Josta sitten ruuhkautuvat lastensuojeluyksiköt.
Täähän on tosi juttu että alemmin kouluttautuneet ja työttömät lisääntyy aikaisemmin. Ihmiset jotka lukee itsensä pitkälle ei ehdi mahduttamaan elämäänsä lapsia ennen kuin on valmistunut sieltä yliopistosta.
Muita syntyvyyteen vaikuttavia asioita on varmasti sekin että nuorista on tullut viisaampia. He miettivät että ensin koulu sitten tienataan rahaa, pitää olla kunnollinen kumppani ja lapsi pitää pystyä elättään ja sille pitää pystyä tarjoaan hyvät olot.
Ennen mentiin naimisiin 18-20 v jonkun kanssa joskus se oli jopa vanhemman valitsema taikka joku järkiavioliitto elatuksen ja rahan takia. Naiset selvisi vain miehen siivellä joten naisen täytyi solmia liitto nuorena. Nykyisin nainen käy töissä joten ei tartte miestä maksaan elämäänsä.
Lapsiin suhtauduttiin myös erilailla ennen. Isänikin oli jo "aikuinen "14 vuotiana. Eli häneltä odotettiin perheen vanhimpana poikana että hän osallistuu miesten töihin perheen eteen isänsä rinnalla ja tienaa rahaa kotiinsa nuorempien sisarusten hoitoon.
Nykyisin ollaan huolissaan nuorten mielenterveydestä ja jaksamisesta erilailla ja halutaan turvata heille hyvä lapsuus jonka takia sitä lapsen hankintaa harkitaan vastuullisemmin ja tarkemmin.
En tunne, eikä siinä flirttailukaan auta.
Nyt on pakko todeta että kohta käy pian niinkin. Sen verran pitkä läheisyyspaasto. Ja sitä tunnetta itsessäni inhoan kun tiedostan mistä se johtuu.
No en todellakaan. Se lähtee ihan omista haluista ja ajatuksista ei toisen flirtistä tms. ja en todellakaan tunne yhtään mitään.... juuri ketään kohtaan. Veljellistä rakkautta, ei muuta.
Ei. Ihmisessä täytyy olla jotain mikä kolahtaa. Ei kaikkia kohtaan voi tuntea kemiaa.
Tunnen himoa vain sitä miestä kohtaan, johon minulla on syvemmät tunteet ja jonka olen jo oppinut tuntemaan hyvin rentoutuakseni ja vapautuakseni.
En tunne, tunnen himoa hyvin harvoja ihmisiä kohtaan
Enkä syty, jos muhun ollaan ihastuneita, tai flirttaillaan, pyrin kyllä kertomaan etten ole kiinnostunut nätisti, jos asia ilmiselvä, että toinen on kiinnostunut, toisinsanoen sanoo sen suoraan mulle
En ja ei. Ällöttää nää palstan himot, halut, seksit ja syttymiset. Jutuista on kaikki romantiikka kaukana.. Pitääkö niitä vielä jauhaa 24/7
Totta mooses! Jos joku k-selta haiseva spurgu tulee ja yrittää flirttailla niin auta armias en voi hillitä kiimaani vaan heti siinä paikassa on käytävä hommiin!
Typeryys huipussaan aloittajan kysymyksessä.
Sitä paitsi flirttailen mielelläni ja se on hauskaa. Flirtti ei ole seksiä.
En tunne himoa ketään kohtaan. En ole himoaja. Poikkeus tähän on hyvin harvinainen tilanne minulle.
Ei ollenkaan. Haluan vain häntä.