Kuka ymmärsi, mitä valtuusto päätti? Rakentaa yhtenäiskoulun, jota kukaan ei tiennyt tähän päivään mennessä olevan suunnitelmissakaan, lopettaa kyläkoulut; siis kaikki 4, Mäkkäri ja Hyttis mukaanluettuna siinä samassa rytäkässä? Pohdiskella vuodeosaston tulevaisuutta ja suunnitella lisää kotisairaalaa( varmaan kurssittavat kuntalaiset hoitamaan itse itsensä). Voi taivaan vallat...
selkoversiota kaivataan
31
<50
Vastaukset
- Anonyymi
RIP. Haapavesi
- Anonyymi
No, ei päättänyt mitään vaan antoi viranhaltijoille mahdollisuuden alkaa valmistella asioita. Päätökset tekevät tapauskohtaisesti myöhemmin. Kouluja eikä vuodeosastoa suljeta.
- Anonyymi
Iopun alkulasaukset on nyt kuultu
- Anonyymi
Selkeästi sanoi, kun yhtenäiskoulu on valmis, kaikki kyläkoulut loppuu. Vanhukset saa olla kotona.
- Anonyymi
Kyllä sivukylän koulut naulattiin tänä iltana. Turha luulla että päätös tuosta muuttuu. En olisi uskonut että Saukon Ville lähti koulujen tappajaksi Outin ja Helvin ja sen neljännen vasurinaisen kanssa. Meni arvostus Villeen ja vasemmistoon kokonaan. Kai nyt on ylpeitä itestään. Kepusta sen tiesi etukäteen. Kaikista ei olisi niistäkään uskonut. Tästä puhutaan vielä ja paljon.
- Anonyymi
Ville on ollut kepujen käsikassara aina, ei ollut mikään yllätys. Valmisteleva asiakirja?? Kauniisti puhuttiin kaikkien kuulemisista, mutta kepu pettää aina ja tekee mitä haluaa. Valitettavasti luottamus puuttuu kokonaan tähän kööriin.
- Anonyymi
Jospa nyt silmät aukiaa millaista porukkaa Happavetiset on äänestänyt valtuustoon.
Täytyy muistaa,että keskustassa ei ole kuin muutama nimi joita näitä höperyys investointeja esittää.Eivät näköjään opi vaan vuodesta toiseen hakkaavat päätä puuhun. Eikös se tuhlaaminen pitäisi lopettaa? Järjettömien investointien sarja sen kun lisääntyy ja summat kasvaa.
Mistä raha yhteiskouluun? - Anonyymi
Kyllä Ville ja muut ovat realisteja. Eivät mene, kuten KEPU haluaa.
On mahtava vaihtoehto kepulle ja höttö populisteille.
Uskoo, ken uskoo, että koulutuksista ja muusta pidättäytymällä ne miljoonat kasataan. Eletään menneessä. Odotetaan valtionosuuksia ja uusia työpaikkoja, myydään rivitaloja - ihanko tosissaan. Siellähän näyttää yksi olevankin myynnissä 80t€. Samaan aikaan kylillä yli 200t€ kerrostaloasuntoja. Jokin mättää. Se mikä mättää on varmasti se, että joku valittamalla haluaa myös estää kaikenlaisen kylän kehittämisen. Joulupukkikin tulee joka aattoilta.
Se, että ajattelee omalla päällä ja järjellä on hyvinkin suotavaa.
Tällä hetkellä ja tulevaisuutta ajatellen, ei ole paljon vaihtoehtoja.
Synkät oli lukemat ja nyt jos koskaan pitää rakenteisiin puuttua.
Jos ja kun Haapavesi haluaa edes jollain tapaa pysyä kartalla, niin tehkää ihmeessä niitä päätöksiä nyt. Joka vuosi alijäämä kasvaa ja kyllä, se tarkoittaa, että eletään velaksi.- Anonyymi
Kyllä olet oikeassa,että velaksi eletään. ja sitä velkaa pitää ottaa roimasti lisää kun yhteiskoulu rakennetaan. Ei mene kaaliin. Isä opetti,että jos rahaa ei ole älä ota lainaa, sillä se pitää pystyä maksamaan poiskin.
- Anonyymi
Kertoisiko leikin- ja laulunopettaja esimerkkejä toimista?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kertoisiko leikin- ja laulunopettaja esimerkkejä toimista?
Helposti se puuttuva rahasumma on kasassa. Mutta menisi herrojen rahankäyttö seurannan alle,niin eihän se onnistu.
Jos kaupungilta on väki vähentynyt mutta kuljua tullut samaan aikaan 700000€/a lisää,niin tuohonhan pitäisi puuttua ja kiireesti jossain on mätää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kertoisiko leikin- ja laulunopettaja esimerkkejä toimista?
Mutta kertoisitko mistä se 15,5milj€ raha otetaan?
korko menoja tulee jo sen verran mitä alijäämää on tällä hetkellä.
Eikö ole opetettu,että jos rahaa ei ole,niin velkaa ei silloin oteta.
- Anonyymi
Mitä jos vaan tapat itsesi.
- Anonyymi
Haapavetistä kommentointia, Näin ne asiat meillä hoidetaan.
"tapat itsesi" ..
- Anonyymi
Kukaan ei Haapavedelle yritystä perusta ja/tai muuta kun yläkoulun ja lukion piha on täynnä parakkeja ja koulu homeessa.
Mutta ätiskää te rassukat vain niitten kyläkoulujenne perään, tänne jäätte keskenänne muhimaan. Väki vähenee, kyläkoulut lakkaa luontojaan viiden vuoden sisään ja Haapavesi on rupinen Ylivieskan syrjäkylä. Sittenpähän lähetätte ne pentuineen Ylivieskaan kouluun.
Miten te voitte olla noin typeriä?
Täällä väki itkee kyläkoulujen perään, kun pitäisi rinta rottingilla kehittää kotikuntaa ja tehdä kunnasta kiinnostava.- Anonyymi
sehän se vetovoimaa kasvattaa kun kasvatetaan luokkakokoja keksittämällä kaikki keskustaan ja tapetaan sivukylien elämä ja niiden vetovoima lakkauttamalla niiden kyläkoulut jotka ovat tällä hetkellä ainoat paikkakunnan koulut joissa ei ole sisäilmaongelmia jep jep
sitten vain seuraamaan miten paljon tällä kertaa kuntaisit toimillaan saa väkeä muuttamaan toisaalle? Siinä sitä säästöä kerrassaan päinvastoin oma kuoppa vain syvenee säästötavoitteiden kääntyessä itseä vastaan. Tunnen nimittäin ihmisiä jotka jo ennen kokousta (jonka lopputuloksen kaikki tiesivät ennalta täällä kun kokouksen lopputulokset päätetään aina ennen kokouksen alkua johtoportaan puolelta kabineteissa) kertoivat muuttavansa koko kylästä pois jos kyläkoulu menee alta joka paikkakunnalle muuttamaan sai. Vois kuvitella, että esim. ruokahuolto on kalliimpaa järjestää sivukylän kouluille. Siinä yksi syy keskittää. Olen kuitenkin sen kannalla, että nuo koulut käyttöön.
- Anonyymi
Reperapasuu kirjoitti:
Vois kuvitella, että esim. ruokahuolto on kalliimpaa järjestää sivukylän kouluille. Siinä yksi syy keskittää. Olen kuitenkin sen kannalla, että nuo koulut käyttöön.
Saat etsiä kissojen ja koirien kanssa säästöjä niitä löytämättä yhtenä esimerkkinä lukuisista vastaavista suljettavien koulujen kaupungille aiheuttamat kustannukset tyhjistä seinistä. Yleinen tapa kun on sulkea sivukouluja oppilaskadon takia mikä ei haapavedellä ongelma ole kiitos lessujen. Ne samaiset koulut ovat samasta syystä kohta myynnissä koska kulut kaupungille ovat huomattavat. Se on äärettömän harmillista tämä suomen kuntademokratia urpoineen kuntahallinnossa joka kuuluisi virkamieshallinnolle koska osaamattomile siviileille se on aivan liian ylivoimainen asia mikä näkyy tällä kertaa koulujen lakkauttamisella säästösyihin vedoten asiayhteydessä missä suljetaan terveitä rakennuksia tehden valtavasti velkaa niiden korvaamiseksi. Asiakokonaisuus missä ei ole ei niin mitään järkeä. Kaikki seurausta heikkotasoisesta kuntahallinnosta.
- Anonyymi
Monenko tyhjän kyläkoulun seinistä kaupunki nyt maksaa kuluja?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monenko tyhjän kyläkoulun seinistä kaupunki nyt maksaa kuluja?
Kohta maksaa 5 tyhjillään olevan koulun lämmitykset.
Ylläpitohan on kaupungilla ollut niin ala-arvoista,että kiinteistöt rapistuu käsiin.
- Anonyymi
Päivi ollilalla ja anri kolehmaisella ei oo edelleenkään muuta ku kusta päässä. Eivät ikinä opi. Keskustalaisissa ei oo ku muutama järjissään oleva ihminen. Ilkka on tosi järkevä ja rehellinen.
- Anonyymi
sirkusnumero koko kokous kun siellä käsiteltävät asiat on jo aikoja sitten päätetty ja joiden junttaustilaisuuksia nämä "kokoukset" vain ovat. Ensin päätetään takahuoneissa muutaman ihmisen välillä ja sitten paljon myöhemmin edellisten päättämät asiat juntataan valtuustonlampaiden avustuksella maaliinsa.
- Anonyymi
Siitähän se sirkus alkoi. kun heti alkuunsa ennenkuin vuodeosaston ja koulujen lakkauttamisestä alettiin keskustella, puheenjohtajalta meni hermot ja nuiji puolentunnin tauon, joka kesti reilusti yli puolituntia! sinne ne kahavihuoneeseen painui kepulaiset piiloon ja miettiin että mitä nyt tehtäs, kun yleisöä oli niin paljon kokouksessa, etteivät saliin mahtuneet, YRITTIVÄT TUOLLA PITKÄLLÄ TAUOLLA AJAA YLEISÖN POIS, MUTTA EIPÄ ONNISTUNEET !
- Anonyymi
Mietin vain että mitä ihmettä me valtuutetuilla tehdään kun vain muutama edes keskusteli asiasta? Muut istuivat tuppisuina. Ja nostavat kokouspalkkioita.
Ollilakin sai äänensä kun lupasi pitää sivukylien puolia ja pitää ne elinvoimaisina. Kuinka moni vielä äänestää kyseistä henkilöä? - Anonyymi
onko Vasemmallaki sen verran vielä järkiä ja jalat maan pinnalla että viisasville helvi-harakka ja outi äänestivät kyläkoulujen lakkauttamisen puolesta?
eivätkö ookaa pelekkää haavemaata rakentamassa? - Anonyymi
jos päivi ollila olis viisas niin kyllä hakis eron puheenjohtajuudesta. tainut vaali lupaukset unohtua! eikä nuo muutenkaan uskalla kukaan mielipidettä sanoa kaikki kepulaiset istu hiljaa paitsi pitkälä joka uskaltaa olla erimieltä
- Anonyymi
Ja hänen tilalleen tulisi?
- Anonyymi
Jos meille tehdään 15 miljoonan uusikoulu eikäse kelpaa kyläläisille,silloin voi viedä penskat muualle kouluun näin on asia.
- Anonyymi
ilkka julisti sodan ja aikoi vastustaa uuden koulun rakentamista viimeiseen asti ja kaataa koko hankkeen. onko sivukylien vanhemmat tosiaan ilkan tukena tässä asiassa? haluaako he laittaa lapsensa nykyiseen yläkouluun ja väistötiloihin vai lähettääkö kaikki lapsensa naapurikuntiin?
- Anonyymi
Mitäpä tuohon voi muuta vastata kuin että hyvä. Lopettakaa tämä sivukoulujen tuhoaminen niin ei tarvitse vastustaa uutta koulua. On se järjetön laittaa 15 milliä uuteen kouluun ja maksattaa se sulkemalla sivukylien koulut. Kyllä kannattaa sotia oikean asian puolesta.
- Anonyymi
Niinpä. Ja kaikki lapset pitäjän ainoassa sisäilmaongelmaisessa koulussa kiittää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä882871Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991666Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461547- 871381
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021364Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3981292Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21069Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381027Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329864Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257845