Tietäisikö joku, kuuluuko aralian tehdä näin keväisin uusia oksia? En tiedä minkä niminen tuo aralia on, siinä on sellaisia kapeita, pyöreäkärkisiä lehtiä ja joissakin on hieman vaaleampia kohtia lehdissä. Se ei juurikaan ole kasvanut eikä näytä oksia tekevän vaikka se jo vuoden on tuossa ikkunan äärellä ollut (ei suorassa paahteessa, vaan valoisassa pelkästään). Mikä ihme sillä on? Ihan tyhjänpäivänen horsma taitaa olla tuo... Jossain olen nähnyt sellaisia mahtavan tuuheita ja isoja yksilöitä, samaa lajia kuitenkin. Sellaisen haluaisin tästäkin muodostuvan.
Araliasta
arska
3224
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sinulla saattaa olla kirjava siroliuska-aralia, joka tarvitsee paljon aurongonvaloa. Kaikki kirjavalehtiset kasvit tarvitsevat enemmän aurongonvaloa kuin yksiväriset versiot (muutamia poikkeuksia lukuunottamatta). Mitä tarkoitat vaaleilla kohdilla oikeastaan?
Tuosta tyhjänpäiväisyydestä sen verran, että araliat ovat hieman tunnettuja arkuudestaan tuholaisille. Sumuttele sitä usein, ettei punkit iske, varsinkin jos laitat sen auringoisemmalle ikkunalle.
Taitaa muuten ollakin siroliuska-aralia tuo kasvis. Ne vaaleat kohdat on sellaisia vastaavia kuin esim. kultaköynnös tekee lehtiinsä. Ja tänä aamuna yllätyinkin iloisesti kun huomasin aralian tehneen pienenpienen "silmun" eli oksa varmastikin tulossa(!). Sitten jännityksellä vaan odotellaan... Täytyykin siirtää se nyt valoisampaan paikkaan ja suihkutella. Taisi aralia pelästyä henkensä puolesta niin että päätti silmunkin tyrkätä etten sitä raaskisi hävittää...
olla siulla kirjava muunos jos saman laisia kuin kultaköynnöksessä
vähän hoidosta
http://www.backaspuutarha.fi/viheresittely.asp?TuoteID=766
kirjavalehtiselle ehkä vähän enemmän valoa kuin täysvihreälle
Kyllä se siitä alkaa kasvaa, elä liian aurinkoon laita.
Aralia saattaa talvella tiputella lehtiään joten ei kannata heti olla heittämässä pois jo vähän karisee=)