Albanian Saranda, meren helmi sinisten vuorten helmassa

Anonyymi

Joitakin omakohtaisia huomioita.
Kohteena Saranda on pieni ja kaunis . Ja niin ihmeelliseltä kuin tämä kuulostaakin, henkinen maa. Mutta se on jokaisen itsensä löydettävä.
Huonosti liikkuvien on heti syytä muistaa esim.hotellivalinnassaan, että Saranda on mäkiä ja jyrkkiä mäkiä. Kun niitä 30 asteen helteissä könyää, helppokulkuisuus tulee entistä tärkeämmäksi. Myös se, että hotellilla olisi oma uima-allas. Monet rannat oli pikkukivirantoja, joilla huonojalkaisten saattaa olla vaikeaa ottaa pelkkää tasapainoa laineiden lyödessä rantaan. Perheellisille ihan pienine lapsineen en voi Sarandaa suositella. Monista korkeista paikoista puuttui aitoja, jalkakäytäviltä puuttuivat madallukset ja viemärin kansia oli saatettu "sulkea" vain isolla irtokivellä. Muutenkin kapeille jalkakäytäville oli istutettu puita ! Osa kansasta joutui autotien reunaan tarpomaan. Voin vakuuttaa, ettei paljon törmätty lastenrattaisiin . Ottakaa siis mukaanne niitä kantohuiveja ja kantoreppuja, jos on ihan pieniä lapsia. Autoliikenne oli kaoottista, torvet soi eikä jalankulkija tosiaankaan ollut kuningas ! Eipä tullut mieleenkään vuokrata autoa. Vaikka se autokoulusta kävisikin !
Matkustusaika: nuoret kansoittaa kohteen kesä-heinäkuussa, hieman vielä elokuussakin, joilloin moni palvelu ja liikenne tökkii , vanhempi väki saapuu syyskuussa, jolloin keskilämpötila on vielä n. 23 astetta meriveden ollessa 24 astetta. Kuten paikalliset sanoo, silloin voi paistatella jopa yksinään rannalla !

Rannat : Hotellejen edessä on yleisintä pikkukivistä rantaa, mutta suureksi suosikikseni nousi Ksamilin ranta (myös siellä on hotelleja ! ) kaikkine palveluineen, turkooseine vesine ja valkoisine hiekkoineen ! Taximatka keskustasta 1500 lekeä n.10 €. Matkaa rantaan keskustasta on n. 15 km. Bussi (ainoa) turpoaa kyllä tällä reitillä porukasta. Kannatan siis liikkumisiin edullista taxia.
Upea pikkukivinen ranta on myös Miror (heijastuksia), jossa on jo enemmän tilaa. Puolimatkassa Ksamilia, mutta taxi ottaa silti 1500 lekeä, eli 500 siitä huonokulkuisuudesta osasta rantaan asti, kun kohde on rinteiden juuressa. Itse kävelimme kyllä ylös . Näkee esim.vuohia.
Paikalliset kehuu myös Lukovan rantaa.

Retkikohteet:
Kivinen kylä Gjirokastër, Butrint (aivan huikea mesta , rakennuksia jopa 700 eaa !) ja upea Blue eye, vierailu viinitilalla (rypäleet maistuu herkullisilta, ihan toisenlaisilta kuin meillä) tai päiväretki läheiseen Korfuun , myös Lekurelle kannattaa nousta ihailemaan auringonlaskua

Shoppailua : Huom. Albaniasta EI saa tuoda kuin kaksi röökiaskia ja Korfullakaan ei välttämättä EHDI ostamaan verotonta röökiä !
Ruokaöljyt, viinit, raki ja kahvi on kivoja tuomisia, paikallinen suklaa oli kyllä liian tahmaista tököttiä. Paikallinen ostoskeskus oli lähinnä aasialaista lyhyttavaraa, mutta löysimmepä silti kauniita sisustustuotteita aivan pilkkahintaan ! Lisäksi ostimme Albanian kaksipäisen kotkan lipulla somistettuja paitoja. Kaiken krääsän rinnalla kannattaa suosia paikallisia tuotteita !

( Eu-kuntoisuus: Ei ole, mutta haluavat kuulua Eurooppaan joten töitä kyllä riittää vielä ! )

2

2651

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sarandan uusi leveä rantakatu valmistuu ensi kesäksi. Siellä on myös lapsiperheiden helpompi kulkea. Hienolta näyttää kuvista, joita sieltä on julkaistu. Ensi kesänä kannattaa tutustua Sarandaan.
      t. Guppe

    • Anonyymi

      Koko Albanian rannikko on enemmän ja vähemmän samaa kuin Saranda / Sarande,

      Matkustaminen paikasta toiseen ei maksa juuri mitään, mutta ei ole erityisen yksinkertaista koska joutuu käyttämään busseja / minibusseja / takseja, joilla ei ole varsinaisia aikatauluja, eikä ole myöskään kiinteitä lähtöpaikkoja ja isommissa kaupungiessa eri paikkoihin lähdetään eri paikoista.

      Normaalit bussit myydään yleensä täyteen kyseisen firman toimistosta, eli ole liikkeellä lipunostossa vähintään päivää ennen! Bussin lähtöaikana et välttämättä (luultavasti) lippua enää voi ostaa.

      Minibussit myydään yleensä täyteen paikanpäällä, eli yritä katsoa kulkupeli joka on senverran täynnä että sinä/te mahdutte hyvin mutta ei montaa muuta tarvitse odottaa tulevaksi. Aika on joustava käsite ja minibussi tosiaan ei lähde ennenkuin se on täynnä tai sitten matkan varrella hidastellaan ja kysellään kyytiläisiä tien päältä tai kaupungissa kadunvarrelta :)

      Junia ei ole . Tai on ehkä yksi tai kaksi sattumanvaraisesti kulkevaa, jos on. Eli ei ole :)

      Jos Albaniaan haluaa lentää (edullisesti) , Dubrovnik määränpääksi ja siitä bussilla Montenegron läpi (sielläkin rannikolla hienoja paikkoja), toinen vaihtoehto Kreikan Korfuun lento ja muutaman tunnin lauttamatka Sarandeen, , tai Skope Pohjois-makedoniassa ja siitä bussilla Ohrid-järvelle (tämä tietysti suuri nähtävyys itsessään) josta joko kävellen (muutamia kilometrejä ) tai taksilla rajalle ja albanian puolelta taksilla (niitä seisoo muutaman sadan metrin päässä) eteenpäin..

      Albania on reppureissaajan ja "hippiperheen" ja kenenkä tahansa muunkin sopeutuvan ihmisen oiva ja EDULLINEN kohde, jossa laatua kyllä saa mutta infrastruktuuri on vähän mitäsattuu eli sitä joustoa pitää olla. Ruoka on hyvää ja sitä on varmasti riittävästi, ihmiset ok mukavia ja kesällä riittää lämpöä. Suosittelen!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      408
      3139
    2. Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle

      Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,
      Maailman menoa
      1
      2309
    3. Sanna on pakottaja, domina

      Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k
      Maailman menoa
      67
      2283
    4. Skodan hankintaan painostaminen toi potkut

      Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll
      Skoda
      20
      1950
    5. Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua

      Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle
      Maailman menoa
      176
      1467
    6. Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue

      "Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel
      Maailman menoa
      9
      1333
    7. Sukupuolen merkitys elämässäsi?

      Jäin tuossa toista ketjua lukiessani miettimään seuraavaa ... Kuinka paljon koet sukupuolesi vaikuttavan/vaikuttaneen el
      Sinkut
      201
      1129
    8. Kyllä minua hävettää nainen tämä tilanne

      niin kuin se teki silloin aiemminkin. Monellakin tasolla ei minulta sopivaa. Herätät minussa vain niin vahvoja tunteita,
      Ikävä
      44
      1026
    9. Nainen rakas

      Mulle on alkanut tulla sellainen olo että meistä tulee ehkä pariskunta vielä 😌
      Ikävä
      90
      921
    10. Iltalehden evästeasetukset

      No nyt pomppas! Avasin Iltalehden sivut ja niin kuin silloin tällöin sattuu, sivusto kysyi evästeasetuksia, joihin ylee
      Maailman menoa
      101
      892
    Aihe