Narsistin reagointi kun "hylkiö" alkaa tapella vastaan?

Anonyymi

Eli eli..
Kyse on minusta ja äidistäni.
Olen siis aikuinen ja asunut reippaasti päälle kymmenen vuotta omillani jo.

Olen lähemmäs kolmenkymmenen, mutta jostain syystä havahtunut vasta viime vuosina siihen, ettei lapsuuden perheeni/minun nykyinen(kään) kohteluni siinä ole tervettä.
Oikeastaan asian laukaisi lopulta se, että riittävän moni ulkopuolinen ihminen, jotka eivät tunne toisiaan alkoi ihmetellä miksi äitini kohtelee minua niinkuin kohtelee.
Siihen asti olin ollut se "tosikko" joka ei ymmärtänyt vitsailun ja v*ttuilun eroa..

Ja voin kertoa että vieraiden aikana kun olemme samassa tilassa äitini näyttää vain murto-osan itsestään.
Ei sitä kukaan uskoisi millainen hän osaa olla kun olemme kahden..
Oikeasti, jos hänen sekoamisistaan (en keksi parempaa/kuvailevampaa sanaa niille) alkaisin jollekin puhua, ei kukaan uskoisi..

Syy voi olla täysin mitätön ja kyllä:

hän on ainoa ihminen jonka tiedän osaavan riidellä täysin yksin jos on tarvis.
Ja täysin mitättömistäkin asioista.
Ja lopuksi tämä käännetään niin, että äitini soittaa mm sisarukseni läpi haukkuen minut ja esittäen asiat niinkuin hänelle sopii.

Eli toisin sanoen minä olen aina aloittanut riidat, minä sanoin/tein asioita mitä en ole tehnyt jne jne.
Meitä on siis useampi jo aikuinen sisarus, joista minä olen se syntipukki jostain syystä, yksi lempilapsi ja muut jostain sieltä välimaastosta.

Uskoisin nyt, että yksi syy tähän asetelmaan miksi päädyin syntipukiksi (vaikka en tosiaankaan näe tuon naisen pään sisään tai tätä ansainnut) on se, että olen liian kiltti ja verbaalisesti vähän huonompi ilmaisemaan itseäni kuin muut..

Tai siis ei minulla ole älyssä vikaa, juttu vaan menee niin että jos joku heittää loukkauksen olen erittäin huono keksimään mitään vastaan sillä hetkellä.
Tätä äitini joka asian tietää osaa käyttää loistavasti hyväkseen, sillä esim veljeni kanssa ei moista nolaamista voisi harrastaa. Vastaan sanottaisiin heti..

Nyt olen sitten tähän havahduttuani alkanut tapella vastaan.
Aiemmin liian kilttinä se olin aina minä joka autoin äitiä.
Kaikin tavoin, aina kotitöista talouteen ja ihmissuhteisiin saamatta mitään kiitosta koskaan. Lista on pitkä...
No yllättäen äitini asunto on yhä pystyssä, samoin talous jne..

Kuitenkin kaikki avun raju lopetus (jota pidettiin itsestään selvänä) on saanut äitini ottamaan minut pahasti hampaisiinsa.
Siis autan vieläkin, olen vain roimasti vähentänyt sitä.
Minähän en äitini mielestä tarvitse mitään, olen itsekäs, ei ymmärretä mihin käytän sen ajan kun olen vapaalla mutta en enää autakaan häntä jne.

Pahin mahdollinen asia on kuitenkin se, jos äitini edes kuvittelee minulla olevan edes säpinää jonkun miehen kanssa.
Hän on siis oikeasti (niin oudolta kuin se tuntuukin) mustasukkainen minulle jostain ihmeen syystä:(

Ja ei, en ole kaunis vaan pikemmin päinvastoin ja aina on ollut ihan tavallisia/normituloisia/esim työttömiä miehiä..
Että mitään varsinaista aihetta tuolle kateudelle en keksi..
Muuta kuin että minulla ei saisi olla siis yhtään ketään jostain syystä?

No en ole enää moneen vuoteen esitellyt miesystäviäni äidilleni ja sekin tuntuu olevan väärin nyt..
Tuo meinaan sekoaa jos edes etäisinä huhupuheina kuuleekin/epäilee minun tapailevan jotain miestä?

Samoin suoranainen paskanjauhanta suku/perhepiirissä on lisääntynyt roimasti.
Äitini keksimät asiat (ja niitä kun alkaa oikoa on kuin heittäisi vettä myllyyn) ovat välillä täysin naurettavia.
Ei edes taida itse tajuta, että jos kulkee pitkin sukulaisia/tuttuja selittämässä tuollaisia niin osa ihmisistä alkaa jo havahtua, että onko tuolla päässä vikaa?

No, saattaa toki esittää asiat hyvin eri sävyyn/tavoin kun minä en ole paikalla mutta silti?
Enää en ole jaksanut välittää vaan jatkanut valitsemallani tiellä eli etäisyyden otolla.
Suunnittelenpa muuttoakin (en ole sanonut kyllä perheelleni vielä mitään koska eiköhän siitä tule vielä aikanaan olemaan helvetti irti, uskokaa pois) roimasti kauemmas vuoden parin sisällä..

Muilla vastaavia kokemuksia?
Tiedän ettei äitini ole terve, mutta miten teillä muilla on onnistunut etäisyyden otto/välien katkaisu narsistiin?
Jo tämä käytös mitä saan nyt osakseni on uuvuttavaa vaikkakin tiedän tekeväni oikein, loppuuko/helpottaako jossain vaiheessa?

6

133

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Äitisi valmistaa sinusta sitä joka pitää hänestä huolen sitten kun hän on niin vanha ettei siihen enää yksin kykene. Kun teitä on useita niin yhden voi toki aina uhrata.

    • Anonyymi

      Minun äiti ei myöskään kestä yhtään kenenkään miehen kiinnostuvan minusta.
      Se on aika outoa, mutta ongelmien ytimessä.

      Sanoin tuossa yksi päivä laittavani kuvani jonnei netin dating palveluun mitä en ole vielä koskaan tehnyt. Olen siis 50.
      Äitini oli aivan raivoja: "Jos sinä niin hullu olet että sellaista teet ....!!!"

      "poiuytresdfghj"

      • Anonyymi

        no en minä nuorempana olis laittanutkaan, ku olin niin pikkutytön näköinen, niin olisin kaikki sudet saanut sinne. Mutta nyt 50 vuotiaana voisin koittaa sitäkin.

        "poiuytredfghjm"


      • Anonyymi

        Täällä ei ole mitään viitteitä siihen että äidin käytös mitenkään loppuis tai helpottuis, hän on sanonutkin että on aivan turhaa odottaa mitään muutosta,


        "poiuytfrdsdfgh"


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällä ei ole mitään viitteitä siihen että äidin käytös mitenkään loppuis tai helpottuis, hän on sanonutkin että on aivan turhaa odottaa mitään muutosta,


        "poiuytfrdsdfgh"

        En ihmettele yhtään, jos äitisi on huolissaan käytöksestäsi. Ikäisesi nainen kun elää suurimman osan ajastaan omissa kuvitelmissaan.


      • Anonyymi

        Tiedätkö en jaksa enää lukea ala-arvoisia kirjoituksiasi.


        "poiuytredfghj"


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4180
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      82
      2121
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      551
      1677
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      99
      1415
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1137
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1058
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      216
      957
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      893
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      864
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      848
    Aihe