Nyt Trump on sekaantunut säätiedotuksiin ja väittänyt, että hurrikaani hyökkää myös Alabamaan. Hänen käskyllään pitää säittenkin totella hänen määräyksiään.
Kansakoulussa laulettiin: "Hän säät ja ilman säätää, ja aallot taivuttaa . . ." En tiennytkään, että laulamme ennuslaulua henkilöstä, joka ei silloin ollut syntynytkään.
Luulin tarkoitettavan ihan jotain toista.
Aika opettaa.
Hurrikaani on ollut ja mennyt. Eipä ole sen tarkempaa tietoa annettu Alabamasta, mutta USA:n säätieteilijät ovat nyt raivon vallassa. Oikein olisi, jos jättäisivät seuraavan hurrikaanin ennustelun Valkoiselle Talolle, ihan opetusmielessä.
Toivon niin, että elonpäiviä mulle riittäisi niin pitkälle, että näkisin vuoden päästä Trumpin vaalikiertueen. Jos häntä ei valita uudelleen, on hänellä varmasti tulevaisuus säätieteilijänä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Sään+ennustamisessa+voi+"onnistua"+todella+kuka+vain.+Se+on+vain+ennuste.
Ainoa++mikä+sääennusteessa+menee+oikein+on+eilisen+ja+kuluneen+päivän+säästä+kertominen.+Ennustehan+alkaa+usein:
Saimme+eilen+sadetta,+mutta+tänään+on+ollut+poutaa.
Eli+säätiedotus+on+50%+totta+niinkuin+Trumpinkin+puheet+parhaimmillaan.
Pahimmillaan+niissä+ei+ole+mitään+perää.
Ei+ole+vielä+tullut+esiin+yhtään+vetovoimaista+kilpailijaa+Trumpille.
Yksi+mahdollisuus+on+isä-poika-valinta+kuten+ensin+Bush+senior+ja+sitten+Bush+junior+presidenttinä.
Olisiko+yllätys+jos++Trumpin+poika+asettuisi+ehdolle+?
Trump+ei+ole+ehkä+vielä+hoksannut+sitä+vaihtoehtoa+?
Pysyisi+presidenttiys+suvussa+ainakin.
En+toivo+sitä.+
Toivon+USA:lle+oikeaa+johtajaa,
joka+luo+vakautta+eikä+sekoita+koko+maailmaa.
Ei Mr. Trump mitenkään ole sekaantunut mihinkään säätiedotuksiin sekä hurrikaaneihin. Ne vain muuten kiukuttelevat hänelle piruuttain.
Tosi on.
Vaikka hän piirsi tussilla karttaankin lenkin Alabaman yli ja julisti, että sinne sinne, hurrikaani, mars mars, niin ei!
Hurris vain meni menojaan omapäisesti.. On se niin mahdotonta, kun ei hänen käskyjään totella vaan kiukutellaan ihan piruuttaan.
Nyt kuulin että on tulossa uusi hurrikaani Ameriikan rannoille. Olisikohan Trump sen tilannut ihan Alabamaa varten, kun sen sille oli luvannut.
Mikähän "häiriö" Trumpilla oikeasti on ?
Se ei keskity mihinkään kuin hetken.
Laukoo sitä sun tätä.
Ei mitään jatkumoa ole hänen politiikallaan.
Hämmästyttävää ja hämmentävää suurvallan johtajalta.
"Britannian trump" eli Boris Johnson
on yhtä häilyvä.
Ihan kuin suhtautuisi pelleilynä vakaviin maansa asioihin.