Se muodostuuko lukihäiriö (dysleksia) ongelmaksi elämässä, varsinkin koulunkäynnin, opiskelun ja työssäkäynnin osalta, riippuu pääosin omasta ja muiden suhtautumisesta ja ennakko-odotuksista ns. mielen ohjelmoinnista omien ja muiden ajatuksilla.
Olen dyslektikko (myös erityisherkkä), mutten ole pitänyt itseäni lukihäiriöisenä vaan erilaisena oppijana. Omanlaiseni tapa hahmottaa ja oppia ovat taanneet menestyksen koulussa, korkeakouluopinnoissa sekä työtehtävissä. Olen pitänyt erilaisuuttani tärkeänä. Arvostan suuresti ominaisuuksiani, jotka tekevät minusta erilaisen, mutta luovan ja loistavan havannoijan. Koen että elämäni on värikkäämpää ja rikkaampaa kuin monilla muilla "tavallisilla" oppijoilla, enkä vaihtaisi ominaisuuksiani "normaaliin" havannointikykyyn. Näin ollen lukihäiriöni sekä erityisherkkyyteni eivät ole muodostuneet minulle ongelmaksi eikä kukaan ole yrittänyt tehdä niistä minulle ongelmaa, kunnes ryhdyin hankkimaan todistusta dysleksiasta rekryfirman soveltuvuustutkimusta varten. Kävin pari kolme tuntia kestävässä neuropsykologin testissä, ja sain lukihäiriötodistuksen sekä hämmentävän lausunnon, jossa kerrottiin että minulla on vaikeuksia oppimisessa sekä työelämässä pärjäämisessä ja esim. alaani liittyvien tarjouspyyntöjen ymmärtämisessä, vaikkei näin ole ollut.
Jälkikeskustelussa neuropsykologi piti lujasti kiinni kannastaan, vaikka todistelin muuta. Hän halusi pysyä siinä uskossa, että koska minulla on lukihäiriö, niin se (auttomaattisesti) tarkoittaa oppimis- ja työelämän vaikeuksia. Jokainen tietää, ettei tällainen lausunto edistä ainakaan työnsaantia, eikä tutkittavan hyvinvointia, jos siihen alkaa uskoa - ja moni uskoo varsinkin auktoriteetteja ja kalliita tutkimuksia. Tässä tutkimuksessa tutkittavan kokemuksilla ei ollut arvoa, vaan annettiin ymmärtää etten itse ymmärrä tai hyväksy tilannettani lukihäiriöisenä. Kaikessa viisaudessaan/tyhmyydessään hän totesi, että joudun nyt vain ponnistelemaan, jotta saan lausunnon sisällön avattua lukijoille - tehtävän joka kuuluisi hänelle itselleen palkattuna alan asiantuntijana.
Täytyy todeta, että olen onnekas kun yli 50 vuotta olen onnistunut elämään ilman tätä ongelmaa ennen kuin neuropsykologi kaikella auktoriteetillaan alkoi uskotella muuta. Nyt aion ponnistella negatiivisen kokemuksen/ohjelmoinnin purkamiseksi ja aikaisemman positiivisen käsityksen vahvistamiseksi, ei (käyttökelvottoman) lausunnon avaamiseksi muille kuten neuropsykologi neuvoi.
Tässä kokeessa ei ainakaan eettisyys toteutunut. Itse asiassa koe oli vahingollinen tutkittavan kannalta. Auktoriteetin arvovallalla, käyttäen tiedettä lyömäaseena, pyrittiin manipuloimaan/murtamaan/ohjelmoimaan tutkittavan mieltä.
Olen dyslektikko (myös erityisherkkä), mutten ole pitänyt itseäni lukihäiriöisenä vaan erilaisena oppijana. Omanlaiseni tapa hahmottaa ja oppia ovat taanneet menestyksen koulussa, korkeakouluopinnoissa sekä työtehtävissä. Olen pitänyt erilaisuuttani tärkeänä. Arvostan suuresti ominaisuuksiani, jotka tekevät minusta erilaisen, mutta luovan ja loistavan havannoijan. Koen että elämäni on värikkäämpää ja rikkaampaa kuin monilla muilla "tavallisilla" oppijoilla, enkä vaihtaisi ominaisuuksiani "normaaliin" havannointikykyyn. Näin ollen lukihäiriöni sekä erityisherkkyyteni eivät ole muodostuneet minulle ongelmaksi eikä kukaan ole yrittänyt tehdä niistä minulle ongelmaa, kunnes ryhdyin hankkimaan todistusta dysleksiasta rekryfirman soveltuvuustutkimusta varten. Kävin pari kolme tuntia kestävässä neuropsykologin testissä, ja sain lukihäiriötodistuksen sekä hämmentävän lausunnon, jossa kerrottiin että minulla on vaikeuksia oppimisessa sekä työelämässä pärjäämisessä ja esim. alaani liittyvien tarjouspyyntöjen ymmärtämisessä, vaikkei näin ole ollut.
Jälkikeskustelussa neuropsykologi piti lujasti kiinni kannastaan, vaikka todistelin muuta. Hän halusi pysyä siinä uskossa, että koska minulla on lukihäiriö, niin se (auttomaattisesti) tarkoittaa oppimis- ja työelämän vaikeuksia. Jokainen tietää, ettei tällainen lausunto edistä ainakaan työnsaantia, eikä tutkittavan hyvinvointia, jos siihen alkaa uskoa - ja moni uskoo varsinkin auktoriteetteja ja kalliita tutkimuksia. Tässä tutkimuksessa tutkittavan kokemuksilla ei ollut arvoa, vaan annettiin ymmärtää etten itse ymmärrä tai hyväksy tilannettani lukihäiriöisenä. Kaikessa viisaudessaan/tyhmyydessään hän totesi, että joudun nyt vain ponnistelemaan, jotta saan lausunnon sisällön avattua lukijoille - tehtävän joka kuuluisi hänelle itselleen palkattuna alan asiantuntijana.
Täytyy todeta, että olen onnekas kun yli 50 vuotta olen onnistunut elämään ilman tätä ongelmaa ennen kuin neuropsykologi kaikella auktoriteetillaan alkoi uskotella muuta. Nyt aion ponnistella negatiivisen kokemuksen/ohjelmoinnin purkamiseksi ja aikaisemman positiivisen käsityksen vahvistamiseksi, ei (käyttökelvottoman) lausunnon avaamiseksi muille kuten neuropsykologi neuvoi.
Tässä kokeessa ei ainakaan eettisyys toteutunut. Itse asiassa koe oli vahingollinen tutkittavan kannalta. Auktoriteetin arvovallalla, käyttäen tiedettä lyömäaseena, pyrittiin manipuloimaan/murtamaan/ohjelmoimaan tutkittavan mieltä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.