Eihän kukaan vapaaehtoisesti ostaisi kiaa jos olosuhteet sallisi jonkun normaalimerkin hankinnan. Kia ostetaan kun ei ymmärrys tai pelimerkit riitä muuhun. Kialla ajaakin toki lähinnä vanhempi väki jolle auton ominaisuuksilla ole enää niin väliä ja silloin ymmärrän toki kian hankinnan.
Ihminen ei halua kiaa vaan se hankitaan olosuhteiden pakosta
9
114
Vastaukset
- Anonyymi
Huono dissaus.
- Anonyymi
Hyvä markkinointi ja takuu ovat luoneet Kialle jonkinmoisen maineen ihmisten mieliin. Jokaisella omansa. Samalla rahalla saa muitakin, vähävikaisempiakin ja laadukkaita autoja.
Pohjoismaalaisiin nämä tuntuu aina uppoavan, kun täällä ajetaan euroopassa myyntimääriltään pienillä merkeillä. Kialla taitaa olla 3%:n luokkaa myyntimäärät Euroopassa.- Anonyymi
Rahalla saa ja hevosella pääsee. Olen nyt pitänyt kirjaa jo viidestä eri merkistä. Ensimmäinen Kia menossa ja kirjanpito näyttää että tähän asti on käynyt vähiten kukkarolle. Toki laittamista on ollut: Etuledit vaihdettu, Antureita eteen ja taakse. Takapyörän laakeri ja kuluvista jarrupaloja sekä yhteen takapyörään jarrulevy. Paras osio: kaikki muut kuin kuluvat on mennyt takuuseen! Aikaisemmassa
Volkkarissa piti lompakkoa kaivaa jo heti kahden vuoden jälkeen.
No oikeastaan jo ennen kun ikkunan vaijerit laukesi ja ei ollut kuulemma takuun alaista. Sen kahden vuoden jälkeen lompakon kaivelu olikin säännöllistä. Melkein heti perään kaasuläpän uusinta, molemmat takapyörän laakerit, pyörien suuntaus vain 30tkm ajettuna, turvavyön vastakappale, oven johtosarja....jne kuluvia lamppuja yms kokoajan vain muutamat mainitakseni. Ajoin rotiskolla 170tkm. Jotain opin: Ei tule enää moista 2-vuoden takuuta.
- Anonyymi
Kia on parempi kuin esimerkiksi Toyota, miettikää sitä faktaa.
- Anonyymi
Olihan taas typerä aloitus. Samassa hintaluokassa on useita muitakin merkkejä ja jokainen varmaankin valitsee ihan oman mielensä mukaan minkä niistä valitsee? Tosin Toyotalla ajavat eivät uskalla muita koeajaa ja valta ettei naapurisopu järkyty ja samalla tule myönnettyä että paskalla olen ikäni ajanut.
- Anonyymi
Asioihan ihmiset Biltemassa ja Lidlissäkin, niin miksei ajaisi Kiallakin.
- Anonyymi
Lidlin parkkipaikalla näkee useimmin parempia autoja kuin esim. Cittarin tai Prisman.
- Anonyymi
Kerranhan täällä vain eletään - miksi ei siis Kiaa?
- Anonyymi
Jos on ostamassa mitä tahansa uutta autoa omilla rahoillaan ei ole aivan tyhjätasku, todennäköisesti elää huomattavasti köyhyysrajan yläpuolella ja muutakin omaisuutta saattaa olla. Rahoitus hämärtää ihmisten käsityksen varallisuudesta. Käteisellä ostetun Kia Cee'din omistajalla on hyvin todennäköisesti kukkaro paremmassa kunnossa, kuin rahoituksella ostetun Audi A4:n ostajalla. Ainahan sitä sanotaan, että kannattaa ottaa rahoituksella, niin omat rahat voi pitää tuottamassa, mutta en muista tavanneeni ketään aidosti varakasta vuokra-asunnossa asuvaa jolla on siihen päälle otettu vielä auto rahoituksella. Joku muu ehkä tuntee?
Mutta "hienon" auton ostaminen on siinä mielessä jännä juttu, että omasta mielestä hieno auto on toisessa varallisuusluokassa ivan aihe. Ja varallisuusluokkia on E-mersun käteisellä oston jälkeenkin melko paljon ja jokainen varallisuusluokka mielellään katsoo huvittuneena mitä köyhät touhuavat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävöin sinua kokoyön!
En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun463230Kova karman laki
Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko5091962Päivieni piristys, missä olet?
Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei171930Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia
jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si831807- 181532
Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin
Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo431438- 281356
Millainen kaivattusi luonne on?
Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?901329Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.
Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.1261222UPM suunnittelee paperintuotannon lopettamista LPR:ssa
Ilta-Sanomissa oli uutinen. Metsäyhtiö UPM suunnittelee paperintuotannon lopettamista Kaukaan-tehtaalla Lappeenrannassa1131168