Kaikki eivät saa

Olen sitä mieltä että joillakin on (paljon) enemmän onnea rakkaudessa ja kaikessa siihen liittyvässä,oli sitten minkä näköinen ja luonteeltaan minkälainen tahansa. Se on se onni ja sattuma että on oikeassa paikassa hyvään aikaa ja minkälaisia ihmisiä sattuu kohdalle. Joidenkin elämä ei ole suunniteltu niin että saisi rakkautta. Oma kohtaloni on se että kuulun niihin jotka ovat hyvin epäonnisia sen suhteen. Tunnen suurta myötätuntoa myös niitä kohtaan joilla on sama kohtalo.
28<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Tuo väärässä paikassa väärään aikaan ihan syntymällä. Siitä se kaikki lähtee. Päädyt väärään paikkaan ja elämä voi olla tuhottu.

Äänestä
  • Tuo on ihan totta ja ihan järkyttävän epäoikeudenmukaista. Ensimmäiset vuodet ja lapsuus on merkittäviä koko loppuelämän kannalta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo on ihan totta ja ihan järkyttävän epäoikeudenmukaista. Ensimmäiset vuodet ja lapsuus on merkittäviä koko loppuelämän kannalta.

    Melkoinen ajatus siinä että kaikki on pilalla jo ensi metreillä ja matka kestää n. 80 vuotta. Niin se vaan tuntus silti menevän. Se on karua mutta todellisuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Melkoinen ajatus siinä että kaikki on pilalla jo ensi metreillä ja matka kestää n. 80 vuotta. Niin se vaan tuntus silti menevän. Se on karua mutta todellisuutta.

    Kyllä näin voi olla joidenkin kohdalla ja se on järkyttävää. Se turvallinen lapsuus ja hyvät lapsuusvuodet on niin merkittäviä koko ihmiselämän kannalta. Siellä se perusturvallisuuden tunne luodaan. Luodaan pohja lapsen seuraaville kehitysvaiheille, nuoruudelle ja aikuisuudelle. Vanhemmilta saadaan miehen ja naisen malli, joka toimii sitten pohjana omiin parisuhteisiin ja omalle vanhemmuudelle.

    Niin. Sitten koko elinynmpäristökin voi olla väärä. Paikka johon ei pitänyt päätyä mutta niin vain kävi. Kaikesta tulee pelkkää taistelua. Väärä ihminen väärässä paikassa. Sitäkin tapahtuu.

    Kukaan ei voi valita, mihin maahan, perheeseen ja millaisiin oloihin syntyy. Elämä on lähtökohtaisesti epäreilua ja elämän lähtökohdat eivät ole kaikille samat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kukaan ei voi valita, mihin maahan, perheeseen ja millaisiin oloihin syntyy. Elämä on lähtökohtaisesti epäreilua ja elämän lähtökohdat eivät ole kaikille samat.

    Miks toisia kohtaan sitten ollaan niin julmia. Päihteiden käyttöä ei ymmärretä tai työttömyyttä ynnä muita inhimillisiä asioita.

    Äänestä

Paljon tuttua tuossa. Se lisäksi saa syyteitä siitä, että on onnettomaan elämäänsä itse syyllinen. Miten sellaisten ihmisten seurassa voi olla onnellinen?

Äänestä

En tarkoita että pitäisi olla ihan passiivinen ja istua kotona tekemättä mitään ja odottaa että onni tippuu taivaasta. Mutta niitä jotka yrittävät ja tekevät, mutta ovat silti todella epäonnisia ja mikään ei tuota tulosta.

Äänestä

Aloittajan kanssa olen täysin samaa mieltä. Toisille se on tarkoitettu ja toisille ei eikä sillekkään voi mitään.

Äänestä

Toivon, että aloittaja löytää sellaisen ihmisen ja suhteen, jossa saa rakkautta ja hyväksyntää ja kaikkea muutakin, mitä tarvitsee.

Äänestä

En tunnusta kuuluvani tähän porukkaan. Mutta välillä sitä miettii, että olenko sitten liian vanha jo kuitenkin.

Äänestä
  • Tämä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä.

    Ja oikeastaan mietin niin, että sen toisen näkökulmasta vanha. Sekä siitä miten hän näkee itsensäkin jo liian vanhana. Näitä ajatuksia tulee, en voi mitään. Enkä ole nähnyt aikoihin häntä ja se tuntuu valtavan pahalta.

    Äänestä

Minä puolestani olen täysin vastakkaista mieltä. Ensinnäkään "sattumaa" ja "hyvää onnea" ei ole olemassa. Kaikella on hyvin vahvasti tarkoitus, ja tuo tarkoitus saattaa selvitä vasta aikojen päästä. Kyse on siitä, antaako itselleen mahdollisuuden kehittyä ja kasvaa näkemään joskus hyvin epäloogisiltakin tuntuvia kokonaisuuksia. Vaatii nöyrää mieltä ja rohkeutta lähteä kasvamaan ja ymmärtämään, että epäonnella helposti selittyvät seikat ovatkin signaaleja, meille annettuja työkaluja, jotka haluavat näyttää meille itsestämme asioita, joita meidän olisi hyvä työstää. Tätä taustaa vasten emme jää enää alistuneina ja katkeroituneina katsomaan passiivisena elämätöntä elämäämme, vaan meistä tulee oman elämämme aktiivisia toimijoita, jotka voivat omaa elämäänsä kohtaan osoittamallaan suhtautumistavalla saavuttaa onnellisuutta ja tyytyväisyyttä.

Ihmissuhde / parisuhde ei ole onnellisuusautomaatti, valitettavasti. Rakastava kumppani voi edesauttaa prosessia, mutta "onnellisuusoivallukset" joudumme / saamme tehdä itse, omasta sisimmästämme käsin. Ulkoapäin napattu onnellisuus ei toimi pidemmän päälle. Vakaa, pysyvä onnellisuus ja rauha saa aina alkunsa meistä itsestämme.

Äänestä
  • Ei lisättävää. Kiitos!

    Äänestä

  • Sinä selvästikään et tiedä, mitä on olla onneton. Noilla kuvaamillasi prosesseilla voi pyyhkiä takapuolta.

    Mene yksin autiolle saarelle, niin katsotaan kuinka kauan onnellisuus alkaa sinusta itsestäsi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinä selvästikään et tiedä, mitä on olla onneton. Noilla kuvaamillasi prosesseilla voi pyyhkiä takapuolta.

    Mene yksin autiolle saarelle, niin katsotaan kuinka kauan onnellisuus alkaa sinusta itsestäsi.

    Tuossahan kerrottiin siitä, miten näkee oman elämän mahdollisuutena kehittää itseään ihmisenä. No se ei todellakaan taida olla joka jannun tai sussun juttu. Ei tietenkään ole.

    Äänestä

  • 23 56 viisaita puhut, mutta samaan hengenvetoon totean myös aloittajan olevan oikeassa. Joillekin kertyy enemmän epäonnea, ja joissakin tapauksissa kertymää on yksinkertaisesti liikaa, sen alle nääntyi. Toisaalta suurin osa onnettomana olevista ihmisistä koostuu niistä, jotka eivät ole oivaltaneet 23 56:n ajatusta siitä, että vakaa onnellisuus saa alkunsa meistä itsestämme, ei ulkoa hakemalla ja muita syyttämällä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuossahan kerrottiin siitä, miten näkee oman elämän mahdollisuutena kehittää itseään ihmisenä. No se ei todellakaan taida olla joka jannun tai sussun juttu. Ei tietenkään ole.

    Yksinäisyys on tuhovoima, yksinäisyys joukossa rampauttaa ihmisen hyvin nopeasti. Ja on hyvä vihdoin tajuta, että onnettomuus ei lähtökohtaisesti ole kenenkään ihmisen valinta. Kuulostaa ajatuksenakin absurdilta, joku tavoittelee elämässään sitä, että se olisi mahdollisimman kurjaa.

    Ei pidä tulla antamaan ylhäältä käsin ja lintukodosta käsin onnellisuuneuvoja. Ne kuulostavat paremman väen ylimieliseltä alaviistoon katselulta. Kun hyvän osan saanut ihminen saa elää onnellisena, hän sen lisäksi tulee mestaroimaan kärsiviä ja onnettomia ihmisiä. En oikein osaa sanoiksi pukea, miten vastenmieliseltä tuo puuha näyttää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    23 56 viisaita puhut, mutta samaan hengenvetoon totean myös aloittajan olevan oikeassa. Joillekin kertyy enemmän epäonnea, ja joissakin tapauksissa kertymää on yksinkertaisesti liikaa, sen alle nääntyi. Toisaalta suurin osa onnettomana olevista ihmisistä koostuu niistä, jotka eivät ole oivaltaneet 23 56:n ajatusta siitä, että vakaa onnellisuus saa alkunsa meistä itsestämme, ei ulkoa hakemalla ja muita syyttämällä.

    Juuri näin. Se on aikuisuutta, eli vastuun ottamista omasta elämästään. Ei aina niin helppoa, joutuu ottamaan vastaan paljon kipua. Mutta kuitenkin myös oppii käsittelemään ja ennen kaikkea ymmärtämään omia tunteitaan. Ei sysää vastuuta muualle, mikä muuten sattuu olemaan harvinaisen yleinen ilmiö tässä ajassa ainakin. Usein parisuhteet ovat pelkkää kaupankäyntiä, tavalla tai toisella. Ei kiitos mulle sellaista, mieluummin yksin.

    Kirjoitin tuon, mutta 0:21 kirjoitti koskettavasti ja hienosti. Ihmisten empatiakykyä ei aina ylety kovin pitkälle, eivät ymmärrä tilanteita, joissa joku muu on.

    Äänestä

  • Kyllä mä olen prosessoinut niin paljon elämäni varrella omassa päässäni että enää ei huvittaisi ja jaksaisi. Haluaisi kerrankin pitkästä aikaa nauttia seesteisestä elämästä ja sitäpä juuri tarkoitin, että tarkoitus on että on juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan tmv. ja kuten tuossa yllä vastasin, niin vaikka uskon näin niin silti uskon myös niin että pitää ainakin yrittää.
    Itse usko juuri niin että jotkut elävät elämäänsä onnekkaampina ja saavat helpommin asioita vähemmällä vaivalla. Toki saa olla erimieltä sillä olemmehan me ihmiset erilaisia niin ajattelutavoiltaankin.
    Joidenkin elämä on vaan enemmän tarpomista ja yli esteiden pääsemistä. Mulle äärimmäinen onnellisuus tarkoittaa sitä, että elämässä olisi mahdollisimman pitkä parisuhde ja perhe ja että olisi terve ja koti päänpäällä. Joillekin taas se pääasiallinen onnellisuus voi olla jotakin muuta,vaikka olla yksin tai olla hyvässä uraputkessa läpielämän. Kyllä tiedän vanhan fraasin että onnellisuus lähtee itsestä ja ajattelutavoistaankin, mutta mielestäni onnellisuus rakentuu monista eri osista eikä vain pelkästään omasta itsestämme. Maailmaan mahtuu näkökulmia,onko ne mitkään sitten täysin oikeita. t: ap

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri näin. Se on aikuisuutta, eli vastuun ottamista omasta elämästään. Ei aina niin helppoa, joutuu ottamaan vastaan paljon kipua. Mutta kuitenkin myös oppii käsittelemään ja ennen kaikkea ymmärtämään omia tunteitaan. Ei sysää vastuuta muualle, mikä muuten sattuu olemaan harvinaisen yleinen ilmiö tässä ajassa ainakin. Usein parisuhteet ovat pelkkää kaupankäyntiä, tavalla tai toisella. Ei kiitos mulle sellaista, mieluummin yksin.

    Samaa mieltä.

    Omien tunteiden käisttelemisellä ja ymmärtämisellä ei saavuteta onne eikä vältetä kärsimystä. Mistähän näitä viisauksia tulee?

    Ihmettelen myös näkemystä, jonka mukaan onneton ihminen syyttää muita onnettomuudestaan tai sysää vastuun omasta elämästään muille. En itse ole törmännyt tällaisiin ihmisiin. Onnettomat elämänolosuhteet saattavat useissa tapauksissa muodostua jo lapsuusvaiheessa, jo vaikkapa siitä, että vanhemmat eivät ole voineet valita taustojaan, köyhyyttään, vähälahjaisuuttaan, kohdalle sattuneita onnettomuuksia, asuinpaikkaansa, kovaa elämäkohtaloaan, sairauksiaan tai mitä tahansa elämänlaatua heikentäviä seikkoja. Ja niitä saattaa kasautua enemmän kuin besserwisset osaavat kuvitellakaan.

    Joillekin ei vain riitä mikään. Hyvän elämän lisäksi täytyy päästä syyttämään heikompiosaisia heidän elämästään ja tietämään heidän puolestaan paremmin. En oikein röyhkeämpää ihmistä osaa kuvitella.

    Äänestä

  • Tässä puhutaan nyt eri tasoilla! On hyväosaisia, jotka vinkuvat ja valittavat vaikkapa tunne-elämässään sen sijaan että miettisivät, mitä itse voisivat tehdä onnensa eteen, syy on aina muissa. Viisaus ei asu kaikissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tässä puhutaan nyt eri tasoilla! On hyväosaisia, jotka vinkuvat ja valittavat vaikkapa tunne-elämässään sen sijaan että miettisivät, mitä itse voisivat tehdä onnensa eteen, syy on aina muissa. Viisaus ei asu kaikissa.

    Juuri sitä itsekin tarkoitin 0:27 kirjoituksessani, että kyllä itse voi vaikuttaa omaan oloonsa ja eloonsa. Viisas ihminen myös oppii kokemuksistaan, jolloin voi välttyä toistamasta aina samoja virheitä. Ihan käsittämätöntä vääntöä, kun ei ymmärretä toisen sanomaa.

    Äänestä

Niin elämä on ja voi ollakin, kunnes toisin todistetaan.

Luuk. 10: 35

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Olen sitä mieltä että joillakin on (paljon) enemmän onnea rakkaudessa ja kaikessa siihen liittyvässä,oli sitten minkä näköinen ja luonteeltaan minkälainen tahansa. Se on se onni ja sattuma että on oikeassa paikassa hyvään aikaa ja minkälaisia ihmisiä sattuu kohdalle. Joidenkin elämä ei ole suunniteltu niin että saisi rakkautta. Oma kohtaloni on se että kuulun niihin jotka ovat hyvin epäonnisia sen suhteen. Tunnen suurta myötätuntoa myös niitä kohtaan joilla on sama kohtalo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu