Mistä apua?

Anonyymi

Olen 32-v nainen ja kärsinyt noin 8 vuoden ajan vaikeasta nielemishäiriöstä. asiaa on tutkittu laajasti. on otettu mm. mri kahdesti, feessattu, fluorografia, kasvojen enmg (myasthenian poissulkemiseksi) ja yksityisellä gastroskopia. Kurkun elektronihoitojakso johon kuului kurkun sisäinen stimulaatio on käyty läpi tuloksetta. Nyt on päätelty että tämä on toiminnallista ja minut siirreettin toimminnallistenhäiriöiden poliklinikalle. Ravinnon saantini on 100-200 kaloria päivä ja en voi myöskään juoda nestettä yhtään helpommin joten päivässä saatan saada alas vain lasin kermamaitoa (50%maitoa50%kermaa) painan36kg ja pituus on 158cm. minulla on tahtoa syödä mutta en vain kykene siihen. olen jo vuodenajan yrittänyt pyytää PEG-letkun asennusta kun nyt vajaaravitsemus on tiputtanut minut maahan useasti heikotuksen kasvettua niin suureksi, mutta kukaan ei suostu sitä minulle myöntämään. minut passitetaan terveyskeskukseen mutta en saa siellä edes nesteytystä enkä NML vaan joudun kotiin. kaikki pätevät että hoitovastuu on nyt siirretty täysin toiminnalliseen poliklinikkaan ja siksi minua ei auteta nyt. olen kuullut jopa niinkin kamalia lääkärin suusta kuin että ruoka on yliarvostettua ja että ei tämän päivän ruoka minua enää huomenna auttaisi. nestekin kuulema tulee virtsana seuraavana päivänä ulos joten sitäkään ei laiteta koska se nähdään turhana. ilmeisesti ihmisen ei kuulu pissata? Toiminnallinen klinikka taas sanoi minulle että hoitojaksoni aloitetaan pian ja se sisältää tehokkaan tiimin, joka hoitaa minut kuntoon sillä että minä alan harjoitella hymyilemistä skype puheluiden välityksellä kerran kuukaudessa! Tämä on heidän sanojensa mukaan tiivishoitojakso. Olen luonteeltani sitkeä ja hymyilen ja nauran sekä nautin elämästä jokapäivä vaikka välillä tuntuu että minulla ei ole enää toivoa. Toiminnallisessa suostui hieman epäillen koko hoitojaksoon mutta sanoin että tarvitsen aliravitsemustilaani jonkin ratkaisun tai muuten en usko että kehoni kestää tai että voisin edes toipua. Nämä sanoivat että PEG on aiheeton ja he eivät sitä lähetettä minulle aijo tehdä. Mitä minun pitäisi nyt tehdä kun näännyn nälkään ja mistään ei tunnu saavan apua? olen yrittänyt jo yksityisiltäkin anoa PEGiä mutta tarvitsen jonkun lääkärin joka sen voisi minulle kirjoittaa ja en löydä sellaista jollaisella olisi valtuus siihen.

0

190

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

        Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
        Kansallinen Kokoomus
        399
        1661
      2. Ei käy sääliksi sitä miestä

        Sitä saa mitä tilaa.
        Ikävä
        145
        1071
      3. Mitähän ajattelet

        Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
        Ikävä
        66
        1046
      4. Olet kuin minä

        Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
        Ikävä
        87
        1045
      5. Mitä kaivattusi

        pelkää? 👻
        Ikävä
        92
        940
      6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

        Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
        Sinkut
        136
        763
      7. Hankkikaa elämä

        Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
        Ikävä
        94
        721
      8. Sinun silmiisi kun

        Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
        Ikävä
        45
        691
      9. Voisitko mies auttaa..

        Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
        Ikävä
        50
        659
      10. En ehkä onnistu siinä

        Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
        Ikävä
        57
        634
      Aihe