Niitä palkankorotuksia on ollut vuosien aikana jo ihan tarpeeksi! Miksi saa jatkuvasti nostaa ja nostaa mutta ei muka laskea. SIlloin kun maalla menee heikosti ja ollaan velkakierteessä niin silloin pitäis ainakin yli 2500€/kk tienaavien palkkaa laskea. Kilpailukykykin paranisi jos olis vaeraa myydä tuotteita halvemmalla kun valmistuskustannukset eivät olisi niin korkealla.
Mä ainakin ostan sitä mikä on edullista vaikka olis valmistettu Honolulussa. Ei mun 900€/kk eläkkeellä mitään designtuotteita osteta ja vaatteita ja muita kulutustarvikkeita tarvitsen siinä kuin muutkin.
Eihän siitä mitään tule kun velkarahoilla maksetaan koko ajan nousevia palkkoja.
Työttömät voivat päästä vielä moneen kertaan töihini ja kartuttaa eläkettään mutta pieneläkeläinen ei voi enää kartuttaa tulojaan millään vai voiko? Kertokaas mulle!
Miksei perusteta vanhuuseläkeläisten työvoimatoimistoa jossa olis eläkeläisille tarjolla töitä omien taitojen ja voimien mukaan, eikä verotus söisi kaikkia tienestejä.
Mä voisin mennä vaikka purkamaan saneluja. Lääketieteellinen sanasto on ihan takaraivossa. Kun niitä on paljon aikanaan kirjoitellut niin homma käy vaikka olis aikaa edellisistä koirjoittamisista. Tai jotain avustavia hommia.
Mä ainakin ostan sitä mikä on edullista vaikka olis valmistettu Honolulussa. Ei mun 900€/kk eläkkeellä mitään designtuotteita osteta ja vaatteita ja muita kulutustarvikkeita tarvitsen siinä kuin muutkin.
Eihän siitä mitään tule kun velkarahoilla maksetaan koko ajan nousevia palkkoja.
Työttömät voivat päästä vielä moneen kertaan töihini ja kartuttaa eläkettään mutta pieneläkeläinen ei voi enää kartuttaa tulojaan millään vai voiko? Kertokaas mulle!
Miksei perusteta vanhuuseläkeläisten työvoimatoimistoa jossa olis eläkeläisille tarjolla töitä omien taitojen ja voimien mukaan, eikä verotus söisi kaikkia tienestejä.
Mä voisin mennä vaikka purkamaan saneluja. Lääketieteellinen sanasto on ihan takaraivossa. Kun niitä on paljon aikanaan kirjoitellut niin homma käy vaikka olis aikaa edellisistä koirjoittamisista. Tai jotain avustavia hommia.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Kyllä.
Amerikassa tekevät töitä 80-vuotiainakin osapäiväisesti. Katsoin joskus sellaisen ohjelman ja olivat hyvin tyytyväisiä elämäänsä. Niin minäkin aion tehdä, ainakin 70-vuotiaaksi.
Et sitten ole juurikaan työelämässä ollut eli kartuttanut omaa eläkettäsi. Viikatteella leikkaisit toisilta.
Joopa joo.
Kaikkea voi kirjoittaa ei siinä mitään.
Voittoa esityksesi mukaan jäisi yrityksille enemmän. Se erotus menee ostovoimaksi juurikin sinne, missä sitä jo on.
Ja kuluttavatko nuo ihmiset? Veikkaan, että sairastuvat saituuteensa.
Toiset sairastuvat kaksisuuntaisesti. Mutta onko mitään saituusdiagnoosia?
Menisivät nyt Stockalle ostoksille pitelemään sitä pystyssä.
Beng
alottajalle+:
Ensimäisenä++johtajien+palkat+++++laskea++kohtuulisuuteen,+++jokaainoalla+johtajalla++on+++aivan++liian+suuri+palkka,++++++++++
johtajan+palkka++saa+olla+tästäölähtien++korkeentaan++5000++eur+kk,+++++sekin+on+liikaa++++++monelle,++
työntekijöitten+palkat++++pitää++olla++++2500++eur++kk,++
+suomen+talous+korjaantuu++äkkiä++kun+johtajien+älyttämän+suuret++miljoona+palkat++++pois+++kaikila,+++++++ja++kymmen++vuoden+++++++palkoista++takaisin+perintään++korkoineen+jokaiselta+johtajata++++60++%+++++++heti,++
idiotismin++ON++loputtava+++yhteikunnassamme,++++
idootit+++POIS++johtopailkoilta,++
TULIKO++SELVÄKSI+++?
Nokian johtajan Surin palkkaa voisi nostaa parilla miljoonalla kuussa, 7 miljoonaa on pientä muailmalla.
Kaikkea kummaa sitä ihmisen mielessä liikkuu aamuyön laskuhumalassa:))
Kyllä tuo minulle sopisi, kunhan hinnat laskettaisiin myös vastaamaan edes jotakuinkin samaa tasoa. Aika moni huomasi kun euroon siirryttiin monien hintojen pompsahtaneen kuusinkertaisiksi, tulot sinänsä eivät, ainakaan tavan tallajilla.
Kansanedustajat nostivat myös omia "palkkioitaan" juuri sen kuudentuhannen markan verran siinä euroon vaihtumisen hetkessä....Hyvin "ennakoitu" vai mitä?
Vai oliko nk. tieto kyseessä?
Varmasti siirtymävaiheessa kaikkea suhmurointia.
Tai sitten ihmiset eivät osanneet laskea, ei myyntipuolella ei ostopuolella. Olikohan helpompaa leikkiä, että markasta tuli euro ts. 1 mk = 1 €?
Sitten olivat surullisia nuo valuuttalainat, kun markka vapautui.
Oli puuseppiä, jotka kuvittelivat olevansa ekonomisteja. Ja hui hai. Kintuille tuli. Kiinteistöt suli. Kuka oli fiksu? Pankki, joka välitti?
Kukahan tutkisi roskapankkien tämän päivän ja tilinpäätökset. Mitä keinottelua se mahdollisti nousukautena. Keiden omaisuutta ex-konkkapesät nyt ovat? MOT voisi kerätä matskun ja kertoa.
Beng
Etlan+madonluvut,+ensi+vuonna+lähes+50+%+varmuudella+taantuma.
Työllisyys+pysyy+todennäköisesti+samana+tai+huononee,+jos+huononee+ramaattisesti++kansa+tulee+vaatimaan+Sipilää+ruoriin,+riippuu+suostuuko+haukkumisen+jälkeen+jos+suostuu+on+edessä+uusi+KIKY+ja+työmarkkinat+pokkaa,+opposio+kumartaa.
Eiköhän tuon Kiky-touhun tarkoitus ole jo avautunut senverran ettei mikään työntekijäpuoli sellasiin enää suostuisi.
Totta kait Etla ja EK ennustavat taantumaa, kun sopimuksia ollaan tekemässä.
Jokavuotinen näytelmä.
Beng
vuonna 1963 oli rahauudistus jossa 100 .mk tuli 1 mk , oli pikkusen isompi ripuli pöksyssä monella verrattuna 6mk = 1e ......näillä pyörityksillä on aina saatu puupäät pois rahoista , arvatkaa miten tossa kävi tavaroiden hinnoille jo 1962 loppuvuodesta saati 1963 aikana., ja koko hommaa kuorrutettiin pelolla kun tsaarbom jysäytettiin samalla........seuraava kusetus on kun 5 eurolla saa jonkun 1 kpl uuden rahayksikön ( bitti mani)
1 miljoonan euron talo onkin vaan 200 000 ( bittimania) koskaa ei muutu tämä rahaleikki niim että rahan yksikköä nostettaisiin .
osaatteko laskea paljonko olisi 1961 vuoden talon hinta markoissa kun oletetaan että hinta olisi bittimanissa ( 100 000))
100 000 ×5 × 5 × 100.
alentakaa vaan palkkojanne , sehän se on kaiken tukoksen ratkaisu .
Kerrankin+palstalla+on+kunnon+aloitus,+kaikkien+eläkkeitä+pitää+alentaa+ainakin+50%.+Aloittajan+eläkkeestäkin+jäisi+vielä+jäljelle+450€,+joka+olisi+ainakin+minun+pienipalkkaisen+mielestä+hyvinkin+kohtuullinen+eläke+hänelle.+Näin+toimien+takaamme+tulevien+sukupolvien+eläkkeet,+tosin+työtä+tekevien+palkkoja+joudutaan+korottamaan+hieman+indeksin+mukaisesti,+ja+vähemmän+mitään+tekevien+johtajien+palkkoja+nostetaan+enemmän.
Sosiaaliturvan perusosa on kait 480 - 500 euron luokkaa.
Ulosotossa suojaosuus noin 660 euroa. Vähän ristiriitaa muuten.
Eli ei eläkkeitäkään voi pudottaa alle 500 euron tasolle.
Kaikkien johtajien miljoona palkat, optiot, poonus, kultaiset kädenpuristukset heti leikkauslistalle,
ja miljoona omaisuus takavarikoidaan heti valtion omaisuudeksi,
tuliko selväksi ! ?
ne miljoonat ei kuulu yhdelle henkilölle, ne miljoonat oli tarkotettu koko skansan työlistämiseen, ei johtajan yksityiseen käyttöön,,, tuliko selväksi !?
hyvä homio, kaikilsta johtajilta miljoonaomaisuus takaisin perintään korkoineen taannehtivasti,
sumen valtion velatki maksettaisiin kertaheitolla pois,
ja vanhuksillekkin jäis vielä runsaati rahaa hyvään hoivaan,,,
ei yksilöt ansaitse mijoona omaisuuksia, ainostaan LOTTO-voittajille sallitaan mijoona omaisuus,
Halooo,
erikoisesti kaikilta johtajilta pois miljoona euron palkat
palkkiot optiot kultaisetkädenpuristukset, jokaiselta johtajalta miljoona omaisuus takaisin perintään taanehtivasti korkoineen,
yksikään johtaja ei ole miljoonan euron arvoinen työssään,
johtajien miljoonat oli tarkotettu KOKO kansan työllistämiseen,
EI yksin johtajien omaisuudeksi,
suomen valtion veronamaksajien velatki tulisi heti kokonaan maksetuksi johtajiston kämimillä miljaardien omaisuudella,
ainoastaan LOTTOVOITTAJAT saa pitää miljoonansa, ,,
Joo onhan se oikein että 40 vee työtä paiskineet saavat samansuuruisen eläkkeen kuin sellaiset jotka eivät ole ikinä päivääkään töitä tehneet. Kyllä pitää palkkoja alentaa että saadaan vielä pienemmät eläkkeet tulevaisuudessa.
Muutamien johtajien ylisuuret palkat ei vaikuta kansantalouteen, enempi kysymys moraalista.
Samoin eläkkeet, seuraavien sukupolien eläkkeiden taso tulee olemaan paljon pienempi.
Niin, jos eläkkeitä on ollenkaa. Pitää vissiin rakentaa ihan uusi systeemi ihmisten toimeentulon turvaamiseksi. Verorahat ei riitä.
1eero
Ihmiselle, joka pulittaa aimo siivun palkastaan tietäen , että ei voi unelmoidakaan saavansa samaa tuottoa maksuilleen kuin Nykyiset eläkeläiset.
Kirjoittaa kolummissaan Laura Hallamaa yle.fi tänään.
Samassa kolummissa: Vauvakato ei ole sukupolveni vika.
Joo tulevalla sukupolvella on erillaiset ongelmat mitä meillä ollut, tulevaisuus on hämäränpeitossa monessa suhteessa, ilmasto, globaali maailma, maahanmuutto ym.
Niin jos ylipäätään on töitä mihin mennä. Ehkä myös työn arvostus on muuttunut sinällään. Meikäläinen on kasvatettu siihen et heti pitää mennä töihin kun kynnelle kykenee ja elättää itsensä. Kun minä olin nuori oli häpeä mennä sossun luukulle itkemään että rahat ei riitä. Nykyisin se on ihan normikäytäntö ja ihmiset myös tietää sen että rahaa tulee aika helposti. Sanoisin että joissain tapauksissa myös liian helposti ja mahdollistaa myös kaikenölaiseen käyttäytymisen.
1eero
Jotenkin työn arvostus on muuttunut sitten nuoruutemme, siihen aikaan ei ollut oikein mitään tukijärjestelmiä koulutukseen eikä työttömyyskorvauksia, töihin oli mentävä jos mieli jotain, töihin on nykyäänkin mentävä jos elintasoa meinaa, jos tyytyy minimaalliseen elämään tulee tuilla toimeen, ei ketään voi pakottaa töihin huono homma, hyvä homma jos ei pysty menee töihin on turvattu eläminen.
Totta+turiset.+Tiedän+joitain+nuoria+jotka+tyytyvät+esim+tekemään+50%+työaikaa.+Eivät+kaipaa+kummoisempaa+elintaoa,+ei+ole+perhettä+elätettävänä+ym.+Arvostavat+vapaa-aikaa.+Jos+toimeen+tulee+en+tiedä+onko+huono+sekään.+
Minusta+etujen+ehtoja+voisi+tiukentaa+heidän+kohdallaan,+jotka+haluavat+jäädä+perusteetta+tuille+köllöttelelemään.+Oikeasti+työkyvyttömät+on+eri+asia.
Sellainen+joka+ei+halua+mennä+töihin+ei+ole+myöskään+oikeutettu+mielestäni+tukiin.
Täähän on oikein salaliittoteoria joka toteutuu kun julkisella sektorilla oli jo silloin kun olin siellä tekemässä töitä että pieni pätkiä vaan annettiin ja usein just sen verran ettei kertynyt eläkettä, kun siihen aikaan ei lkaikista pätkistä kertynyt.
Nykyään kai muuttunut systeemi. Kauhea sysiminen muutenkin sijaisten kesken. Kova kilpailu että kuka saa sijaisuuksia ja kuka saadaan skipattua ulos.
Ei ihme että eläke on jäänyt pieneksi vaikka tosi raskaita työpaikkoja ja ties kuinka monet tietokonesovellukset joutui opettelemaan kun joka paikassa oli eri systeemit kun käsitelttin eria asioita.
Juu nykypäivän trendi on ketjuttaminen ja se onko sille perusteita vaiko ei ja jos lähdet oikeuksia ei peräämään sinut leimataan hankalaksi työntekijäksi ja työt loppuu siihen.
Johatajilta miljoona omaisuudet takavarikoitakoon valtion omaisuudeksi,
suomen velat olisi heti maksettu kokonaan pois,
siellä on suomen veronmaksajien rahat vain muutamien jahatjien omaisuutena,
vaikka ne miljoonat oli tarkotettu KOKO kansan työllistämiseen,
vääryys ON korjattava pikaisesti,,,,
pitkäkyntiset kuriin,
Ei ne työvoimatoimistot työllistä vaan ainoastaan välittävät töitä. VOit hakea töitä vaikka 8-kymppisenä, kukaan ei kiellä. Eikä ketään työnantajaa voi pakottaa työllistämään.
Palkkojen on pakko nousta elinkustannutindeksien mukaisesti. Itse taas pyysin palkankorotusta kun suoritin tutkinnon, siis aikasempaa korkeamman. Ja palkka nousi, niiin kuin pitikin!
Oman käsitykseni mukaan elintasoni on jatkuvasti alentunut johtuen siitä leikatusta indeksistä. Eli osallistun Suomi Oy:n talkoisiin omalta kohdaltani.
Ole onnellinen, tulevat sukupolvet ovat sinun eläkkeesi suuruudesta kateellisia
no, enpä tiedä ketään joka olisi eläkkeestäni kateellinen
Tonni napsahtaa kuussa.
Riittää kun kaikkien suomen johtajien miljaardit takavarikoidaan valtion omaisuudeksi,
suonen talous tulisi hetkessä kuntoon
ja koko kansa voisi hyvin, kaikilla olisi kohtuu eläke jolla tultaisiin toimeen,
pitkäyntiset kuriin suomen johdossa,
Myöskö yksityisten " kulakki " johtajien varat, miten kansantalouden kävisi tuhannet yritykset joutuisi lopettamaan rahan puutteessa jotka takavarikoitu,
Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa, jossa joka paikassa pitäisi säästää, on välittömästi ensimmäiseksi poistettava kansaneläkkeen tukiosa, sekä apteekkien Kela- korvaukset. Terveyskeskuksiin normaalit yksityisen sektorin tasoiset taksat, joten ne voidaan laittaa pörssiin. Näin toimien saamme taloutemme uuteen kukoistukseen. Terv. vanh. Prokuraattori.
joo ja rosvot kiinni,
siis kaikki pitkäkyntiset kiinni jotka huijaa valtion kustannuksella miljoonia vain iteleen,
luuseri johtajilta miljoonaolisuus takavarikoitakoon valtion omistukseen taanehtivasti korkoineen, ,
Yeap, keikun samoilla aalloilla. Jos käy enemmän kuin yhden kerran vuodessa ulkomailla, joutaa palkasta poistaa sen verran kuin 'ylimääräisiin' matkohin kuluu. - Nm. Törsääjät ruotuun
Lööpissä sanottiin Siilinjärven EJvoittaja irtisanoutui työstä ja osti Toyotan. Jos kaikki 50 EJvoittajaa ovat työelämässä onko nyt Siilinjärvellä 50 uutta avointa työpaikkaa?
Jokainen lottovoitto tarkoittaa saman verran uusia työpaikkoja. Näin yhteiskunta rullaa kuin pesäpallojoukkue kohti kunnaria
Kaikkein suurin menoerä nykyisin on matutus 7-8 miljoonaa päivässä. Mitä hyvää saatais silläkin summalla ja kaikki tämä yli 3miljardia/v pitää ottaa ulkomaanvelkaa kun muuten olisi mahdollisuus jopa lyhentää...