Kuka oikeasti kirjoitti hienoja melodioita?

Melodia on musiikissa ilman muuta vähäpätöinen elementti, ei teoksia rakenneta melodian varaan, vaan MUSIIKIN. Siihen kuuluu kenties tärkeimpänä asiana harmonia eli millaisia sointufunktioita ja harmonisia tapahtumia kappaleessa on. Lisäksi harmonia kytkeytyy muotoon, kappaleen muoto hahmottuu juuri harmonioiden (ja toki teemojen ja erilaisten rytmisten markkeerausten) myötävaikutuksesta.

Harmonia klassisessa musiikissa on siis aivan ykkösjuttu. Harmonisesti upeita säveltäjiä ovat esimerkiksi Bach, Chopin, Wagner ja Brahms.

Suuressa osassa musiikin ensivaikutelmaa on sen sijaan melodia. Melodioiden lumoavuus on se, joka saa monen kiinnittämään huomiota musiikkiin, joka hänelle kuuluu. Mutta kun musiikkia alkaa tutkimaan, löytyy sieltä äärettömän paljon muutakin. Polyfonia eli useiden melodioiden itsenäinen yhtäaikainen sointi fuugan sääntöjen mukaan on tietenkin taiteenlajeista vaikein, ja se on harmonian kirjoittamista haastavimmillaan - sekä säveltäjälle että kuulijalle ja tutkijalle.

Mutta entä ne melodiat sitten? Oliko Paul McCartney suuri melodikko? Oliko Abban Benny Andersson sitä, tai Disneyn säveltäjät tai esimerkiksi toinen 60-luvun Paul, eli Simonin Paul?

Noh... Toki heiltä melodian kirjoitus hienosti taittui, mutta emmeköhän me ennemmin nostaisi historiasta sellaisia nimiä kuin Tsaikovski, Händel ja Schubert? Tai Mozart ja Prokofiev? Kuunnelkaa vaikka Tsaikkarin kuudetta sinfoniaa tai Mozartin klarinettikonserttoa, niissä on melodiat paljon monimutkaisempia ja hienostuneempia ja samalla valloittavan sydämellisiä ja paljon säihkyvämpiä kuin missään popmusiikissa.
8123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Chopin oli nero paitsi rytmisesti, harmonisesti myös melodisesti. Säveltäjä vailla vertaa.

Äänestä

1960-luvulla sävellettiin melodioita joita kaikki yhä hyräilevät, aikuiset ja lapset. Ne sävelmät tulevat elämään kauemmin kuin mikään muu musiikki. Klassinen musiikki elää vain marginaalissa verrattuna esim. Beatlesiin, joka on sitä aitoa kansanmusiikkia.

Äänestä
  • mozartin musiikki on täydellisen kauneuden ja harmonian ilmentymä mutta varsinkin schubertiia voidaan pitää melodian mestarina sadoissa liedeissään mutta myös soitinmusiikissaan ja oopperoissaan. saksalaisen liedtradition jatkajana myös yrjö kilpinen 800 liedillään osoittautui lähes schubertin veroiseksi nerokkaaksi liedsäveltäjäksi ilmentäessään sattuvasti runotekstin tunnelmaa lauluissaan joita palvottiin saksassa asti.

    Äänestä

  • Eräs melodian mestareista, Burt Bacharach, totesi joskus ''... jos kuulija ei voi viheltää kappaletta, ei sitä olisi kannattanut edes tehdä...''

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eräs melodian mestareista, Burt Bacharach, totesi joskus ''... jos kuulija ei voi viheltää kappaletta, ei sitä olisi kannattanut edes tehdä...''

    Säveltaide on kokonaan oma psyykkinen maailmansa omalla abstraktilla tasollaan kaiken aineellisen ja verbaalisen yläpuolella ja ulottumattomissa jotka ovat vain kalpea varjo sen mittaamattomasta syvyydestä ja alati läsnäolevasta suuruudesta ja korkeudesta, musiikin sisimmästä olemuksesta, jonka tunnustan ainoaksi jumalaksi musiikin puhtaasti henkiseksi ja aineettomaksi mutta todella olemassaolevaksi maailmaksi jolla on avain ihmisen pyhimpään ja sisimpään psyyken ja sielun maailmaan ja korkeimmanasteisiin psykofyysisiin tiloihin jotka olen sisimmässäin kuten vain harvat ja valitut kultivoituneet taidemusiikin diletantit voimakkaasti kokenut.

    Kopiotko useinkin tekstiä muilta keskustelupalstoilta ?? Aina kopioidessa olisi kohteliasta ilmoittaa mistä kopioi. Esim. ''..tämä on kopioitu Muusikoiden.net keskustelupalstalta...''

    Äänestä

Boltsi häviää pötsille. Fart of food pesee Art of hungerin.

Äänestä

On ihan hyvä, että jokainen saa psyykelleen vahvistusta todistelemalla muille, miksi juuri hänen rakastamansa musiikki on "objektiivisilla" kriteereillä mitattuna kaikkein parasta ja kehittyneintä.

Mitä enemmän itseensä tyytyväisiä on, sitä vähemmän on henkistä rauhattomuutta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Melodia on musiikissa ilman muuta vähäpätöinen elementti, ei teoksia rakenneta melodian varaan, vaan MUSIIKIN. Siihen kuuluu kenties tärkeimpänä asiana harmonia eli millaisia sointufunktioita ja harmonisia tapahtumia kappaleessa on. Lisäksi harmonia kytkeytyy muotoon, kappaleen muoto hahmottuu juuri harmonioiden (ja toki teemojen ja erilaisten rytmisten markkeerausten) myötävaikutuksesta.

Harmonia klassisessa musiikissa on siis aivan ykkösjuttu. Harmonisesti upeita säveltäjiä ovat esimerkiksi Bach, Chopin, Wagner ja Brahms.

Suuressa osassa musiikin ensivaikutelmaa on sen sijaan melodia. Melodioiden lumoavuus on se, joka saa monen kiinnittämään huomiota musiikkiin, joka hänelle kuuluu. Mutta kun musiikkia alkaa tutkimaan, löytyy sieltä äärettömän paljon muutakin. Polyfonia eli useiden melodioiden itsenäinen yhtäaikainen sointi fuugan sääntöjen mukaan on tietenkin taiteenlajeista vaikein, ja se on harmonian kirjoittamista haastavimmillaan - sekä säveltäjälle että kuulijalle ja tutkijalle.

Mutta entä ne melodiat sitten? Oliko Paul McCartney suuri melodikko? Oliko Abban Benny Andersson sitä, tai Disneyn säveltäjät tai esimerkiksi toinen 60-luvun Paul, eli Simonin Paul?

Noh... Toki heiltä melodian kirjoitus hienosti taittui, mutta emmeköhän me ennemmin nostaisi historiasta sellaisia nimiä kuin Tsaikovski, Händel ja Schubert? Tai Mozart ja Prokofiev? Kuunnelkaa vaikka Tsaikkarin kuudetta sinfoniaa tai Mozartin klarinettikonserttoa, niissä on melodiat paljon monimutkaisempia ja hienostuneempia ja samalla valloittavan sydämellisiä ja paljon säihkyvämpiä kuin missään popmusiikissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu