Kysymys

Hei

Ajattelinpa kysyä tällaista asiaa, eli kuinka moni hiustenlähdöstä kärsivä potee myös päänahkaan liittyviä ongelmia? Minulla hiustenlähtö alkoi siinä 27 –vuotiaana ja samaan aikaan puhkesi lievä mutta hyvin itsepäinen akne (liittyvätkö toisiinsa?), jonka yhteydessä myös päänahkaan tuli finnejä ja hiukset alkoivat rasvoittumaan huomattavasti voimakkaammin kuin aikaisemmin. Pidän tätä outona, koska en ole kärsinyt finneistä murrosiässä.

Terveyskeskuslääkäri suositteli kortisonin käyttöä päänahkaan (punoitusta), mutta sehän ei auta kuin väliaikaisesti ja pitkäaikaista käyttöä ei suositella, kun taas yksityinen ihotautilääkäri oli samantien valmis kirjoittamaan finasteridia. Tästä on aikaa jo kolme vuotta ja hiusten harveneminen näkyy nyt ohimoilta. Vielä muutama vuosi sitten hiuksiani kehuttiin tuuheiksi ja paksuiksi, mutta ei enää. En ole oikein varma, pitäisikö alkaa käyttämään finasteridia, koska suvussa ei esiinny kaljuuntumista: vaareilla, enoilla, sedillä ja isällä oli hiukset päässä vielä 50 –vuotiaaksi saakka. Ainoat tuntemani kaljut löytyvät mummon veljistä ja heistäkin vain pari kappaletta. Erilaisista shampoista kuten Nizoralista on ollut vain hetkellistä apua ja rasvoittuminen ja siitä johtuva (?) punoitus päänahassa tuntuu pahenevan ajan kuluessa.

Olen kuullut joskus kerrottavan, että finasteridi olisi vähentänyt ihon rasvoittumista ja toisaalta mielessä on käynyt, että olisiko koko ongelman alkuperä hormonaalinen eli testoteronin korkea pitoisuus veressä (mistä nousu voisi johtua?) ja sitä kautta myös hajoamistuotteena syntyvän DHT:nin korkea pitoisuus.
4925
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kokeeksi ja ota vaikka propecia-tapletti joka toinen päivä.
(tai 1/4-tapletti Gefinaa).
Puolen vuoden päästä tiedät jo enemmän.

Äänestä

Kaljuuntuminen periytyy yleensä äidin puolelta näin pikkulinnut kertovat

Äänestä
  • Kyllä se minun käsitykseni voi perityä kummankin puolelta.

    Minun suvussa Äidin puolella lähes kaikilla miehillä on ollut kohtuu paksut tukat vielä vanhemmallakin iällä, mutta isäni puolella jokainen on kaljuja. Valitettavasti myös minulla tukka lähtee päästä.

    Äänestä

Mulla itsellä alko kaljuuntuminen 20-vuotiaana. Nyt 14 vuotta myöhemmin hiusten määrän osalta ulkonäkö muistuttaa Risto Kaskilahtea (sitä Se on siinä -ohjelman toista vakiojäsentä, näyttelijää, jos joku ei tiedä ko. henkilöä). Mua vaivas myös akne jo 12-vuotiaasta lähtien ja siitä pääsin eroon vasta tossa n. vuosi sitten kun sain vihdoin aikaseks alottaa kunnon lääkkeiden (Isotretinoin Ratiopharm, vastaa Roaccutania) syömisen. Aknea oli myös päänahassa ja myös hiukset rasvottu hirveesti. Myös mulla on kaikilla muilla sukulaismiehillä hiukset päässä (mulla on 2 veljee, vuoden ja 2 vuotta mua nuorempia, kummallakin hiukset päässä eikä mitään kaljuuntumisen merkkejä). Sillon kun kävin aknen takia ihotautilääkärin luona se sano että se päänahan akne saatto vaikuttaa myös kaljuuntumiseen. Oon syöny n. 15 kuukautta Gefinaa
ja hieman uudiskasvua on havaittavissa, mutta esteettisesti uudiskasvu ei toistaiseksi ole vaikuttanut. Tää Gefinan syönti on vaan kokeilu, en usko ihmeisiin ja mun kohdalla kaljuuntuminen on jo niin pitkällä, ettei apua taida löytyy muusta kun hiustensiirrosta. Eli kannattanee hoitaa päänahan sairaudet kuntoon, sillä ei siitä ainakaan hiuskasvun kannalta haittaa ole, jos päänahka on kunnossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mietteliäs kirjoitti:

Hei

Ajattelinpa kysyä tällaista asiaa, eli kuinka moni hiustenlähdöstä kärsivä potee myös päänahkaan liittyviä ongelmia? Minulla hiustenlähtö alkoi siinä 27 –vuotiaana ja samaan aikaan puhkesi lievä mutta hyvin itsepäinen akne (liittyvätkö toisiinsa?), jonka yhteydessä myös päänahkaan tuli finnejä ja hiukset alkoivat rasvoittumaan huomattavasti voimakkaammin kuin aikaisemmin. Pidän tätä outona, koska en ole kärsinyt finneistä murrosiässä.

Terveyskeskuslääkäri suositteli kortisonin käyttöä päänahkaan (punoitusta), mutta sehän ei auta kuin väliaikaisesti ja pitkäaikaista käyttöä ei suositella, kun taas yksityinen ihotautilääkäri oli samantien valmis kirjoittamaan finasteridia. Tästä on aikaa jo kolme vuotta ja hiusten harveneminen näkyy nyt ohimoilta. Vielä muutama vuosi sitten hiuksiani kehuttiin tuuheiksi ja paksuiksi, mutta ei enää. En ole oikein varma, pitäisikö alkaa käyttämään finasteridia, koska suvussa ei esiinny kaljuuntumista: vaareilla, enoilla, sedillä ja isällä oli hiukset päässä vielä 50 –vuotiaaksi saakka. Ainoat tuntemani kaljut löytyvät mummon veljistä ja heistäkin vain pari kappaletta. Erilaisista shampoista kuten Nizoralista on ollut vain hetkellistä apua ja rasvoittuminen ja siitä johtuva (?) punoitus päänahassa tuntuu pahenevan ajan kuluessa.

Olen kuullut joskus kerrottavan, että finasteridi olisi vähentänyt ihon rasvoittumista ja toisaalta mielessä on käynyt, että olisiko koko ongelman alkuperä hormonaalinen eli testoteronin korkea pitoisuus veressä (mistä nousu voisi johtua?) ja sitä kautta myös hajoamistuotteena syntyvän DHT:nin korkea pitoisuus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu