Puolukan poiminta on vaarallista puuhaa.

Joku saattaa olla jopa allerginen tuolle myrkylle, jota ne erittävät ja hengitys voi vaikeutua, jos pääsevät kaulan alueelle puremaan. Silmillekin ne tuppaavat, mutta suuret silmälasit vähän suojaavat. Itse ihmettelen, miten ampiaiset yleensä selviytyvä't talven yli, kun niiden pesät miltei poikkeuksetta on kaivettu ylös maasta ja toukat syöty parempiin suihin.

näinkin myöhään saattaa siis törmätä, Keskipohojjanmaa -lehdesä oli takavuosina juttu jossa nainen oli koirineen karpaloita keräämässä ja rahkasammaleisella rannalla oli ollut ampiaispesä josta sekä poimija että hänen seurassaan ollut koira olivat saaneet niin paljon ampiaisen pistoja että nainen oli joutunut sairaalahoitoon. Pistoksia hänellä oli ollut kymmeniä.

ja itseänikin välillä jonkin verran hirvittää kun rymistelen noita ojan penkko herkkutattien perässä että mitähän niillä tantereilla saattaisi tulla vastaan, toistaiseksi on ollut varsin hyvä onni... (kop kop... eli kopautan vertauskuvaannollisesti pahkapäätäni)

Huonoa tuuria.
Minulla kävi ihan toisin; olin poiminut karpaloita aivan mahtavalta mättäältä jo pidemmän aikaa, jossain vaiheessa aloin ihmetellä ympärilläni pyörivää pörräystä. No, olin kykkinyt ampiaispesän päällä vaikka kuinka kauan, mutta lähes liikkumatta kun olin, niin eivät ne minusta välittäneet. Huomattuani tilanteen, hivuttauduin kauemmas niin hitaasti kuin vain pystyin. En saanut ainuttakaan pistoa. Onneksi en sentään ollut astunut pesäaukkoon, ehkä silloin olisivat hermostuneet.
Siispä, jos huomaa olevansa hankalassa paikassa, on parasta liikkua mahdollisimman hitaasti. Ampiaisten silmissä pienikin liike nopeutuu moninkertaiseksi, joten malttia, jos vain kantti kestää. Juokseminen ja huitominen saavat ne suorastaan tolaltaan.

Meillä oli ampiaispesä mökillä liiterin päädyn klapipinon päässä. Kun tulin liiteristä ja löin oven kiinni niin eikös yksi pirulainen jo purrut niskaan, kun kävelin pesän ohi kuuden metrin päästä. Agressiivisia elukoita ovat.