kasviravinteet

Hei!

Mikähän mahtaisi olla tehokkain ja HALVIN (hyvä hinta-laatusuhde..) tapa "ravita" akvaariokasveja? Oletteko tehneet vertailua?

Lähtökohtana se, että akvaariossani kasvit eivät vaan kertakaikkiaan näytä tulevan toimeen ilman lisäravinteita, ja rahaa tuntuu uppoavan aivan mahdottoman paljon niihin. Olen tähän asti käyttänyt Tetran nestemäistä kasviravinnetta ja äskettäin ostin Tetran Crypto-lannoitetabletteja..

Kaikki neuvot otetaan kiitollisena vastaan!
6383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

onko sinulla millainen valaisin. valon määrä ratkaisee aika paljon. jos sinulla on loisteputki, niin muista uusia se kerran vuodessa, sillä loisteputken valoteho himmenee, vaikka lamppu vielä toimisi
hehkulamppukin olisi syytä vaihtaa viimeistään vuoden välein.

onhan sinulla akvaariovalaisimessa ajastin?
kasvit tykkää säännöllisestä valaisusta

Äänestä
  • Akvaarioni on kooltaan vain 54 litrainen. Siinä on 15W loisteputkivalaisin, jonka lamppu ei ole vielä puoltakaan vuotta vanha.
    Valaisin on ajastettu olemaan päällä 12 tuntia päivässä.

    Valaistuksen pitäisi siis ainakin omasta mielestäni olla suht. kunnossa. Siksi olenkin aivan äimän käkenä, kun en saa kasveja millään viihtymään.

    Minulla oli vuosia sitten 80 litran akvaario 18W loisteputkivalaisimella, ja kasvien suhteen ei ikinä ollut mitään ongelmia. Ne rehottivat ihan liikaakin. Enkä laittanut silloin edes koskaan mitään ravinteita kasveille..
    Ainoa ero entiseen on akvaarion pienempi koko ja se, että nykyään imuroin lapolla pohjaa vedenvaihtojen yhteydessä. Silloin en sitä tajunnut tehdä.

    Äänestä

  • Leena kirjoitti:

    Akvaarioni on kooltaan vain 54 litrainen. Siinä on 15W loisteputkivalaisin, jonka lamppu ei ole vielä puoltakaan vuotta vanha.

    Olen kirjoittanut tästä asiasta näille sivuille jo aikaisemmin...
    Ostin itse vähän aikaa sitten puutarhaaltaisiin tarkoitettuja lannoitetabletteja.Laitan 132 litraiseen akvaani 2 tablettia/kk ja laskin paketin riittävän akvaani VUODEKSI!!!! Pakkaus maksaapi vähän yli 8 e, joten halpaa on! Vedensuosikit kasvavat 10 viikossa ja miekkakasvit kasvattavat lehtiä jatkuvasti!Leväongelmaa tms ei ole ilmenny!Lannoite on Seran valmistamaa..voin ilmottaa tarkemmin jos jotain kiinnostaa..Kasvini SIIS KUKOISTAVAT JA KASVAVAT HULLUNA!!!!!!!Lannote on muuten monien akvaristien suosittelema,siitä syystä uskalsin sen ostaa itsekkin,kokeilehhan Sinäkin!

    Äänestä

  • Leena kirjoitti:

    Akvaarioni on kooltaan vain 54 litrainen. Siinä on 15W loisteputkivalaisin, jonka lamppu ei ole vielä puoltakaan vuotta vanha.
    Valaisin on ajastettu olemaan päällä 12 tuntia päivässä.

    Valaistuksen pitäisi siis ainakin omasta mielestäni olla suht. kunnossa. Siksi olenkin aivan äimän käkenä, kun en saa kasveja millään viihtymään.

    Minulla oli vuosia sitten 80 litran akvaario 18W loisteputkivalaisimella, ja kasvien suhteen ei ikinä ollut mitään ongelmia. Ne rehottivat ihan liikaakin. Enkä laittanut silloin edes koskaan mitään ravinteita kasveille..
    Ainoa ero entiseen on akvaarion pienempi koko ja se, että nykyään imuroin lapolla pohjaa vedenvaihtojen yhteydessä. Silloin en sitä tajunnut tehdä.

    Nythän huomasit oleellisen asian itsekin.

    Kun putsataan pohjaa niin putsataan samalla kasviravinteet. EN TARKOITA että pohjaa ei pitäisi putsata VAAN että ennen et putsannut ollenkaan ja nyt todennäköisesti liiankin innokkaasti. Sellainen sopiva keskitie olisi hyvä.

    Tietenkin jos sulla on sisäsuodatin niin Asia on hieman hankala. Nitriittiä syntyy kakasta ja se muuntuu nitraatiksi suodattimen bioloogisessa osassa jota ei sisäsuodattimessa varsinaisesti ole mutta kyllä sielläkin niitä "hyviä" bakteereita jonkun verran on. Nitriittiarvoja täytyy muutenkin tarkkailla joten siitä näkee kuinkausein pohjaa tarvii lapota.

    Nitraatti arvo ei kuitenkaan saa nousta yli 50mg/L Joten sekin sanelee lappoamisen tarpeen. Nitraattihan on sitä kasviravinnetta jota sulla on ennen ollut enemmän kuin tarpeeksi, koska et putsannut pohjaa.

    Huomaa että Nitriitti ja nitraatti ovat siis eriasioita.

    Huh, kohta mä meen ittekki sekasin........
    Toivottavasti jotain selkis

    Äänestä

  • HillyBilly kirjoitti:

    Kasviravinteita on monenlaisia ja en minäkään tiedä mitkä kaikki niistä näkyy nitraattiarvoissa.
    Fosfori, Typpi, kalium, kivennäisaineet........
    Ja mitä niitä nyt sitten onkaan.......

    Mutta täältä löydät oireita ja ohjeita mitä niille vois tehdä jos ei kasva.

    http://www.liaani.net/akvaario/aquafaq/fplant1.html

    Äänestä

moikka eikö kasvit kasva.
itselläni kasvaa oikein hyvin ilman ylimääräisiä "lantoja".tosin riippuu vähän lajista.

halvin tapa on kun hankit lisää kaloja mitkä "paskoessaa"hoitaa lannoituksen.eli unohda tetra kryptot sun muut.tarkista valaistus ja jätä liiaallinen pohjan siivoaminen.

suurin osa kasveista pärjää tällä hoidolla,riippuen tietysti vaatimustasosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Leena kirjoitti:

Hei!

Mikähän mahtaisi olla tehokkain ja HALVIN (hyvä hinta-laatusuhde..) tapa "ravita" akvaariokasveja? Oletteko tehneet vertailua?

Lähtökohtana se, että akvaariossani kasvit eivät vaan kertakaikkiaan näytä tulevan toimeen ilman lisäravinteita, ja rahaa tuntuu uppoavan aivan mahdottoman paljon niihin. Olen tähän asti käyttänyt Tetran nestemäistä kasviravinnetta ja äskettäin ostin Tetran Crypto-lannoitetabletteja..

Kaikki neuvot otetaan kiitollisena vastaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu