Tämä aihe ei varsinaisesti varmaan kuulu inko-palstalle, mutta en tiedä minne muuallekaan tästä kirjoittaisin. Vaivana siis tuo aiheen mukainen ongelma rakon tyhjenemisessä, minulla tämä vaiva on itse aiheutettu väärillä pissaamistavoilla. Kaipaisin neuvoja tai vertaistukea sellaisilta ihmisiltä, joilla on samaa vaivaa ja haluaisin tietää miten teillä on vaivaa hoidettu?
Olen siis nainen, sairastan ahdistusta ja masennusta. Ahdistukseeni kuuluu fyysisenä oireena yliaktiivinen rakko. Tämä vaivaa varsinkin nukkumaan mennessä ja ahdistukseni onkin lisääntynyt tämän(kin) takia, kun pelottaa jo vähän mennä nukkumaan, kun juoksuttaa vessassa niin paljon ja en saa nukuttua, kun on koko ajan vessahätä. Hereillä ollessa vaiva pysyy suht hyvin kurissa. Silloinkin on lisääntyneesti pissahätä, mutta ei tarvitse kuitenkaan ihan koko aikaa ravata vessassa, niin kuin nukkumaan mennessä.
Minulla on ollut nyt jo heinäkuusta saakka vaikeuksia käydä pissalla ns. normaalisti. Rakko ei tyhjene kunnolla ja minulle jää vielä pissahädän tunne vaikka olisin juuri pissannut. Välillä tein pidemmän aikaa vessassa käydessä tiristelyä, eli jännitin lihaksia saadakseni vielä ne jäljelle jääneet pissat tulemaan ulos rakosta. Nyt ilmeisesti tämä on aiheuttanut sen, että rakko ei tyhjene pissalla käydessä kunnolla, vaan sinne jää teelusikallisesta ehkä noin desiin pissaa jäljelle, vaihtelee joka vessassakäyntikerta paljonko siellä on. Tämän olen saanut siis selville tuolla tiristämisellä, eli paljonko sen tiristämisen yhteydessä tulee ulos. Olen yrittänyt päästä eroon tästä tiristämisestä, koska tiedän että se voi olla vahingollista. Tämä on kuitenkin vähän kuin jokin pakkotoiminto, eli teen sitä siitä huolimatta, että tiedän sen olevan huono idea. Tuntuu vain että rakko ei tyhjene kunnolla, jos en tiristä niitä viimeisiäkin pissoja sieltä pois ja kun minulla on vielä vessahätä, vaikka siellä ei ole kuin se pieni määrä pissaa jäljellä. Tuo huono tyhjeneminen liittyy ilmeisesti siihen, että sekä lantionpohjanlihakset että vatsalihakset ovat koko ajan pienellä jännityksellä, vaikka kuinka yrittäisin niitä rentouttaa ja sen takia pissa ei tule kunnolla vapaasti ulos. Vatsan alueella tuntuu vähän pientä epämukavaa tuntemusta lihaksissa tai rakossa tuon jännittämisen takia. Välillä pissatessakin tuntuu vähän pientä pistoa vatsassa, mutta se menee ohi kun yrittää rentouttaa lihaksia. Pöntöllä istuessa yritän rentouttaa alapään ja jalat mahdollisimman rennoiksi ja istua tarpeeksi ryhdikkäässä asennossa, että pissa tulisi mahdollisimman pienellä ponnistuksella ulos. Joudun kuitenkin pissaamisen lopussa jännittämään lihaksia vähäsen, että loppukin pissa tulee ulos. Aiemmin en ole "normaalisti" toimineen pissaamisen aikana kiinnittänyt tähän huomiota, mutta mielestäni aiemmin minun ei tarvinnut ponnistella pissatessa, vaan pissa tuli vapaasti itsekin pois rakosta. Nyt pissatessa tuntuu ainakin alussa, että pissaa olisi tulossa enemmän kuin putkeen mahtuu kerralla, eli tuntuu painetta rakossa. Olen yrittänyt nyt vain olla mahdollisimman rentona pissatessa ja jos tuntuu että vielä on vessahätä, liikutellut itseäni pari kertaa sivuttaissuunnassa eestaas ja sitten nojannut eteenpäin ylävartalolla, jolloin rakon pitäisi kuulemma tyhjentyä paremmin jäljelle jääneestä pissasta (tämä neuvo on terveyskylän nettisivuilta). Olen myös noussut välillä seisaalleen ja yrittänyt sitten pissata uudestaan. Yleensä vain rakkoon jäänyt pissa ei tule näilläkään neuvoilla ulos, vaan se pitää ponnistaa.
Rakkoni hälyttää vessahädästä jo parin desin jälkeen ja vessassa käyn tunnin-kolmen tunnin välein riippuen juomisesta. Kolme desiä on minulla jo ihan täysi rakko ja vatsaan alkaa tuntua tällöin pahalta. Enimmillään olen mitannut rakossa olleen 4,75 desiä pissaa, eli sen mitä siellä normaalistikin pitäisi olla, eli rakkoni vain reagoi liian aikaisin hätään. Olen aiemmin käynyt tutkimuksissa tämän yliaktiivisen rakkoni tiimoilta ja silloin ei löydetty tähystyksissä tai muissa tutkimuksissa mitään vikaa. Vika on siis päässäni, niin kuin olen jo itsekin huomannut. Aiemmin söin masennukseeni lääkkeitä, jotka auttoivat tuohon rakkovaivaan, mutta nyt haluaisin yrittää pärjätä ilman lääkkeitä. Tämä pissaongelma lisää ahdistustani ja vaikuttaa taas huonontavasti tuohon rakkoon, eli noidankehä on valmis. Nyt tämä pissavaiva vaikuttaa jo nukkumiseeni todella huonontavasti, en ole nyt pariin viikkoon saanut nukuttua kunnolla, kun ensin pitää istua ennen nukkumaan menoa vessassa tyhjentämässä rakkoa ja sitten herään vessahätään jo parin tunnin päästä. Vessassa saattaa mennä tuntikin, koska tuntuu ettei vessahätä mene ohi ja vessasta tultua minulta menee jopa parikin tuntia ennen kuin saan uudestaan unen päästä kiinni, koska saatan joutua käymään uudestaan vessassa tai sitten en saa unta kun tuntuu että on vieläkin hätä.
Ongelmat rakon tyhjenemisessä
16
8823
Vastaukset
- Anonyymi
Piti jatkaa vielä juttua tähän toiseen pötköön, kun loppuivat merkit :)!
Tosiaan toivoisin apua teiltä muilta, jotka olette mahdollisesti saman asian kokeneet. Haluaisin päästä tuosta tiristelystä eroon, mutta en tiedä miten sen tekisin. Nyt pystyn olemaan tiristelemättä päiviäkin, mutta sitten se vaatii vain sen yhden nukkumaanmenon, kun tuntuu ettei rakko tyhjene kunnolla ja pitäisi päästä nukkumaan, niin sitä tulee tiristettyä montakin kertaa. Se ei tunnu vatsassa, rakossa eikä alapäässä kivalle, enkä tiedä miksi sitä teen! En vain saa lopetettua. Lisäksi minua on nyt ruvennut huolestuttamaan tuo huono tyhjeneminen, että joutuuko tässä kohta katetroimaan itsensä, jos tämä tilanne vielä huononee tästä. Haluaisin takaisin ns. normaaliin pissaamiseen, ettei olisi mitään ongelmia asian kanssa, mutta niin pitkään kun ahdistukseeni liittyy tuo yliaktiivinen rakko, ei taida olla mahdollista saada asiaan parannusta. Ahdistuskierre vain pahenee, kun en saa tämän asian takia nukuttua kunnolla ja ahdistun siitä, että rakko ei toimi kunnolla ja joudun juoksemaan vessassa. Ahdistan siis itse itseäni koko ajan enemmän ja enemmän ja en saa tätä pysäytettyä!
Toivottavasti tästä sepustuksesta sai nyt asian tyngästä kiinni ja ymmärsitte mitä hain tällä takaa. Yritin muistaa laittaa tähän pitkään juttuuni kaikki asiaan liittyvät jutut mukaan, mutta saattaa olla että jotain jäi pois. - Anonyymi
Vielä jäi sellainen asia tuosta selostuksesta pois, että olen siis yrittänyt pidentää vessassa käynnin välejä pidättämällä, mutta se alkaa tuntua muutaman minuutin kuluttua niin tuskaiselle, että en jaksa sitä kovinkaan kauaa tehdä. Lisäksi lantionpohjanlihakseni ja vatsalihakseni ovat koko ajan niin jännittyneet, että en pysty niitä enää sen kummemmin jännittämään lisää saadakseni pissahädän tunnetta menemään pois, niin kuin usein näissä pissaamisvälin pidennysohjeissa käsketään tekemään, että jännitä lihaksia ja rentouta sitten, niin pissahädän tunteen pitäisi mennä vähän ajan päästä ohi. Minulla ne lihakset ovat melkeinpä koko ajan jännityksellä siitäkin huolimatta että yritän niitä rentouttaa, joten ei niitä voi enää oikein enempää jännittää. Lisäksi jos löysäisin lihaksia rennommaksi, tulisi minulla pissa housuun, sillä hädän tunne on siinä vaiheessa jo todella kova.
Olen kyllä saanut välillä pidennettyä vessaan menoa jonkun verran, mutta tästä ei ole apua kuin niinä kertoina kun se onnistuu, muutoin vessakäyntien väli ei ole sen kummemmin pidentynyt, koska en pysty olemaan ajattelematta muuta kuin vessaan menemistä ja se vielä lisää sitä vessahädän tunnetta entisestään.- Anonyymi
On totta, että varmuuden vuoksi kun käy pissalla on mahdollista saada yliaktiivinen rakko mikä voi olla hyvinkin hankala joskus. Samoin kireät lantionpohjat lihakset voi tehdä tuota. En jaksa uskoa, että ahdistus aiheuttaa rakon yliaktiivisuutta, mutta jatkuva mainitsemasi rakkovaiva sen sijaan varmastikin alkaa ahdistaa.
On tutkittu mutta mitä kaikkea. Lukuisat hermovauriot voi tehdä tuota ja myös lihasheikkous lantionpohjan alueella. Kun tietoisesti yrität pidättää ja se on tuskaa, pidän todennäköisenä syynä muuta kuin ahdistusta, ainakaan pelkästään.
Olen itse miespuolinen, mutta ei nuo ongelmat ole mitään naistenjuttuja, joskin yleisempiä heillä. Oireesi on tuttu myös itselle ja lisäksi on ihan pidätysvaikeutta. Oire pahimmillaan seisaallaan, joilloin enemmän painetta ko. alueella joskus on myös samaan aikaan kovaa jyskytystä päässä ja syke nousee. On mm. problematiikkaa natrium-säätelyssä ja selkäytimen toiminnassa ja en tuskin eturauhanenkaan ihan normaalisti toimii.
Monisairas - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On totta, että varmuuden vuoksi kun käy pissalla on mahdollista saada yliaktiivinen rakko mikä voi olla hyvinkin hankala joskus. Samoin kireät lantionpohjat lihakset voi tehdä tuota. En jaksa uskoa, että ahdistus aiheuttaa rakon yliaktiivisuutta, mutta jatkuva mainitsemasi rakkovaiva sen sijaan varmastikin alkaa ahdistaa.
On tutkittu mutta mitä kaikkea. Lukuisat hermovauriot voi tehdä tuota ja myös lihasheikkous lantionpohjan alueella. Kun tietoisesti yrität pidättää ja se on tuskaa, pidän todennäköisenä syynä muuta kuin ahdistusta, ainakaan pelkästään.
Olen itse miespuolinen, mutta ei nuo ongelmat ole mitään naistenjuttuja, joskin yleisempiä heillä. Oireesi on tuttu myös itselle ja lisäksi on ihan pidätysvaikeutta. Oire pahimmillaan seisaallaan, joilloin enemmän painetta ko. alueella joskus on myös samaan aikaan kovaa jyskytystä päässä ja syke nousee. On mm. problematiikkaa natrium-säätelyssä ja selkäytimen toiminnassa ja en tuskin eturauhanenkaan ihan normaalisti toimii.
MonisairasJatkan vähän omaani vielä. Jos jää jäännösvirtsaa, voi se ärsyttää. Onko suolisto-ongelmia? Kun suoli oikein kerää ilmaa, voi se ärsyttää rakkoa, on meinaan runsaasti kokemusta! Paljon puhutaan stressistä, mutta uskon siltä osin kuin se aiheutta rakon/suolen "liikettä", mutta jos pidätys tuskaa tai puutteellista niin ei. Mistään ns. kirjallisuudesta ei ole löytänyt viitettä stressin osuudesta muuhun.
Syömisessäkin pitää mennä vähän taaksepäin. Aiheesta olikin Reijo Laatikaisen kirjoitus tänään (IL?). Toden totta eilen viimeksi yhellä ABC:llä tuli fiilis, oliko ruoassa jotain. Tarkemmin mietittyäni syy lienee omat pöperöt, sillä aamun "tuotokset" oli vähän semmoset. Sama oireilu joskus ihan pelkistä kotiruoistakin. Pääosin olen kyllä saanut ruokavalion rukattua sopivammaksi. Kireät faskiat eli lihaskalvot myös yleinen, mutta tästä en osaa sen enempää sanoo.
En tiedä menikö vähän rönsyilyksi. Kyllä mä aloittaja sun kohdalla lähtisin liikkeelle syistä heikot lantionpohjan lihakset, selän hermovika, MS. Tuo MS varsinkin aiheuttaa tyypillisesti vähän kaikenlaista rakon (ja suoliston) oiretta. Omalla kohdalla iso apu em. oireiden kanssa: syö ja juo mitä ja milloin mikä hyväksi on koettu, ei raskaista nostoja, hallittu treeni esim. kuntosalilla, ei kävelyä, lämpö ja kosteus suht. normaalit. Stressit ym. höpönlöpöä paitsi sen jälkeen kun oireet provosoituu.
Monisairas
- Anonyymi
On ollut saman tapaista vaivaa. Huomattavan avun olen saanut ihan vaan puhtaalla perusvoiteella voitelusta genitaalien alueella. Illalla, kevyen alapesun jälkeen voidetta pimppiin. Helpottaa! Koko yön saa nukkua rauhassa ja päivällä riittää 3-4 pissausta. Aamulla pissa tulee useimmiten hyvin. Kokeile!
- Anonyymi
Hyvä mutta sulla lienee ollut vähän erilaista oiretta. Kai ne limakalvot jotenkin on oireilleet mitä aloittaja taas ei kuvaa.
Sen verran aloittajalle, että jos selkeästi pissatus lisääntyy yöllä ja puhutaan myös kunnon määristä eikä lirauksista, on mahdollista, että kyseessä on sellainen häiriö mikä ilmenee juuri näin. Voisi olla hyvä ihan mitata virtsamäärät erikseen päivällä ja yöllä sekä vähän sitä paljonko juo. Jos juot runsaasti iltapainotteisesti, kannattaa vähentää, mutta juoda pitää silti. Jos olet sellainen, joka sängyssä miettii asioita, silläkin on merkityksensä. Loukkasitko itseesi muuten heinäkuussa tms?
Monisairas
- Anonyymi
Kiitos Monisairas ja anonyymi kommenteista!
Minulle ei ole sattunut mitään onnettomuutta, vaiva alkoi tosiaan enemmän vaivaamaan, kun elämässä on ollut normaalia enemmän ahdistusta ja stressiä. Lisääntynyt pissaaminen on mainittu ihan ahdistuksen oireissa, joten voi olla siitä kyse. Olen joskus aiemmin kokeillut anonyymin mainitsemaa rasvakikkaa, mutta minulle siitä ei ole apua, valitettavasti.
Minulle on tosiaan aiemmin tehty virtsarakon tähystys ja mitattu virtausta ja paljonko rakkoon mahtuu virtsaa kerrallaan. Olivat ihan normaaleja. Kävin myös lantionpohjan fysioterapiassa rakon rauhoittamiseksi. Olen myös itse mitannut useampaan otteeseen itse juotuja määriä ja tullutta pissamäärää, viimeksi tänään. Join 2,2 litraa vettä (tänään oli jostain syystä erityisen kova jano, normisti menee alle 2 litraa) ja pissaa tuli noin 1,7 litraa pois, eli ihan normaaleja määriä molemmat. Enimmillään rakkoon mahtui tänään 3,75 desiä pissaa, joka oli selkeästi minun rakolle ihan maksimi, koska rakon venyessä tuntui ikävää tunnetta, ei kuitenkaan kipua. Vähimmillään pissaa tuli 0,8 desiä, itse asiassa tämä määrä tuli tuon 3,75 desin pissan jälkeen, noin neljä tuntia siitä. Käyn nyt vessassa noin 1-4 tunnin välein, joka oli minulle aika outo havainto, koska aiemmin olen pitänyt rakkoani yliaktiivisena, koska vessahätä on tullut jo tunnin kuluttua juomisesta. Ilmeisesti käyn kuitenkin vessassa noin 8-10 kertaa päivässä, mukaan lukien yksi tai harvoin kaksi yöllistä käyntiä, eli vielä suht normaaleita määriä ovat ne, vaikka on tuntunut että siellä juoksee jatkuvasti (tai ehkä aiemmin olenkin juossut, nyt nimittäin tällä viikolla ainakin rakko on ollut rauhallisempi ja parina yönä en ole käynyt kertaakaan vessassa, joka oli ihan outoa, sitä ei ole sattunut ihan äsken!). Minulla ei ole pidätysvaikeuksia, vaikka tänne inkontinenssi-palstalle tämän kysymykseni laitoinkin, kun en tiennyt mihin muuallekaan.
Yöllä se pissaaminen on ollut sellaista, että tulee ihan pieniä määriä, eli ei ole mistään sellaisesta vaivasta kyse, jossa tulisi ylenmäärin pissaa vuorokaudessa. Rakko vain reagoi liian aikaisin ja herkästi pissahätään. En usko myöskään, että olisi kyse hermoviasta tai MS:stä, koska minulla ei ole muita oireita. Minulla on todettu jo kymmenisen vuotta sitten ärtyvä suoli, joka aiheuttaa välillä ripulia ja ylenmääräistä kaasunmuodostusta. Olen huomannut sen, että kun ulostetta on tulossa ulos tai suolessa on kaasua, vaikuttaa se niin, että tuntuu myös kovemmin pissahätä, mutta tosiaan noissa mainitsemissani tilanteissa, ei koko ajan. Minulla on herkistynyt tuntoaisti suolistossa, tunnen venytyskipua kun kaasu liikkuu tietyistä kohti suolta eteenpäin, eli voisi varmastikin vaikuttaa myös rakkoon?
Nyt tänään kun mittasin pissamääriä, huomasin että minulla ei jäänyt nyt jäännösvirtsaa rakkoon, ilmeisesti mittapurkin kanssa pöntöllä kököttäessäni olin sellaisessa asennossa että rakko tyhjeni paremmin kuin "normaalisti".
Viime viikon lopulla kokeilin parina-kolmena päivänä juoda karpalomehua, kun ajattelin etten halua pissatulehdusta jos rakkoon jääkin pissaa. En tiedä oliko vain sattumaa, vai johtuuko tämä siitä karpalomehun juonnista, mutta tällä viikolla minulla on tuntunut pistoa/epämääräistä tunnetta rakon/alavatsan kohdilla, se alkoi päivä sen jälkeen kun join karpalomehua viimeksi. Tunnetta tuntuu vain silloin kun rakko on täyttymässä, ei silloin kun käyn pissalla tai pissaamisen jälkeen, eli ei varmaankaan ole kysymys pissatulehduksesta, kun ei ole muitakaan oireita (pissa ei haise pahalle, ei kirvele, pissa on normaalin väristä, ei tule verta). Tunne ei siis ole kirvelyä, vaan pistävää. Sitä ei myöskään tunnu koko aikaa, vaan vain silloin tällöin ja se tuntuu enemmän rakon tai alavatsan alueella, ei virtsaputkessa. Olen miettinyt, että voisiko kyseessä olla vain omassa päässäni oleva tuntemus, kun olen nyt jo useamman viikon panikoinut tämän pissavaivan takia, että alanko itse aiheuttaa itselleni oireita? Olen huomannut että silloin kun noita pistoja tuntuu, ovat vatsalihakseni jännityksellä, eli voi johtua ehkä ihan lihasten jännittämisestäkin? Tuntemus myös "voimistuu" kun kiinnitän siihen huomiota, joka voisi myös puoltaa tuota itseaiheutettua oiretta.
Mutta tosiaan nyt rakko on tyhjentynyt paremmin, uutena oireena tuo pisto mahassa. Pissahädän tunne jää vielä välillä pissaamisen jälkeenkin päälle, mutta lievempänä kuin aiemmin. Oireet vaihtelevat ihan ihmeellisesti! Siksikin mietin että voiko ihmisen mieli olla niin voimakas, että voi aiheuttaa ainakin osan oireista itse? Kun nyt saisi tämän oman pään pois tästä pyörästä pyörimästä, niin varmasti ainakin osa oireista loppuisi tai helpottuisi, mutta se onkin sitten helpommin sanottu kuin tehty... Ahdistun siitä, että on oireita ja ja ahdistus taas lisää oireita. Minulla on nyt ollut koko viikon jatkunut ahdistuskohtaus, kädet tärisevät ja sydän hakkaa, mieli on ahdistunut koko ajan, Pelkään että tämä vaiva on jotain vakavampaa, vaikka järki sanoo että ei ole. - Anonyymi
Vielä unohtui aiempaan viestiini mainita, että vatsan päältä paineltaessa alavatsalla ja rakon kohdalla ei tunnu kipua, eli pistotuntemus tuntuu vain vatsan sisäpuolella ja siellä vaihtelevissa kohdin, ei koko ajan samaan kohtaan.
Ja tuossa lopussa mainitsin että pissa on tullut nyt paremmin tällä viikolla, mutta tosiaan se tarkoitti tässä yhteydessä sitä, että nyt on tänään tullut paremmin. Aiemmin viikolla pissaaminen oli vielä sellaista, että tuntui että pissa ei tule kunnolla ulos, sitä kuitenkin tuli ihan normimäärät, eli pissan vähyydestä ei ole ollut tässä yhteydessä kyse. Pissa vain ei meinaa tulla ulos kunnolla. Toivottavasti tuo tämänpäiväinen jäännöspissan poistuminen jatkuisi jatkossakin, eikä jäisi jäännöspissaa rakkoon vessassa käynnin jälkeen, ainakaan niin paljon kuin aiemmin on jäänyt (arvioisin että 0,25 desistä kokonaiseen desiin vaihtelevasti). Jotenkin sen mittakipon kanssa pissaaminen on saanut rakon tyhjenemään paremmin ja ehkä vähän jopa helpomminkin, ainakin paine on ollut minusta tänään pöntöllä kökkiessä parempi, tiedä sitten johtuuko vain pissaamisasennosta. Vielä en ole päässyt eroon tiristelystä, josta pitäisi kyllä päästä! Tällä viikolla luin Hesarista jonkun vanhan jutun pissaamisesta ja siinä luki että voi kevyesti vatsalihaksilla puristaa pissaamisen lopussa varmistaakseen että rakko on tyhjä, mutta kun minä puristan ilmeisesti vähän turhankin kovasti ja myös väärillä lihaksilla, jolloin se tiristys tuntuu kyllä liian kovalle ja välillä vähän pahallekin. Pitäisi vain keksiä keino millä saisin sen lopetettua, pitää varmaan kohta antaa itselleen sähköisku joka kerta kun tiristää :)! On nyt päälle jäänyt pahasti opittu tapa, jonka tiedän olevan vahingollista, mutta en pysty silti sitä lopettamaan, koska pelkään että rakkoon jää desikaupalla jäännöspissaa (jota sinne ei selkeästikään jää, ainakaan niin paljoa kuin luulen!). Tiedän että tämä huoli on ahdistuksestani johtuvaa ja tulee sairauksien pelostani, mutta en osaa tai pysty järkeilemään asiaa itselleni niin että osaisin lopettaa tuosta asiasta murehtimisen. Tarvisisin ajatuksilleni uusia uria ja harhautusta päästäkseni näistä ahdistuksen aiheistani eroon!
-ap - Anonyymi
Jotenkin saa sen käsityksen että aloittaja pelkää pissaavansa nukkuessaan. Onko niin tapahtunut?
Eikö olisi parempi ottaa vaikka Pampers lasten vaippa, leikata pois ylimääräiset ja kokeilla joku yö kuinka käy.
Muuten, kukaan ei pysty pissaamaan ihan kaikkea, koska pissaa erittyy kenties desilitra tunnissa, siis ruokalusikallinen kymmenessä minuutissa.
Vai liekö niin että kärsit kystiitistä, siis rakkotulehduksesta?
Lääkärit eivät osaa sitä parantaa, mutta voit itse hoitaa sen.
Jos tunnet painetta tai kipua rakon seutuvilla, niin lämmitä jalkapohjiasi vaikka sähkölämmittimellä niin kipu häviää muutamassa minuutissa.
Pidä jalkasi lämpimänä, eikä liikaa lämpöä alavatsalle, niin vältät rakkotulehduksen, joka ei johdukaan bakteereista vaan kylmistä jaloista, ja verenkierron vähenemisestä jaloissa, ja lisääntymisestä alavatsassa.- Anonyymi
Miksei noinkin, mut kyllä silti on niin epäselvä ja kimurantti tilanne, että parasta olisi tutkia kunnolla ja sitten katsoa miten voidaan hoitaa. Tämä on psyykellekin paras tapa, ei kaikkinaiset kokeilut epätietoisuudessa olemisineen. Oli sitten realisesti tai psyyken kannalta niin sellaiset lähinnä hyötyy "turhasta vauvailusta", joilla on ollut pidätyskyvyn kanssa pienikin ongelma tai todella lähellä. Siis vatsan tunnustelua, ultraa, viipalekuvaa...
Ap:n kirjoitukseen... Hyvä kun ollut parempaa. Jäännöspissa varmaankin aiheuttanut osan oireista. Ei terveen ihmisen "kuulu" puristella loppupissoja ulos. Jos olisit mies, olisi ykkösjuttu tutkia eturauhanen. Jossain muuten oli hiljaittain, että vähän vähälle huomiolle jäävä syy voi olla naisilla endometrioosi. En tiedä tästä mitään sen enempää, mutta siis vaihtoehto tämäkin.
Monisairas - Anonyymi
En oikeastaan pelkää pissaavani unissani, tosin käytän inkosidettä yöaikaan, koska koen sen helpottavan vessahätää. Eräänlainen psyykkinen helpotus tähän vaivaan, vaikka todellista tarvetta ei olekaan. En ole pissannut unissani koskaan ja karkailuakin on ollut vain pari-kolme kertaa lievänä ja niistäkin aikaa jo muutama vuosi.
Olen tehnyt tuota rakon tyhjentämistä tiristämällä sen vuoksi, että olen yrittänyt päästä koko ajan päällä olevasta vessahädän tunteesta eroon sillä tiristyksellä. Kun tarpeeksi kauan tiristää, menee vessahädän tunne ohi ja pääsen nukkumaan. Minä kun en osaa nukkua jos on vähänkin vessahädän tunnetta. Olen kokeillut rentoutumista nukkumaan mennessä, vaikka olisi vessahätä, mutta pystyn tunnin, puolitoista makoilemaan pimeässä ja sitten on pakko mennä vessaan, koska en pysty nukahtamaan. Vessahätä tulee myöhemmin yöllä tapahtuessaan uniin mukaan ja herään jossakin vaiheessa vessaan.
En siis ole yrittänyt saada tiristämisellä kokonaan tyhjää rakkoa, vaikka tässä minun tilanteessa rakko on varmasti ollut tyhjä ja sinne tuleva uusi pissa on sitten aina tiristämisellä tullut ulos, vaikka on tuntunutkin koko ajan että on hätä tyhjälläkin rakolla.
En usko oireideni perusteella kyseessä olevan rakkotulehduksen tai virtsatietulehduksenkaan, koska minulla tuntuu pistoa (ei varsinaista kipua, enemmän vain epämukavaa tunnetta) vatsan alueella enemmän kuin rakon kohdalla ja pistokin tuntuu silloin kun jännitän lihaksia alavatsalla/alapäässä, ei esim. pissiessä tai pissimisen päättyessä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksei noinkin, mut kyllä silti on niin epäselvä ja kimurantti tilanne, että parasta olisi tutkia kunnolla ja sitten katsoa miten voidaan hoitaa. Tämä on psyykellekin paras tapa, ei kaikkinaiset kokeilut epätietoisuudessa olemisineen. Oli sitten realisesti tai psyyken kannalta niin sellaiset lähinnä hyötyy "turhasta vauvailusta", joilla on ollut pidätyskyvyn kanssa pienikin ongelma tai todella lähellä. Siis vatsan tunnustelua, ultraa, viipalekuvaa...
Ap:n kirjoitukseen... Hyvä kun ollut parempaa. Jäännöspissa varmaankin aiheuttanut osan oireista. Ei terveen ihmisen "kuulu" puristella loppupissoja ulos. Jos olisit mies, olisi ykkösjuttu tutkia eturauhanen. Jossain muuten oli hiljaittain, että vähän vähälle huomiolle jäävä syy voi olla naisilla endometrioosi. En tiedä tästä mitään sen enempää, mutta siis vaihtoehto tämäkin.
MonisairasOlet oikeassa Monisairas, että hyödyllisintä olisi mennä lääkärille tutkimuksiin. Olenkin nyt päättänyt että varaan ajan terveyskeskukseen, josta toivottavasti pääsen tarvittaviin tutkimuksiin eteenpäin, jos jotakin sellaista tarvetta tulee lääkärillä ilmi. Lääkärille meno on vain näin masentuneelle ja ahdistuneelle vaivalloista tehtävää, kun ei jaksaisi eikä haluaisi lähteä kotoa minnekään. Sen takiapa kaikki asiat sitten tuntuvat kaatuvan päälle ja saavat suuremmat mittasuhteet kuin oikeasti tarvitsisivatkaan.
Olisiko sinulla vielä tallessa/mielessä lähde, josta luit tuosta endometrioosista? Mielelläni lukisin jos laitat linkkiä.
Tätä koko hommaa varmasti helpottaisi se, että saisin ajatukset muualle tästä pissavaivasta ja kaikista muistakin vaivoistani ja muuta mukavampaa ajateltavaa. Että jos jollakin olisi siihen vinkkejä, niin mielelläni otan niitä vastaan :)! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet oikeassa Monisairas, että hyödyllisintä olisi mennä lääkärille tutkimuksiin. Olenkin nyt päättänyt että varaan ajan terveyskeskukseen, josta toivottavasti pääsen tarvittaviin tutkimuksiin eteenpäin, jos jotakin sellaista tarvetta tulee lääkärillä ilmi. Lääkärille meno on vain näin masentuneelle ja ahdistuneelle vaivalloista tehtävää, kun ei jaksaisi eikä haluaisi lähteä kotoa minnekään. Sen takiapa kaikki asiat sitten tuntuvat kaatuvan päälle ja saavat suuremmat mittasuhteet kuin oikeasti tarvitsisivatkaan.
Olisiko sinulla vielä tallessa/mielessä lähde, josta luit tuosta endometrioosista? Mielelläni lukisin jos laitat linkkiä.
Tätä koko hommaa varmasti helpottaisi se, että saisin ajatukset muualle tästä pissavaivasta ja kaikista muistakin vaivoistani ja muuta mukavampaa ajateltavaa. Että jos jollakin olisi siihen vinkkejä, niin mielelläni otan niitä vastaan :)!Just, parasta tehdä huolella kliininen tutkimus (haastattelu ja käsintehty tutkimus) niin pääsee eteenpäin. Onkin kieltämättä vaikea nukkua, kun rakko supistelee. Postauksen perusteella olen entistä vakuuttuneempi ettei psyyke voi olla pääsyy. Jotain siellä on pielessä.
Endometrioosi ei ole yhtään tuttu näin miespuolisena eikä ole lähipiiristäkään tästä kokemuksia tiedossani. Taisi olla joku uutisklippi tv:ssä, mutta en muista tämän tarkemmin. Yritä googlailla.
Vaikea on ajatuksia saada muualle, kun fyysinen oireisto muistuttaa koko ajan. Kyllä tässäkin auttaa parhaiten psyykettä se, että lähdetään tutkimaan ja hoitamaan asiaa. Tätä odotellessa voit yrittää tehdä esim. jotain mistä tykkäät, mutta mikä ei provosoi oireita. Voisi kuvitella, että esim. kyyristely, juoksu tai painojen nosto ei ole nyt hyväksi.
Monisairas
- Anonyymi
Ajattelin tulla kirjoittelemaan kuulumisia tänne. Kävin perjantaina terveyskeskuksessa lääkärillä ja siellä selvisi, että vaivani oli sitä mitä itsekin ajattelin, eli lihakset olivat niin tiukilla, että se vaikutti jo rakkoonkin. Oli ja on siis sekä alavatsan että alaselän sekä lantionpohjan lihakset niin jumissa, että se aiheutti mainitsemani ongelmat ja vaivat. Alkuun sain nyt lihasrelaksanttia laukaisemaan vatsan ja selän lihasten jännitystä ja lähetteen lantionpohjan fysioterapiaan, jossa opetellaan rentouttamaan lantionpohjan lihaksia.
Olen saanut jo viikonlopun aikana huomattavan parannuksen tilanteeseen, kun lihakset ovat rentoutuneet. Nyt pissaaminen sujuu jo ilman ponnistelua ja vessahätäkin tuntuu jo paremmin, vielä viikko sitten vessahädän tunne oli aika vaimea. Myös varmasti sekin vaikuttaa positiivisesti asiaan, kun nyt on saanut helpotusta vaivoihin liittyvään ahdistukseen liittyen.
Voi siis näköjään saada lihaksensa niin jumiin, että alkaa vaikuttaa jo rakon toimintaan! Ennen en ole onnistunut näin jumiin itseäni saamaan ja toivottavasti nyt kun saan ohjeita rentoutukseen, en enää uudestaan menekään jumiin, ainakaan näin pahasti. Mutta nyt odottelen kutsua fysioterapeutille ja koetan rentoutella itseäni ennen sitä vähän lisää.
Kiitoksia kaikille asiaan kommentoineille ja mukavaa vuoden jatkoa :)!
-Ap- Anonyymi
Mukava kuulla!
Hieno juttu ettei vaikuta olevan mitään varsinaista sairautta taustalla. Lieneekö oireiden syy sitten kombinaatio psyykkisiä oireita ja joku pikkuvamma alaselän ja lantionpohjan alueella...?
Näin miehenä en niin tunne näistä näisten juttuja, mutta perusanatomiahan on kaikilla sama.
Omalla kohdalla lantionpohjan alueen oireet kyllä kiistatta on yhteydessä neurol. löydöksiin sekä fyysiseen rasitukseen ja pikkuvammoihin sekä psyyke pienessä määrin.
Mukavaa jatkoa myös täältä :)
Monisairas
- Anonyymi
Miten tämän itse olet aiheuttanut vaikuttaa kyllä hieman provolta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1155965Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324067- 823352
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182986Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522054Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882004- 1431795
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui431787Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569