Suomen vuodenajat on rikkaus monelle ihmiselle, tosin toisille kaamos aiheuttaa esimerkiksi Thaimaakaipuuta kovasti.
Olen aina pitänyt kirpeistä aurinkoisista syysaamuista, jopa pienen pakkasen sävyttämänä.
Nytkin tässä nautin Kuksakaffia Paraisten rannalla talvihaalareissa katsellen peilityyntä lahdenpoukamaa.
Mukavaa vaihtelua Thaimaan ilmastoon nähden, tosin tällä kertaa vain viikon verran.
Täytyy laittaa talviteloille meidän perheen suomipäämaja jonka tiimoilta muutama päivä aherrusta ja sitten piipahdus Hesaan jne. ja tarkoitus oli viettää ensin viikko Espanjassa, mutta teemmekin sen vasta Thaimaan suuntaan matkatessamme.
Mukavaa syksyä Teille kaikille eteerisen kauniilta vaimoltani ja hieman myös minulta.
Tsemppiä, syysloma lähenee ja vaalitkin taas jokusen vuoden kuluttua.
Terveyttä toivotan myös ikäisekseni ryhtyneille ja hyviä rakennuskelejä.
Suomenmatkailua Thaimaasta.
17
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Kerrotko tuosta lentomatkasta Chiang maista Bangkokiin ja siitä sitten Helsinkiin? Missä vaiheessa tulit kun et ole ollut tältä palstalta hetkeäkään poissa ja kirjoitit toissailtana Chiang maista puoleynön paikkeilla seuraavaa
"Istuskelen täällä Chiang Maissa kotimme uima-altaan kupeessa nauttien Kuksallisen Larsenia hymyillen 2010:n työpäällikköfeikille.
Annoin itseni ymmärtää lukiessani yksinomaan palstan tämänpäiväisiä ja eilisiä otsikoita kommenteineen, että haavematkailija 2010 ja 44 on sama pupu-pa-internetkovis. Jos joku ei lukemalla tuon juttuja oivalla, niin olkoon oivaltamatta, täällä ei mene läpi. Peppunen toki jatkaa, mutta täysin merkityksetöntä itse asialle"
Se oli sitten vissiin salainen supernopea turbolento koneella jossa oli wifi?
Kelarahat tulleet taas ja heti kännissä. Voi olla että tänään ostat Espanjan.Voi rakas Sinua, kuinka oletkaan syvälle uppoutunut elämäni kartoitukseen, mutta sehän onkin aivopesuni tarkoitus.
Montakos tuntia sinun lentosi ja siihen liittyvät autoajelut kestää?
Espanjan suhteen olemme löytäneet yhden kiinteistön isohkolla tontilla, jonka käymme katsomassa olisiko vaikka kaupat kannattavia.
Olemme vuokranneet sen, joten tutustuminen kattavampi kuin etuovicom puolen tunnin kyttäys.Kiitos kommentistasi.
Luen lisää myöhemmin, koska täytyy nyt ryhtyä valmistelemaan vuoden viimeistä veneilyä, käyden katsomassa lahoa liiteriä tuolla saaristossa.
Mukavaa normaalia palstamatkailua sinulle siihen asti, heips.SenssuChiangMai kirjoitti:
Kiitos kommentistasi.
Luen lisää myöhemmin, koska täytyy nyt ryhtyä valmistelemaan vuoden viimeistä veneilyä, käyden katsomassa lahoa liiteriä tuolla saaristossa.
Mukavaa normaalia palstamatkailua sinulle siihen asti, heips.Koitappa muuten Neiti kirjoitella mieluiten julkaistavia, niin on jotain kommentoitavaa.
- Anonyymi
SenssuChiangMai kirjoitti:
Koitappa muuten Neiti kirjoitella mieluiten julkaistavia, niin on jotain kommentoitavaa.
Laitoshiiri. Aivopesu menee tapauksessasi niin että Pattayan palsta on saanut sinut valtaansa ja unelmoit loputtomiin tuosta paratiisista tropiikissa.
Et ole ollut tuntiakaan poissa tältä palstalta moneen päivään tai itseasiassa moneen vuoteen. Chiang maista Helsinkiin lennot kestää siirtymineen noin 16 tuntia. Siitä Paraisiin 2 tuntia. Yhteensä 18 tuntia. Missä vaiheessa tulit millä lennolla ja miten pojan koulu? Kotiopettaja on mukana nyt Paraisten kansainvälisessä thaikoulussa? Suosittelen heräämään todellisuuteen vielä tässä elämässä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laitoshiiri. Aivopesu menee tapauksessasi niin että Pattayan palsta on saanut sinut valtaansa ja unelmoit loputtomiin tuosta paratiisista tropiikissa.
Et ole ollut tuntiakaan poissa tältä palstalta moneen päivään tai itseasiassa moneen vuoteen. Chiang maista Helsinkiin lennot kestää siirtymineen noin 16 tuntia. Siitä Paraisiin 2 tuntia. Yhteensä 18 tuntia. Missä vaiheessa tulit millä lennolla ja miten pojan koulu? Kotiopettaja on mukana nyt Paraisten kansainvälisessä thaikoulussa? Suosittelen heräämään todellisuuteen vielä tässä elämässä.Meinasitko että senssu vastaa nyt? Viiteen vuoteen ei ole vastannut mihinkään vaan lässyttää ihan tuota samaa vaan tunnista toiseen 365 päivää vuodessa.
Anna sen olla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laitoshiiri. Aivopesu menee tapauksessasi niin että Pattayan palsta on saanut sinut valtaansa ja unelmoit loputtomiin tuosta paratiisista tropiikissa.
Et ole ollut tuntiakaan poissa tältä palstalta moneen päivään tai itseasiassa moneen vuoteen. Chiang maista Helsinkiin lennot kestää siirtymineen noin 16 tuntia. Siitä Paraisiin 2 tuntia. Yhteensä 18 tuntia. Missä vaiheessa tulit millä lennolla ja miten pojan koulu? Kotiopettaja on mukana nyt Paraisten kansainvälisessä thaikoulussa? Suosittelen heräämään todellisuuteen vielä tässä elämässä.Voin toki vastata. Tultiin yksityiskoneella jota vaimoni lento meri kapteeni ohjasi koska hänellä on lento lupa kirja. Minä otin kuksasta siivut ja hymyilin koska wifi toimi mainiosti eikä minun tarvinnut olla hetkeäkään poissa suomikaksneloselta.
Havaitsin monia mielenkiintoisia aiheita selaillessani historiaa ja huomasin että kaikki on yksi ja minä olen kaikkia. Olen aivo pessyt teidät ja itseni. Tärkeintä on että ajattelet meitä kun aletaan ostelemaan espanjasta maita ja tiluksia. Paraisista ei ole pitkä matka espanjaan. Jahdille katsoin reittiä niin Vääksyn kanavasta pääsee kätevästi Parseloonaan.
SenssuChiangMai - Anonyymi
Lentsikassa oli turpo porpelit
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lentsikassa oli turpo porpelit
ja eteerisenkauniille lildo
- Anonyymi
Ja jahtihan ajetaan nyt thaikkuihin kuten puhe oli..!!
- Anonyymi
Hoploppia.....
- Anonyymi
Resuperse.!!!!
- Anonyymi
Olen täällä paraisten uimahyppytornissa antamassa vaimolle pisteitä. Ystävälleni lentävälle koekapteenille numpaalille muistutan että tämä kamala pakteeri voi elää myös uima-altaassasi. Jos uit niin ui nenä kiinni. Suu auki voit uida että saat ilmaa.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/313ecc7d-465b-46a7-b7e0-371ceccfd3a7- Anonyymi
Aivopesun tulos ?
Identiteettiongelmia ?
Yksinäistä ?
- Anonyymi
........................................................................................................................
--------------------------------------------------------------------------
´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´ - Anonyymi
Oikein mukavaa syksyä eteerisen kauniille vaimollesi ja hieman myös.... eipäs kun.... oikein mukavaa syksyä myös Sinulle.
Toivottavasti teillä on aikaa myös todelliseen herkutteluun?
Täällä päin Suomea, missä olen nyt, sienisato tänä vuonna ollut on kovin heikko. Isoja ahvenia on kuitenkin tullut saaliiksi. Tänään sitten oli onni myötä myös sienimetsällä. Löysin kultaa metsästä, keltavavahveroita.
Laadukkaita keitettyjä perunoita, ruisjauholla leivitettyjä voissa paistettuja ahvenfileitä ja kantarellikastiketta. Aah, mikä voisikaan olla parempaa herkkua? Tätä herkkua olen joskus Thaimaassakin kaipaillut.
Oh oh ja voi voi voi sentään. Olisinpa ollut Paraisten suunnalla tänään ja voinut tarjoilla teille tätä herkkua. Haluan uskoa, että ainakin eteerisen kaunis vaimosi olisi tätä osannut arvostaa.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit326531Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen3113971Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e593681TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.433238- 1712532
- 552106
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1261990Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne471857Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:111670Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281629